Puoli vuotta lisää terveyttä

Anteeksi etten ole ehtinyt aikaisemmin päivittää tänne hyviä uutisia. Kontrolleissa oli siis kaikki edelleen kunnossa, ei mitään huolestuttavaa sen enempää labroissa kuin tomografiassakaan.

Kysyin onkologilta tomografian jälkeen saamistani oireista, ja hän totesi, että ne viittaavat allergisoitumiseen suonensisäisesti käytettävälle jodivarjoaineelle. Asia pitää ottaa puheeksi seuraavalla kerralla kun menen tomografiaan. Korjausleikkauksestakin kysyin, mutta selvisi että sitä saan vielä odottaa. Vasta aikaisintaan kolmivuotistarkastuksen yhteydessä - siis syksyllä 2013 - minulla on toivoa saada lähetettä plastiikkakirurgin konsultaatioon. Tämä on kuulemma käytäntö aina, jos kainalosta on löytynyt imusolmukemetastaaseja. (Ja minullahan niitä oli vähän muuallakin.)

Seuraavan kerran käyn kontrolleissa taas puolen vuoden kuluttua, päivämäärätkin on jo buukattu kalenteriin syyskuulle. Näillä näkymin siirryn sen jälkeen normaaliin vuoden kontrolliväliin ja tomografiat lopetetaan. Suomeksi sanottuna: ensi syksynä, kun hoitojen päättymisestä tulee kaksi vuotta, katsotaan uusiutumisriskin pienentyneen niin että voidaan siirtyä normaaliin seurantaan. Se kuulostaa ihan mukavalta.

JOS

Viime keskiviikkona kävin siis tomografiassa Syöpiksellä. Se ei valitettavasti taaskaan mennyt "ihan niin Strömsössä", vaan vasta kolmannella pistolla löytyi vetävä suoni. Vaikka olen luullut että minulla on kohtalaisen korkea kipukynnys, kyyneleet vain valuivat silmistäni kun kanyyleja yritettiin tökkiä eri puolille kämmenselkää. Lähdin tomografiasta koko käsi kääreessä ja kämmenselkä on edelleen komeilla mustelmilla - onneksi eivät enää ole kipeitä. Lisäksi sain tomografian jälkeen suuhuni samantapaisia limakalvo-oireita kuin tuli sytostaateista. Voisivatko ne johtua jodivarjoaineesta, jota siis nautitaan paitsi sisäisesti, myös kahdessa erässä suun kautta ennen kuvausta? Täytyy mainita niistäkin onkologille. 

Näin tulosten kuulemisen kynnyksellä jännitys tiivistyy, ja se jos joka on viime kuukaudet häilynyt jossain horisontissa häämöttää äkkiä isona ja painokkaana edessäni: JOS. Tuleva keskiviikko määrittää taas elämäni suunnan ainakin puoleksi vuodeksi eteenpäin. 

Yksivuotiskontrollit

Nyt ne on sitten käyty, mammografia, verikokeet ja TT.

TT:ssä kävin Lasten- ja nuorten sairaalassa, jonne ei ole onneksi ollut koskaan aikaisemmin mitään asiaa - toivotaan että ei tule sellaista jatkossakaan. Varjoainekanyylille saatiin taas etsiä suonta, ne ovat oppineet menemään piiloon neuloilta. Kahta ensimmäistä kanyylia, kahden eri hoitajan laittamina, ei saatu vetämään, mutta sitten tuli paikalle lääkäri joka hoitajien vakuutusten mukaan "aina onnistuu ensimmäisellä yrittämällä". Ja onnistuihan hän, ja kuvat saatiin otettua. Itselleni meinasi tulla itku siinä makoillessani pisteltävänä ja katsellessani huoneen kattoon kiinnitettyjä satumaisia kuvia ja ajattelin sairaalan pieniä potilaita. Onneksi poikamme on terve.

Viikon päästä menen sitten lääkäriin kuulemaan miltä kuvat näyttivät. Toivottavasti hyvältä.

