tag:blogger.com,1999:blog-10061155555648152862024-03-13T23:39:38.611+02:00Tie a pink ribbon - Vaaleanpunainen nauhaElämä on kuin ruusuilla tanssimista.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.comBlogger254125tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-81887863083014239272014-04-01T08:58:00.000+03:002014-04-01T08:58:47.398+03:00Viimeisen vuoden kuulumisetKiitos kuulumisten kyselystä. Syynä hiljaisuuteen blogissa on ollut se, että syöpärintamalta ei ole - onneksi! - ollut mitään raportoitavaa. Arkinen elämä kiireineen on vienyt mukanaan. Lapsen koulunaloitus ja uusi nelijalkainen perheenjäsen ovat täyttäneet vapaa-ajan. Nelijalkaisen personal trainerin otin alun alkaen oman kuntoni kohentajaksi, mutta se on nyt puolen vuoden aikana osoittanut olevansa paljon muutakin - ekaluokkalaisen seura iltapäivällä ja koko perheen aina innokas lenkkikaveri.<br />
<br />
Viime syksynä tuli täyteen tuo merkittävä kolmen vuoden rajapyykki. Kolme vuotta hoitojen päättymisestä ilman että syöpä on nostanut uudestaan rumaa päätään tarkoittaa meillä triplanegatiivista syöpää sairastaneilla sitä, että uusiutumisen todennäköisyys huomattavasti pienenee. Kolme syövätöntä vuotta oli minulle myös asetettu rajaksi korjausleikkausjonoon pääsemiselle. Vielä vuosi sitten olin epäilevällä kannalla noinko uutta rintaa haluaisinkaan, mutta viime syksynä olin lopulta tietyin varauksin kallistunut korjausleikkauksen kannalle. Onkologini ilmoitti päätökseni kuultuaan kirjoittavansa lähetteen ilomielin, ja niin alkoi uusi hoitopolku.<br />
<br />
Marraskuussa tapasin kirurgin, jonka kanssa keskustelin vaihtoehdoista. Minulla on ollut aikaa miettiä vaihtoehtoja ja kirurgilla oli onneksi aikaa vastata moniin kysymyksiini. Yhteistuumin päädyimme rekonstruktioon selästä otettavalla LD-kielekkeellä, jossa pinnallinen selkälihas latissimus dorsi käännetään kainalon alitse etupuolelle. Erityisesti minua oli huolettanut leikkauksen mahdollinen vaikutus käteni ja selkäni liikkuvuuteen, mutta kirurgi vakuutti että haittoja ei jäisi vaan pystyisin tulevaisuudessa soutamaan ja uimaan niin kuin ennenkin. Samalla pienennettäisiin terve oikea rinta, jolloin toivon mukaan pääsisin eroon minua mastektomian jälkeen vaivanneista olka- ja hartiakivuista.<br />
<br />
Marraskuun jälkeen jäin siis odottelemaan leikkausaikaa. Olin varautunut puolen vuoden odotukseen, mikä näissä kiireettömissä leikkauksissa on tavallista, joten yllätys oli melkoinen kun puhelin pirisi helmikuun lopulla ja minulta kysyttiin tulisinko leikkaukseen 29.3.Kauan minun ei tarvinnut vastaustani miettiä - olin toivonutkin, että leikkaus ei menisi kesään, jotta ehtisin kuntoutua uimaan ja soutamaan. Ennen leikkausta oli ohjelmalliset pari viikkoa: kävin vielä labroissa ja kaikissa kuvantamistutkimuksissa (mammografia, ultraääni, TT), tapasin hoitajan, fysioterapeutin ja leikkaavan kirurgin ja kävinpä valokuvaajallakin, jossa arpinen rintakehäni ikuistettiin. Varhain lauantaiaamuna 29. päivä sitten saavuin Töölön sairaalan plastiikkakirurgiselle osastolle, pukeuduin leikkausvatteisiin ja niin sitä mentiin. Viimeinen muistikuvani leikkaussalista oli se että kommentoin nukkumatille jotakin siitä miten viimeksi nukahdin nukutusaineen ollessa olkavarressa - ja niin taisi käydä tälläkin kertaa.<br />
<br />
Tätä kirjoittelen vielä sairaalan sängystä. Hoito on ollut hyvää, kipua on lääkitty tukevasti ja henkilökunta on ystävällistä. Heräsin kolmen dreenin kanssa, mutta nyt olen päässyt jo yhdestä dreenistä eroon ja jaloitellut vessaan ja takaisin. Kotiinpääsystäkin on ollut jo puhetta, mutta lenkit personal trainerin kanssa saavat lähiaikoina olla vielä rauhallisia.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-79977291384124190202013-03-02T12:02:00.000+02:002013-03-02T12:02:41.641+02:00Veden voima<!--[if gte mso 9]><xml>
<o:OfficeDocumentSettings>
<o:AllowPNG/>
</o:OfficeDocumentSettings>
</xml><![endif]--><br />
Tiedättekö vaahtokarkkikokeen? Kokeessa tutkija kertoo
nelivuotiaille lapsille, että he saavat vaahtokarkin. Sitten tutkija kertoo
lähtevänsä huoneesta joksikin aikaa. Soittamalla kelloa lapset voivat kutsua
tutkijan takaisin. He saavat myös syödä karkin milloin vain. Mutta jos he jaksavat odottaa soittamatta kelloa ja syömättä
karkkia sen aikaa, kun tutkija on poissa huoneesta, he saavat kaksi karkkia.<br />
<br />
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Tutkija jättää vaahtokarkin pöydälle ja poistuu huoneesta. Lapsia
on kahdenlaisia. Osa keskittyy ankarasti vastustamaan kiusausta ja tuijottaa
pöydälle jätettyä herkkua. Nämä lapset poikkeuksetta päätyvät lopulta syömään
karkin ja soittamaan kelloa. Toiset lapset sen sijaan yrittävät saada aikansa
kulumaan keksimällä muuta tekemistä. He onnistuvat odottamaan
vaaditun ajan kiinnittämällä huomionsa houkuttelevan vaahtokarkin sijasta muuhun. Kun on tutkittu näiden lasten
myöhempää elämää, on huomattu, että ne, jotka onnistuivat olemaan syömättä
vaahtokarkkia ovat selviytyneet elämässä paremmin kuin se lapsiryhmä, joka
väsyi odottamaan. He ovat paitsi menestyneet paremmin opinnoissa ja työelämässä, myös ihmissuhteissaan, ja lisäksi he ovat terveempiä ja onnellisempia.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Olin kuullut kokeesta aikaisemmin, mutta kun näin sen
eräässä dokumentissa televisiosta, koin jonkinlaisen oivalluksen hetken. Vaahtokarkkikokeen opetus ei suinkaan ole se, että onnistunut kiusausten
vastustaminen tekee ihmisistä menestyvämpiä – molemmat lapsiryhmät yrittivät
parhaansa ollakseen syömättä pöydälle jätettyä vaahtokarkkia. Oleellisia olivat
keinot – ne, jotka pystyivät keskittämään huomionsa muualle, onnistuivat. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Suomalaiset arvostavat sisukkuutta ja määrätietoisuutta.
Oikein sisukkaasta ihmisestä sanotaan että hän menee vaikka läpi harmaan kiven.
