Juhannus havahdutti huomaamaan että puoli vuotta on tullut täyteen elämää syövän kanssa, joulun allahan se löytyi, vaikka virallinen diagnoosi tulikin vasta tammikuussa. Kuusi kuukautta ei aikuisen elämässä ole yleensä kovin pitkä aika, mutta tänä vuonna se tuntuu kestäneen tavallista pidempään. Ehkä vuosia.
Ensimmäiset kolme kuukautta olivat täynnä monenlaisia käänteitä. Tämä kvartaali on ollut jo tasaisempi, käyrät eivät sahaa enää toivon ja epätoivon välillä niin rajusti, vaan kokonaisuus on nousujohteinen, vaikka notkahduksiakin väliin mahtuu.
Toinen kvartaali alkoi toiveikkaissa merkeissä, sytostaatti oli vaihdettu ja alkanut purra. Sama hyvä kehitys jatkui hoitojen loppuun toukokuun puolivälissä. Imusolmukemetastaasit hävisivät kokonaan yhtä lukuunottamatta ja primäärikasvainkin pieneni merkittävästi. Toukokuun lopun tomografiakuvat vahvistivat todeksi sen, että sytostaatteja ei enää tarvittu enempää vaan voitiin siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli leikkaukseen.
Toipuminen solunsalpaajista otti oman aikansa, kroppa oli kahden taxoteren ja neljän CEFin jäljiltä aika väsyksissä. Huonojen veriarvojen takia leikkausta piti kerran lykätä ja se tietysti kiristi hermoja. Onneksi oli myös mukavaa tekemistä, mökkikäyntejä ja Pariisinmatka, jotka auttoivat viemään ajatukset pois tulevasta leikkauksesta.
Leikkaus osui sitten aivan tämän kvartaalin lopulle. Se sujui teknisesti ottaen hyvin, ja ainakin fyysinen toipuminen tuntuu lähteneen hyvään käyntiin. Ihmeellisen sitkeä tämä kroppani on, tunnen ihan uudenlaista kunnioitusta sen kestokykyä kohtaan ja haluan jatkossa huolehtia siitä aiempaa paremmin.
Henkisen toipumisen osalta jää vielä nähtäväksi kauanko se ottaa. Vaikka mieliala on enimmäkseen ollut ihan hyvä (leikkauksen jälkeen parempi kuin uskalsin odottaa), välillä myös itkettää, toisinaan ilman mitään syytä. Lisäksi tuntuu että aivoni ovat jääneet tässä myllytyksessä hiukan jälkeen tapahtumista ja niillä on vielä tekemistä kuroa välimatka umpeen. Vaikka syöpätaivalta on takana nyt sen puolen vuotta, minulla on välillä vieläkin vaikeuksia käsittää että tämä on nyt minun elämäni. Hetkittäin tulee yhä sellainen tunne kuin paha uni ja todellisuus olisivat vaihtaneet paikkoja.
Seuraavan kvartaalin ensimmäinen asia on jatkaa leikkauksesta toipumista. Jälkitarkastukseen on varattu aika 8.7. ja sädehoidon suunnitteluun seuraavalle päivälle. Jännityksen aiheena on nyt, ovatko imusolmukemetarit pysyneet nitistettyinä, pääsenkö jatkamaan suoraan sädehoitoihin kulkematta lähtöruudun kautta. Alkavassa kvartaalissa häämöttää myös hoitojen, ja niiden myötä sairasloman päättyminen. Tämänhetkinen sairasloma ei kanna edes seuraavan kvartaalin loppuun, vaan päättyy näillä tiedoin elo-syyskuun vaihteeseen. Siis enää kaksi kuukautta?!
