Joskus kaikki menee niin onnistuneesti anaaliin

(lainatakseni erään kaverin ammoisen bändin kappaletta) 

Kävin tänään sosiaalitoimistossa elämäni ensimmäisen, mutta en ehkä viimeisen, kerran hakemassa harkinnanvaraista toimeentulotukea. Tähän on tultu. Jos olette tällaisia taivaanrannanmaalareita kuin minä, annan teille yhden neuvon: älkää sairastuko, älkää ainakaan mihinkään vakavaan. Tai jos on pakko sairastua, ajoittakaa se paremmin kuin minä, jonka apurahansaajan MYEL-sairausvakuutuskin päättyi sopivasti tammikuun loppuun edellisen apurahan myötä. Jos olisin normaalissa päivätyössä, sairaspäiviltä juoksisi ensin palkka ja sitten sairauspäivärahat, ja se siitä. Kun en ole, se joka juoksee, olen minä, kun yritän selvittää mihin yhteiskunnan tukeen, jos mihinkään, olen oikeutettu. 

Iloisena yllätyksenä MELA lähetti melkein kahdensadan euron vakuutuslaskun tammikuun lopussa päättyneestä neljän kuukauden vakuutuskaudesta. Ja minä kun luulin jo maksaneeni kaiken ennen joulua, silloin tulleessa yli viidensadan laskussa ei ollut mitään varoitusta siitä että minulta halutaan vielä lisääkin rahaa. Tämmöisiä ei sossukaan korvaa. Soitin tyrmistyneenä laskutukseen, juu, ei ole mitään erehdystä, tämä on loppulasku. Pillahdin itkuun ja uikutin sairastuneeni syöpään ja että mulla ei kerta kaikkiaan ole rahaa eikä mitään keinoa ansaita sitä. Langan toisessa päässä vanhempi nainen oli järkyttyneenä hiljaa ja sanoi sitten olevansa pahoillaan. Kokosin itseni ja totesin että niin minäkin olen, eikä tämä tilanne heidän vikansa ole, ja lopetin puhelun. Huomenna joudun kyllä soittamaan uudemman kerran, täytyy varmistaa olihan nyt niin että MELAan maksetut vakuutusmaksut vaikuttavat myös Kelan maksamiin päivärahoihin. Muistelen tällaisen tiedon nähneeni, mutta nyt en sitä mistään ole etsiessäni onnistunut löytämään. Omalta kannaltani se tekee kuitenkin merkittävän eron.

Rahahuolten lisäksi mielialaa on latistanut tänään se, että kainalon ja soliskuopan imusolmukkeet aristavat taas, mielestäni aivan samalla tavalla kuin ennen sytostaattihoitoa, vietettyään tässä hoitojen jälkeen pari viikkoa hiljaiseloa. En saa karistettua pois ajatusta, että siellä se pirulainen on selvinnyt doketakselista ja kasvaa taas.

Huomenna aion ottaa rohkean askeleen ja mennä Rintasyöpäyhdistyksen tilaisuuteen. Se on suunnattu meille vasta-alkajille, joten edes minä en tunne itseäni liian vihreäksi uskaltaakseeni paikalle.