Tällaisen ihmisen mieli on fokusoitu kulloiseenkin asiaan tiiviisti kuin kiveen
kairautuvan timanttiporan kärki. Samalla tavalla sisukas ihminen kohtaa
vaikeudet, tiivistäen mielensä niiden voittamiseen. Mutta entä sitten kun
vaikeus seuraa toistaan, tai kun se ei ole voitettavissa – vaikkapa krooninen
sairaus? Timanttiporakin tylsyy lopulta. Sisukas ihminen voi uupua ja
lannistua, jos harmaan kiven takana on aina uusi samanlainen. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Entä jos arvostaisimme enemmän joustavuutta kuin sisua? Silloin
voisimme verrata mieltämme veteen. Vesi saattaa hetkeksi pysähtyä
kohdatessaan esteen, mutta löytää sitten reitit kiertää sen ympäri, tai tihkuu
hiljalleen läpi esteessä olevista rakosista. Vesi pääsee jopa kallioiden uumeniin ohuen ohuita
halkeamia pitkin. Vesi ei anna periksi, se löytää uuden reitin. <span style="mso-spacerun: yes;"> </span></div>
Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-21996486139495611022012-10-12T14:52:00.002+03:002012-10-12T14:52:17.677+03:00Pukeudu pinkkiin päiväksiLokakuu on perinteisesti rintasyöpätietoisuuskuukausi. Tänään on <a href="http://www.cancer.fi/roosanauha/ajankohtaista/?x63637325=74863943">Pukeudu Pinkkiin -päivä</a>. Pukeuduin kiltisti pinkkiin, vaikka suhtautumiseni koko kampanjaan on ambivalentti. Tietoisuus ja tiedotus on tärkeää, mutta sen ympärille kiedottu vaaleanpunainen harso saa minut näkemään punaista.<br />
<br />
Kampanjointi on maalannut rintasyövästä jo vähän liiankin ruusunpunaisen kuvan. Hoidot ovat helppoja ja vaivattomia ja lähes kaikki paranevat (eivät parane - se että 98 % on <i>hengissä</i> 5 vuoden kuluttua ei ole sama asia, eikä kerro siitä kuinka monella syöpä uusiutuu myöhemmin). Tämä on johtanut siihen, että muut syöpäpotilaat ovat kateellisia rintasyöpäisten saamasta huomiosta, ja rintasyöpää tunnutaan jo pitävän jonkinlaisena egotrippinä, jolle lähdetään kehittämään omaa persoonallisuutta, vähän niin kuin vuodeksi Intiaan hippeilemään. Sitten vain silikonia poveen ja kirjoittelemaan valaistuneista kokemuksista tai puhumaan naistenlehdissä siitä, mitä syöpä opetti. <br />
<br />
Sen sijaan mitään ambivalenttia ei ole suhtautumisessani <a href="http://www.cancer.fi/roosanauha/">Roosa nauha -keräyksen</a> tavoitteisiin. Syöpätutkimus on tärkeää, ja rintasyöpätutkimus ja rintasyöpätietoisuuden lisääminen on erittäin tärkeää, koska kyseessä on naisten yleisin syöpä, johon vastoin yleistä käsitystä sairastuvat myös nuoret naiset - jotkut lääkärit sanovat jo, että lisääntyvässä määrin, toiset kieltävät että lisäystä nuorten naisten syöpien määrässä ei ole havaittavissa. Nuoret naiset myös kuolevat rintasyöpään suhteellisesti useammin, sillä heidän syöpänsä on tyypillisesti aggressiivisempi ja usein se myös löydetään myöhemmin, koska nuoret eivät välttämättä tutki rintojaan, eivät käy missään seulonnoissa, eikä heidän omia löydöksiään oteta aina vakavasti ja tutkita riittävän perusteellisesti. Nuorten naisten rintasyövät ovat useimmiten perinnöllisiä, miesten rintasyövät (kyllä, mieskin voi sairastua rintasyöpään) ovat sitä käytännössä aina. Rintasyöpä voi olla yhteydessä myös kohonneeseen riskiin saada tiettyjä muita syöpiä. Rintasyövän perinnöllisyyttä ymmärretään kuitenkin vielä yllättävän vähän. Perinnöllisyystutkimus on kallista, mutta sen tuoman tiedon avulla tulevaisuudessa voidaan kenties ennaltaehkäistä niiden sairastumista, joilla on siihen perinnöllinen riski.<br />
<br />
Siksi pyydän: vaikka kaikki pinkki saisikin hampaasi vihlomaan, tuethan rintasyöpätutkimusta. Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-53794724849451265722012-09-12T14:35:00.000+03:002012-09-12T14:35:01.129+03:00Tänään kerrotaan hyviä uutisiaKävin tapaamassa lääkäriäni tänään. En varmaankaan ole mennyt mihinkään aikaisempaan kontrollilääkäriin näin luottavaisin mielin - olinhan jo saanut alustavasti "puhtaat paperit" ultraäänestä ja mammografiasta. Viime yön sekavat unet kertoivat että hiukan minua kuitenkin jännitti. Eivät tällä kertaa verikokeet tai tomografiatulokset, vaan se, kuinka seurantani tulee jatkumaan, kun nyt siirryn niin sanottuun normaaliin seurantaan.<br />
<br />
Helpotuksen huokaus - saan edelleen pitää mukavan onkologini ja voin jatkossakin kääntyä luottamuksella syöpiksen puoleen, jos siihen on mitään tarvetta. Mitä toivottavasti ei tule ennen kuin vuoden päästä, jolloin on seuraava kontrolli.<br />
<br />
Tämä oli se toinen hyvä uutinen. Se toinen oli tietenkin se, että myös verikokeiden ja tomografian perusteella kaikki on kunnossa. Harmaa ja tihkusateinen päiväkin näytti Meilahdesta lähtiessäni kauniilta. Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-46819829987312814652012-09-04T11:19:00.000+03:002012-09-04T11:19:00.304+03:00Kontrollikierros pyörähti käyntiin<h6 class="uiStreamMessage userContentWrapper" data-ft="{"type":1,"tn":"K"}" style="font-family: inherit; font-weight: normal;">
<span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{"type":3}"><span class="userContent">Se on sitten kuulkaas kulunut kaksi vuotta hoitojen päättymisestä. </span></span></span></h6>
<h6 class="uiStreamMessage userContentWrapper" data-ft="{"type":1,"tn":"K"}" style="font-family: inherit; font-weight: normal;">
<span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{"type":3}"><span class="userContent">Mammografian ja verikokeiden lisäksi sain yllärinä myös
ultraäänitutkimuksen: "haluaisitko, kun meillä sattuu olemaan vapaata?". Rinta on kuulemma kiinteä kuin nuorella naisella, minua melkein nelikymppistä
imarreltiin. Siksi siis tarjottiin tällaista tilaisuutta. Ultraäänitutkimuksen perusteella kaikki on hyvin, se oli tietysti mukava kuulla. </span></span></span></h6>
<h6 class="uiStreamMessage userContentWrapper" data-ft="{"type":1,"tn":"K"}" style="font-family: inherit; font-weight: normal;">
