Gallup rintasyövän sairastaneille

Olen tässä viime aikoina miettinyt, kuinka paljon kipuja on kohtuullista olla leikkausalueella ja leikatun puolen käsivarressa 9 kk leikkauksen jälkeen? Minulla on jatkuvasti lievää aristusta/kipua em. alueilla, olen ikään kuin tietoinen niiden olemassaolosta koko ajan. Kosketusarkuutta varsinkin leikatulla alueella ja kyljessä on melko paljon. Kättä ajoittain särkee ja kaikki venytystä aiheuttava käden liike (kuten astioiden ottaminen yläkaapista) tuottaa jonkin verran kipua. Kuinka paljon teillä muilla on, joille on tehty vastaava toimenpide, eli rinnan poisto ja kainalontyhjennys?

Entä muut riesat? Minulla on edelleen vasemman käden kolme ulointa sormea jossain määrin tunnottomat, ilmeisesti siksi että jokin isompi hermo on vioittunut leikkauksessa. Käsi myös puutuu helposti, ja jotkin käden asennot ovat kivuliaita. Myös tukihihan aiheuttama puristus saa olkavarressa aikaan kipua, jota epäilen hermoperäiseksi. Onko teille muille jäänyt tällaisia vaivoja? Ja ennen kaikkea, onko niille tehty jotain, vai onko vain kehotettu elämään niiden kanssa ja olemaan tyytyväinen siitä että henkiriepu on tallella?

Alan olla lopen uupunut tekemään irtiottoa syövästä. Sitä on vaikea unohtaa kun joutuu elämään sen jälkiseurausten kanssa jokaisen valveillaolohetken.

(En viitsi nyt tässä yhteydessä edes kirjoittaa sytostaattihoitojen sotkemasta hormonitoiminnasta ja sen sivuvaikutuksista, jotka ovat viime aikoina taas pahentuneet - minulla ei sentään ole estolääkitystä päällä.)

Jälkitarkastus

Minulla oli tänään aika leikkauksen jälkitarkastukseen klo 12 ja fysioterapeutille klo 12.30 koska "ei siellä lääkärissä pitkään mene". No ei mennyt, mutta lääkäriä odotellessa taas meni - tuntuu olevan tapana tuolla osastolla että lääkäriajat ovat kauniisti sanoen viitteellisiä. Edellinen potilas tuli huoneesta ihan ajallaan, vähän ennen puolta päivää, eikä muita odottelijoita ollut. Kun kello oli 12.20, kävin ajanvarauksessa pyytämässä että fyssarille ilmoitettaisiin minun olevan kyllä paikalla, mutta lääkäriin pääsyni on myöhässä. Siinä vaiheessa niitä muita odottelijoitakin oli jo tullut. Kello 12.30 fysioterapeutti kävi kutsumassa minua. Kerroin odottelevani yhä lääkäriin pääsyä. Fyssari totesi että hänellä on seuraava asiakas klo 13 ja tuumasi soittavansa lääkärille, ja sitten ei kulunutkaan kuin minuutti tai pari ennen kuin minut kutsuttiin sisään. Olin siis taas valmiiksi erittäin yhteistyöhaluisessa mielentilassa ja taisinpa vähän avautuakin lääkärille siitä, mitä ajattelen siitä että annetut ajat eivät pidä edes akateemisen vartin tarkkuudella. Ovat varmaan tyytyväisiä R31:llä kun siirryn tästä eteenpäin taas syöpiksen potilaaksi. 

Kaikesta huolimatta loppukäynti sujui ihan hyvässä hengessä. Patologin lausunnon sisältö - poistetusta kudoksesta ei löytynyt enää elävää syöpäsolukkoa - käytiin nopeasti läpi ja sitten vilkaistiin haavaa. Hyvin on kuulemma parantunut. Haavan alle kertynyt neste poistettiin punktiolla. Tällä kertaa pisto tuntui, vaikkakaan ei kovin häijyltä - tuntoaisti alkaa siis palata. Nestettä ei nytkään irronnut kuin se 20 ml, mutta lääkärin mukaan sädehoidon takia neste kannatta käydä poistattamassa jos sitä kertyy - neste kuulemma huonontaa säteiden tehoa.

