Uskalsin sitten Rintasyöpäyhdistyksen vertaisiltaan tänään. Ja kiva että uskalsin, kyllä sieltä joku uusi ruuvi korvien väliin tuli, ja teki hyvää välillä porukalla nauraa syövälle. Ehkä joku uusi tuttavuuskin syntyy, jos noissa tilaisuuksissa tulee jatkossakin käytyä.
Sanoin ehkä vähän väärin siellä vertaistuki-illassa, että en tarvitse tukea itselleni - tietenkin tarvitsen, mutta tunnen sitä jo paljon saavanikin ja monelta suunnalta ja tiedän että enemmänkin on tarvittaessa saatavilla. Enemmän huolettaa läheisten jaksaminen, varsinkin oman perheen: miten mies jaksaa, ja kuinka nelivuotias kokee asiat. Ja millaisia vanhempia me miehen kanssa jaksamme olla. Itse en parhaimmillanikaan ole kovin pitkäpinnainen.
Sairauslomapaperit tulivat tänään. "Sytostaattihoitojakson aikana potilas ei kykene vaativaan työhönsä." Huomenna vietän kotipäivää pojan kanssa, jolla olisi muuten ollut varahoitopäivä päiväkodissa, ja perjantaina on peruukkiaika, joten mennee maanantaihin ennen kuin ennätän Kelaan asioitani setvimään, mutta silloin taidankin aloittaa sieltä heti aamulla. Sehän on myös ensimmäinen virallinen sairauslomapäiväni.
Mieliala on taas korkeammalla, liekö auringonvalollakin ollut osuutta asiaan. Toiset purnaavat lumen määrästä ja kylmyydestä, mutta minä ihan vaan nautin nietoksista ja pakkasesta. Itä-Suomessa kasvaneena en ole ikinä tottunut etelän mustiin talviin. Imusolmukkeissa kipunoi, mutta muistui mieleen että lääkäri sanoi kasvaimen voivan ensimmäisen hoidon jälkeen reagoida jopa kasvamalla kokoa ilman että siinä on vielä syytä huoleen. Eikä toisaalta ainakaan soliskuopassa mitään merkittävää turvotusta näy. Ja makuaistikin on palannut jokseenkin normaaliksi!
PS. Yleisön pyynnöstä olen nyt rukannut blogini asetuksia niin että kommentointi onnistuu myös rekisteröitymättömiltä. Kiittäisin kuitenkin kauniisti jos jätätte kommenttinne oheen jonkin nimimerkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Seuraan blogiasi aktiivisesti. Kirjoitat niin mukavasti, että tämmöinen tavan talliainenkin pysyy mukana. Lähetän näin virtuaalisesti kaiken tukeni, ajatuksissani olet, joka päivä. Olet tärkeä!
VastaaPoista-Siukku-
Kiva että jaksoit käydä vertaistuki-illassa. Totuus kuitenkin lienee, että osalle syöpäasioista voi nauraa makeasti vain vertaisten kanssa...
VastaaPoistaMukavaa talvipäivää pojan kanssa !
Kyllä kauniissa lumisissa talvimaisemissa on hyvä ladata akkuja tulevia koitoksia varten. Voimia ja tsemmpiä sinulle !
VastaaPoistaItse asustan tällä hetkellä pohjoisessa ja nautin todella 20 helsinki-vuoden jälkeen kunnon talvesta. Elämää varjostaa kuitenkin viime vuoden loppulla keuhkoista löytyneet suolistosyövän etäispesäkkeet. Minulla todettiin syöpä eka kerran viisi vuotta sitten, tuolloin sain leikkaushoidot ja sytostaatit, mutta eipä sitä pirulaista oltu saatu sittenkään nujerrettua. Eilen oli neljäs sytotiputus ja ensimmäinen kontrolli on ensi viikolla.
Pete 45 v
Oli mukava tavata eilen ja pidetäänhän huolta, ettei se jäänyt viimeiseksi tapaamiseksi. Mulla on tuo lasten kanssa tapaaminen siintänyt mielessä jo heti siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran tapasin "meitä nuoria" *tähän sellainen harvahammas virnistys*. Ja siinähän löisi useamman kärpäsen samalla iskulla, jos saataisiin miehet mukaan, keskenään esim. saunaan ja pilkille/ongelle. Kiva kun pääsin kommentoimaanツ Laitan sulle yhteystietojani yksityisviestinä rs-sivujen kautta ;) T:Terhi
VastaaPoistaMinäkin ajattelin tänään lähteä syöpäyhdistuksen luennolle kun naapurikaupungissa sellaita tarjotaan. Jospa sitä vertaistukea löytyisi. Tosin minulla on hieman samankaltaiset ajatukset kuin sinullakin: omia selviytymiskeinoja on, niitä olen ihan ammattilaisenkin kanssa kartoittanut ja jatkoa seuraa, mutta perhe huolettaa. Kuka heitä tukee?
VastaaPoistaSairauslomalla, kun saa työnnettyä syrjään tarpeettomuuden ja epäonnistumisen ajatukset, voi avautua uudenlaisia mahdollisuuksia. Sinulla on myös pieni lapsi, joka osaa pitää huolen, että puuhaa riittää, kun vain jaksaa.
Hei Siukku, ja kiitos. Mieltä lämmittää että vaiheitani seuraat.
VastaaPoistabetty, mukava päivä meillä tänään olikin, vaikka vierähtikin sisätiloissa.
Pete, kiitos tsempeistä ja samaten voimia itsellesi, toivottavasti sytot ovat tehonneet.
Terhi, oli kiva tavata, ja jatkoa toivon mukaan seuraa niin kuin jo toisaalla todettiin. :)
Leen@, huomasin että olet käynyt kirjoittamiskurssia. Jostain sellaisesta olen itsekin pitkään haaveillut, ehkäpä tästä tilanteesta saan pontta ja löydän aikaa haavetta toteuttaa. Jos ei nyt, niin koska sitten?
Perheelle tukea -aihetta tulen epäilemättä vielä täällä pyörittelemään. Kaikki vinkit otan myös kiitollisena vastaan. Kelan sopeutumiskurssit yms. kuntoutujille suunnattu tuntuvat kovin kaukaiselta, ensin pitäisi selättää tämä sairaus ja juuri tässä vaiheessa sitä tukeakin eniten tarvittaisiin myös noille kirjaimellisesti lähimmäisille.