<span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{"type":3}"><span class="userContent">Torstaina on vuorossa tomografia, näillä näkymin viimeinen sitä lajia. Suoneni ainakin kiittävät. Täytyy muistaa sanoa ennen tutkimusta niistä viimeksi tulleista allergiaoireista. Senkin puolesta on mukava ajatus, että pääsen jodivarjoaineesta eroon. </span></span></span></h6>
<h6 class="uiStreamMessage userContentWrapper" data-ft="{"type":1,"tn":"K"}" style="font-family: inherit; font-weight: normal;">
<span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{"type":3}"><span class="userContent">Ja sitten, kun olin jo uskonut että minua ei geenitutkimuksiin kutsuta vaan ovat kaikessa hiljaisuudessa priorisoineet pois hoitojonosta, tuli näille samoille ajannurkille myös kutsu perinnöllisyyslääketieteen laitokselle. Koetan raportoida sieltä sitten tarkemmin. </span></span></span></h6>
Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-61443718130465879982012-06-05T16:45:00.001+03:002012-06-05T16:56:09.940+03:00Väittelinpäs sittenkinTammikuussa 2010 väitöskirjani oli viittä vaille valmis. Minulla oli yliopistolta kolmen kuukauden loppuunsaattamisraha. Tiedossa oli siis tiukka urakka, mutta se oli kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa. Sitä mahdollisuutta en kuitenkaan ollut ottanut lukuun, että syöpä tunkisi minun ja valmistumisen väliin. Heti ensimmäisellä tapaamisella onkologini väitöskirjasta kuullessaan totesi "asennoidu sitten sillä tavalla, että se väitöskirja ei valmistu tänä keväänä".<br />
<br />
Ei valmistunut, ei, ennen kuin vuotta aiottua myöhemmin. Ja sen jälkeenkin byrokratian kiemurat ja tarkastuksen vastoinkäymiset - sekä viime kädessä omat, rajalliset voimavarani - pistivät kapuloita rattaisiin niin että usko oli moneen kertaan koetuksella ja toivonkin olin heittää. Vielä senkin jälkeen kun väitöspäivä oli määrätty odotin jonkin vastoinkäymisen viime hetkellä kaatavan kaiken. <br />
<br />
Vasta paria päivää ennen väitöstilaisuutta käsitin että tämäkin pitkä taival oli tullut päätökseensä. Toukokuun lopulla astelin kateederiin mustissani, kirja kainalossa ja kädessä nippu papereita, joihin oli printattuna edellisenä yönä loppuun hiomani <i>lectio precursoria</i>.<br />
<br />
Nyt tuoreena tohtorina olen vieläkin hieman ihmeissäni siitä, että väitöksestä lopulta tuli totta. Samalla mietin tulevia haasteita - kuinka selitän potentiaalisille työnantajille tai apurahan myöntäjille mikä tässä oikein maksoi? Miksi panin melkein valmiin väitöskirjan hyllylle enkä tehnyt mitään vuonna 2010? Ehdotuksia? Laitanko CV:hen linkin tänne blogiini?Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-2485193498585507672012-05-03T20:07:00.000+03:002012-05-03T20:08:22.871+03:00PeilikuvaTakana on puolen tusinaa kertaa lymfaterapiaa, ja sekä turvotus että käden hermokivut ovat subjektiivisesti arvioiden vähentyneet merkittävästi. Olen nyt muutaman päivän ajan kokeillut jättää vuorokauden toisen Lyrican pois, ja ainakin toistaiseksi olen pärjännyt. <br />
<br />
Luin tuossa <a href="http://ajatelmiani.vuodatus.net/blog/3206440/rikkaruoho/">"kollegan" blogista</a> vinkkejä rintasyövän uusiutumisen välttämiseksi: stressittömyys, onnellisuus, terveellinen ruoka ja liikunta. Vilkaisu peiliin, eikä se oma peilikuva tässä valossa kovin mairitteleva ole. Stressiä on tänä keväänä ollut ehkä enemmän kuin koskaan (sekä elämän- että työtilanteesta johtuvaa), liikuntaa en pitkiltä työpäiviltä ehdi enkä jaksa harrastaa, terveellinen ruokavalio tuskin koostuu satunnaisista aterioista ja unenpuutetta korvaamaan nautituista ylenpalttisista määristä kofeiinia, ja sen onnellisuuden laitakin on vähän niin ja näin, vaikka kevät onkin helpottanut oloa.<br />
<br />
Mutta on tässä tilanteessa hyvätkin puolensa: ihan muut asiat kuin syöpä ovat viime aikoina olleet mielessä päällimmäisinä. Jos ei olisi huonosti istuvia proteesiliivejä ja lymfaterapiakäyntejä, unohtaisin varmaankin ajoittain koko taudin päiväkausiksi, kun peilikuvakaan ei siitä enää muistuta.<br />
<br />
Totta puhuen suhtaudun syöpään aika fatalistisesti. Ajattelen, että oma syöpäni oli löytyessään niin levinnyt että se uusii jos on uusiakseen. Sitä ennen elän eteenpäin ikään kuin niin ei tulisi käymään, ja odotan kesää ja lomia niin kuin muutkin ihmiset. Sitten lupaan taas syödä, liikkua ja nukkua terveellisesti.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-68353647973345376212012-03-05T13:53:00.000+02:002012-03-05T13:53:32.909+02:00Puoli vuotta lisää terveyttäAnteeksi etten ole ehtinyt aikaisemmin päivittää tänne hyviä uutisia. Kontrolleissa oli siis kaikki edelleen kunnossa, ei mitään huolestuttavaa sen enempää labroissa kuin tomografiassakaan. <br />
<br />
Kysyin onkologilta tomografian jälkeen saamistani oireista, ja hän totesi, että ne viittaavat allergisoitumiseen suonensisäisesti käytettävälle jodivarjoaineelle. Asia pitää ottaa puheeksi seuraavalla kerralla kun menen tomografiaan. Korjausleikkauksestakin kysyin, mutta selvisi että sitä saan vielä odottaa. Vasta aikaisintaan kolmivuotistarkastuksen yhteydessä - siis syksyllä 2013 - minulla on toivoa saada lähetettä plastiikkakirurgin konsultaatioon. Tämä on kuulemma käytäntö aina, jos kainalosta on löytynyt imusolmukemetastaaseja. (Ja minullahan niitä oli vähän muuallakin.)<br />
<br />