Viime tipassa muistin ottaa puheeksi arpiteipin ja käden tuntohäiriöt. Ensimmäisestä sain esitteen ja ohjeet alkaa käyttää teippiä sädehoidon jälkeen jos arpi alkaa oirehtia - sädehoito saattaa kuitenkin kuulemma ennaltaehkäistä arpikudoksen liikakasvua. Jälkimmäisestä sain neuvon odottaa vielä pari viikkoa ja palata sitten asiaan sädehoitolääkärin kanssa mikäli kiputuntemukset jatkuvat, koska siinä tapauksessa täytyy aloittaa lääkitys kivun kroonistumisen välttämiseksi. Sormenpäiden lievä tunnottomuus puolestaan kielii käden isojen hermojen vioittumisesta kainalon tyhjennyksen yhteydessä, mutta niiden pitäisi joskus aikanaan korjautua. Sain myös lopulta reseptin sille 1 g Panadolille, ja tämä lääkäri ei nuukaillut määrissä, 2 x 100 kpl. Koko käyntiin meni kymmenen minuuttia. 

Lääkäristä päästyäni menin fysioterapeutille pikaista hierontasessiota varten. Tarvinneeko sanoa että se oli taas silkkaa tuskaa? Vuoroin purin hampaita yhteen ja vuoroin puristin oikeaa kättä nyrkkiin. Tässä tapauksessa kärsimys kuitenkin palkittiin - käsi liikkui heti hieronnan jälkeen paremmin. Sain uusia jumppaohjeita ja ajan jälleen ensi viikoksi.

Bussissa matkalla sairaalasta keskustaan tutustuin patologin lausuntoon. Minulta on poistettu kainalosta 25 imusolmuketta, joista 0/25 sisälsi maligneja muutoksia. Yhdessä imusolmukkeessa oli kuitenkin havaittavissa muutoksia, jotka viittaavat neoadjuvanttihoidon syöpäsoluissa aiheuttamiin muutoksiin - tämä lienee ollut se aiemmin kainalossa havaittu metastaasi.

Poistetussa rinnassa oli samaten kasvaimen paikalla havaittavissa vain nekroottista (kuolioon mennyttä) kudosta. Muita syöpään viittaavia muutoksia rinnasta ei löytynyt. Tarkemmissa tutkimuksissa (immunohistokemiallinen värjäys) ei saatu selville mitään uutta. Värjäykseen sopivia syöpäsolujakaan ei tosin siis enää ollut saatavilla.

Nämä patologin tulokset tuntuvat rohkaisevilta. Kun kerran itse primäärikasvainkin on saatu nitistettyä sytostaateilla kokonaan, eivätköhän muutkin etäpesäkkeet ja mahdolliset elimistössä irrallaan lilluneet syöpäsolut ole saaneet ihan kunnolla kyytiä.

En kuitenkaan voi mitään sille, että patologin lausunnon luettuani minulla on hiukan sellainen olo että vasen rintani, kainalon imusolmukkeet ja käden hermotus - ja käteni täysi toimivuus siinä sivussa - on uhrattu kenties turhaan ja syöpä olisi ollut lannistettavissa pelkillä sytostaateillakin. Toisaalta näitä tuloksiahan ei olisi edes käytettävissä ilman leikkausta. Ja varma on varmaa - rintasyöpä ei takuulla minulla uusi enää ainakaan vasemmassa rinnassa tai kainalon imusolmukkeissa.

Ehkä jonakin päivänä tutkimusmenetelmät ja hoidot kehittyvät niin että rintasyöpää pystytään hoitamaan vähemmän vammauttavilla menetelmillä. Toivon niin.

Kaksi viikkoa myöhemmin

Nyt kaksi viikkoa leikkauksesta tunnen jo voivani varsin hyvin. Juoksemaan en vielä pysty, en edes hölkkäämään, mutta kävelemään kyllä jo reippaammin hengästymättä. Potkupallon puolikas kainalosta tuntuu melkein kokonaan hävinneen vaikka turvotusta kainalon alla vielä onkin, ja vasen käsikin nousee jo paremmin, vaikka ei vieläkään suoristu kokonaan ilman apua. Kiristystä tuntuu varsinkin olkavarressa, mutta jumpat pystyy kyllä tekemään. Käden tuntohäiriöt ovat ikävä kyllä melko lailla ennallaan elleivät pahentuneet - tuntuu että sormenpäätkin hiukan pistelevät kuin puuduksissa  Haavan alapuolella on edelleen vaihtelevasti turvotusta ja iho rumasti kureella ja rupinen. Saa nähdä mitä siitä torstaina jälkitarkastuksessa sanotaan. Täytyy muistaa myös kysyä arpigeelistä.