Saira(u)sloma on muuten ihan hullu sana (niin kuin äitiyslomakin). Lomaa on se kun voi lähteä reissuun jos huvittaa ja nukkua aamulla pitkään, tehdä mitä tahtoo tai olla tekemättä yhtään mitään. Sairaslomalla olen ollut joko liian huonossa kunnossa tehdäkseni yhtään mitään, tai sitten, kunnon ollessa parempi, kiiruhtanut kuumeisesti hoitamassa kaikkea mahdollista kodin siivouksesta byrokratiaan ja satunnaisiin työasioihin. Ja tietysti vähän väliä on pitänyt juosta verikokeissa tai muissa kontrolleissa. Solunsalpaajahoitojen aikana hoitorytmi saneli kaikki suunnitelmat, ja tämä leikkauksesta toipuminenkin sitoo minut edelleen Helsinkiin, koska muutaman päivän välein täytyy käydä fysioterapeutilla, punkteerattavana, jälkitarkastettavana ja suunniteltavana. Puhumattakaan sädehoidosta, jossa käydään viisi kertaa viikossa, joka arkipäivä. Voisikohan sairaslomalle keksiä paremman ilmauksen? Miten olisi 'päätoimisesti sairas'?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
'Päätoimisesti sairas' - näinpä.. Tosin se todennäköisesti taas olisi monen mielestä loukkaavaa ja leimaavaa...
VastaaPoista"Kuusi kuukautta ei aikuisen elämässä ole yleensä kovin pitkä aika, mutta tänä vuonna se tuntuu kestäneen tavallista pidempään. Ehkä vuosia." - Tähänkin voin yhtyä.
Pirtsikka lähettää juhannusterveiset vihdoinkin ! Olen ollut veneilemässä ja siellä merellä jännitellyt veriarvojasi ja leikkaustasi. Ja nyt sain lukea, että kaikki on mennyt hyvin. Hienoa !
VastaaPoistaMeikkä sai enemmän kuin kerran kokea, etten enää koskaan kuitenkaan tule olemaan se entinen minäni. Uutta minää on jollakin ilveellä rakennettava. Vierasvenesatamissa olevat yleiset tilat eivät ole minua varten. Kalju, yksirintainen nainen, kaikki karvat alapäästä pois, ei kulmakarvoja - mene siinä sitten pokerina porukoihin. Ei kiitos ! En ole koskaan eläissäni nähnyt yleisissä suihkuissa/saunoissa ainuttakaan syöpäpotilasta. Tarvitsen ainakin hiukset päähäni ennen kuin uskallan edes ajatella asiaa. Kenties uimapuku päällä se kävisi ... kenties. Helppoa tämä elämän uusiksi rakentaminen ei varmasti ole kellään, mutta päivä kerrallaan ... ja carpe diem.
Sitten toi "onpa siistinnäköinen haava" - sitä saa sitten kuulla kyllästymiseen asti vai oisko se joku lohdutus ... Mun mielestä se on karmea, mulla on sellanen kyntöpelto koko homma, kun on koteloitunut nestettä alueelle. En päässyt nesteen poistoon, kun oltiin merellä ja maanantaina taas satuhoito, että se siitä ... onneksi on ennen hoitoa lääkäri, voin kysellä tuosta nesteilystä, minullehan kävi niin, että lääkäri ei suostunut poistamaan nestettä, kun sitä oli niin vähän ja nytkin sitä on niin vähän, ettei millään viitsisi maksaa 45,00 euroa tyhjästä.
Joo, Kitsune nuo uikkarikuvat - todella hyvännäkösiä, Ja sitten totuus, mulla on sen verran iso tissi ; ) (yksikkö), ettei tahdo löytyä sopivaa uikkaria. Ostin tanginit vai miten se nyt olikaan - housut ja yläosa erikseen - ajattelin käyttäväni "helleasuna" veneessä, ihan ok kun vaan keksisi miten saisi dekolteeta peittävämmäksi. Oma tissi tuppaa ylöspäin ja proteesi ei istu. Joo, tiedän, että tuli yksi koko liian pieni, mutta kun Amoenassa ei ollut isompaa eikä mitään mallia muuta kuin uimapuvuista meikälle. Ostin toki uimapuvunkin, mutta mulla on ongelmia ton ylävarustuksen kanssa tosta edestä. Mahtaiskohan joku avittaa moisessa ongelmassa ?
