tiistai 31. elokuuta 2010

Viimeisiä viedään

2/25 sädehoitoa jäljellä.

Tänään kävin sädetyksen päälle fysioterapeutilla. Mukava fyssari totesi käteni olevan niin hyvässä kunnossa, että hänen luonaan minun ei tarvitse enää käydä, jos vaivat eivät uusiudu. Imusuonet, jotka olivat leikkauksen jälkeen kovat ja kiristävät, ovat niin hyvin pehmenneet. Ovatpa sytostaattien runtelemat verisuonetkin alkaneet korjautua, arpeutunut suonikaan ei enää arista. Huomasin toki edistyksen itsekin kun ei tarvinnut enää voimasanoja mutista yhteen purtujen hampaiden välistä fyssarin käsittelyn aikana. Uiminen on varmasti auttanut, ja uskon että myös Hahtiksen lymfajumpasta on ollut apua.

Juttelin myös nivel- ja muista kivuistani fysioterapeutin kanssa. Kertoilin hänelle, että jalkaterissä minulla oli kipuja jo ennen syövän löytymistä ja luustokartassa näkyi tulehdusmuutoksia, mutta kivut pysyivät sytostaattihoitojen aikana poissa ja tulivat vasta nyt hoitojen loputtua takaisin. Fyssari epäili samaa mitä itse olen mielessäni miettinyt - että kivut saattaisivat olla reumaa, koska sytostaateilla ne talttuivat ja rasituksessa pahenevat. Saa sitten nähdä mitä lääkäri huomenna sanoo.

Tosiaankin, huomenna on lopputarkastus. Tammikuun aurinkoisista pakkaspäivistä hitaasti lämpiävään kevääseen, läpi helteisen kesän ja lopulta alkusyksyn koleisiin ja sateisiin aamuihin sairastaivalta on kestänyt. Tuntuu hiukan vaikealta uskoa että parin päivän päästä se on ohitse.

Olenko minä nyt terve? Ennen syövän löytymistä en tuntenut itseäni sairaaksi. Ainakaan vielä en tunne itseäni terveeksi. Potilaan identiteettiä ei ollut helppo omaksua, mutta takaisin terveiden tavoille voi olla vielä vaikeampi oppia.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Roosa nauha -kävely

Nyt on kävelty jalat alta, vieläkin sääriä särkee ja jalkateriä suorastaan jomottaa, mutta mukavaa oli, kiitos kaikille mukanaolleille sekä kävelystä että jälkipuinnista! 

perjantai 27. elokuuta 2010

21/25

Tänä aamuna mennessäni sädetettäväksi jo tutuksi tullut hoitaja kysyi alkaako jo kyllästyttää. Vastasin että totta puhuen olen jo ihan kypsä. Hoitaja nauroi ja totesi että niin pitääkin tässä vaiheessa olla. Mutta niin se kuulkaas on, että minulla on jäljellä enää neljä sädetystä ensi viikolla, ja sitten koittaa vapaus!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hiuspäivitys

Ajattelin laittaa tunnistamista helpottavan kuvan sunnuntain roosa nauha -kävelyä ajatellen. Tätä kun vertaa ensimmäiseen kuvaan, niin ovathan nämä kutrit jo merkittävästi kasvaneet, vaikka varsinkin ohimolta hiukset näyttävät edelleen harvoilta. Kulmakarvatkin erottuvat jo ilman lisäväriä ja ripset alkavat olla melkein entisessä pituudessaan. Rintakehän ihossa on komea polttomerkki, mutta siitä en laita teille kuvaa.


Kävin ostamassa apteekista Bellergalit. Kolmiolääkekin se mokoma vielä on, eli auton rattiin ei sitten ole taas vaihteeksi asiaa. Ajattelin kokeilla vaikutusta viikon-pari, siinä ajassa selvinnee onko lääkkeestä nivelkipuihin mitään apua. Olen lopettanut Buranan napostelun, koska se tuntui pahentavan vatsaoireita. Ehkä pitäisi kuitenkin varmuuden vuoksi kuljettaa särkylääkkeitä mukana - tänään vihlaisi vasemman polven tietämillä muutaman kerran niin lujasti että oli lähteä jalka alta.

