Kävin tänään os. R31:llä tapaamassa rintasyöpähoitajaa. Veriarvot ovat nyt kunnossa, hiutaleita ja valkosoluja on riittävästi ja hemoglobiinikin nätisti noussut jo 106:en. Leikkaus siis tapahtuu ensi maanantaina. Hyvä niin. Ja samalla ei ollenkaan hyvä. Istuin rintasyöpähoitajan luona varmaan puolitoista tuntia ja siitä viimeisen tunnin itkin. Tämä ottaa koville vaikka tiedän sen olevan välttämätöntä ja väistämätöntä.
Hoitaja selitti minulle käytännön asiat. Sairaalassa olen yhden tai korkeintaan kaksi yötä, jonka jälkeen minut kotiutetaan dreenin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että leikkauksen jälkeen haavassa pidetään viiden päivän ajan kudosnesteen keräävää letkua ja pussia, joka pitää tyhjentää päivittäin. Sen jälkeen letku pusseineen poistetaan sairaalassa, mutta nestettä saattaa edelleen kertyä kudokseen, jolloin täytyy käydä osastolla punkteerattavana parin-kolmen päivän välein. Tarvittava punkteerausten määrä vaihtelee, jotkut eivät tarvitse yhtään, jotkut käyvät toistakymmentä kertaa. Kahden viikon kuluttua on jälkitarkastus.
Sain myös tehdä ennakkoon tuttavuutta sekä pumpulisen ensiproteesin että varsinaisen silikonisen proteesin kanssa. Kotiin lähdetään pumpuliproteesin kanssa. Lisäksi tulen saamaan sairaalasta kolmensadan euron maksusitoumuksen, jolla voin hankkia silikoniproteesin ja yhdet liivit. Omia liivejä ei hoitajan mukaan kannata heittää pois koska niihin voi kuulemma itse ommella proteesitaskuja. Jotenkin epäilen että ei tule ommeltua, ja että useimmat liivini ovat väärän mallisiakin proteeseille.
Tiedollisen puolen osalta katson tulleeni erittäin hyvin valistetuksi rinnan poiston seurauksista. Henkisen puolen hoitaja mainitsi ohimennen - kuulemma voi ottaa puolikin vuotta alkaa hyväksyä rinnan puuttuminen (ottaen huomioon tämänhetkisen tilani taidan saada olla tyytyväinen jos puolessa vuodessa edes jotenkin sopeudun tilanteeseen). Sosiaalisesta puolesta ei puhu kukaan. Meikäläisessä kulttuurissa saunoineen, uimahalleineen ja vesipuistoineen puuttuva rinta on myös sosiaalinen rajoitus. Rohkea on se tissipuoli tai rinnaton joka menee alasti saunaan edes tuttujen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Sinulla on surullinen viikko ja raskas matka sairaalaan maanantaina. Muita sanoja ei taas löydy, kuin alistuneita, kyyneleisiä huokauksia ja vihaisia perkeleitä väliin. Jotenkin tuntuu nuo jälkimmäiset paremmalta nyt. Ei näistä sanoista lohduksi tai rohkaisuksi ole, ovatpahan vain sanoja. Yksin sitä oman päänsä sisällä sittenkin on. Sanat tiedoksesi kuitenkin. Ajatuksissa olet nyt paljon, voimia sinulle.
VastaaPoistaLohtuhaleja!
VastaaPoistaHei Kitsune, on lupa olla surullinen, mutta muistathan myös toisen puolen: ethän halua pitää aikapommia itselläsi... Sinä olet yhdestä tissin puuttumisesta huolimatta kokonainen nainen, naiseus ei asu tississä, syöpä sen sijaan asui.
VastaaPoistaItse oon aina inhonnut yleisiä saunoja ja uimaloita, mutta proteesiuikkareilla sekin kuulemma hoituu. Ja saat sen merkin, minkä kanssa voit istua saunassakin uikkarit päällä. Eli kaikki on edelleen mahdollista, suremisen jälkeen pää pystyyn : )
Voihan kurja, ymmarran tuskasi. Rinnattomia naisia loytyy ihan ilman sairauttakin, ja jotkut ovat ok sen kanssa, toiset eivat koskaan kehtaa esiintya julkisesti. Omituinen stigma lyoty naisten rintavarustukseen, ihan naisten keskenkin. Ei hyva.