Toi seksihomma siipan kanssa - ostin Amoenasta alushameen, jossa liivit mukana ja tarkoitus on sitä pitää seksikkäänä asuna - en ole kertakaan vielä kokeillut. Seksiä on harrastettu harvakseltaan ja joka kerta mulla on ollut paita päällä, koitan kyllä päästä paidasta eroon, mutta kaljun kanssa ei nyt muutenkaan oikein ...
Kitsune - hyvää juhannusta ja toipumista leikkauksesta. Hyvä, että leikattiin, se on kuitenkin taudin kannalta hyvä askel eteen päin. Ja kyllä me virtuaalivoimin keksitään YHDESSÄ kaikki keinot, millä pärjäillään "mukamas terveessä" maailmassa.
Tsemppihali
pirtsikka
Tee, oikeassa varmaan olet, vaikka leimaavampaa minusta on puhua sairastamisesta lomana, ihan kuin se olisi jotain hupia, vapaa-aikaa. Jännästi olen törmännyt aika monta kertaa mm. oletukseen että nyt kun olen sairasLOMALLA, olen tietenkin ottanut pojan pois päivähoidoista. Siis anteeksi? Jos olen liian huonona kyetäkseni tekemään töitä, pystyn tietenkin huolehtimaan vilkkaasta nelivuotiaasta... ja kuljettelen sitä sitten vissiin mukana hoidoissa ja tomografioissa sun muissa? Olen jonkun kerran tuntenut joutuvani melkein puolustuskannalle selitellessäni miksi poika jatkoi hoidossa vaikka olen "ollut kotona".
VastaaPoistaPirtsikka, ihana kuulla susta. Kiva että olet voinut niin hyvin että pääsitte veneilemään.
Etuvarustuksesta, olen aivan tyrmistynyt että sulle on myyty liian pieni proteesi. :( Joissain tapauksissa tiedän että isorintainen on saanut jäljellä olevan rinnan pienennyksen, mutta se taitaa tulla lähinnä terveydellisin perustein. Mutta ongelmiahan tuosta tulee jos oma rinta ja proteesi eivät ole tasapainossa, ajan mittaan voi tulla hartiavaivoja kun paino jakautuu epätasaisesti (puhumattakaan siitä henkisestä puolesta mutta sen perusteella ei tunnuta mitään tekevän). Ota kuitenkin ihmeessä lääkärin kanssa puheeksi asia, jos sille olisi jotain tehtävissä!
"Sitten toi "onpa siistinnäköinen haava" - sitä saa sitten kuulla kyllästymiseen asti vai oisko se joku lohdutus.." Sama juttu täällä. Aluksi se nauratti, että eipä ole sitä poistettua rintaakaan koskaan noin ihailtu ;) Ja kuhmurainen on tuo leikkausalue täälläkin, eikä sitä enää sytojen alettua suostuttu tyhjentämään. Tyhjenee kuulemma sitten issekseen joskus...
VastaaPoistaEtuvarustusongelmasta yhdyn Kitsunen kommenttiin. Ota asia puheeksi, äläkä ainakaan vähättele sitä. Mielummin vähän liiottelet, että saat asian perille ;) Minäkin sain lopulta vähän liian pienen proteesin, kun sovitushoitaja ensin piiitkän session jälkeen löysi sen sopivan ja ihan viimehetkellä vaihtoi sen pienempään. Jos tuo turvotus joskus oikeasti lähtee, niin sitten näissä on kyllä selkeämpi ero.. Noh, ei ne omatkaan ole koskaan saman kokoiset olleet, mutta ero on ollut toiseen suuntaan ennen.