Keuhko-TT:n tulokset

Lääkäri soitti tänään kun olin matkalla työpaikalle. Keuhkokuvat ovat puhtaat. Jos mahdollista, ne ovat vähän liiankin puhtaat - niissä ei ole myöskään mitään selviä merkkejä siitä epäillystä sädepneumoniitista. Yskän on lääkärin mukaan voinut aiheuttaa jokin muu labra-arvoissa näkymätön infektio, esim. mykoplasma-mikrobi. Kortisoni ajetaan nyt alas, koska turha sitä on syödä sivuvaikutuksineen. Pienennän annostusta puoleen heti huomenna ja lopetan lääkityksen ensi sunnuntaihin. Toivotaan että yskäkin - joka on siis puolitoista viikkoa kestäneen kuurin kuluessa melkein kokonaan hävinnyt - pysyy poissa. Jos ei, palataan taas asiaan.

Kortisonikuurilla

Tänään kävin keuhkojen TT:ssä, se meni rutiinisti, eikä ihme - tuosta vierestä laskin pikaisesti, että tämä oli viides tietokonetomografiani varjoaineen kanssa. Kanyylin pistämisessä tosin on aina oma jännityksensä - onneksi minua uskottiin kun sanoin että minulla on vaikeat suonet. Paikalle haettu kokeneempi hoitaja sai kanyylin suoneen toisella yrittämällä harjoittelijan katsellessa vierestä. Nyt sitten vain odottelen mitä kuvista sanotaan.

Kortisonikuurin olen jo aloittanut, ja vaikka annostus on paljon pienempi kuin doketakseli-hoidon yhteydessä, tiettyjä tuttuja oireita olen huomannut, vaikka lievempinä. Suuta kuivaa ja jano ahdistaa koko ajan, samoin muut limakalvot ja varsinkin sormien iho tuntuvat kuivuvan. Samalla näppyjä on alkanut ilmestyä naamaan. Ja virtaa riittää vaikka yöuni on lyhentynyt.

Toisaalta minusta myös tuntuu aivan kuin yskä olisi jo nyt hiukan helpottanut?

Paras joululahja

Lainaan TT-lausuntoa:

Vasemmalta on nyt rinta poistettu, kainalossa on operaation jälkitila. Malignisuspektia ei rintakehällä näy. Imusolmukepatologiaa ei ole missään. Ei keuhkometastaasisuspektia eikä pleura tai perikardiumnesteylimäärää. Maksassa ei metastaattista. Sappirakko, sappitiet, haima, perna, lisämunuaiset ja munuaiset tavalliset, ei maligniin viittaavaa. Askitesta ei ole. Luurakenteissa ei näy malignisuspektia. 


- Ei metastaattista, ei malignisuspektia.

Sairaalabongausta - terveisiä tomografiasta

Tässä sairastaessa pääsee tutustumaan Helsingin eri sairaaloihin. Voisin tehdä sellaisen sairaalabongauskortin, johon saa pisteitä jokaisesta käydystä sairaalasta. Muista kuin oman sairaanhoitopiirin sairaaloista voisi saada bonuspisteitä. Tähän mennessä olen jo ehtinyt Naistenklinikalle, Kirurgiseen sairaalaan, Syöpätautien klinikalle ja yhteen maakunnalliseen keskussairaalaan. Tänään oli vuorossa Töölön sairaala.

Töölön sairaala on sokkeloinen rakennus ja jotenkin sekavasti järjestetty. Tomografiaan piti käydä ilmoittautumassa röntgenosastolla kolmoskerroksessa (joka on toinen maanyläpuolinen kerros) ja sitten palata odottelemaan toiseen kerrokseen (eli siihen maan tasalle). Onneksi olin paikalla hyvissä ajoin ja hetken harhailtuani ja parilta hoitajalta tietä kysyttyäni löysin oikeaan paikkaan. Tomografiaan ei tuntunut olevan jonoa. Vaikka olin reilusti etuajassa sain kohta jo varjoainetta juotavaksi ja hyvän aikaa ennen puoli kymmentä, jolloin aikani varsinaisesti oli, olin jo tomografiahuoneessa.