VastaaPoistaKysyn, jos jaksat vastata, vievatko ne ihan kaiken vai saastavatko edes nannin, jotta voit myohemmin kayda rekonstruktioleikkauksessa? Ymmarsin joistain aikaisemmista kommenteista, etta joillekin voidaan tehda rekonstruktioleikkaus samalla kuin varsinainen rinnanpoisto.
Voimia ja lampimia halauksia taalta tropiikista!
Luulen, että on helpompi luopua rinnasta heti alkuun, kun on vielä hengenhätä ja tuntuu siltä, että jos tällä saa pitää henkensä niin menkööt molemmat! Mulla tosin tuo rintavarustus on alunperinkin aika mitätön suhun verrattuna..
VastaaPoistaMuistathan sitten, että sulla on oikeus saada sillä samalla maksusitoumuksella myös uimaproteesi!
Voimia ja halaus ♥
rk ja Tintin, kiitos. Ehkä pitäisi kokeilla välillä niitä perkeleitä, johan tässä on tullutkin niiskutettua pitkin päivää.
VastaaPoistabetty, enpä ole itsekään ollut mikään ahkera uimahallissa kävijä, joten siinä suhteessa en paljon menetä. Enemmän mietityttävät tyttöjen saunaillat, saunomiset perhetuttujen luona jne. - ilkeänkö mennä arpineni? Kuinka ahdistavaksi muut sen kokevat?
Ymmärrän kyllä syyt siihen että rinta pitää poistaa enkä tietenkään halua pitää aikapommia povellani, mutta silti tuntuu pahalta. Tosin minullehan noita potentiaalisia aikapommeja ilmeisesti jää poiston jälkeenkin, kun on niitä imusolmukemetastaaseja joita ei pystytä leikkaamaan. Täytyy vain toivoa että sädehoito hoitelee niistä loputkin niin etteivät ne siitä enää tokene.
tei, leikkauksessa poistetaan vasen rinta kokonaan. Rekonstruktiossa nännikin tarvittaessa kyllä rakennetaan uudestaan. Mutta rekonstruktioon mulla ei tällä tautihistorialla ole asiaa vielä pitkiin aikoihin, sekin on tullut harvinaisen selväksi. Tuntui muuten suorastaan siltä kuin rintasyöpähoitaja olisi pyrkinyt puhumaan niin että luopuisin jo heti kättelyssä koko rekonstruktioajatuksesta (iso leikkaus, pitkät jonot, täytyy katsoa vuosi kerrallaan voidaanko tehdä jne.). No, tuhlattua rahaahan se puhtaasti terveydenhoitomielessä varmaan on. Ainakin jos ajatellaan terveydeksi vain fyysistä terveydentilaa.
Tee, minäkin luulen että tämä olisi ollut ainakin aavistuksen helpompaa esim. silloin kun kasvain lähti kasvamaan sytostaateista huolimatta. Ja toisaalta ehkä myös jos tietäisin pääseväni syövästä kokonaan eroon tulevalla leikkauksella. Nythän käy niin että rinta lähtee ja syöpä vielä jää.
VastaaPoistaVoi tyhmyys. En voi millään kuvitella, miltä tuo tuntuu, sillä itseltäni ei leikattu mitään niin näkyvää.
VastaaPoistaOmalla matkalla iso yli 40cm arpi mahassa ja hiustenlähtö olivat kovimpia koettelemuksia.
Sanoja ei tahdo oikein löytyä, eikä oikein tiedä mitkä ovat ne oikeatkaan, vaikkei sitä varmaankaan pitäisi miettiäkään.
Ollaan läsnä. Ollaan ajatuksin sua tukemassa.
Halitus.
Olen iloinen, että pääset leikkaukseen, etkä joudu uudestaan sytostaattihoitoon tällä erää. Muuten olen surullinen siitä, että en voi olla mitenkään avuksi tai tueksi täältä käsin - mutta ajattelen sinua ensi tiistaina (niin kuin oikeastaan jokaisena muunakin päivänä).
VastaaPoista...Ja ei ollut tarkoitus kuulostaa siltä, että minä olisin tässä se, jolla on eniten aihetta suruun.