Eilen kävin Amoenan myymälässä ostoksilla. Hommasin Fylli-tädille kaksoissiskon - kaikilla naisillapa ei olekaan kahta vasenta rintaa. Lisäksi ostin peräti kahdet proteesiliivit ja uimapuvunkin jo toiveikkaasti valmiiksi, vaikka uimaproteesia minulla ei vielä olekaan - se on siinä määrin tyyris että parempi odottaa varsinaiseen proteesin sovitukseen. Olo on kuitenkin heti huomattavasti mukavampi oikeissa proteesiliiveissä kuin tavallisiin liiveihin hakaneuloilla viritellyn Fyllin kanssa.

Siihen on kuitenkin vielä matkaa, että arpiani kenellekään muulle kuin sairaalan henkilökunnalle alkaisin esitellä.

Fysioterapiaa ja vähän muutakin

Julkisiin kulkuvälineisiin ei aina voi luottaa. Vaihdoin Paavalin kirkon kohdalla bussista ratikkaan muistamatta että Hämeentiellä on raitiovaunukiskojen korjaustöitä. Vaunu mateli etanan vauhdilla Sörnäisiin. Olin varannut matkaan reilusti aikaa, mutta kun ratikka sitten vartin tuskaisen taivalluksen jälkeen hyytyi Kurvista seuraavalle pysäkille ja vieruskaveri kääntyi ihmettelemään mihin kuski lähti, tönäisten samalla minua kipeästi leikatulle puolelle (pyysi sentään anteeksi, kun hyppäsin penkilläni), sain tarpeekseni. Hyppäsin ratikasta, kävelin takaisinpäin taksitolpalle ja otin pirssin. Ratikka seisoi pysäkillä edelleen ajaessamme ohitse, ja kyyti vei minut suoraan Naistenklinikan oven eteen hyvissä ajoin ennen fyssarin aikaa.

Siinä odotellessani naistenlehtiä selaillen rintasyöpähoitaja sattui käytävälle, tunnisti minut ja kysäisi kuulumisia. Kerroin että paremmin menee kuin uskalsin odottaa, mutta särkylääkkeitä tarvitsisin lisää. Hoitaja sitten ystävällisesti kävi hoitamassa reseptin uusimisen siinä odotellessani.

Fysioterapeutti joutui aloittamaan auttamalla minulta paidan pois, tyhmästi olin pukenut topin päälle tunikan joka täytyy vetää pään ylitse enkä saanutkaan sitä riisuttua omin avuin. Sitten piti näyttää kuinka vasen käsi nousee - tai siis ei nouse ilman oikean käden apua. Siinä liikeratojani tarkkaillessaan fyssari kysyi, onko minulla huomattu ryhtivirheitä. Kerroin että jalat ovat eripituiset ja toinen olkapää on lapsesta saakka ollut ylempänä kuin toinen. - Onko kukaan sanonut että sinulla on skolioosi? - Selkäranka mutkalla? Ei, eipä ole koskaan huomattu. Mutta kuulemma on, ja sen seurauksena lantionikin on jo mennyt hiukan vinoksi ja painoni jakautuu väärin. Ihmekös sitten että toisinaan on selkäkipuja. 

En ollut kuitenkaan mennyt fysioterapeutille skolioosia hoidattamaan, vaan vasenta kättä. Hieronta ei kestänyt kauan, mutta kylläpä tuntui imakasti, kun fyssari hieroi ensin kyljen ja olkavarren kaikkine yliherkistyneine tuntoaistimuksineen, ja sitten vielä käsivarren ja sen kiristävät suonet. Siinä vaiheessa alkoi hierottavalta jo lipsahdella mietoja voimasanoja ja kivun kyyneleet kihota silmiin. Hyvin silti kuulemma kestin, paremmin kuin moni muu ensikertalainen.  