Kitsune, aivan samaan tapaan olen ollut puolustuskannalla pojan päivähoidon suhteen ja sekä nelivuotias että varsinkin kuusivuotias tarvitsevat kyllä ikäistään seuraa ja aktiivista puuhastelua. Piste. Ja minähän siis olen myös työtön, mutta maksamme edelleen sitä korkeinta taksaa hoidosta kyllä. Nyt kun eskari alkaa, niin hoito on enää puolipäiväistä. Mutta meillä ei todellakaan ole kuin miehen sisko, joka voi omien töidensä ja omien/perheensä menojen puitteissa poikaa hoitaa. Ei tässä todellakaan uskalla siitä vakipaikasta senkään puolesta luopua. Ja sullahan taas jatkuu pian ne työtkin.
Tee, täällä on vielä siistinnäköinen haava - ja kun on teipitkin vielä siinä päällä... Sen sijaan hirvittää millainen arvesta pitkän päälle tulee, kun mulla on tuo taipumus saada arpiin sidekudoksen liikakasvua, jonka takia harmiton ja alkuun 'siisti' luomenpoistoarpikin alkoi ajan myötä näyttää enemmän joltain pahanlaatuiselta kasvaimelta.
VastaaPoistaMulla oli aika samankokoiset rinnat, ja joskus nuorempana pidin niitä aika nätteinäkin ennen kuin aika, maan vetovoima ja äitiys tekivät tekosiaan. Hyviä liivejä on ollut hankala löytää, joten vähän jänskättää kuinka proteesin ja liivien kanssa käy. Mutta ainakin proteesiliiveissä on ns. täysi kuppi, sen puolesta niiden pitäisi istua mulle - saa sitten nähdä kuinka on kokoja tarjolla.
Mulle yksi lääkäreistä puhui jostain geeliteipistä, jota voisi alkaa käyttämään jossain vaiheessa - mutta seuraava sanoi, että ei.. Kysele osastolta mikä se tuote on ja koska sitä saisi alkaa käyttämään.
VastaaPoistaMun rinnat oli nätit, ööö, noin 14-vuotiaana, sen jälkeen on ollut lihomista, laihtumista ja hormonaalisia juttuja...
Tee, menen varmaan maanantaiaamuna näytille, alkaa olla tuolla kainalossa nestettä siihen malliin, samalla voin tietysti kysäistä voiko kädelle tehdä muuta kuin hieroskella. Ja saavat samalla ottaa nuo haavateipit pois. Itse en hirviä niitä repiä ja miehen en toistaiseksi anna katsoa.
VastaaPoistaMulla e-pillerit (jotka aloitin parikymppisenä) saivat rinnat kasvamaan kaksi kuppikokoa (B > D), ja senhän arvaa että sen jälkeen ne alkoivat vähitellen roikkua. Raskausaikana kuppikoko oli ihan älytön, isoimmillaan taidettiin mennä H:ssa. No, sitten kun imetys loppui onkin ollut sellaiset löysät nahkasäkit, nyt siis enää yksi. Mutta asiaan, olen miettinyt onko näillä jutuilla tai jommalla kummalla jotain yhteyttä tuohon syöpään, vaikka mulla hormoninegatiivinen syöpä onkin.
Itkua ilman syytä? Tuskin. Kaiken kokemasi jälkeen pelkkä äärimmäinen väsymys on riittävä syy itkuun.
VastaaPoistaSekä hormonaalinen ehkäisy, että estrogeenikorvaushoito on todettu rintasyöpäriskiä lisääviksi, joten tuntuu loogiselta etsiä sieltä syytä rs:n nopeaan lisääntymiseen. Turha jossitella jälkeenpäin, kun riskeistä tietoisenakin on valinnut nuo hoidot. Ehkä tällä kokemuksella toivoisi kuitenkin täsmällisempää tietoa ja pientä varoittelua hoitojen riskeistä, ennen niiden aloittamista. Potilaana oloa hämmentää lisäksi se, että gynekologit ja onkologit tuntuvat olevan kovin eri mieltä hormonihoitojen hyödyistä ja haitoista.