Varjoaineen laittaminen suoneen olikin tällä kertaa varsinainen show. Suoneni alkavat saada selvästi tarpeekseen jatkuvasta rei'ittämisestä ja katosivat kokonaan. Ensin ystävällinen hoitaja yritti laittaa kanyylin oikeaan kyynärtaipeeseen - ei onnistunut. Sitten kutsuttiin lääkäri, joka etsi suonen ultraäänen avulla, mutta kanyylin laitto ei vieläkään onnistunut. Hylättiin kyynärtaive ja otettiin oikean käden kämmenselästä lupaavan näköinen suoni, ei toiminut sekään. Kutsuttiin paikalle toinen lääkäri, ja annoin luvan yrittää vasenta kättä, jota siihen asti oli vältetty koska suonet käsivarressa ovat todella kipeät ja kiristävät CEF-tiputuksen jäljiltä. Lääkäri etsi aikansa suonta vasemmasta kyynärtaipeesta, vilkaisi sitten kämmenselkää ja löysi ranteen läheltä hyvän suonen, johon kanyyli viimein saatiin. Ikävä kyllä se oli myös se kaikkein kipein suoni. Sattui aivan tuhannen kamalasti siinä vaiheessa kun varjoaine tuutattiin suoneen, mutta sinne se meni, suoni kesti ja kuvat saatiin lopulta otettua.

Kuvauksen jälkeen kävin haukkaamassa kahviossa sämpylän ja mehua koska olin liikkeellä vain hyvin kevyellä aamupalalla, ennen kuvausta kun ei kahteen tuntiin saa syödä tai juoda. Siitä jatkoin jättämään lääkärintodistuksen sairasloman jatkumisesta Kelaan. Kaunis ilmako lie ollut syynä, mutta konttorissa oli melkein tyhjää ja sain asiani nopeasti toimitettua. Olisin jättänyt matkakorvaushakemuksenkin, mutta en muistanut täyttää sitä etukäteen, eikä minulla tietenkään ole IBAN-tilinumeroani lompakossa.

Kaunista kun on, kävelin hiljakseen Kampista pääpostiin, jossa kävin asioilla, ja piipahdin vielä yliopiston apteekissa hakemassa lisää Neupogenia loppua pistoskuuria varten. Hetken arvoin menisinkö yliopistolle lounastamaan, mutta olo oli jo niin hutera, että katsoin viisaimmaksi olla jatkamatta kaupunkireissuani. Bussissa sain sen verran voimiani takaisin että jaksoin poiketa kauppaan ostamaan salaattiainekset ja limsaa. Olen huomannut että hiilihapotettu, sokerinen juoma auttaa heikotukseen ja kuvotukseen. Koko suorituksesta palkitsin itseni jäätelöllä, jonka söin kotimatkalla. Ensimmäistä kertaa sitten viime perjantain olin tänään kotipihaa pidemmällä. Toipumisjaksoni aikana on tullut kesä. Koivuissa on melkein täysi lehti ja tuomet kukkivat. Ja eilen illalla hoksasin vihdoin, mikä on jo muutaman päivän pitänyt pihalla trii-trii -ääntä. Pääskyset.

Toinen CEF-hoito takana

Aamulla matkasin jälleen Meilahteen siihen aikaan kun muut ihmiset menevät töihin. Tosin minä en ennen sairastumistanikaan tavannut mennä töihin kahdeksan aikaan. Kenttätyöjaksoilla herätykset tapaavat olla hyvin varhaisia, mutta muulloin istun bussissa yleensä vasta yhdeksän jälkeen, jolloin niissä on väljempää. Vapaan aivotyöläisen työajatkin ovat vapaat, yksi niistä asioista, joista tutkijantyössä erityisesti pidän. Meillä molempien vanhempien joustavat työajat mahdollistavat myös nelivuotiaan lyhyemmän hoitopäivän. Onhan se mukavampaa kun lasta ei tarvitse kiskoa aamuyöstä sängystä päivähoitoon vietäväksi. 

Miehelläni oli tänään vapaapäivä ja hän haki minut autolla Meilahdesta. Kotimatkalla jaksoin vielä aivan hyvin käydä mieheni kanssa kaupassa (kun muistin kävellä hyvin rauhalliseen tahtiin automarketin hyllyjen välissä), mutta kun olimme kotona saaneet syötyä lounaan, iski suunnaton väsymys ja täytyi mennä nukkumaan. Heräsin hiukan kuvottavaan oloon, ja edelleen väsytti, joten otin pari tablettia kortisonia kotiin tultua otettujen Primperanien lisäksi. Ei auttanut, olo huononi, ja niinhän siinä kävi että lounas piti uhrata uuden IDOlin posliinialttarille. Olo kuitenkin kummasti helpotti sen jälkeen. Otin nyt yhden Granisetronin siinä toivossa että enempää uhrilahjoja ei tarvittaisi. Mies lähti pojan kanssa kaverinsa luokse että saan lepäillä rauhassa.