Lääkäri soitteli tänään, ja siinä puhelimessa sovittiin että hän jatkoi sairaslomaani syyskuun loppuun. Kun tähän saakka tämä sairastaminen on enimmäkseen tuntunut olevan kaikkea muuta kuin lomaa, nyt ajattelin omistaa ainakin muutaman päivän ihan oikealle sairaslomailulle ja tehdä niillä jotakin mukavaa, rentouttavaa ja henkisiä akkuja lataavaa, se kai tämän toipumisloman tarkoituskin on.

tiistai 24. elokuuta 2010

Turhuuksia

Toisiksi viimeinen sädehoitoviikko pyörähti käyntiin. Aamulla toikkaroin silmät ristissä bussiin kun käytin aikani valvotun aamuyön jälkeen mieluummin nukkumiseen kuin kahvinkeittelyyn. Onneksi ehdin napata kupillisen mukaan syöpiksen kahviosta ja hörppiä sen vuoroani odotellessani.

Vuorossa oli joku hoitaja, joka ei ollut aikoihin ollut sädeosastolla, ja asettelussa meni sitten tavallista pidempään. No, eihän minulla ollut minnekään kiire. Sädetyksessäkin tuntui kestävän tavallista kauemmin. Toinen käsi oli asettelujen jäljiltä jäänyt huonoon asentoon ja puutui ikävästi. Kaikenlaisista turhista pikkuasioista tuleekin rutistua. 

Iho alkaa nyt selvästi kärsiä sädetyksistä, vaikka pitkän viikonlopun aikana se tuntui toipuvan, tämän päivän käynti sai ihon niin aristavaksi että kotiin päästyä täytyi riisua liivit pois ja pukea päälle mahdollisimman ohut ja väljä paita. Vasen hartia on myös kipeä, en tiedä johtuuko säteistä vai siitä että proteesi on neljänneskilon kevyempi kuin poistettu rinta. Olen huomannut että ryhti pyrkii menemään kumaraan heti kun en muista vahtia itseäni. Fysioterapeutti tästä jo huomauttikin. 

Vaikka helmikuussa tuntui että sairausloma jatkuu ikuisuuden, nyt se onkin yllättäen päättymässä tämän viikon loppuun. Otin asian puheeksi sädehoitajan kanssa ja lupailivat pistää lääkärille lappusta että  kirjoittaisi lisää. Ei sitten ole aavistustakaan siitä, paljonko sieltä tulee, mutta ensi viikolla jälkitarkastuksessa sen voi vielä ottaa tarvittaessa puheeksi. Minulla ei ole mahdollisuuksia mihinkään pehmeään töihinpaluuseen, vaan sairausloman päättyessä täytyy tarttua suoraan väitöskirjan loppurutistukseen. Siirtyä yhdestä stressaavasta elämänvaiheesta toiseen. Useamman akateemisen tutkinnon tehneenä tiedän vanhastaan että opinnäytteen loppuvaiheessa kahdeksan tunnin työpäivät eivät riitä. Myönnän että pientä rimakauhua alkaa olla. Psykiatri ehdotti että pieni huili tähän väliin ei olisi välttämättä huono ajatus.

On tässä sairastellessa ehtinyt käydä mielessä sekin, onko tuossa koko väitöskirjatouhussa mitään järkeä. Näistä ajatuksista psykiatri varoitti. Oikeassahan hän on, tyhmää olisi pistää hanskat naulaan näin lähellä urakan valmistumista. Siitä huolimatta varsinkin aamuyöllä valvoessa tulee helposti tunne, että kaikki on melko turhaa.

Hiljalleen olen alkanut listata kysymyksiä jälkitarkastuksessa kysyttäväksi. Niistä tietysti isoin on ensimmäisen kontrollin ajankohta. Vaikka on helpotus, että hoidot loppuvat, tuntuu toisaalta hiukan pelottavalta katkaista tämä syöpikselle kasvattamani napanuora. Kenen puoleen sitten käännyn vaivoineni, keneltä kysyn jos jokin huolestuttaa?

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Rajojen rikkomista

Ennen rinnanpoistoa ajattelin haluavani luultavasti sen jälkeen sulkeutua kotiin vähintään seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Uskoin, että varsinkaan mihinkään julkiseen tilaan, missä joutuisin riisuutumaan, en varmasti menisi. Ihmisen mieli ei kuitenkaan aina toimi niin kuin luulisi, toisinaan onneksi.

Uimassa olen käynyt luonnonvesissä jo monta kertaa, paitsi mökkirannassa myös julkisilla uimarannoilla. Tänään rikoin taas yhden henkisen rajan kun menimme läträämään vesipuistoon. Meillä oli lahjakortti, joka oli tänään viimeistä päivää voimassa, joten se oli käytettävä. Järkeilin, että koska iho ei ole sädetyksestä vielä mennyt rikki, uskallan minäkin terveydentilani puolesta sinne mennä.