Sen verran nestettä haavan alle oli kertyneenä, että fyssari kutsui minut leikanneen kirurgin katsomaan olisiko punktiolle aihetta ja esitteli samalla mutkalle mennyttä selkäänikin. Kirurgikin totesi skolioosin ja tuumi, että hyvähän se neste voisi olla poistaa että haava paranee nopeammin. Voisin fyssarilta päästyäni tulla tyhjennykselle. Samalla kun puin päälleni, kysäisin fyssarilta, voisiko selkärangan vian taustalla olla se, kun parikymppisenä kaaduin ja löin oikean polveni niin pahasti, että siinä oli useita vuosia kroonistunut nivelkalvon (muistaakseni) tulehdus, joka alkoi oireilla aina kun jalkaan kohdistui enemmän rasitusta. Tahtoo siis sanoa että onnuin ajoittain vuosikaudet. Fyssari arveli tuon tapaturman saattavan hyvinkin olla selkävaivani takana. 

Sitten odottelemaan punktiota. Kohta hoitaja tulikin kutsumaan sisään. Taas yläkroppa paljaaksi ja istumaan. Jos tukka ei olisi näin lyhyt, se olisi noussut pystyyn kun näin pitkän, onton punktioneulan. Vinguin hädissäni että ei kai minua puuduttamatta tuolla pistetä, mutta kirurgi kehotti katsomaan ulos ikkunasta ja vakuutti leikkausalueen olevan niin turta, etten tunne mitään. Ja paikkansahan se piti. En edes huomannut kun neula meni ihon läpi. Nestettä tuli loppujen lopuksi vain parikymmentä millilitraa, niin vähän että ei kuulemma jatkossakaan tarvitse mennä punktioon jos turvotus ei tämän kummempaa ole. Antibioottireseptiäkin jatkettiin varmuuden vuoksi, vielä toiset kymmenen päivää kuurilla.

Niin paljon yllättävä punktioon päätyminen oli ajatuksiani sekoittanut että kirurgi ehti jo hyvästellä ja lähteä ennen kuin muistin että olihan minulla oikeastaan asiaa omastakin takaa. Olen nimittäin ollut huomaavinani  myös vasemmassa soliskuopassa turvotusta, ja halusin varmistuksen siihen, ettei kyseessä ole sytostaateista toipunut metastaasi. Kerroin huoleni hoitajalle, joka oli vielä paikalla, ja hän haki kirurgin takaisin. Kirurgi tunnusteli molemmat soliskuopat ja sanoi, että imusolmukkeissa ei mitään ylimääräistä tunnu, vaan kyse on siitä, että kun leikkausalue yltää miltei solisluuhun asti, turvotusta on vielä siinä ympäristössäkin. Hyvä niin, sainpahan senkin huolen pois mielestäni.

Fysioterapia helpotti kyllä vasemman käden vaivoja ja lapakin tuntui paljon irtonaisemmalta kotiin palatessa, vaikka sitä puolta ei vielä voitukaan täydellä teholla hieroa, mutta pelkään niiden palaavan varsin nopeasti. Enempiä jumppiakaan en vielä saa tehdä, kun leikkauksesta on niin vähän aikaa. Seuraava käynti sitten ensi viikolla jälkitarkastuksen jälkeen.

Uusi konsti ja uusi tukka

Fysioterapeutille pääsyä odotellessa keksin eilen illalla tunkea tyynyn vasempaan kainalooni. Siihen kun nojaan, saan vasemman hartian rentoutettua. Tyyny oli sitten petikaverinakin, sekä kyljellään että selällään nukkuessa.Siitä huolimatta on hartia taas kuin tulessa ja lisäksi näyttäisi olevan turvotustakin. Ei tule fyssarikäynti yhtään liian aikaisin.

Haavan alapuolella olevaa kuivaa ihoaluetta olen nyt muutaman päivän rasvaillut kärsimyshedelmää (passion-hedelmä) sisältävällä vartalovoilla. Se tuntuukin auttaneen ihoa, ja kärsimyshedelmä tuntuu minusta osuvalta tässä tilanteessa. Samoin korvat valpastuivat tässä ilta-pari takaperin, kun telkkarimainoksessa naisääni sanoi: "Nyt rinta sileäksi!" Osoittautui kuitenkin, että telkkarissa ei mainostettu rinnanpoistoa naisille, vaan rintakarvojen poistovempelettä miehille. Minulla on sairas huumorintaju sairaassa ruumiissa.

