Aamu ei vielä ennakoinut mitään pahaa. Se alkoi ihan hyvin, vaikka liian aikaisin - olin hereillä ennen hesarin tuloa. Silti jaksoin ihan reippaana lähteä parturoitavaksi kello yhdeksäksi - nämä kortisonin vaikutukset ovat oikeasti vähän pelottavia. Oli elämäni nopein kampaajakäynti, koneella päähän ajeltiin millin siili ja peruukki uudelleensovitettiin kymmenessä minuutissa. Eipä tuolle tekokuontalolle tarvinnut mielestäni mitään tehdä. Nyt muutun habitukseltani militanttifeminististä arvokkaaksi keski-ikäiseksi rouvashenkilöksi käden käänteessä pistämällä tukan päähän. Siskoni väitti minun siilissäni näyttävän Natalie Portmanilta elokuvassa V for Vendetta. Poika ei siilistä tykkää, käski pistää peruukin tai huivin takaisin päähän.
Siivoilin kotona huomisia synttäreiden uusintoja varten siskon viihdyttäessä nelivuotiasta, ja lähdin sitten käymään kaupassa. Harkitsin kyllä asiaa kahteen kertaan, koska keli oli huono enkä tuntenut itseäni arviolta kolmen tunnin yöunien jälkeen aivan niin virkeäksi kuin kortisoni yritti väittää. Kaikki sujui kuitenkin ihan hyvin paluumatkalle saakka, jolloin liukas keli yllätti tämän autoilijan. Peräänajohan siitä tuli vaikka kuinka yritin jarruttaa - vaikka nopeus ei ollut suuri, se oli silti liian suuri tilanteeseen nähden, ja veikkaan että vajaiden yöunien hidastamalla reaktionopeudella oli myös osansa asiaan. Onneksi auto oli törmäyshetkellä jo lähes pysähdyksissä, ja henkilövahingoilta vältyttiin. Meidän automme pysähtyi edessä olleen hinauskoukkuun, mistä todisteena komea kolo ja halkeama etupuskurissa ja roikkuvat puskurin ripustukset. Ihmeen kaupalla toinen auto näytti tarkastuksessa säilyneen naarmuitta. Jotain lohtua tässä konkurssissa saan siitä, että emme näillä näkymin joudu toisen kuljettajan ajokin vahinkoja korvaamaan, mutta näihin rahahuoliin emme enää olisi taas yhtä oman auton korjausta tarvinneet. Mies on kuitenkin ollut yllättävän maltillinen lausunnoissaan, vaikka ei minua enää illalla rattiin päästänytkään - en kyllä sinne hinkunutkaan.
Toinen mikä meni oli nimittäin itseluottamus. Olen pitänyt itseäni kohtalaisena kuskina enkä ole koskaan ennen kolhinnut yhtään autoa. Nyt en tiedä uskallanko istua enää ratin taakse näiden hoitojen aikana vaikka kortisoni ei kolmiolääke olekaan. Seuraavalla kerralla ei ehkä käy yhtä hyvin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Vahinkoja sattuu ihan ilman lääkkeitäkin. Eli suotta jätät ajamatta. Syy oli liukkaassa kelissä ja vahinko kuitenkin pieni :-)
VastaaPoistaSinula on kaunismuotoinen pää, joten siilitukkakin on toimiva, mutta ehkä huivi päässä ei ole ihan yhtä hätkähdyttävä.
Vaikka se taloudellinen tilanne onkin huono, niin eikös se silti niin mene, että "kun siitä rahalla selvittiin, niin se oli halpa hinta"..? Ja jatkossa varmaan riittää se, että lähdet ratin taakse vaan virkeänä ja riittävästi nukkuneena ;) Voi kun minäkin näyttäisin Natalie Portmanilta siili päässä..
VastaaPoistaVoi harmi! Minä olen myös huomannut itseluottamuksen rapisseen vauhdikkaasti kun autolla ajot ovat vähentyneet. Olen pulassa parkkipaikoilla ja peruutuksissa, kaikkialla hohtava valkoinen lumi myös hämää etäisyyksiä, minun puskurini ovat ottaneet vain lumipenkkoihin. Onneksi vastapuoli selvisi, vaikka vakuutushan useimmiten korvaa, onko teillä iso omavastuu?
VastaaPoistaOnneksi selvisit pelkillä peltikolhuilla ja sinä sekä vastapeluri säästyitte ruhjeilta.
VastaaPoistaMinä en ole nukkunut täysiä öitä puoleen vuoteen, joten autoilunkin olen lopettanut talveksi. Keväällä liukkaiden mentyä otan taas auton käyttöön.
Hurja (vai sanoisinko kurja) juttu! Mutta hyvä ettei pahemmin käynyt näillä pääkallokeleillä, ei ole ajaminen nyt mitään herkkua. Mähän aloin vasta viime syksynä ajamaan autoa uudestaan ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja nyt talvella olen körötellyt tooosiiii hiiiitaaasti. Liukkaalla kelillä automme kylläkin auttaa tässä ilmoittamalla tehokkaasti peräpäätään vippaamalla milloin vauhti on vähänkään liian luja - olen oppinut ajamaan "by the seat of my pants", miten sen nyt suomentaisikaan: hiljennän vauhtia heti kun tuntuu että perä lähtee heittämään.