Tajusin vasta tänään, että tämä oli jo neljäs hoito. Jos sytostaatteja ei tarvita suunniteltua enempää, minulla on siis jäljellä (ainakin tältä erää) enää kaksi CEFiä! Seuraavan hoidon jälkeen on taas ultratutkimus, jossa seurataan kasvainten tilaa.

Lääkärini ensimmäisen kerran tavatessamme neuvoi, että erikoislääkäreiden lausuntoja ei kannattaisi iltalukemisena pitää ja olen tätäkin ohjetta tunnollisesti noudattanut, mutta tämä tomografialausunto on niin mukavaa luettavaa, että sitä en kyllästy ihan heti tavaamaan:

Vasemman rinnan tuumori on läpimitaltaan 2,7 cm, sen halkaisijassa on tapahtunut vajaan sentin pienentyminen (verrattuna tilanteeseen 22.1.10, sen jälkeenhän kasvain vielä kasvoi). Myös vasemman kainalon ja vasemman soliskuopan imusolmukkeissa on tapahtunut pienentymistä, samoin vasemmalla mammaria internaketjun myötäisesti ollut tiivistymä on ohentunut.

Uusia imusolmukesuurentumia ei ole todettavissa. Keuhkoparenkyymeissä ei pesäkkeitä, ylävatsan parenkyymielimet säännölliset. Luissa ei maligniin viittaavaa.

Hyviä pääsiäisenpyhiä teille kaikille, niin meidän liigalle, muille syöpäaallokossa seilaajille kuin tukijoukoillekin! Ja sinulle tämän päivän huonetoverini, jonka rintasyöpä oli kolmannen kerran uusinut ja levinnyt luustoon, ja joka jaksoit silti minua tsempata uskomaan paranemiseen. Olet ajatuksissani ja toivon sinulle kaikkea hyvää.

Toisen kerran tomografiassa

Tänä aamuna jätin isomman ja pienemmän miehen nukkumaan ja lähdin jo varhain kohti Meilahtea, edes aamupalaa syömättä, koska ennen tietokonetomografiaa ei kahteen tuntiin saa syödä mitään ja venytin mieluummin yöunia.

Meilahdessa ei varjoainetta tarjoiltu mehun kera vaan ihan vain veteen sekoitettuna. Ei se hyvältä maistu, hiukan kitkerältä, mutta kyllä sen juomaan pystyi. Tosin 4 dl vettä tyhjään mahaan teki vähän epämiellyttävän olon. Tomografiaan pääsin kutakuinkin ajallaan. Erona Kirralla suoritettuun kuvaukseen Meikussa pyydettiin sonnustautumaan sairaalakaapuun. Konekin oli vähän eri näköinen.

Kun kanyylin pistäminen tuli ajankohtaiseksi, esittelin nuorelle hoitajalle rei'itettyjä suoniani ja kerroin kuinka viimeksi kämmenselän ohut suoni ratkesi varjoaineen paineesta. Hoitaja haki paikalle toisen, virkavuosiltaan reippaasti vanhemman, joka ei mustelmaisia kyynärtaipeitani hätkähtänyt vaan onnistui löytämään minusta vielä ehjän suonen ranteen sisäpuolelta ja lupasi että varjoaine laitetaan hitaasti, jotta suoni pysyy ehjänä. Ja näin myös tapahtui. En ymmärrä näin jälkeenpäin miksi Kirralla eivät tehneet samaa, kun oli epäilyksiä siitä kestävätkö ohuet suonet varjoaineen painetta. Taidankin jatkossa pyytää päästä syöpiksen omiin tomografioihin. Siellä ollaan varmaan tottuneempia sytostaattipotilaiden herkästi ratkeileviin verisuoniin.

Onneksi kahvila oli auki kun tomografiasta pääsin ja sain sieltä aamupalaa, kahvia, sämpylän ja mehua jonka vasta alettuani sitä jo juoda huomasin olevan jotakin monivitaminoitua versiota. No, yksi pieni mehu tuskin vielä maailmaa kaataa. Tulin kotiin Tiimarin kautta, koska lupasin nelivuotiaalle että askartelemme virpomavitsoja.