rk, olisikin mielenkiintoista tietää kuinka paljon esim. pillerit riskiä lisäävät - minun ainakin aikanaan annettiin ymmärtää että riski on kuitenkin pienenpieni kun ovat nämä uudet vähähormoniset pillerit jne. eikä suvussa ollut rs-taipumusta... Vaikka kai se on niin, että jos sattuu itse olemaan se yksi tuhannesta sairastuvasta (luvut otettu täysin hatusta) niin ei se paljon lohduta että 999 ei sairastu.
VastaaPoista...voisi ajatella, että joskus maailmassa, jos ja kun syöpään altistavista perinnöllisyystekijöistä tiedetään nykyistä enemmän ja perinnöllisyystutkimukset ovat enemmän rutiinia, osataan ehkä seuloa jo ennakkoon ne, jotka ovat alttiita saamaan syövän hormonihoidoista, ja heille voidaan sitten alusta asti suositella niiden välttämistä. Toivon niin.
VastaaPoistaItselläni on kyllä muitakin altistavia tekijöitä kuin pillerit, joten ehkä kannattaisi vain pitää sairauttaan useamman tekijän yhteissummana eikä yrittää keksiä sille yhtä syytä. Huonot kortit ja vielä huonosti pelattu, eikä asioita enää voi miksikään muuttaa.
PikkuPirulainen viestittää;
VastaaPoistaHei Kitsune!
Rintasyövän saamiselle taitaa kyllä olla aina monta syytä. Kaikkihan me syöpäsoluja sisällämme pidämme,joillekin ne sitten riehaantuvat taudiksi. Sama reilu puolivuotta on tässä kärvistelty taudin kanssa,sädehoidot menossa.
Hormonikorvaushoidot olivat kohdallani ensiksi sairaudenhoitoa ,100% korvattavia. "Aikuisen" ikään tullessa niitä ei enää korvattu,mutta se ELÄMÄN LAATUA ylläpitävä voima oli ehdoton käytön jatkamisen kriteeri,enkä sitä tule päivääkään katumaan.
Tauti löytyi jo toisessa seulonnassa sattumalta.
Vaihdevuosioireet ovat kestäneet nyt tämän reilun puoli vuotta ja pahentuneet koko ajan. Viimeinen niitti joka laski elämänlaadun nollaan on Femar,vei liikunnan ilon,toi limakalvojen kuivuuden ja lonkka- ym. säryt. Rakenna tässä sitten uutta minää ja yritä nauttiakin vielä siitä. :) Apteekki mukaan menet minne tahansa,että selviät vielä takaisin kotiinkin. Vanha äitinikin on vetreämmässä kunnossa. Kyllä on estrogeeniä ikävä.
Tuo nelivuotias on kuitenkin se elämän ilostuttaja ja kun hänellä on kaikki hyvin,niin sehän on äidistä parhainta maailmassa ja auttaa äitiä parantumisessa.
Kävisipä nuo hoksottimet aina nopeasti,että pystyisi vastaamaan näille kyselijöille ja ihmettelijöille nasevasti takaisin,mutta kun tuntuu että se vastaus löytyisi vasta puolen tunnin päästä. Aina liian myöhään???
Mutta mehän emme anna periksi !!!
PikkuPirulainen, niinpä, pilleriehkäisy oli niin helppoa ja minulle pillerit tuntuivat 'sopivan', ei tullut verenpaineen nousua tms. oireita. No, nyt sytot veivät hormonitoiminnan joten vaihdevuosioireet on tulleet tutuiksi täälläkin, vaikka onnekseni tai epäonnekseni sairastankin hormoninegatiivista syöpää joten en noita estohoitoja tule saamaan. Lonkkasärkyjä olen viime aikoina ihmetellyt, varsinkin pidemmän istumisen jälkeen voi olla vaikea päästä ylös ja liikkeelle. Kertomasi perusteella ne siis saattavatkin olla vaihdevuosioireita...