Hiukan alkuun hermostutti suihkuhuoneeseen mennä, mutta suihkukoppien seinät ovat läpinäkymättömät ja valitsin syrjäisen nurkkakopin, joka takasi maksimaalisen yksityisyyden suihkuttelulleni. Pyyhkeen jätin jakkaralle käden ulottuville, ettei tarvitse hippaloida nakuna koko suihkuhuoneen halki. Eipä se sitten niin vaikeaa ollutkaan, kun uimaproteesikin oli valmiiksi taskussaan. Kolmen tunnin nautinnollisen pulikoinnin aikana en vajavuuttani montaa kertaa joutanut edes muistamaan.

Nelivuotias suhtautuu muuten tissipuoleen äitiin kovin mutkattomasti. Eilen illalla satua lukiessamme poika tyrkkäsi proteesia ja totesi että tisu on tiellä, hän ei näe kirjan kuvia kunnolla. Kysyin, otetaanko tisu pois, ja poika sanoi joo. Eipä siinä muuta kuin proteesi pois liiveistä ja yöpöydälle. Kuulemma näkymä parani.

lauantai 21. elokuuta 2010

Ei aihetta jatkotoimenpiteisiin

Tämä oli lääkärin päätös kilpirauhasarvojeni osalta. Alhainen TSH-arvo (aivolisäkkeen erittämä kilpirauhasen toimintaa säätelevä hormoni) ei kuulemma ole merkittävä, kun T3-V ja T4-V (kilpirauhasen erittämät hormonit) ovat viitearvojen rajoissa. Lisäksi sekin selvisi että verikoe oli otettu liian myöhään, pitäisi ottaa ennen klo 10, koska aamun jälkeen TSH laskee. Lääkärikään ei ilmeisesti tätä tiennyt, kun lähetteen saadessani kysyin onko kellonajalla väliä ja vastaus kuului että ei ole. Kontrollia terveyskeskuksessa kuukauden päästä kuitenkin suositeltiin.

Eihän tämä kilpirauhasvaiva syöpään verrattuna mitään ole, mutta jotenkin toivoisin saavani siihenkin yhtä paneutunutta hoitoa. Liityin nyt Kilpirauhasliittoon, jonka olemassaolostakaan en ollut aiemmin tietoinen. Jospa sitä kautta saisi jonkinmoista lisätietoa. Hiljattain luin Kauneus ja Terveys -lehdestä jutun kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Siinä jutun lopuksi haastateltu endokrinologi sanoi, että kilpirauhasen vajaatoimintaa vajaahoidetaan, koska sitä ei pidetä vakavana ongelmana. Useimmiten seurataan pelkkiä raja-arvoja. Kuitenkin sairaus vaikuttaa merkittävästi potilaan yleistilaan, jonka takia olisi tärkeää löytää kullekin yksilöllinen lääkityksen taso, että potilaan olisi mahdollisimman hyvä olla. Kuinkahan tuon endokrinologin asiakkaaksi pääsisi?

No, se kilpirauhasesta, syövästähän minun tässä blogissa piti kirjoittaa.

Enää kahdeksan sädehoitoa jäljellä, ja hyvä niin. Viimeisimmän hoidon jälkeen sädetetyn alueen iho on ollut aika äkäisen punainen ja hiukan aristava. Onneksi minulla on nyt neljän päivän hoitokatkos johtuen Linac2:n huollosta, jospa iho ehtisi vähän toipua tänä aikana. Käsivarsikin on taas pyrkinyt turpoamaan. Aika selvä yhteys sädehoitoon tuolla turvotuksella tuntuu olevan, joten elättelen toiveita että sädehoidon jäätyä taakse tulisi turvotuksestakin ollutta ja mennyttä. Onneksi uiminen, jumppa ja tukihiha helpottavat tähän hätään.

Kun kilpirauhasesta ei syytä nivelvaivoihin löytynyt, täytynee myös käydä apteekissa hankkimassa lääkärin kirjoittama vaihdevuosilääkitys. Kyseessä on hormonikorvaushoitoja edeltävän ajan valmiste, kauppanimeltään Bellergal, jota on käytetty lähinnä lievittämään kuumia aaltoja. Apteekista sitä ei enää saakaan kuin erikseen valmistettuna. Siitä, auttaako lääke nivelvaivoihin, ei ole mitään takuuta, mutta kokeilemattahan ei voi tietää. 