Lopun päivää 'äiti on levännyt'. Kotiin päästyäni latasin pyykkikoneen, järjestelin keittiötä remontin ja aviomiehen poikamieselämän jäljiltä, tyhjensin ja täytin tiskikoneen, laitoin itselleni ruokaa ja söin, ripustin pyykit ja täytin toisen koneellisen. Onneksi appi lupasi käydä hakemassa pojan päivähoidosta ja tuoda kotiin. En tunne olevani kovin hyvissä voimissa ja kävelyt bussipysäkille ja takaisin uuvuttavat. Varsinaisen siivouksen imurointeineen ajattelinkin jättää suosiolla huomiseen. Sitä ennen on kuitenkin aamulla vuorossa ultraäänitutkimus.

Tutkimuksissa II

Tänään oli ylävartalon tietokonetomografia. Valmistautuminen siihen piti aloittaa eilen illalla juomalla 8 ml varjoainetta sekoitettuna 4 dl:an vettä tai mehua. Sekoittelin litkun laimennettuun omenatuoremehuun. Varjoaine maistui silti läpi, aika lailla samalta kuin pahanmakuiset yskänlääkkeet joissa katkeraa makua on yritetty peittää makeutusaineilla.

Kun aika kuvaukseen oli klo 10.30, olin paikalla jo klo 10 ja osoittautui että oli hyvä niin, koska kohta minua tulikin kyselemään hoitaja, joka toi juotavaksi toisen samanlaisen annoksen varjoainetta. Tällä kertaa se oli sekoitettu appelsiinimehuun, mikä toimikin selvästi paremmin, voimakkaamman makuinen mehu peitti varjoaineen maun melkein kokonaan. Eli jos joudutte joskus juomaan varjoainetta, suosittelen sitä nautittavaksi appelsiinimehun kanssa.

Täsmällisesti silloin kuin pitikin minut sitten kutsuttiin tietokonetomografiaan. Ylävartalolla olevat metalliesineet ja rintaliivit piti taas ottaa pois, muuten sai vaatteet pitää päällä. Sen jälkeen alettiin laittaa kanyylia että varjoainetta saadaan suoraan suoneen, mutta sepä ei käynytkään kovin näppärästi. Kyynärtaipeeni ovat nimittäin oikea verikokeenottajan painajainen, suonet eivät näy oikein mistään. Kun kanyylia oli huonolla menestyksellä yritetty sekä vasempaan että oikeaan käsivarteen (kaikilla näillä neulanrei'illä alan kohta näyttää suonensisäisten huumeiden käyttäjältä), se laitettiin vasempaan kämmenselkään. Tämä oli oma ehdotukseni, sillä juotuani puoli litraa varjoainemehua minulla alkoi olla melkoinen vessahätä, ja halusin päästä tutkimuksessa eteenpäin.

Tietokonetomografi näyttää aika lailla joltain scifielokuvan aika-avaruusportilta. Ajettiin pari koekierrosta sen varmistamiseksi että osaan noudattaa hengitysohjeita (hengitä sisään - pidätä hengitystä - voit hengittää) ja päästiin asiaan. Varjoaine laitettiin valumaan suoneen. Minulle oli kyllä sanottu, että sen leviämisestä tulee lämmin tunne, mutta hetken kuvittelin nolosti laskeneeni hädissäni alleni. Varjoaineen leviäminen oli sellainen äkillinen kuuma lehahdus. Itse tomografia kesti hetken vain, eniten aikaa koko toimituksessa oli varmaankin mennyt suonen etsimiseen. Kämmenselässä oleva verisuoni ei ollut ihan kestänyt varjoaineen pumppaamista, ja hoitaja pahoitteli että siihen tulee patti. Se tuntui jotenkin huvittavalta - pieni verenpurkauma kämmenselässä ei rintasyöpään verrattuna tunnu kovin isolta jutulta.

Nyt sitten vain odotellaan maanantaita, jotta saan kuulla mikä on tilanne ja millainen on suunniteltu hoito. Olen sitä tietenkin yrittänyt itse arvailla, ja lukemani perusteella uumoilen päätyväni ensin sytostaatti- ja sädehoitoon kun tähän mennessä ei ole vielä leikattu. Mutta parin päivän päästä se selviää. Olen yrittänyt henkisesti valmistautua tuomioni kuulemiseen, mutta veikkaan että itku tulee, olivat tulokset mitä tahansa - joko järkytyksestä tai helpotuksesta. Täytyy kehitellä mahdollisimman paljon tekemistä viikonlopulle, ettei odottelu olisi niin piinallista.

Tänään on kulunut kuukausi  siitä kun huomasin patin.