VastaaPoistaTäällä kanssa yksi sairaus- ja äitiys"lomalainen". Tästä on kyllä loma kaukana. Nimike voisi tosiaan olla kuvaavampi, kun mitään lomaahan tämä ei ole.
VastaaPoistaJa mulla nousee karvat pystyyn heti tosta lapsen hoidossa pitämisestä. Mulla siis 2-v. on kokopäivä hoidossa eikä ole tullut mieleenkään, että jaksaisin sen kanssa hyvinäkään päivinä puuhata riittävästi, vaikka vauvaa ei olisi. Että älä koe yhtään huonoa omaa tuntoa lapsen hoidossa pitämisestä. Mulle ei onneksi ole kukaan uskaltanut mitään sanoa pojan hoidossa pitämisestä.
Sellanen geeliteippi saattaa tosiaan ehkäistä liiallista arven muodostumista. Plastiikkakirurgi suositteli sitä anopille, kun sillä oli käsivarressa suuren haavat. Sitä piti vaan muistaakseni pitää aika kauan.
Morjensta Kitsune; Pirtsikka huhuilee ; )
VastaaPoistaKäytin SIISTISSÄ haavassani joka päivä ensiksi haavoihin tarkoitettua geelivoidetta (tosi pieni tuubi maksoi paljon) ja kun se loppui Bepanthen-voidetta. Bepanthenia ostin ison tuubin. Aina ennen nukkumaan menoa hieroin sitä haava-alueelle ja päälle seksikäs siipan iso T-paita (ettei oma yöpaita sotkeennu rasvaan), tietty sitten vielä limakalvoöljyt tarpeen vaatiessa ja jalkaan siipan kalsarit. Näine hyvineni olen jatkanut kesäkuuhun asti ja haava on siisti. Nyt olen ruvennut laiskemmaksi rasvaamisen suhteen ja käyttänyt omia yöpaitoja ; )
Yksi juttu vielä, mulle kirurgi sanoi, että käsi ylös ja hiero niitä "jänteitä" - mun mielestä näyttivät jänteiltä, mutta eihän käsivarressa kainalon lähellä sellaisia ole, vaan ne on imutiehyitä. Kirurgi sanoi, että hiero vaan, saavat vaikka poksahtaa, olis tosi hyvä.
Mun proteesi on kyllä samankokoinen kuin oma tissi - siis vaatetettuna, mutta noi penteleen topit ja uikkarin yläosat ei oikein sovi mun kropalle, kun ovat liian avonaisia. Juprahuiti - nyt vasta välähti, jos se helvatin uimaproteesi oliskin tarvinnut olla erikokoinen - sinä sen Kitsune tajusitkin, hitto soikoon, täytyypi vielä pohdiskella ... Insinöörin taidoista olisi nyt hyötyä, kun koko ajan tarvii keksiä jotain, että pärjää.
Kitsune - mullakin on ollut lonkkasärkyjä ja reidet on särkeneet ja sääret.
Tämä päivä vielä naatiskellen ; ) menen päiväsaunaan; illalla syömättä ja juomatta ja huomenna aamulla klo 7.00 reippaasti verikokeelle ja 12.30 lekuri ja mahdollinen satuhoito.
pirtsikka
Adelheid, huonoa omaatuntoa olen kieltäytynyt ottamasta, uskon että pojalle on parempi että äidin sairastuminen ei mullistanut koko muutakin maailmaa vaan tuttu hoitopaikka ja kaverit siellä säilyivät, ja tähän näkemykseen olen kyllä saanut tukea mm. psykiatrilta.
VastaaPoistaTäytyy tosiaan kysyä tuosta geeliteipistä, olen valmis käyttämään vaikka kauankin jos arpikudoksen liikakasvua sillä pystyy estämään.
