Rajojen rikkomista

Ennen rinnanpoistoa ajattelin haluavani luultavasti sen jälkeen sulkeutua kotiin vähintään seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Uskoin, että varsinkaan mihinkään julkiseen tilaan, missä joutuisin riisuutumaan, en varmasti menisi. Ihmisen mieli ei kuitenkaan aina toimi niin kuin luulisi, toisinaan onneksi.

Uimassa olen käynyt luonnonvesissä jo monta kertaa, paitsi mökkirannassa myös julkisilla uimarannoilla. Tänään rikoin taas yhden henkisen rajan kun menimme läträämään vesipuistoon. Meillä oli lahjakortti, joka oli tänään viimeistä päivää voimassa, joten se oli käytettävä. Järkeilin, että koska iho ei ole sädetyksestä vielä mennyt rikki, uskallan minäkin terveydentilani puolesta sinne mennä.

Hiukan alkuun hermostutti suihkuhuoneeseen mennä, mutta suihkukoppien seinät ovat läpinäkymättömät ja valitsin syrjäisen nurkkakopin, joka takasi maksimaalisen yksityisyyden suihkuttelulleni. Pyyhkeen jätin jakkaralle käden ulottuville, ettei tarvitse hippaloida nakuna koko suihkuhuoneen halki. Eipä se sitten niin vaikeaa ollutkaan, kun uimaproteesikin oli valmiiksi taskussaan. Kolmen tunnin nautinnollisen pulikoinnin aikana en vajavuuttani montaa kertaa joutanut edes muistamaan.

Nelivuotias suhtautuu muuten tissipuoleen äitiin kovin mutkattomasti. Eilen illalla satua lukiessamme poika tyrkkäsi proteesia ja totesi että tisu on tiellä, hän ei näe kirjan kuvia kunnolla. Kysyin, otetaanko tisu pois, ja poika sanoi joo. Eipä siinä muuta kuin proteesi pois liiveistä ja yöpöydälle. Kuulemma näkymä parani.

Kaukana kavala maailma

Kesän viimeinen mökkikäynti on takana. Mökki toki pysyy ja kesäkin vielä jatkuu, mutta näillä näkymin perheemme ehtii sinne seuraavan kerran vasta syksyllä, kun sädehoito on ohitse. Käyntiin liittyi siis tiettyä haikeutta. Pientä alakuloakin oli ilmassa, pohdintoja tämän sairauden tiimoilta.

Niin kuin ennakkoon arvelin, meressä tuli helteiden takia vietettyä paljon aikaa. Olen aina pitänyt luonnonvesissä uimisesta, ja tänä kesänä se on tuntunut erityisen nautinnolliselta. Veden sylissä voin unohtaa kivut ja kiristykset.   

Tunnustan että tuoretta tukihihaani en käyttänyt viikonloppuna kertaakaan. Hanska lensi kassiin perjantaina jo ennen Porvoota ja hiha seurasi kohta sen jälkeen perässä.Silti käsi on mielestäni ollut parempi kuin koko viime viikkoon. Liekö uinnin ansiota? Vai onkohan kaikesta sittenkin kiittäminen vain hellettä, joka poisti melkoiset määrät nestettä elimistöstäni hikoiluna.

Mökillä olen irti arkitodellisuudesta, kaukana kavala maailma. Kaupunkiin en olisi millään malttanut palata, ja hiukan leikittelinkin ajatuksella, mitä Meilahdessa olisi sanottu, jos olisin huomenna soittanut päättäneeni antaa piutpaut sädehoidolle ja jääväni mökille. Uhmakohtaus meni kuitenkin äkkiä ohitse, ja täällä olen taas kilttinä tyttönä, valmiina alkavan viikon hoitoihin.

Tanssien kohti hoitoja

Tänään aloitin päivän itämaisessa tanssissa. Olen harrastanut sitä nyt muutaman vuoden, vaikka harrastus onkin välillä ollut katkolla lapsen saamisen tai työkiireiden takia. Minulla on kaksi vasenta jalkaa, joten tanssin vaatima kehonhallinta ei tule mitenkään luonnostaan, mutta uskallan kuitenkin väittää vähän edistyneenikin. Lisäksi tanssi pitää paljon tietokoneella istuvan ihmisen selän ja hartiat kunnossa hauskemmalla tavalla kuin joku jumppa. Alkujaan ajattelin joutuvani jättämään tanssimiset tältä keväältä, mutta nyt kun leikkausta ei pukkaakaan päälle, kysyin lääkärin mielipidettä ja sain vihreää valoa jatkaa harrastustani jos ja kun jaksan. Tammikuun ensimmäiset tunnit jäivät minulta töiden ja tutkimusten takia väliin, ja tänään oli näin olleen ensimmäinen tanssitunti patin löytymisen jälkeen. Huomasin että koko vasen puoli kroppaani oli kuin jäässä, todella kankea ja vaikea saada liikkumaan. Luulen että olen alitajuisesti jännittänyt lihaksiani, ikään kuin käpertynyt sairaan rintani ympärille. Sen lisäksi, kuinka hyvää tanssi venyttelyineen teki lihaksille, se teki hyvää myös mielelle.

Huomenna on sitten ensimmäinen sytostaattihoito, johon valmistautumisen aloitan tänä iltana ottamalla kourallisen kortisonitabletteja. Jokaisen sytostaattihoidon yhteydessä syödään kolmen vuorokauden kortisonikuuri, ja annokset ovat isoja, viisi tablettia kerrallaan n. 12 tunnin välein. Se voi kuulemma aiheuttaa hyperaktiivisuutta, joten tarmonpuuskaa odotellessa. Kortisonikuurin loputtua on sitten odotettavissa aivan yhtä määrätön väsymys. Ja tietenkin ne kaikki muut sivuoireet, kolotukset, turvotukset, makuhäiriöt... ja se hiusten lähtö.

Varasin kampaajan tänään, ja sain ajan maanantaille. Uutta lyhyttä tukkaani en ehdi pitkään kantaa, mutta haluan kuitenkin tehdä tämän, vaikka sitä voisikin pitää rahan tuhlauksena. Ehkä tunnen jollakin tavalla hallitsevani tilanteen, kun annan leikata hiukseni pois ennen kuin ne tippuisivat hoitojen seurauksena omia aikojaan. Jos tästä tilanteesta haluaa jotakin positiivista löytää, muukin ihokarvoitus kuulemma harvenee, joten kenties saan lopettaa sheivaamisen seuraaviksi kuukausiksi.

Tajusin myös näin jälkijunassa, että hiusten lähtö tekee sairauden näkyväksi kaikille niillekin, joille en ole siitä vielä kertonut - esimerkiksi tanssiryhmälle ja opiskelijoille. Niin että taidan päätyä syöpämannekiiniksi joka tapauksessa, ellen halua teljetä itseäni neljän seinän sisälle.