perjantai 12. lokakuuta 2012

Pukeudu pinkkiin päiväksi

Lokakuu on perinteisesti rintasyöpätietoisuuskuukausi. Tänään on Pukeudu Pinkkiin -päivä. Pukeuduin kiltisti pinkkiin, vaikka suhtautumiseni koko kampanjaan on ambivalentti. Tietoisuus ja tiedotus on tärkeää, mutta sen ympärille kiedottu vaaleanpunainen harso saa minut näkemään punaista.

Kampanjointi on maalannut rintasyövästä jo vähän liiankin ruusunpunaisen kuvan. Hoidot ovat helppoja ja vaivattomia ja lähes kaikki paranevat (eivät parane - se että 98 % on hengissä 5 vuoden kuluttua ei ole sama asia, eikä kerro siitä kuinka monella syöpä uusiutuu myöhemmin). Tämä on johtanut siihen, että muut syöpäpotilaat ovat kateellisia rintasyöpäisten saamasta huomiosta, ja rintasyöpää tunnutaan jo pitävän jonkinlaisena egotrippinä, jolle lähdetään kehittämään omaa persoonallisuutta, vähän niin kuin vuodeksi Intiaan hippeilemään. Sitten vain silikonia poveen ja kirjoittelemaan valaistuneista kokemuksista tai puhumaan naistenlehdissä siitä, mitä syöpä opetti.  

Sen sijaan mitään ambivalenttia ei ole suhtautumisessani Roosa nauha -keräyksen tavoitteisiin. Syöpätutkimus on tärkeää, ja rintasyöpätutkimus ja rintasyöpätietoisuuden lisääminen on erittäin tärkeää, koska kyseessä on naisten yleisin syöpä, johon vastoin yleistä käsitystä sairastuvat myös nuoret naiset - jotkut lääkärit sanovat jo, että lisääntyvässä määrin, toiset kieltävät että lisäystä nuorten naisten syöpien määrässä ei ole havaittavissa. Nuoret naiset myös kuolevat rintasyöpään suhteellisesti useammin, sillä heidän syöpänsä on tyypillisesti aggressiivisempi ja usein se myös löydetään myöhemmin, koska nuoret eivät välttämättä tutki rintojaan, eivät käy missään seulonnoissa, eikä heidän omia löydöksiään oteta aina vakavasti ja tutkita riittävän perusteellisesti. Nuorten naisten rintasyövät ovat useimmiten perinnöllisiä, miesten rintasyövät (kyllä, mieskin voi sairastua rintasyöpään) ovat sitä käytännössä aina. Rintasyöpä voi olla yhteydessä myös kohonneeseen riskiin saada tiettyjä muita syöpiä. Rintasyövän perinnöllisyyttä ymmärretään kuitenkin vielä yllättävän vähän. Perinnöllisyystutkimus on kallista, mutta sen tuoman tiedon avulla tulevaisuudessa voidaan kenties ennaltaehkäistä niiden sairastumista, joilla on siihen perinnöllinen riski.

Siksi pyydän: vaikka kaikki pinkki saisikin hampaasi vihlomaan, tuethan rintasyöpätutkimusta.