Sairaslomaa minulle on kirjoitettuna enää ensi viikko. Pitkään arvoin keskenäni pyydänkö vielä lisää sairaslomaa vai olisinko sittenkin jo kykenevä tarttumaan tutkimustyöhön. Psykiatrini kannustamana olen nyt päätynyt siihen, että sairasloma saa jatkua vielä syyskuulle. Syys-lokakuun vaihteessa lähden sitten puolivirallisesti pariksi viikoksi kenttätöihin ja kirjastoja koluamaan. Lentoliput on jo varattu kaikessa hiljaisuudessa, lääkäreiltä lupia kyselemättä. Olkoon se siirtymäriitti syövästä normaalielämään.

torstai 19. elokuuta 2010

Toimintaa ja vajaatoimintaa

Takana on puuhakas alkuviikko. Saimme viikonloppuna ulkomaisia vieraita, joita olen ahkerasti emännöinyt sen ajan, mitä en ole viettänyt sairaalassa. Suomi on pitkä maa; vaikka pohjoisessa ovat ilmat jo kylmenneet, täällä etelässä Suomen suvi antaa vielä parastaan, joten olemme käyneet uimassa ja metsäretkillä. Kylläpä vedet ovatkin vielä lämpimiä! Samalla olen ilokseni huomannut kuinka kunto hiljalleen kohenee. Jaksoin ihan hyvin maanantain kymmenen kilometrin kävelyn (toki uima- ja evästauoin tahditettuna). Vasen käsivarsi on myös tykännyt tästä ohjelmasta niin kovasti että kihlasormuskin menee taas sormeen.

Maanantaina kävin siis lääkärissä nivelvaivojen takia. Lääkäri arveli niitä sytostaattien aiheuttamista vaihdevuosista johtuviksi, mutta kun mainitsin kilpirauhasen vajaatoiminnan, sain lähetteen myös verikokeisiin arvojen tarkistamiseksi ja tiistaiaamuna jätin lääkkeen väliin ja piipahdin ennen psykiatrikäyntiä labran kautta. Eilisellä sädehoitokäynnillä olivatkin jo tulokset odottelemassa. Röntgenhoitaja kertoi, että labrasta oli soitettu ja sanottu yhden arvon olevan hieman alakanttinen, mutta muihin toimenpiteisiin se ei antaisi aihetta kuin siihen, että varaan lääkärin ja kontrolliajan terveyskeskukseen kuukauden päästä.

Nythän tavakseni on tullut pyytää kaikki labratulokset ja muut lausunnot myös itselleni, ja niinpä pyysin näitäkin tuloksia ihan mielenkiinnosta. Samalla selitin hoitajalle, että olen ajatellut että pitäisi nämäkin kilpirauhasarvot kerätä pidemmältä ajalta yksiin kansiin seurantaa helpottamaan, kun hoitava taho on välillä vaihtunut. Ystävällinen röntgenhoitaja totesi että joitakin vanhempia tuloksia heillä koneelta näkyikin, ja tiedusteli haluaisinko niistäkin kopion saman tien. Vastasin myöntävästi ja kurkistelin hoitajan olan ylitse näytölle, kun jokin pisti silmääni. Aiemmat TSH-arvot olivat kaikki 0,5 tai 0,6 -alkuisia, mutta tämä viimeisin, joka oli listassa ylimmäisenä, oli 0,035. Sitten katsoin paperiin präntättyä viitearvoa hieman tarkemmin: normaalin rajat ovat 0,4-4. Siinä vaiheessa totesin ääneen, että on tainnut labrassa hoitajalle sattua desimaalivirhe, koska minusta tämä viimeisin liki nollassa oleva arvo ei ole vain vähän alakanttinen vaan lähes TSH-hormonin taso on minulla lähes olematon.

Röntgenhoitaja lupasi selvittää asiaa, ja tänään kuulen sädetyksen yhteydessä, mihin jatkotoimiin tai lisäselvityksiin nuo TSH-tulokset johtavat. Sinänsä merkillistä on että tuo alakanttinen arvo viittaisi pikemminkin kilpirauhasen liikatoimintaan. 

torstai 12. elokuuta 2010

Sädehoidot puolivälissä

Kaksi ja puoli viikkoa hoitoja takana, kaksi ja puoli viikkoa edessä. Iho on toistaiseksi kestänyt sädetyksen hyvin. Tosin rintakehään on ilmestynyt liuta pieniä luomia, joista ajattelin kysäistä maanantaina lääkäriltä. Arpi on aika äkäisen punainen, mutta arpikudoksen liikakasvua siinä ei vielä näy. Naistenklinikan kirurgi sanoikin jälkitarkastuksessa, että sädehoito voi ennaltaehkäistä sen kehittymistä.