Pirtsikka, tuollaiset hierontaohjeet minäkin perjantaina sain lääkäriltä ja olenkin nyt useamman kerran päivässä hieronut.
Käy ihmeessä kokeilemassa auttaisiko erikokoinen uimaproteesi ongelmaan!
Peukkuja verikokeisiin ja tsemppiä hoitoon. Melkein viimeisiä taidetaan viedä jo sullakin?
JES Kitsune, viides hoitokerta ja toinen cef. Aion turvautua Emendiin taas. Tänään on ihan syntisen normi olo, ihana fiilis - joko olen sairas
VastaaPoista; )
tai sitten veneily ja raitis ilma (ja muutama viinilasi) teki tehtävänsä ; )
Laitan tänään vielä paperille kaiken mahdollisen ja mahdottoman kysyttävän lääkäriltä. Ymmärtääkseni kuudennen hoitokerran jälkeen on sädehoitopuoli enkä onkologia tapaa kaiketi muutamaan kuukauteen.
Kiitos tsempistä hoitoon - tarvitsen sitä !
pirtsikka
Olisikohan se geeliteippi sellaista "palovammateippiä"?? Mullakin muodostuu hirmu helposti kiinnikkeitä ja kirurgi antoi sellaisen haavan mittaisen geeliteipin. on kuulemma todella kallista. Lisäksi käytin Dermatix nimistä arpigeeliä (sitäkin hoitaja antoi jo osastolta näytepakkauksen mukaan).
VastaaPoistaOlen kovasti miettinyt samansuuntaisia tuntemuksia elämästä kuin sinä Kitsune. Olen menettänyt molemmat vanhempani ja joskus kun katson valokuvia jossa olen vanhempieni kanssa, mietin, että koska tämä painajainen loppuu. Milloin saan taas palata normaaliin elämään? Milloin voin elää kuten muut ikäiseni? Pukea päälleni mitä haluan? Tuleeko se aika vielä? En osaa selittää tunnetta tarkasti, mutta tuntuu kuin katselisin koko elämääni "ulkopuolelta". Toivoen että joskus "kaikki olisi hyvin".
Ihan rehellisesti sanoen on aika ajoin niin hel**tn katkeraa olla kolmekymppinen, yksirintainen, kalju, lapseton nainen. Vaikka miten yrittäisi olla Onnellinen siitä mitä on, väistämättä miettii sitä mitä ei ole. Terveyttä.
Ja noista uikkareista..Mulla tarvisi olla poolokauluksellinen uikkari että tämän "kuopparinnan" pystyisi piilottamaan. Tavallinen t-paita on se avonaisin vaihtoehto mitä voi edes kuvitella pitävänsä. Kun on (oli) hoikka niin koko rintakehä on kuopalla kun kirurgi on kai luita myöden riipinyt lihat pois:(
Onpas sitä tänään positiivinen olo..Toivottavasti sinulla Aurinkoisempi olo:)!!
t.Sairauslomalainen Hahtis, jolle jatkuvasti huomautellaan pitkästä kesälomasta..reilua:/
pirtsikka, hyvähän se on että vointi on hyvä ennen sytoja, vaikka se toisaalta tuntuikin välillä vähän tylyltä - nyt hyvä, huomenna kaikki on taas toisin ja toipuminen ottaa aikansa. Mutta kun olet noin hienosti toipunut ekasta cefistä, varmasti selätät jäljellä olevatkin. Huomisen jälkeen enää yksi!
VastaaPoistaHahtis, sulle on kasautunut paljon raskaita asioita. :(
Katkeruuttakin on mielestäni lupa tuntea, elämä on kohdellut sinua kovalla kädellä. Itsesi vuoksi toivon että elämääsi löytyy ennen pitkää myös onnen aiheita ja katkeruuden tunteet väistyvät. Oletko päässyt missään purkamaan olojasi? Itse olen kokenut hyväksi tapaamiset psykiatrin kanssa.