VastaaPoistaKelit ovat tosiaan hurjia - kun katselee miten pitkiksi venyvät jarrutukset jopa busseilla, joilla on sentään hidas vauhti ja massaa renkaiden kitkan parantamiseksi (sekä yleensä ammattitaitoinen ja kokenut kuski) ei tosiaankaan yhtään huvita lähteä itse kokeilemaan, miten hyvin ajokki pysyisi itsellä käsissä.
VastaaPoistaLuistelin joskus sivariaikoina faijan autolla ojaan, ja se sekunti ennen lumeen tömähtämistä on jäänyt mieleen: kun tajuaa, ettei mitään ole tehtävissä, auto ei ole enää omissa käsissä.
Harmin paikka, olisi sinun osalle jo kyllä harmit riittäneet. Onneksi ei kuitenkaan tullut henkilövahinkoja. Kelit ovat olleet huonot, ja peltiä on ruttaantunut vakuutusyhtiöiden harmiksi enemmänkin, joten älähän menetä turhaan itseluottamustasi. Kannattaa kuitenkin olla varovainen sytokrapulassa, kun sekä fyysinen että henkinen puoli on kovilla.
VastaaPoistaPikaista toipumista kuurista, ja aurinkoisempia päiviä !
Kiitos kaikille tsempistä ja sympatiasta. Eniten kai tässä sattuu omaan ylpeyteen, ja toiseksi eniten lompakkoon. Mutta ensimmäinen voi olla ihan opettavaista ja jälkimmäinenkin vain maallista.
VastaaPoistaTintin, siili ei ehkä istu muuhun olemukseeni kuitenkaan ihan saumattomasti. Vaikka en kyllä tiedä tuostakaan rouvatukasta. Sitä paitsi se saa vanteen puristamaan päätä, niin kuin tuli todettua tänään.
Terhi, kyllä tuo siskon kommentti enemmän sisarusrakkautta kuin todellisuutta taitaa kuvastaa täälläkin. :D Tai mistäs sen tietää miltä Natalie näyttää kahdeksan vuoden päästä...
Leen@, muistelen että meillä ei ole isot omavastuut, mutta bonuksethan tuossa karisee jos toisia menee klohmimaan. Onneksi mitään ei ole perästä kuulunut, joten ensihavainnot taisivat olla oikein ja edelläajajan auto jäi ehjäksi.
Tilu, taidan itsekin ottaa isomman varovaisuusvaihteen nyt käyttöön... tosi vähän on kyllä diagnoosin jälkeen muutenkaan tullut ajettua.
Sarianna, parempihan se on varoa... ettei käy niin kuin mulle.
Peesu, bussien jarrutuksethan ne juuri venyvätkin, kun on sitä massaa joka vie - eikä talvirenkaita, vaan sen verran kitkaa kuin sattuu renkaissa olemaan kulutuspintaa jäljellä...
Juu, se on kyllä ihan oma tunteensa kun auto karkaa käsistä. Olen liukastellut ennenkin, silloin onneksi ilman vaurioita, ja meinannut ajaa kolarin jo viime keväänä, ja silloin ei jäänyt kyllä monesta kymmenestä sentistä kiinni - eikä ollut edes liukasta, ihan kuiva tie ja kesäkeli.
betty, joo, pitipä kantapään kautta mennä tämäkin asia opettelemaan... en muuten ollut edes ajanut ekojen sytojen jälkeen kuin kerran ennen eilistä, olen ollut niin puhki ensin sivuoireiden ja sitten flunssan takia viime viikot. No, seuraavaa ajelua saadaan sitten taas odotella.
Tuosta Peesun kommentista, että auto ei ole enää omissa käsissä, tuli elävästi mieleen karmivin liukastelukokemukseni ekalta talvelta heti ajokortin saamisen jälkeen. Olin tulossa risteykseen ja valot vaihtuivat juuri keltaisiksi, joten kuuliaisena autokoulun opetuksille iskin jarrut pohjaan (meille siis opetettiin että keltaisilla pitää pysähtyä). Autopa ei pysähytnytkään vaan liukui komeasti risteyksen läpi tehden 180 asteen käännöksen ja jäi tien oikeaan reunaan nokka tulosuuntaan. päin. Onneksi oli suojelusenkeli tai hyvä karma pelissä eikä mitään sattunut, ei edes peltivaurioita, ja pystyin jatkamaan matkaa kunhan sydän oli laskeutunut kurkusta. Koko homma tapahtui liian nopeasti että olisin sillä hetkellä tajunnut mitään, mutta jälkeenpäin oli kamala ajatella että jos esim. suojatiellä olisi ollut joku ihminen ylittämässä risteystä, olisin ajanut päin pystymättä tekemään mitään, auto oli täysin hallitsemattomissa. Kyseessä oli tosin silloin 1980-luvun alkupuolen auto ilman ABS-jarruja ja ohjaustehostinta jotka nykyisessä vm. 2003 autossamme onneksi on. Mutta jossain lehdessä tosin just oli että nykyään kun autot ovat niin hyviä, ihmiset ajavat olosuhteisiin nähden liian lujaa. Kyllä sen huomaa kun ajan esim. lumimyräkässä moottoritiellä 60 km/h, koko ajan pyyhkii porukaa ohi.
VastaaPoistaSarianna, mulla on vähän samantapaisia luistelukokemuksia myös ekalta ajokorttitalvelta. Silloin(kin) oli onnea matkassa. Nyt se on vissiin kyllä kulutettukin sitten loppuun, niin paska mäihä tässä on viime aikoina ollut...
VastaaPoista