Seuraavan kerran käyn kontrolleissa taas puolen vuoden kuluttua, päivämäärätkin on jo buukattu kalenteriin syyskuulle. Näillä näkymin siirryn sen jälkeen normaaliin vuoden kontrolliväliin ja tomografiat lopetetaan. Suomeksi sanottuna: ensi syksynä, kun hoitojen päättymisestä tulee kaksi vuotta, katsotaan uusiutumisriskin pienentyneen niin että voidaan siirtyä normaaliin seurantaan. Se kuulostaa ihan mukavalta.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-54516188012751597712012-02-27T13:47:00.000+02:002012-02-27T13:47:08.795+02:00JOSViime keskiviikkona kävin siis tomografiassa Syöpiksellä. Se ei valitettavasti taaskaan mennyt "ihan niin Strömsössä", vaan vasta kolmannella pistolla löytyi vetävä suoni. Vaikka olen luullut että minulla on kohtalaisen korkea kipukynnys, kyyneleet vain valuivat silmistäni kun kanyyleja yritettiin tökkiä eri puolille kämmenselkää. Lähdin tomografiasta koko käsi kääreessä ja kämmenselkä on edelleen komeilla mustelmilla - onneksi eivät enää ole kipeitä. Lisäksi sain tomografian jälkeen suuhuni samantapaisia limakalvo-oireita kuin tuli sytostaateista. Voisivatko ne johtua jodivarjoaineesta, jota siis nautitaan paitsi sisäisesti, myös kahdessa erässä suun kautta ennen kuvausta? Täytyy mainita niistäkin onkologille. <br />
<br />
Näin tulosten kuulemisen kynnyksellä jännitys tiivistyy, ja se <i>jos</i> joka on viime kuukaudet häilynyt jossain horisontissa häämöttää äkkiä isona ja painokkaana edessäni: <b>JOS</b>. Tuleva keskiviikko määrittää taas elämäni suunnan ainakin puoleksi vuodeksi eteenpäin. Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-17051046664030798532012-02-20T22:47:00.000+02:002012-02-20T22:47:44.689+02:00Jännitystä ilmassaViime viikolla tapasin fysioterapeutin, joka otti vaivani vakavasti ja tutki niiden syytä perin pohjin. Kompressiohiha ja hermosärky ovat kuulemma huono yhdistelmä (tämä on omakin kokemukseni, mutta nyt sille on siis ammattilaisen vahvistus), joten minulle luvattiin lisää lymfaterapiaa, koska myös turvotus ja hermosärky ovat huono yhdistelmä. Lisäksi pitää pyrkiä töissä säännöllisesti taukojumppaamaan. Fyssari oli realisti ja antoi minulle tehtäväksi liikkeitä jotka eivät edes vaadi nousemista työtuolista. Olen jopa tehnyt niitä jokusen kerran. <br />
<br />
Kuluneena viikonloppuna onnistuin pojan kuusivuotissynttäreiden ja laskiaisenvieton tiimellyksessä melkein unohtamaan tämän viikon ohjelman, mutta kyllä se sieltä mieleen putkahti sunnuntai-iltana sitten kuitenkin. <br />
<br />
Aloitin siis tämän aamun kahlaamalla kinosten halki terveyskeskuksen labraan - onneksi ei tarvitse lähteä verikokeita varten Meilahteen asti. Suonetkin tiesivät heti mitä tapahtuu ja heittäytyivät yhteistyöhaluttomiksi. Hoitaja yritti kärsivällisesti valuttaa hitaasti ja vastentahtoisesti virtaavaa verta, mutta kolmannen putkilon jälkeen suoni ei enää heruttanut pisaraakaan, ja piti tehdä uusi reikä toiseen suoneen että viimeinen putkilo saatiin täyteen. Ylihuomenna on vuorossa tomografia, onneksi syöpiksellä, jossa on kokemukseni mukaan parhaat pistäjät. <br />
<br />
Nyt on alkanut jännittää.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-49890190258380010312012-02-05T23:06:00.000+02:002012-02-05T23:06:10.790+02:00Helmikuu on kontrollikuuKontrollit lähestyvät taas. Edellisistä alkaakin tulla puoli vuotta. Vielä en ole alkanut jännittää, mutta ehtiihän tässä. Muutamia kysymyksiä on pyörinyt mielessä, niitä pitäisi varmaankin kirjoitella muistiin ettei sitten unohtuisi kysyä. <br />
<br />
Esilämmittelynä kävin tässä alkuvuodesta tutustumassa Syöpiksen tämänhetkisiin tilajärjestelyihin (siellä on pitkällinen remontti menossa), kun aikani hiljaa kärsittyäni valittelin lääkärille asti käsivarren kiristyksiä ja turvotusta jota on taas enenevästi ilmestynyt tuonne vasempaan kylkeen kainalon alapuolelle, ja lääkärini halusi niiltä tiimoilta tavata. Turvotus vaikutti viattomalta, mutta sain lähetteen jatkoarvioon fyssarille. Ensimmäinen aika osui jo tammikuun loppuun, mutta se peruuntui, joten nyt fyssarikäynti on lopulta varsin lähellä kontrolleja. <br />
<br />
On hanget korkeat nietokset ja kylmät paukkuvat pakkaset, mutta valoisaan päin ollaan menossa. Sen huomaan myös omalla kohdallani lisääntyvänä energiana.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-46032665387309024722012-01-15T13:40:00.002+02:002012-01-15T16:35:06.159+02:00Ahneus ja ähkyKatselin perjantai-iltana <a href="http://www.yle.fi/inhimillinentekija/">Inhimillistä tekijää</a>, jossa kolme naista kertoi syöpäkokemuksistaan (<i>Erävoitto syövästä</i>, 13.1.2012). Syövät ovat erilaisia, tunteet ja kokemukset monilla tavoin samanlaisia. Erityisesti tähän koiraan kolahti toimittaja Hanna Sumarin kertomus. Sumari kertoi menneensä sata lasissa syövästä toivuttuaan, ahnehtineensa liikaa töitä ja ajaneensa itsensä henkisesti loppun. <br />
<br />
Syöpä anasti minulta yhdeksän kuukautta vuodesta 2010. Kun lopulta hoidot olivat syyskuun alussa ohitse, oli kiire ottaa vahinko takaisin. Seuraavan kahdentoista kuukauden aikana rutistin loppuun syövän viime metreille keskeyttämän väitöskirjan, ilmoittauduin kaikkin mahdollisiin kansainvälisiin kongresseihin, tein töitä ja varasin perheelle kesälomamatkan. Siinä missä vuoden 2010 kalenteri oli täynnä sytostaattitiputuksia, labroja ja lääkärikäyntejä, vuoden 2011 kalenteri täyttyi töistä, matkoista ja deadlineista. <br />
<br />
Vuoden 2011 alussa työt ja väitöskirjan loppuun saattaminen alkoivat viedä niin paljon aikaa, että harrastukset täytyi pistää syrjään. Samaan aikaan sitkeää yskääni tutkittiin ja hoidettiinkin jo kortisonikuurilla mahdollisena sädepneumoniittina. Kortisonista sain lisäpuhtia väitöskirjan loppurutistukseen, ja tein töitä lähes 24/7. Kuurin ja rutistuksen päätyttyä yskä oli poissa, mutta olin sekä fyysisesti että henkisesti uuvuksissa. Mikään ei tuntunut miltään, ei edes se saavutus että olin saanut väitöskirjan valmiiksi. Nukuin huonosti, ja työnteko oli väkinäistä rutistusta. En jaksanut palata harrastuksiin. Psykiatrin kanssa keskustelimme, ja ajattelimme, että asia voi korjaantua pitkällä kesälomalla.<br />
<br />
Heinäkuussa tapasin psykiatrin. Olin lomaillut viisi viikkoa. En vieläkään nukkunut kunnollia yöunia, mutta ainahan minä olen ollut vähän huono nukkumaan. Sovimme, että käyntejä ei enää tarvita, minähän voin loistavasti ja odotin innolla töihin paluuta.<br />
<br />
