Valoa

Sain poskiontelontulehduksen alkuoireet katoamaan täksi aamuksi, ja köröttelin aurinkoisessa aamuruuhkassa Meilahteen verikokeisiin. Ehkäpä vika oli eilen vain tukkoisissa rööreissä, koska lääkäri juuri soitti verikokeiden tulosten olevan ok. Huominen hoito siis toteutuu, kiitos taas kaikille peukkuja pitäneille! :) Piipahdin apteekkiin ostamaan Neulastan. Arvoin ostanko myös tujummat pahoinvointilääkkeet saman tien, mutta sitten - ehkä uhkarohkeasti - jätin ne vielä apteekkiin.

Patti on aikansa vihoiteltuaan rauhoittunut. Turvotus ja arkuus on poissa. En kuitenkaan tuudittaudu väärään turvallisuuden tunteeseen. Siellä se pirulainen entistä isompana vain lepäilee kooten itseään seuraavaan voimannäyttöön. Toivottavasti huominen CEF pistää sen polvilleen. Tosin uskoisin, että lopulta leikataan pieneni tuo patti tai ei, jos imusolmukkeiden metarit saadaan kuriin.

Tämän hoidon jälkeen ovatkin vuorossa puolivälitestit, joista nähdään kuinka tähänastinen hoito on vaikuttanut. Tällä hetkellähän viimeiset sytostaatit häämöttävät toukokuun puolivälissä, ja niiden jälkeen testit uusitaan. Jos tilanne on toivottu eli metarit on saatu pienenemään tai jopa häviämään, on sen jälkeen vuorossa leikkaus. Saa nähdä kuinka käy. Oma arvaukseni on kuitenkin tässä vaiheessa että sytostaatteja jatketaan vielä, kun tuo doketakseli ei nyt purrut toivotulla tavalla. 

Aurinko paistaa, lumipenkat alkavat sulaa ja kaduille muodostuu jo lammikoita sulamisvedestä. Kevät tulee tänäkin vuonna. Sitä ennen täytyy vain jaksaa tämä ajanjakso, joka mielestäni on marraskuun jälkeen vuoden ikävimpiä, kun sää vaihtelee auringonpaisteesta purevan tuulen saattelemaan räntäsateeseen ja kaduilla saa kahlata nilkkojaan myöten loskassa. Vaikka aurinkoa on pimeän talven aikana kaivannut, varhaisen kevään valo on myös armoton: se paljastaa pölyn ja likaiset ikkunat. Samalla tavoin kevätaurinko tuntuu tuovan terävämmin esiin myös oman sairauden, väsymyksen ja huvenneet voimat.