Olen dokumentoinut itseäni tämän sairauden kuluessa pokkarikameralla. Useimmat viime aikojen kuvista eivät ole sellaisia että niitä voisi laittaa blogiin, joka ei oman lupaukseni mukaan sisällä K-18 -materiaalia (tosin ehkä ne kuvat ovat pikemminkin kauhua tai väkivaltaa mikä pudottaisi ikärajaksi K-15), mutta useilla yrityksillä sain tänään uudesta tukastani yhden sellaisen kuvan, jonka kehtaan laittaa näytillekin.

Kärpänen

Huomasin kärpäsen sisällä jo eilen. Tiesin mitä aamulla tulisi tapahtumaan.

Puoli viideltä heräsin siihen että joku kävelee nenälläni. Vaistomaisesti huitaisin vasemmalla kädelläni ja kärpänen lensi kauemmas, kaartaakseen kohta takaisin. Hätistin sen pois ainakin puolen tusinaa kertaa, vieressä nukkuva mies sai olla rauhassa. Haavan haju varmaan houkutteli sitä juuri minun kimppuuni. Kärpäsen näkökulmasta olen herkullinen melkein-raato, johon laskea munia. Lopulta kiskoin peiton nenääni asti ja nukahdin uudestaan kärpäsestä huolimatta, mutta liekö johtunut tuosta varhaisaamun herätyksestä että koko päivä lähti käyntiin väärällä jalalla, itkuisena ja ärtyneenä. Mikään ei tänään tuota mielihyvää tai iloa. Kaunis sääkin palvelee vain muistutuksena siitä, mitä kaikkea en nyt pysty tekemään.

Eilen tulleessa Rintasyöpäyhdistyksen Rinnakkain-lehdessä oli juttu kainaloevakuuatiosta. Siinä kerrotaan, että tyypillisiä kainaloevakuaation jälkihaittoja ovat kainalon seudun ja olkavarren yläosan ihotuntohäiriöt, joiden syynä on kainalon tuntohermojen katkeaminen leikkauksessa. Sinänsä hyvän ja asiallisen mutta leikkauksen jo kokeneelle perin vähän uutta sisältävän jutun laatinut lääkäri kuvailee: "...jos kainalossa on metastaaseja, voidaan nämä hermot joutua uhraamaan hyvässä tarkoituksessa." Minun hermoni ovat selvästi saaneet uhrautua hyvän asian puolesta. Olkavarsi paikoin pistelee kuin puuduksissa, paikoin on niin tuntoherkkä että kevytkin kosketus on kuin lyötäisiin kuuma naula ihoon. Pistelevää puutumisen tunnetta on myös vasemmassa kyynärpäässä. Kainalon alapuolella on turta alue, jossa tuntuu olevan puolikas jalkapallo, vaikka peili kertoo ettei siellä mitään sellaista ole. Tunnoton alue jatkuu selän puolelle. Näiden tuntemusten ja turvotuksen seurauksena vasen hartia on kivuliaassa jumissa vaikka olen tehnyt jumpat ohjeiden mukaan. Toivottavasti ylihuomisen fysioterapeuttikäynnistä on apua.

Sain sairaalasta särkylääkkeeksi 60 kpl reseptin 500 mg Panadolia ja ohjeen ottaa yksi tabletti kolme kertaa päivässä. Olen tähän mennessä ottanut joka kerta kaksi tablettia. Tänään kokeilin aamulla puolittaa annoksen, mutta seurauksena oli niin paljon kivuliaita tuntemuksia leikkausalueella, että piti palata siihen yhteen milligrammaan. Lääkkeetkin loppuvat kohta, olisinpa älynnyt eilen osastolla käydessäni pyytää lisää. No, jospa saan reseptin uusitettua samalla fyssarikäynnillä.

Tiedän, leikkauksesta on vain viikko. Vointi tulee tästä paremmaksi kun aikaa kuluu. Olen vain liian kärsimätön, haluaisin voida paremmin nyt heti. Huono potilas.


Kärpänen on täällä yhä.

"Punktiossa"

Aamulla turvotus oli lähes kokonaan hävinnyt, sulanut pois yön aikana. No, sehän ei minua lannistanut. Kun kerran oli punktion takia herätty puoli seitsemältä, niin sinne myös mentiin, vaikka arvelinkin että toimenpidettä minulle ei ehkä tehdä. Ajattelin että jos ei muuta, saavat ainakin haavateipit poistaa ja tarkistaa tilanteen.