Elokuussa palasin töihin, ja pyörä pyörähti taas liikkeelle. Harrastukset saivat jäädä aloittamatta, koska en halunnut täyttää kalenteriani enää yhtään useammilla aikataulutetuilla menoilla. Yhteydenpito ystäviin väheni. Sähköpostit kasaantuivat, unohtelin asioita niin töissä kuin vapaallakin. Kesällä alkanet sydänoireet pahenivat, vaikka mitään elimellistä syytä niille ei löytynyt. Valvoin yöt tai nukuin unilääkkeillä muutaman tunnin. Aloin kammota aamuja, jolloin piti lähteä töihin. Mieluummin olisin jäänyt sänkyyn makaamaan ja vetänyt peiton pään yli. Minä, joka olin vihdoin saavuttanut tavoitteeni ja ajatellut tekeväni juuri sellaista työtä josta olen aina haaveillut, aloin voida pahoin kun ajattelinkin työtäni. Iltaisin kotona en jaksanut panna tikkua ristiin. Ilo hävisi elämästä.<br />
<br />
Marras-joulukuun vaihteessa sain diagnoosin: vakava työuupumus ja vaikea-asteisia masennusoireita. Ei ihme, sanoi psykologi, niin paljon työstressiä, jatkuvia terveysongelmia eikä siitä syövästäkään ollut vielä pitkään. Totesin että sairaslomalle en voi määräaikaisesta työstäni jäädä, ja sitä paitsi minulla oli ne deadlinet ja vastuut jotka piti kantaa. Työt eivät häviäisi mihinkään vaikka jäisin kotiin, vaan pelkästään kasaantuisivat. Lääkäriltä saamiani lääkkeitä en mielestäni voinut aloittaa, koska niistä tuli niin tokkurainen olo, joten ne saivat jäädä lipaston laatikkoon. Jotenkin räpistelin jouluun saakka suorittamalla ne omasta mielestäni aivan pakolliset kuviot. Samalla piteni lista töistä, jotka tekisin sitten myöhemmin, kun olisi enemmän aikaa ja voimia. <br />
<br />
Loma helpotti oloa heti. Mieliala koheni ja välittömästi iski hybris. Lähetin taas esitelmäabstrakteja kongrensseihin. Päätin ja lupasin tehdä sitä ja tätä kevään aikana. Ehkä työuupumusdiagnoosi olikin tuulesta temmattu. Olin tietenkin vain liioitellut masennusoireita, koska minähän olen sellainen, liioittelija, joka pyrkii tekemään itseään jotenkin erityiseksi ja tärkeäksi. Varmaankin minulla oli vain ollut ohimenevästi paha olo. Nythän olin taas aivan kunnossa! <br />
<br />
Vuoden 2012 ensimmäisenä työpäivänä istuin bussissa matkalla töihin ja vatsani puristui pieneksi palloksi kun ajattelin työvuorta, joka syksyltä oli jäänyt odottamaan kun en ollut ehtinyt enkä varsinkaan jaksanut. Oksetti ja itketti. Minun oli pakko tunnustaa itselleni, että ehkä siinä työuupumusdiagnoosissa on sittenkin jotakin perää. Kuinka tässä näin pääsi käymään? <br />
<br />
Syövän jälkeen iski ahneus elämälle. Halusin ottaa vahingon takaisin, korvata sairastaessa hukkaan menneet kuukaudet. Halusin elää täysillä kun olin kulkenut kuoleman varjon laaksossa ja päässyt sieltä takaisin valoon. Mutta niin kuin mässäilyä seuraa ähky ja juopottelua krapula, elämän ahnehtimisesta seurasi uupuminen.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-87769990824743252852012-01-11T23:30:00.001+02:002012-01-15T13:56:44.646+02:00Kaksi vuotta diagnoosistaKaksi vuotta sitten pötköttelin Naistenklinikalla Opamax-pöllyssä ja katselin tyynesti tietokoneen ruudulta ultrakuvaa jossa rinnassani oleva patti oli kuin musta aukko. Samana iltana, tai ehkä seuraavana, autoin iäkkäämpää rouvaa työntämällä hänen autoaan irti lumihangesta muistamatta että paksuneulanäytteen jälkeen ei moista ruumiinponnistusta suositeltu. Meitä oli kolme työntämässä, ja saimme tehdä töitä hartiavoimin ennen kuin auto irtosi penkasta. Vasta kun rouva ei saanut autoa liikkeelle vielä senkään jälkeen kun renkaiden alla oli taas vain katua, huomasin kysyä: "Ei kai teillä ole käsijarru päällä?".<br />
<br />
Isosta osasta syöpävuotta en näin jälkeenpäin muistaisi mitään ilman tätä blogia. Käsijarru oli päällä myös aivoissani. Piti keskittyä olennaiseen, selviytymiseen. Ruumis meni läpi syöpähoitomankelia, sielu taivasteli jossain perässä voiko tämä olla tottakaan. Sen jälkeen kun käsijarru nostettiin ja pyörät lähtivät taas pyörimään, sielulta meni hyvä tovi ottaa ruumista kiinni. <br />
<br />
Millaisen matkan ruumis ja sielu, nuo erottamattomat kumppanukset, ovat kahdessa vuodessa tulleet Naistenklinkan ultrauspöydältä kotisohvan nurkkaan?<br />
<br />
Ruumis on sopeutuvainen. Puuttuvan rinnan kanssa olen oppinut olemaan. Omaksi yllätyksekseni olen jopa alkanut kallistua sille kannalle, että en ehkä haluakaan korjausleikkausta, vaan saattaisin jopa mieluummin antaa poistaa tuon toisenkin rinnan. Sen pateista ja muhkuroista kun en ota tolkkua yhtään sen enempää kuin otin siitä edesmenneestäkään. Naiseksi en itseäni aina tunne, mutta enpä tuntenut kaikin ajoin silloinkaan, kun minulla oli vielä (ainakin näennäisen) terve ruumis, joten ei se taida olla kiinni tissien määrästä vaan korvien välistä. Jokaista särkyäkään en enää pidä etäpesäkkeenä. Ainahan johonkin kohtaan koskee - en ole tainnut kokea yhtään täysin kivutonta päivää syöpähoitojen jälkeen. Turha niitä kaikkia on jäädä kuulostelemaan. <br />
<br />
Sielu on hitaampi sopeutuja. Ennen joulua tapasin ystäviä. Meitä oli neljä naista, kutakuinkin samanikäisiä kaikki. Eräs muista esitti toivomuksen, että kokoontuisimme samalla tavalla vielä seitsemänkymppisinäkin. Toiset lupasivat, ilman muuta. Minä olin hiljaa. Lopulta sanoin, että sellaista en voi luvata. On matkoja, joita ajatus ei vielä kanna. Mutta matka taittuu. Jokainen eletty päivä on yksi lisää.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-57729501755881016552011-11-24T17:45:00.000+02:002011-11-24T17:45:16.663+02:00HiuspäivitysYleisön, eli rk:n pyynnöstä hiuspäivitys. Olkaapa hyvät, sytostaattihoidoista n. 18 kk. Latvojen kiharat ovat omia.