VastaaPoistaLämmin halaus sinulle, rakas ystävä! Ei kukaan muu kuin saman kokeneet voi täysin ymmärtää, millaiseen taisteluun olet seuraavaksi valmistautumassa. Jo itse leikkauskin kuulostaa hurjalta, saati sitten leikkauksen jälkeiseen elämään totuttelu. Työkaveriltani leikattiin toinen rinta vuosi sitten, ja hän kävi tällä viikolla taas poistattamassa kudoksiin kertynyttä nestettä :-/
VastaaPoistaVoimia leikkaukseen; onneksi sitä ei kuitenkaan tarvinnut lykätä enää pitemmälle!
Sanna, niin, se hiustenlähtö... alan myös kyllästyä olemaan kaljupää. Varmaan siihen liittyen viime yönä näin unta että minulle oli yhdessä yössä kasvanut hiukset, eiväthän ne vielä pitkät olleet, mutta kuitenkin.
VastaaPoistascaredy-cat, jos yhtään lohduttaa, niin minun pitäisi olla kohtalaisen toimintakykyinen jo heti kotiuduttuani (vaikka tähänkin on vaikea vielä uskoa), ja Poika lähteekin mummolaan. Ja tässä ahdistuksessa ei taida olla paljon sellaista minkä muut voisivat kantaa. Siitä kirjoittaminen kuitenkin auttaa, ehkä, hiukan?
Kissaemo, uh-huh, en tajunnutkaan että sitä nestettä voi kertyä noin pitkään. Kuvittelin että korkeintaan muutama viikko... :/
Ja hyvähän se tosiaan on ettei leikkausta tarvinnut enää lykätä, pääsevät hoidot jatkumaan.
Kuule, en usko että kavereillasi ainakaan tulee olemaan ongelmia puuttuvan rinnan takia. Voit huoleti mennä tyttöjen saunaan etc. Kaverit näkevät sinut yhtenä kokonaisuutena, yhdellä tissilla tai kahdella. Luulenpa, ettet kaveriesi seurassa loppujen lopuksi saunailloissa huomaakaan puuttuvaaa rintaa. Uskon, että illat menevät ihan samalla lailla kuin aina ennenkin, maailmaa parantaessa, syöden, juoden ja juoruten. En tietenkään voi puhua kaikien puolesta mutta uskon tämän koskevan kuitenkin suurinta osaa.
VastaaPoistaItse olen vain kerran nähnyt uimahallissa vanhemman naisen jolle oli tehty rinnanpoisto. Huomasin hänet suihkussa ja totesin lähinnä mielessäni "ahaa, rinnanpoisto". En jäänyt sen kummemmin asiaa pohtimaan ja jos oikein muistan, eivät mielestäni muutkaan mitenkään erityisesti reagoineet naiseen. Luulen, etteivät kaikki edes huomanneet vaikkei nainen mitenkään erityisemmin sitä peitellytkään.
Mitä yritän sanoa on, että kunhan olet itse enemmän sinut asian kanssa huomaat ettei se muuta muiden suhtautumista sinuun mitenkään.
Hyvä kuitenkin että itket asiaa. En pysty kuvittelemaan miten raskas tilanne on mutta pääasia että purkaat oloasi. Vanha virsi, mutta se auttaa. Olisin ollut huolissani jos et itkisi ja kokisi asiaa vaikeaksi.
Hyvä, että pääset leikkauksen jo ensi viikolla. Loppuu se löysä hirsi siihen. Se on yksi etappi hoidoissa ja kaiketi henkisessä mielessä pahin "hoito" on silloin takanapäin. Siitä ei jää muuta mahdollisuutta kuin jatkaa eteenpäin.
Kuoppis lähettää tervehdyksen: lämmin halaus ja lykkyä leikkaukseen. Olet itsesi läheisillesi olipa rintoja tai ei. Lähes jokaisen lähipiirissä on joku rinnaton, mutta kuinka rakas kuitenkin. Menetin itse mummini ja äitini rintasyövälle ja pikkuserkkuni uusinut syöpä aiheutti rinnan poiston hänelle. Perhanan tauti, mutta nitistettävissä!
VastaaPoistaUskon että Täti A on oikeassa.