Odotusaika osastolla oli lyhyt, ehdin juuri aloittaa uuden sytomyssyn virkkaamisen, kun minut jo tultiinkin kutsumaan sisään. Selitin tilanteen, no, otetaanpa paita pois ja katsotaan. Juu, ei tälle ole tarvetta tehdä mitään mutta otetaan nyt ne teipit pois. Älä rouva hyvä jännitä noin paljon, ei se satu. Kas noin (ei tosiaankaan tuntunut missään). Ja taas ihailtiin siistiä haavaa ja hyvää paranemista. Hiukan haava veresti, joten sain siihen lapun päälle ja kehotuksen ottaa sen kotona pois ja ilmakylvetellä haava-aluetta. Haavan alla on myös kiristävää ja kuivan näköistä ihoa, jota sain kehotuksen rasvata.

Naistenklinikalta tullessa poimimme maakunnasta tulleen ystävän kyytiin. Mies toi meidät kotiin ja lähti töihinsä. Onneksi ollaan vanhoja ystäviä ja nähty kaikenlaista, mutta en minä nyt sentään ihan yläosattomissa alkanut esiintyä. Siispä liivit pois ja väljä T-paita päälle. Päivä vierähti mukavasti jutellessa, eivätkä puheenaiheet päässeet loppumaan, huumoria unohtamatta. Siinä sivussa käytiin kaupassa, tyhjennettiin tiskikone, syötiin lounasta, käytiin kävelyllä ja juotiin kahvit. Kaupassa ja kävelyllä käymistä varten puin kuitenkin Fylli-tädin ja liivit, sekä ulkonäkö- että mukavuussyistä. Hiukan haava tihkui ja kävelyn jälkeen Fylli piti käyttää pikaisella pesulla, mutta se kuivahti nopeasti parvekkeella lämpimässä auringonpaisteessa. Turvotus tuntuu tänään pysyneen paremmin kurissa, auttaisikohan se liivittömyys nesteitä virtaamaan?  

Nyt on ystävä viety jo junalle ja matkalla takaisin kotiinsa. Loppuviikolle pitäisi vielä keksiä puuhaa. Torstaina on fysioterapeutin aika, mutta muuten kalenterissa näyttää vielä tyhjältä. Kauniita ilmoja on luvassa, joten neljän seinän sisällä on tylsää nyhjätä. Ehdotuksia vastaanotetaan! 

Suvisunnuntai

Kävimme tänään palstalla. Mies uhkasi lähtiessämme ettei anna minun tehdä mitään, mutta ihan hyvinhän sitä kitkee yhdelläkin kädellä. Varovainen yritin olla, mutta poltin silti vasemman käsivarteni nokkoseen ja sain siihen pienen pintanaarmun vadelmanvarsista. Sitten kun kyllästyin kitkemiseen aloin käveleksiä ympäriinsä. Olen ollut huomaavinani että tuollainen kevyt liikunta auttaa pistämään nesteitä liikkeelle ja helpottaa turvotusta.

Olen nukkunut paljon paremmin saatuani dreenin pois, mutta aamuisin olen todella kipeä ja jäykkä ennen kuin saan venyteltyä. Vasen käsi ei nouse olkapäätä korkeammalle muuten kuin oikealla auttamalla, eikä vieläkään suoristu ihan kokonaan. Tänä aamuna turvotusta kainalon seudulla oli vain vähän, mutta se on päivän mittaan liikunnasta huolimatta lisääntynyt ja nyt tuota nestettä on mielestäni kertynyt kainalon tietämille niin paljon että sille täytyy varmaankin jotakin tehdä. Myös haavan ympärillä on kiristävää tunnetta. Huomenna edessä on siis aikainen herätys ja reissu Meilahteen. Olkavarsikin aiheuttaa murheita. Vaikka olen sitä ahkerasti hieronut lääkärin ohjeiden mukaan, tuntuu turvotus pyrkivän leviämään kyynärpään alapuolelle. Toinen hyvä syy mennä huomenna näyttäytymään osastolle.  

Punkteeraus kammottaa jo etukäteen, mutta toivottavasti olo sillä helpottuu. Onneksi vanha ystäväni tulee huomenna käymään ja viihdyttämään minua koko loppupäiväksi, on jotakin mukavaakin odotettavissa huomiselta.