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-scsybRwS-q0/Ts5mO2ROCAI/AAAAAAAAAGU/XzctUyMofLE/s1600/IMG_5645+%2528842x1024%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://2.bp.blogspot.com/-scsybRwS-q0/Ts5mO2ROCAI/AAAAAAAAAGU/XzctUyMofLE/s320/IMG_5645+%2528842x1024%2529.jpg" width="263" /></a></div>Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-68409709548662285362011-11-14T17:53:00.002+02:002011-11-14T17:55:32.830+02:00SähköpostiEpäilen että luukku-postini salasana on joutunut vääriin käsiin äskettäisen <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/Keskusrikospoliisi+tutkii+viikonlopun+s%C3%A4hk%C3%B6postivuotoa/a1305549349335">sähköpostivuodon</a> yhteydessä sillä yrittäessäni nyt kirjautua sisään tunnukselleni salasanani ei toiminut. Aion nyt sulkea koko luukku-osoitteen. Eipä sinne ole juuri muuta tullutkaan kuin roskapostia. Jos haluat ottaa yhteyttä, jätä minulle tänne jokin yhteystieto niin otan yhteyttä sinuun. Saan sähköpostiini tiedon kaikista jätetyistä kommenteista, myös vanhoista viesteistä.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-81047119251982496202011-11-08T11:25:00.000+02:002011-11-08T11:25:00.189+02:00Tuloksia ja aikojaTämä päivä alkoi hyvillä uutisilla: keuhkokuvat olivat kaikin puolin normaalit. Keuhkoissa ei mitään epäilyttävää, ei nestettä missään ja sydänkin ihan sen kokoinen kuin pitääkin. Myös labra-arvot olivat mallillaan, jopa se kilpirauhasarvo, joka tässä syöpähoitojen jälkeen on näyttänyt ihan mitä sattuu. Ilmeisesti TSH-arvon heittely on tosiaan ollut yhteydessä tietokonetomografioissa käytettyyn jodivarjoaineeseen. Rytmihäiriöistä ei siis tarvitse ottaa ylimääräistä sydämentykytystä. <br />
<br />
Eilen oli myös vihdoin tullut yhteydenotto perinnöllisyysklinikalta (tai oikeammin kliinisen genetiikan yksiköstä). Oli suoraan sanoen jo lykännyt tämän asian jonnekin aivojen ö-mappiin, mutta tuo kirje, jossa ilmoitettiin puhelinajasta huomiselle, pakotti kaivelemaan sen mapin esille. Samalla sovitaan jatkoaika varsinaisia tutkimuksia varten. Hiukkasen jännittää kuitenkin. On tietenkin epätodennäköistä, että minulta mitään (tunnettua) rintasyövälle altistavaa mutaatiota löytyisi, mutta jos niin sattuisi käymään, olisi siinä pohdinnan paikka, vaikka olin mielestäni jo kertaalleen asian itselleni selväksi ajatellut. Toisaalta, jos mitään ei löydy, niin kuin odotettavissa on, keventäisi sellainen tulos melkoisesti mieltä. Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-89163602452675764792011-10-28T14:08:00.002+03:002011-10-28T14:09:51.737+03:00Jokainen kuukausi on roosa nauha -kuukausiSyksy on mennyt nopeasti. <br />
<br />
Olen pitkin syksyä ravannut tutkimuksissa kesällä ilmestyneiden sydänoireiden takia. Verikokeiden, EKG:n, Holter-tutkimuksen (24h EKG-seuranta) ja rasitussydänfilmin jälkeen uskallan jo melkein huokaista helpotuksesta, vaikka keuhkoröntgenin tuloksia vielä odottelenkin ensi viikkoon. Kaikella todennäköisyydellä rytmihäiriöiden aiheuttaja on Lyrica, jota syön vasemman käsivarren hermosärkyihin.<br />
<br />
Käsivarsi on voinut hyvin. Pelkäämääni turvotusta ei ilmestynyt kenttätöissä, vaan pikemminkin turvotukset tuntuivat vähenevän runsaan liikunnan ja nesteen nauttimisen ansiosta. Sen sijaan siitä käsivarteni ei tykännyt, kun viime viikonloppuna innostuin maankääntötöihin, vaan palautti minut nopeasti todellisuuteen reippaalla turvotuksella seuraavana päivänä. Olin jo ehtinyt ajatella, että kenties lymfanestekierto on jotenkin salaperäisesti korjautunut. <br />
<br />
Parhaillaan vietetään Roosa nauha -kuukautta, eli kampanjoidaan rintasyövän tutkimuksen ja hoidon puolesta. Mutta vaikka ei lokakuussa ehtisikään, lahjoituksen voi vallan hyvin tehdä vielä marraskuussakin, vaikkapa tuossa sivupalkissa olevasta linkistä suoraan Roosa nauha -rahastoon. Minulle, ja monelle muulle rintasyövän kokeneelle, jokainen kuukausi on roosa nauha -kuukausi.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-2955014905798511242011-08-31T10:28:00.000+03:002011-08-31T10:28:00.938+03:00Syöpiä nolla!Kun olin lapsi, telkkarissa mainostettiin jotain hammastahnaa lauseella "Reikiä nolla!"<br />
<br />
Tänä sateisena aamuna tallustelin lätäköiden poikki Meilahteen uusissa punaisissa Hai-saappaissa. Valvottu viime yö* alkoi painaa odotushuoneen penkillä, arpoessani kumpi tarjoasi parempaa ajankulua, 7 päivää -lehti vai Syöpäjärjestöjen toimintaesite. Olin selaillut jälkimmäistä tajuamatta siitä sanaakaan kun lääkärin ääni havahdutti minut. Pelkästään katsahdus onkologini hymyileviin kasvoihin riitti kertomaan että kaikki oli hyvin. <br />
<br />
Vastaanoton aikana kävimme pikaisesti läpi koetulokset, rytmihäiriöt, unettomuuden ja elämäni muut viime aikaiset kommellukset. Sitten onkologini totesi että puolen vuoden päästä tavataan ja toivotti minulle onnea matkaan. Ellen itse ano audienssia, Syöpätautien klinikka ei minua kaipaa ennen kuin ensi vuonna helmikuun loppupuolella. Enkä voi väittää minäkään kaipaavani Syöpistä. <br />
<br />
<span style="font-size: x-small;">* Syyt valvomiselle olivat tällä kertaa muut kuin kontrollijännitys, ainakin enimmäkseen. </span>Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-39434968005725409762011-08-24T11:05:00.000+03:002011-08-24T11:05:46.323+03:00YksivuotiskontrollitNyt ne on sitten käyty, mammografia, verikokeet ja TT.<br />
<br />
TT:ssä kävin Lasten- ja nuorten sairaalassa, jonne ei ole onneksi ollut koskaan aikaisemmin mitään asiaa - toivotaan että ei tule sellaista jatkossakaan. Varjoainekanyylille saatiin taas etsiä suonta, ne ovat oppineet menemään piiloon neuloilta. Kahta ensimmäistä kanyylia, kahden eri hoitajan laittamina, ei saatu vetämään, mutta sitten tuli paikalle lääkäri joka hoitajien vakuutusten mukaan "aina onnistuu ensimmäisellä yrittämällä". Ja onnistuihan hän, ja kuvat saatiin otettua. Itselleni meinasi tulla itku siinä makoillessani pisteltävänä ja katsellessani huoneen kattoon kiinnitettyjä satumaisia kuvia ja ajattelin sairaalan pieniä potilaita. Onneksi poikamme on terve. <br />
<br />