Vasen käsi on minusta nyt aika hyvä: Olen käyttänyt hihaa (tosin en tänään) ja perusjumpan lisäksi Hahtiksen jumppaohjeita. Saa nähdä mitä fysioterapeutti sanoo huomisaamuna. Menen siis vaihteeksi heti aamusta sädetettäväksi ja sen päälle fyssarin möyhennettäväksi, ja sitten alkaa viikonloppuvapaa myös sairastamisen osalta.

Ensi viikon alussa palaan sairasarkeen oikein rytinällä, maanantaiaamuna on sädetys ja sen päälle se ylimääräinen lääkärikäynti (ja vaikka se onkin vain nivelkipujen takia, hiukkasen silti jännittää). Tiistaina vierähtää melkein puolet päivästä Meilahdessa psykiatrikäynnin ja sädetyksen merkeissä.

Bettyn silkkiunikot kukkivat palstalla, pojan niihin kohdistamasta puutarhuroinnista huolimatta. Sitkeitä sissejä.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kaukana kavala maailma

Kesän viimeinen mökkikäynti on takana. Mökki toki pysyy ja kesäkin vielä jatkuu, mutta näillä näkymin perheemme ehtii sinne seuraavan kerran vasta syksyllä, kun sädehoito on ohitse. Käyntiin liittyi siis tiettyä haikeutta. Pientä alakuloakin oli ilmassa, pohdintoja tämän sairauden tiimoilta.

Niin kuin ennakkoon arvelin, meressä tuli helteiden takia vietettyä paljon aikaa. Olen aina pitänyt luonnonvesissä uimisesta, ja tänä kesänä se on tuntunut erityisen nautinnolliselta. Veden sylissä voin unohtaa kivut ja kiristykset.   

Tunnustan että tuoretta tukihihaani en käyttänyt viikonloppuna kertaakaan. Hanska lensi kassiin perjantaina jo ennen Porvoota ja hiha seurasi kohta sen jälkeen perässä.Silti käsi on mielestäni ollut parempi kuin koko viime viikkoon. Liekö uinnin ansiota? Vai onkohan kaikesta sittenkin kiittäminen vain hellettä, joka poisti melkoiset määrät nestettä elimistöstäni hikoiluna.

Mökillä olen irti arkitodellisuudesta, kaukana kavala maailma. Kaupunkiin en olisi millään malttanut palata, ja hiukan leikittelinkin ajatuksella, mitä Meilahdessa olisi sanottu, jos olisin huomenna soittanut päättäneeni antaa piutpaut sädehoidolle ja jääväni mökille. Uhmakohtaus meni kuitenkin äkkiä ohitse, ja täällä olen taas kilttinä tyttönä, valmiina alkavan viikon hoitoihin.

perjantai 6. elokuuta 2010

Hiha ja hanska

Tiinan eiliset uutiset vetivät mielen matalaksi ja panivat taas kysymään MIKSI? Elämä on niin epäreilua. Samalla omatkin pelkopeikot nostivat taas rumia päitään. Mutta toivoa on niin kauan kuin on elämää, siihen haluan takertua.

***

Eilen kävin sovittamassa tukihihan. Hihoja on kolmenlaisia: sukkamaisia saumattomia, joustinkankaasta tehtyjä saumallisia ja kankaasta ommeltuja. Ensinmainittuja löytyy proteesinbeigenä suoraan kaupan hyllystä, kahta jälkimmäistä mallia saa useamman värisenä, mutta ne täytyy teettää mittojen mukaan.Päädyin saumattomaan malliin, joka on kuin käsivarren päälle vedetty tukisukka, koska sen sai heti mukaan ja arvelin saumattoman olevan käytössä miellyttävämpi. Lisäksi Soleuksen apuvälineteknikko piti sitä parhaana ensimmäisenä tukihihana.Tukikäsinettä en uskonut tarvitsevani, koska käsi on ollut merkittävästi turvoksissa vain ranteen yläpuolelta.