Dreenin poisto

Dreenausaikani jäikin sitten näin lyhyeksi. Tänään lähdin näyttämään dreeniä sairaalaan, ja sieltä poistuin ilman dreeniä. Nestettä erittyi vielä viimeisen vuorokauden aikana n. 70 ml, mutta paikalla ollut lääkäri oli sitä mieltä että maanantaihin asti ei enää pidä dreenin kanssa odottaa. Lisäksi hän huomautti vasemman olkavarteni alkaneen jo turvota ja kehotti hakeutumaan heti ensi viikolla fysioterapeutille ennen kuin turvotus karkaa käsistä. Ensiavuksi sain lääkäriltä ohjeet hieroa olkavartta kainaloon päin menevillä liikkeillä että nesteet lähtevät liikkeelle, ja se tuntuukin nyt auttaneen, olkavarsi on paljon vähemmän kipeä ja pistelevä puutumisen tunnekin on vähentynyt. Hyvä siis oli että menin sairaalaan. Mutta jännä juttu, kun sairaalassa ollessani minulle sanottiin ettei lymfaturvotusta ilmesty ennen kuin aikaisintaan joskus pari viikkoa leikkauksesta. No, yksilöitähän tässä ollaan.

Juhannusruusut ovat mökillä epäilemättä nyt täydessä kukkaloistossaan, ja nuppujen määrästä päätellen niitä kukkia on paljon. Hyvää ja rentouttavaa keskikesän juhlaa itse kullekin säätyyn katsomatta!

Riesat ja vaivat

Mummo ja nelivuotias on käyty viemässä junalle ja muu pääkaupunkiseutu matelee parhaillaan autojonoissa kohti kesämökkejä. Olemme miehen kanssa kahdestaan kotona. Juhannusta ei meillä tänä vuonna sen kummemmin vietetä, en ole oikein juhlatuulella ja muutenkin saan tässä vaiheessa tyytyä lääkecocktailiin.

Autoajelulla tuli todettua että Fylli-täti käyttäytyi turvavöissä erittäin huonosti. Jouduin palauttelemaan sitä paikalleen liikennevaloissa. Nyt Fylli on pistetty kuriin parilla hakaneulalla, toivottavasti ne hoitavat asiansa eivätkä aukea pistelemään minua. Maksusitoumus varsinaisen proteesin hankintaan tuli tämän päivän postissa, mutta joudun vielä joitakin viikkoja odottelemaan ennen kuin pääsen kauppaan.

Dreenin sisäänmenoaukon ympärillä oleva kalvo aiheuttaa nyt lähes sietämätöntä kutinaa - noinkohan sen liima ärsyttää ihoani? Lisäksi dreeniaukon tietämillä tuntuu mielestäni aristusta. Taidan mennä huomenna näyttämään tilannetta osastolle, tyhmää olisi jäädä odottelemaan viikonlopun yli jos siellä jonkin tulehduksenkaltainen muhii antibioottikuurista huolimatta. Mielestäni dreeni myös haisee, eikä sen pumppausmekanismi enää toimi kunnolla.

Aika käy pitkäksi, taas. Sitä kuluttaakseni olen värkännyt sytomyssyjä. Yllättävää kyllä minusta löytyikin piilevä virkkaaja, joka on kaikki nämä vuodet kai vain odottanut esiinpääsyään. Valmiiden myssyjen saldo on nyt neljä, plus pojalle puolivahingossa tehty baskerintapainen.

Tuli muuten huomattua että jokin muukin kasvaa taas kuin tukka, nimittäin säärikarvat. Niistä nyt ei olisi ollut niin väliksi. 

Dreenausta uuden kropan kanssa

Tänään olen tottelevaisesti alkanut noudattaa toipumisohjelmaa. Suoritin määrätyt jumppaliikkeet säädetyt viisi kertaa aamulla ja illalla, ei enempää eikä vähempää. Tein äitini ja nelivuotiaan kanssa kävelyn lähikauppaan ja takaisin. Tunnustan kyllä, että nostin kauppakassia mitään ajattelematta vasemmalla kädellä, mutta paino jäi kaiketi juuri ja juuri ylärajaksi määritellyn kolmen kilon alle - kassissa oli kahden kilon perunasäkki, puoli kiloa tomaatteja ja paketti hapankorppuja.