Viikon päästä menen sitten lääkäriin kuulemaan miltä kuvat näyttivät. Toivottavasti hyvältä. Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-82076951558326542612011-08-05T23:48:00.000+03:002011-08-05T23:48:40.077+03:00Vuosi lisää mittarissaJuhlin hiljattain jo toista syntymäpäivääni rintasyövän toteamisen jälkeen. Vaikka hiukan hämmästelenkin sitä, missä välissä niitä vuosia on ehtinyt mittariin kertyä jo melkein neljäkymmentä, vanhenemispäivät eivät tunnu ollenkaan hullummilta.<br />
<br />
Sattumalta syntymäpäiväni osuu myös melko lähelle hoitojen päättymisen vuosipäivää, joten yksivuotiskontrollikin on aivan kulman takana. Ohjelmassa on tällä kertaa TT:n ja verikokeiden lisäksi myös mammografia, jota odotan mielenkiinnolla - kun lääkärin sanojen mukaan rinnassani on vasemmalla puolella "vain luut ja nahka", mitähän ne meinaavat mammografiassa sinne levyjen väliin puristaa? Olotila on sinänsä ennallaan, vähäsen särkee, turvottaa ja kiristää (muuallakin kuin kesäkilojen kutistamassa housunvyötärössä).<br />
<br />
Kesä kääntyy lopuilleen ja arki alkaa muuallakin kuin syöpärintamalla. Maanantaina poika aloittaa päiväkodin neljän ja puolen perhepäivähoitovuoden jälkeen. Kävimme tänään tutustumiskäynnillä, ja poika tuumiskeli, että päiväkoti vaikutti ihan kivalta. Itse puolestani aloitan lähes kuuden viikon vapaiden jälkeen työt. Syksystä lupaa tulla työntäyteinen ja haasteellinenkin, mutta loma on tehnyt tehtävänsä ja innostus on palannut. <br />
<br />
Kauniita ja lämpimiä loppukesän päiviä!Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-12150670642317735922011-07-19T16:29:00.000+03:002011-07-19T16:29:13.295+03:00KesälaitumillaKesä. Olen lomaillut. Viettänyt aikaa perheen kanssa. Tavannut ystäviä. Matkustanut, mökkeillyt, uinut, saunonut, soutanut, hoitanut kasvimaata. Syönyt jäätelöä ja mansikoita. Rentoutunut.<br />
<br />
Jätin kaupunkiin niin stressin kuin syövänkin. On merkillistä kuinka sen jälkeen kun annoin itselleni luvan ajatella syöpää niin paljon kuin haluan, en oikeastaan ole juurikaan ajatellut sitä. En enää jokaisesta kivunvihlaisusta tai yskähdyksestä ajattele automaattisesti syöpää, vaan olen kehittynyt erittäin taitavaksi keksimään muita selityksiä vaivoilleni. Ehkä nyt, kun leikkauksesta on reilu vuosi, alan myös tottua elämään proteesin kanssa. En enää tunne koko ajan että jotakin puuttuu, enkä vilkuile näkyykö kaula-aukostani jotakin ylimääräistä - tai pikemminkin se että jotakin ei ole. Olen hiljalleen kevään ja kesän mittaan ylittänyt omia kynnyksiäni: käynyt uimahallissa ja saunonut ystävien ja lopulta myös heidän lastensa kanssa. <br />
<br />
Perjantaina menen viimeisen kerran tapaamaan psykiatria. Ehkä nyt on hyvä aika pohtia, kuinka tämä kokemus minua muutti? Lopulta hyvin vähän. Fyysisesti olen auttamatta hieman entistä raihnaisempi, mutta en kovin helpolla anna periksi sellaisille rajoitteille (mistä maksan toisinaan kipuina ja lisääntyneenä turvotuksena, myönnettäköön). Yritän kenties syödä hiukan entistä terveellisemmin, mutta toisaalta olen lukenut että triplanegatiivinen rintasyöpä ei yleensä ole yhteydessä elintapoihin - ja toisaalta ne virheet joita elintavoissani kenties olen menneisyydessä tehnyt eivät muutu tekemättömiksi vaikka siirtyisin ruokavalioon joka koostuisi pelkistä vihreästä teestä, parsakaalista ja herkkusienistä. Olen uskoakseni saanut kärsimyksestä sellaisen oppitunnin, joka ei heti unohdu, ja kenties, toivottavasti, se tekee minut ymmärtävämmäksi muiden kärsimystä kohtaan. <br />
<br />
Elokuussa on edessä paluu arkeen sekä työrintamalla että vuosikontrollien merkeissä. Lisäksi odottelen edelleen kutsua perinnöllisyystutkimuksiin. Mutta tällä hetkellä en osaa pelätä edes tulevia kontrolleja. En ole vielä valmis julistamaan voittoa syövästä - jos koskaan tulen olemaankaan - mutta jokin perimmäinen, itsepintainen usko siihen, että elämä jatkuu ja kantaa tavalla tai toisella, on nähtävästi palannut, ja sen myötä olen saanut takaisin kyvyn nauttia elämästä.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-67105778262760136532011-06-13T08:41:00.000+03:002011-06-13T08:41:09.712+03:00Irti syövästä?Pitkään mietin, mikä minussa on vikana, kun en osaa "päästä irti" syövästä. Vaikka hoidot olivat ohi jo kuukausia takaperin, syöpä kävi mielessä päivittäin monta kertaa - tulenhan muistutetuksi siitä heti aamulla pukeutuessani. Minusta kuitenkin tuntui että minun olisi pitänyt jotenkin ajattelemasta sitä ja yrittää jatkaa elämääni ikään kuin mitään syöpää ei olisi koskaan ollutkaan. Mitä enemmän pinnistelin, sitä enemmän syöpää ajattelin. Oliko ehkä niin, että en halunnutkaan irrottaa otettani sairaudesta? <br />
<br />
Hiljalleen olen tullut siihen tulokseen, että pyristellessäni "irti syövästä" olin väärillä jäljillä koko ajan. Syöpäkokemus on kuin nuoruuden ensimmäinen sydänsuru tai lapseni syntymä. Aivan samalla tavoin se on nyt osa minua ja tulee aina olemaankin. Kun pitkään ajattelin syöpää vihollisena, josta täytyy päästä eroon, minun ei ole aivan helppoa opetella hyväksymään sitä, kuinka se on yhä päivittäin läsnä elämässäni. Tunnen edelleen ajoittain suorastaan vihaa tätä sairautta kohtaan, jonka koen pilanneen paljon sellaista mikä oli hyvää. Uskon kuitenkin että aivan niin kuin kauan sitten koettu sydänsuru on haalistunut olemattomiin ja synnytyksen kivut viidessä vuodessa unohtuneet, tämäkin kokemus hiljalleen muuttaa muotoaan. Ei minun tarvitsekaan "päästä irti" - minun täytyy oppia elämään sen kanssa.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-75584496922093880652011-05-18T22:51:00.000+03:002011-05-18T22:51:23.158+03:00Vuosi sytostaateistaKävin tässä kontrollien jälkeen vielä röntgenkuvassakin. Kuvauksellinen kohde oli vasen olkavarsi, jossa on ollut jomottavaa särkyä ja paineluarkuutta vielä hermosärkyjä taltuttamaan määrätyn <i>Lyrica</i>n aloittamisen jälkeenkin. Luista ei onneksi löytynyt säryille mitään syytä. Yhdessä olkavarren jänteessä näkyi kalkkia, joka kuulemma kertoo pitkäkestoisesta ärsytyksestä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen enempää syövän kuin lymfaturvotuksenkaan kanssa, eli se lienee perua vanhoista olka- ja hartianseutuvaivoistani. Olen tyytyväinen että särkyjen syy selvitettiin. Niiden kanssa on helpompi elää, kun tietää, että mistään vakavasta ei ole kyse. <br />