Tukihihan idea on se, että se estää nestettä kertymästä kudokseen ja kudosta turpoamasta. Se onkin niin tiukka ja napakasti ihoa vasten istuva, että se täytyy kiskoa käteen kumihanska toisessa kädessä. Ohjeeksi sain pitää hihaa aamusta iltaan, yöksi saa ottaa pois - tai oikein kuumilla ilmoilla voi kokeilla pitää hihaa öisin. Hiha pitäisi pestä päivittäin käsin, ja noin kerran viikossa pesukoneessa (ilman huuhteluainetta). Hihalla on puolen vuoden takuu, jonka jälkeen se täytyy vaihtaa, koska materiaali vähitellen venyy ja kompressiovaikutus menetetään.

Käynti meni nopeasti ja lähdin tyytyväisenä uusi hiha kädessäni. Valitettavasti tämä ensimmäinen hiha oli hiukan liiankin napakka. Tunnin jälkeen, kun minun alkoi olla aika lähteä Meilahteen sädetettäväksi, vasemman käden kämmenselkä oli tummanpunainen ja käsi selvästi turvonnut. Soitin saman tien apuvälineteknikolle, ja sovimme että palaan sädehoidon jälkeen. Pisteet Soleukselle joustavasta toiminnasta.

Uusintakäynnillä sovitettiin uusi, ranteesta hiukan suurempi hiha, ja lisäksi sain mustan, sormenpäistä avonaisen tukihanskan - mies kommentoi myöhemmin, että näytän ihan 80-luvun Dingo-fanilta. Nyt alun toista päivää hihaa ja hanskaa käytettyäni voin todeta että käden turpoamisongelmasta päästiin hihan vaihdolla ja hanskan käyttöönotolla. Hahtiksen jumppaohjeita (ks. edellisen viestin kommentit) olen myös kokeillut, ja mielestäni niistä oli ihan näkyvää apua. Näillä nyt toistaiseksi mennään ja toivotaan että turvotusongelma ennen pitkää poistuisi päiväjärjestyksestä.

Sädehoidotkin ovat kohta puolivälissä, tänään oli kerta 9/25. Nivelvaivojeni takia sain reilun viikon päähän ajan lääkärille, kun eivät ole pelkällä buranalla hävinneet, vaan varsinkin lonkat, polvet ja ristiselkä vaivaavat. Saa nähdä seuraako sitten tarkempia tutkimuksia.

Ensi viikolla hoidot jatkuvat, mutta sitä ennen lähdemme viikonlopuksi mökille. Luvassa on hellettä ja lisäksi minulta on nyt kielletty kaikenlainen vasemman käden rasittaminen, joten taidan varautua viettämään aikaa joko vedessä tai pihalla varjossa istuskellen.

tiistai 3. elokuuta 2010

Turvotusta

No niin, nyt se sitten alkoi. Tänä aamuna huomasin että kellon ranneke, joka normaalisti on hiukan väljä, hädin tuskin yltää kiinni. Päästyäni fyssarin luokse kerroin tästä ensi töikseni, ja fyssari mittaili molemmat käsivarteni monesta kohtaa. Vasemmassa oli paksuutta 0,5-1 cm enemmän kuin oikeassa, mutta ottaen huomioon että olen oikeakätinen ja näin ollen oikea käsi on todennäköisesti normaalioloissa se paksumpi, turvotusta voi olla hiukan enemmän kuin miltä mittojen perusteella näyttää. Tukihiha päätettiin minulle hankkia saman tien. Torstaina menen Soleukseen mittailtavaksi sopivankokoisen hihan tilaamista varten. Maksu hoituu onneksi maksusitoumuksella. 

Itse en kuulemma pysty turvotukselle mitään tekemään. Lisää jumppaohjeitakaan en saanut, tässä vaiheessa kun leikkauksesta ei ole vielä kovin kauan ja sädehoidot ovat meneillään en fysioterapeutin mukaan voi tehdä sen kummempia jumppia kuin mihin olen jo ohjeet saanut.

maanantai 2. elokuuta 2010

Tietokoneongelmia

Vajaata kaksi vuotta vanha kannettavani on sanonut sopimuksen irti, näyttö vilkkuu ja kuva väpättää. Takuu olisi muistaakseni vielä voimassa, mutta tietenkin olen hukannut takuukuitin johonkin. No, täytynee yrittää saada kone joka tapauksessa huoltoon. Tässä syy, mikäli lähipäivinä ei blogi tahdo päivittyä. Muuten kuuluu ihan hyvää.