Nestettä dreeniin on tänään erittynyt jo hiukan vähemmän kuin eilen huolimatta siitä, että olen ollut enemmän liikkeellä. Uusi riesa on se että ihoa kutittaa dreeniaukon ympäriltä, ehkä aukon päällä olevan suojakelmun liima ärsyttää sitä. Raapiakaan ei oikein voi. Lisäksi olen vähän väliä unohtaa ottaa dreenikassin mukaan jalkojeni juuresta kun nousen istumasta mikä johtaa ikäviin nykäisyihin. Rintakehä ja kainalo ovat kuitenkin siedettävän kivuttomat, hiukan turran tuntuiset. Yllättävää kyllä kaikkein kipein on vasemman olkavarren alapuoli, jota ei tietääkseni ole edes leikattu. Siinä on myös outoja tunnottomia kohtia kyynärpäähän saakka, enkä saa käsivartta ojennettua aivan suoraksi ylös niin kuin jumpassa pitäisi. Samanlaisia tunnottomia kohtia on myös hartian alueella. Toisaalta dreenin varominen on saanut vasemman hartiani jo pahemman kerran jumiin kun tiedostamattani nostan sitä kohti korvaa ellen oikein keskity pitämään sitä rentona.

Poistin Fylli-tädistä hieman fyllejä, jonka jälkeen se on istunut paremmin littanaa rintakehääni vasten ja pysynyt melko kiltisti liivien sisällä. Lukuunottamatta sitä, että minulla ei ole hiuksia paitsi erittäin lyhyttä tummaa sänkeä, jonka julkisilla paikoilla piilotan huivin alle, ja että kulmakarvani ja ripseni ovat edelleen harvahkot ja näin ollen melko näkymättömät ilman meikkiä, uskon Fylli-tädillä vahvistettuna käyväni päällisin puolin melkein normaalista ihmisestä, pois lukien vyötäröllä roikkuva dreenikassi, jonka yritin kauppareissulla peitellä pitkän neuletakin helman alle. Yleisvaikutelmana uskoisin näyttäväni siis vain hiukan avaruusoliolta joka piilottelee vaatteissaan puhesyntetisaattoria kommunikoidakseen maan asukkaiden kanssa.

Pukemisesta ja suihkussa käymisestäkin suoriudun ilman apua, mikä on hyvä, sillä en oikein tiedä olenko vielä valmis esiintymään uudelleenmuotoillussa kropassani kenenkään muun silmien edessä - kokovartalopeiliin en ole vielä itsekään katsonut.

Kotiinpaluu

Poistuminen osastolta kävi sen suuremmitta seremonioitta, vaihdoin siviilivaatteisiin ja kävin ilmoittamassa kansliaan että nyt lähden. Mies tuli minua hakemaan ja otimme taksin kotiin - automme on edelleen huollossa.

Poika halusi heti nähdä mistä minua oli leikattu, vähän vakavaksi se veti nelivuotiaan naaman. Äitiä piti halata moneen kertaan, ja hiukan piti muistutella, että halia saa vain oikealta puolelta eikä tavanomainen teuhaaminen nyt onnistu.

Kotiutumiseni kunniaksi apeksetkin pyörähtivät illalla käymään. Mies ja appiukko lähtivätkin sitten apteekkiin lääkkeitäni hakemaan ja joutuivat käymään ihan päivystävän kautta Fragminit (verenohennuslääkkeet) ostamassa. Tintinkin pyörähti yllätyskäynnille ja toi kauniin kukkakimpun ja lahjan ystäviltä - siivousfirman lahjakortin. Kiitos ystävät rakkaat!  

Vieraiden lähdettyä pääsin vihdoin pesulle. Suihkussa oli tilaisuus tarkastella leikkauksen jälkiä kaikessa karuudessaan. Kumma juttu miten rinnan puuttuminen saa mahan näyttämään kaksi kertaa isommalta. On se kyllä tainnut tässä sairastaessa päästä kasvamaankin, kun liikunta on jäänyt vähiin. Kiristävät vaatteetkin ovat sen suuntaista jo vihjailleet, mutta nyt lujittui päätökseni kuntokuurista jahka toipuminen on kyllin pitkällä sen salliakseen.