<br />
Viimeisestä sytostaatista on tosiaankin kulunut jo vuosi. Tukka on kasvanut niin että on pitänyt sitä tähän mennessä pariin kertaan kampaajalla käydä siistityttämässä. Hiukset kasvoivat takaisin tuuheina ja hyväkuntoisina, ja ilahduttavan tummina - kahdenkymmenen vuoden värjäys- ja permanenttikierteen jälkeen en enää ollut edes selvillä, minkä väriset hiukseni oikeastaan ovat. Onhan siellä joukossa muutamia harmaitakin, mutta ne eivät minua häiritse. Tässä iässä ja tällä kokemuksella saa ollakin. En aio hiuksani värjätä, niin kovin olen tykästynyt tähän Omaan Tukkaan, joka ei purista päätä eikä hiosta kuin korkeintaan kuumimmalla kesähelteellä. Tässä kuvassa nykytilanne. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://1.bp.blogspot.com/-1z37DE5r9rk/TdQdCrfMn9I/AAAAAAAAAFs/K6FBooe_tIA/s1600/038_copy.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="269" src="http://1.bp.blogspot.com/-1z37DE5r9rk/TdQdCrfMn9I/AAAAAAAAAFs/K6FBooe_tIA/s320/038_copy.jpg" width="320" /></a></div><br />
Vertailun vuoksi tilanne tasan vuotta aikaisemmin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-6IjjgCJRhkQ/TdQgqFsjz7I/AAAAAAAAAFw/14RHtZarhkc/s1600/007_copy.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="184" src="http://2.bp.blogspot.com/-6IjjgCJRhkQ/TdQgqFsjz7I/AAAAAAAAAFw/14RHtZarhkc/s320/007_copy.jpg" width="320" /></a></div> <br />
Täällä etelässä kevään hento ensiviherrys on jo vaihtunut voimakkaampiin vihreän sävyihin, ja koivuissa on jo kunnon lehti, vaikka vielä niistä ei saunavastoja saakaan. Luonto on puhjennut kukkaan ja kaikki kasvaa kilpaa pitenevän päivän kanssa. Muutaman viileän päivän jälkeen viikonlopuksi on jälleen luvattu lämpenevää. Vaikka vieläkin väsyttää, vähitellen tunnen itsekin lämpeneväni ja heräileväni kevääseen. Tähän asti on tultu ja tästä on vain yksi suunta - eteenpäin. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://3.bp.blogspot.com/-uZ7Ll7RvnnM/TdQgq9CrY7I/AAAAAAAAAF0/RKfLFedNnZQ/s1600/008.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://3.bp.blogspot.com/-uZ7Ll7RvnnM/TdQgq9CrY7I/AAAAAAAAAF0/RKfLFedNnZQ/s320/008.JPG" width="320" /></a></div>Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-20130028680327231932011-05-11T23:12:00.001+03:002011-05-11T23:13:04.612+03:00Luettua: RintasyöpävuosiPitihän se sitten lukea, nimittäin tuo useammassakin lehdessä haastatellun Marja Aarnipuron <i>Rintasyöpävuosi</i> (Teos 2011), jossa Aarnipuro kertoo omasta syöpäkokemuksestaan. <br />
<br />
Kirja on nopealukuinen. Aarnipuron omaa tarinaa pätkivät - välillä mielestäni hieman oudosti sijoitellut - tietoiskut, joissa kerrotaan rintasyövän diagnosoinnista, tyypeistä, ennusteista, hoidoista, ja niin edelleen. Nämä tietoiskut enimmäkseen hyppelin yli silmäilemällä, koska asia niissä oli itselleni entuudestaan tuttua ja niissä oli hyvin vähän nuoria tai triplanegatiivisia potilaita koskevaa. Kirjan lopussa on pieni sanasto (rinta-)syöpään liittyvästä terminologiasta ja verikoetulosten ymmärtämistä helpottava "pieni verikoeopas", jotka ovat hyvä ja hyödyllinen idea, kun vain lukija huomaa ne sieltä etsiä - ihmetytti päätös jättää sisällysluettelo aivan kirjan loppuun. <br />
<br />
Aarnipuro kirjoittaa diagnoosin saamisesta, sairaudesta ja hoidoista, mutta itse asiassa kirjassa on paljon tarinaa myös siitä tavallisesta elämästä jota hän hoitojen välissä vietti. Ja se tottakai hyvin sopiikin, koska useimmiten rintasyöpäpotilaan elämästä valtaosa on sitä tavallista elämää, ja lisäksi Aarnipuron tavoitteena on rohkaista muita rintasyöpädiagnoosin saavia naisia uskomaan, ettei elämä siihen lopu - niin kuin ei tietysti lopukaan. Sävy jolla Aarnipuro kirjoittaa hoitokokemuksistaan ja "syöpävuodestaan" on kaikenkaikkiaan hyvin myönteinen, vaikka joitakin ikäviäkin sattumuksia Aarnipuron rintasyöpätaipaleeseen mahtuu, kuten Neulastasta saatu allerginen reaktio. <br />
<br />
Uskoisin että kirja sopii hyvin täyttämään tarkoitustaan, eli rohkaisuksi ja ensitietopaketiksi pian diagnoosin saamisen jälkeen, ainakin suunnilleen Aarnipuron ikäisille naisille, jotka muodostavat valtaosan rintasyöpään sairastuvista.<br />
<br />
Itse olen - ehkä naistenlehtien juttujen ansiosta ylimitoittuneiden odotusteni takia - hieman pettynyt, koska en saanut kirjasta juuri mitään irti. En osannut juurikaan samaistua sen enempää Aarnipuron sairastamiseen kuin tavalliseen elämäänkään, ehkä siksi että oma rintasyöpävuoteni on ollut kovin erilainen. Hoitopolkuni oli "tavallisesta" poikkeava, minulla ei hoitojen aikana ollut mahdollisuutta käydä töissä, eikä rahaa macaronleivoksiin tai sushiravintoloihin. Toisaalta vuodestani ei taitaisikaan tulla kovin hyvää kirjaa.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-1006115555564815286.post-78504188237097636922011-05-09T00:00:00.000+03:002011-05-09T00:00:31.649+03:00KevätväsymysKevät on tullut ja sain kontrollista puhtaat paperit, kaiken pitäisi siis olla hyvin. Miksi minua silti väsyttää, väsyttää kaikki? Miksi en tunne oikein mitään, en edes iloa koivun hennonvihreistä pienistä lehdistä heleänsinistä taivasta vasten?<br />
<br />
Eilen ja tänään puuhasin maatöissä. Kun kukaan ei ollut vahtimassa ja kieltämässä, kuin uhallakin muokkasin maata ja käänsin kompostia. Ajattelin että ähäkutti, mieli voi olla turta mutta ruumiini sentään pystyy tähän vielä. Lopetin vasta kun vasemmassa kädessä alkoi tuntua jomottava kipu, kuin varoitus.<br />
<br />
Ainakin tunnen vielä kipua.Kitsunehttp://www.blogger.com/profile/14093615675605964955noreply@blogger.com10