Sitä, voiko vielä joskus kaikki olla hyvin, en tiedä itsekään. Jokin perusluottamus elämään on mennyt. Kun kohdalle tulee jotakin tällaista, miksi ei muutakin pahaa? Pelkään esimerkiksi paljon aiempaa enemmän että pojalle tai miehelle sattuu jotakin.
Kerrassaan loistavia huomioita teit "syöpävuosipuolikkaasta". Se ajan pidentyminen, miten päivät tuntuivatkin pitemmiltä, miten jokainen kohtaaminen oli merkityksekäs.. Hetkessä eläminen tuli opeteltua ihan konkreettisesti!
VastaaPoistaPäiväkotiasia meni meillä samoin. Tarhassa oli viisaita hoitajia, jotka monesti jaksoivat muistuttaa, että lapselle on hyväksi että arki jatkuu mahdollisimman samanlaisena. Että meidänkin peltonen oli pääsääntöisesti päiväkodissa, mitä nyt pahimpien sairausepidemioiden aikaan kotihoidossa. Jälkikäteenkin tuntuu viisaalta ratkaisulta!
Toivon toivorikasta kolmatta syöpäkvartaalia sekä tietysti hyvää tulosta;)
Piti lukea useamman kerran tämä. Silti en osaa mitään viisasta kommentoida... Tarvinneekokaan.
VastaaPoistaSairaslomasta voisin kommentoida sen verran, että miehenihän kroonisesti sairaana on vietellyt eripituisia pätkiä kotosalla viime vuosina. Joskus aamuisin kun itsellä on tosi kankea nousta ja lähteä töihin, ottaa aivoon ja melkein muka kadehtii saikkulaista. Vaikka oikeasti järki sanoo, että mieluummin on terve, kuin potilas. Joten en ihmettele ihmisten kommentteja. Vaikkakaan en niitä hyväksy.
Meidän lapsukainen on käynyt lyhennettyä hoitoviikkoa isänsä sairastaessa. Taloudellinekin kysymys. Sata euroa kuussa vähemmän hoitomaksua on meidän rahoissa ihan kohtuullisen iso summa. Toisaalta olen monesti miettinyt, kuinka paljon hallaa se on tehnyt miehen voinnille. Vai onko ollut jopa parempi, että lapsi on pyörinyt jaloissa, pakottanut miehen liikkeelle. Mene ja tiedä.
Sanot myös kommentissasi:"Pelkään esimerkiksi paljon aiempaa enemmän että pojalle tai miehelle sattuu jotakin." Niinhän se on, ei kaikkea ole älynnyt vielä pelätä. Toivottavasti tuo ajatus ei pääse paisumaan liian isoksi, itselläni oli aikanaan kolarin jälkeen hetki, että melkein päädyin ajopelkoiseksi. Sitten pakotin itseni ratin taakse. Mutta osaan kuvitella pahoja tapahtumia liian hyvin. Kehitän kaikenlaista mielessäni KOKO ajan. Raskasta. Pitäisi käydä jossain jollekin puhumassa, josko se helpottaisi.
Tuli vuodatettua omiakin juttuja tähän.
Aurinkoista mieltä toivotan!
tiina, meidän poika on perhepäivähoidossa (ollut pienen ikänsä, vuoden vanhasta asti samassa paikassa...). Silloin otettiin kotihoitoon kun olisi ollut varahoito- eli päiväkotipäivä sytohoitojakson aikana, koska pelkäsin pöpöjä.
VastaaPoistaKiara, vuodata vain omia juttuja, tullaan tutummiksi.
Minä olen sairaslomallakin pääsääntöisesti noussut muun perheen kanssa - ihan kuin nelivuotias antaisi äidin jäädä nukkumaan, yleensä herättää minut ensin...
Kuvittelisin kyllä että se tekee ihan hyvää jos pitkään sairastaa, että on jotain mikä pakottaa nousemaan sängystä ja toimimaan jos siihen suinkin pystyy.