VastaaPoistaKaverit ottavat sinut kaverina, kokonaisuutena. Kaveriporukassa asian voi keskustella. Voit vaikka etukäteen ilmoittaa, ettet halua asiasta puhuttavan tai että olet avoin kysymyksille. Miten vain.
Itselläni on ystävä, jolta on amputoitu raaja. Aluksi ei puhuttu mitään. Sitten on keskusteltu ja keskusteltu. Puhki keskusteltu, enää ei tarvi keskustella, taikka sitten keskustellaan. Se on vain yksi ominaisuus. Ei muuta. Kuten minun hiukseni, tai hänen silmälasintarpeensa.
Malmin uimahallin vähintäänkin puolivakituisena asiakkaana voin kertoa, etteivät meidän muidenkaan kropat niin täydellisiä ole!
VastaaPoistaItselläni on ollut melkoisia vaikeuksia hyväksyä kroppaani ja olemustani (huomattavan paljon yhdentekevämmistä syistä) ja olen huomannut, että puolisäännöllisen uimaharrastuksen aloittaminen muutama vuosi sitten (yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen) on tehnyt todella hyvää omalle kehonkuvalleni. Kilometrin vatkaamisen jälkeen altaasta nouseva äijä on ulkopuolisen silmin aivan samannäköinen paksukainen kuin sinne mennytkin, mutta askel ja ryhti ovat luontevammin itsevarmoja. Eikä se johdu pelkästä endorfiinikännistä. 8-)
(Uiminen on tietysti hyödyttänyt myös työntekoa ja parinkin kirjan päähenkilöt ovat saaneet alkunsa ja/tai olemuksensa Malmin altaassa.)
Ehdotus: sitten kun olet rauhassa toipunut leikkauksesta jnpp., niin hyvä kaveriporukka kasan ja jengillä uimaan/saunaan/jonnekin. Tuota kun toistaa jonkin aikaa, itsevarmuus itsekseenkin lähtemiseen kasvaa pikku hiljaa.
Juu, en oikeastaan uskokaan, että minusta olisi sinulle yhtään enemmän hyötyä Helsingissä, kun en ole leikkaava kirurgi. :) Meille läheisille voi olla välillä vaikea paikka, ettemme voi ottaa taakkaa harteilta kannettavaksi - mutta olen samaa mieltä kuin Täti A, että hyvä kun et itsekään aina pakota itseäsi jaksamaan ja puremaan hammasta. Itkut pitää kuitenkin jossain vaiheessa itkeä, ja varmaan jaksaa paremminkin kun välillä uskaltaa myöntää, että juuri nyt ei yhtään jaksa.
VastaaPoista(Vaikka kuulostaapas lattealta kirjoitettuna.)
http://yvestown.tumblr.com/post/603929156/heyawesome-agreed
Täti A, Kuoppis ja Kiara, olette varmaan oikeassa, ongelmat ovatkin enemmän omien korvieni välissä. Ehkä kyse onkin enemmän siitä olenko enää itseni itselleni.
VastaaPoistaPeesu, tuossa voisikin olla ajatusta, sitten jos ja kun tuntuu että siihen kykenen.
scaredy-cat, henkistä tukea pystyy kyllä antamaan matkojenkin päästä.
Allekirjoitan ajatuksen siitä, että ystävillesi tulet aina olemaan se sama kokonainen Kitsune kuin ennenkin, vaikka syöpä onkin nakertanut sinusta palan pois. Onhan meillä niin monenlaisia kolhuja ja arpia muutenkin, jollakin keisarileikkaushaava, toisella käsi muhkuraisena kolarin jäljiltä, kolmannella iho läikikkäänä palovammoista, emmekä me näissäkään ystävissä jatkuvasti tuijota noita ulkoisia jälkiä.
VastaaPoistaToinen asia sitten on se, millaisen arven syöpätaistelu jättää henkiselle puolelle. Varmasti leikkauksen jälkeenkin tulee monenlaisia päiviä itkuisista ja itseinhoisista helpottuneisiin ja energisiin, mutta arki tavallisine puuhineen kantaa kyllä eteenpäin. Ja niissä tilanteissa, joissa omat voimat tuntuvat ehtyvän, ystävät kyllä taluttavat tai vaikka kantavat sinua!