Ensimmäinen CEF

Tänä aamuna piti herätä aikaisin, että ehdin yhdeksäksi Meikkuun. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, joten varhaiset herätykset ovat tuskaa, mutta sainpa ainakin kuulla lintujen aamukonsertin kotipihalla. Aurinkoinen ja keväinen päivä on tämäkin, puhdas lumi on melkein liian kirkasta katsoa.

Olin kerrankin hyvissä ajoin paikalla ja ensimmäisenä vuorossa, joten pääsin valitsemaan paikkani vapaasti. Valtasin sitten "lepotuolin" ikkunan vierestä että pystyn katselemaan ulos - näkymät tosin ovat Meilahden sairaalan laajennuksen rakennusmonttuun. Kaunis ajatus "omahoitajasta" ei muuten tunnu ihan toteutuvan - minulla on tähän mennessä vaihtunut joka kerralla hoitaja, joten tapasin nyt jo kolmannen hoitajan. Olimme tosin jo puhuneet puhelimessa viime viikolla kun soitin pattini huonosta käytöksestä, ja nyt kaiketi tapaamme seuraavan hoitoni yhteydessä tämän saman hoitajan kanssa.

Erona doketakseliin tähän CEF-hoitoon ei tarvinnut erityisesti valmistautua millään lääkityksellä. Tiputus sen sijaan aloitettiin pahoinvointilääkkeellä (Kytril). Sen tiputtua hoitaja viritti "joulukuusen" niin kuin CEF-tiputustelinettä kuulemma osastolla nimitetään. Tässä kuva joulukuusestani:

Tuo camparinpunainen neste on epirubisiini (=E), pienemmät pullot kirkasta nestettä ovat syklofosfamidi (C) ja fluorourasiili (F). Isoin pullo sisältää suolaliuosta jolla kanyylin toimivuus testataan ja suonia huuhdellaan suolaliuoksella sytojen välillä sekä tiputuksen päätteeksi. Sytostaattitiputus aloitettiin syklofosfamidilla, sitten tuli epirubisiini ja lopuksi fluorourasiili. Koko setti huuhteluineen meni kahdessa tunnissa, eli huomattavasti nopeammin kuin aiemmat doketakselit. CEFiä ei tarvitse ensimmäiselläkään kerralla tiputtaa hitaasti ja varovaisesti, koska se ei aiheuta allergisia reaktioita niin kuin doketakseli voi aiheuttaa. Sen sijaan melkein kaikille kuulemma tulee jonkinasteista pahoinvointia, hiusten luvattiin harvenevan entisestään, ja lisäksi aineet ärsyttävät verisuonia doketakselia enemmän (varsinkin epirubisiini, siksi se tiputetaan keskimmäisenä). Tiputuksen aikana olikin tärkeää seurailla tuntemuksia kädessä, sillä jos suoni olisi pettänyt tai kanyyli päässyt liikkumaan ja aine sen seurauksena valumaan kudoksiin, olisi tiputus pitänyt kiireesti keskeyttää, koska nuo myrkyt tuhoavat kudoksia. Myöskään kynsiongelmia tai makuaistin menetystä ei CEFistä pitäisi tulla. Kynteni eivät kyllä ehtineet doketakselistakaan kärsiä, vaan ovat ihan hyvässä kunnossa, jopa se oven väliin jättämäni peukalo.

Laitanpa tähän myös kanyylilla varustetusta tassustani, tosin kuvanottohetkellä ei näköjään ollut mitään valumassa suoneen.

Olisi pitänyt älytä odottaa että on tuo epirubisiini menossa, se olisi ollut räväkän näköistä (letkuissa neste oli kyllä pikemminkin oranssia). Olen tarjonnut tähän mennessä tiputukseen aina vasemman käden, ensinnäkin siksi että olen oikeakätinen ja toisekseen siksi, että leikkauksen jälkeen vasempaan käteen ei voida enää laittaa tippaa, kun kainalon imusolmukkeita poistetaan. Tästä hoitajan kanssa juttelin ja hän tuumi, että kenties minulle voitaisiin leikkauksen jälkeen laittaa portti. Hiukan kavahdin ajatusta, ehkä siksi että se tuntuu taas yhdeltä askeleelta kohti kroonista sairautta, ja kunnes toisin todistetaan haluan uskoa voivani vielä parantua "kokonaan". Mutta onhan se tietysti järkevää jos näistä sytostaattihoitojaksoista tulee pitkiä. Säästää suonia. 

Kiinnitin muuten huomiota siihen, että hoitajan nimikyltin yläreunassa lukee "syöpätautien tulosyksikkö". Kyse on tietysti vain HUSin sisäisestä byrokratiasta, mutta kyllä se aika karulta tuntuu, varsinkin kun se mainittu "tulos" tarkoittaa todennäköisesti (kulutettua) rahaa (jota tietysti päättäjien näkökulmasta mieluiten kuluu mahdollisimman vähän), ei esimerkiksi pelastettuja ihmishenkiä. :( Mutta tämän ajan henkeä tuo kyllä erittäin hyvin kuvastaa.

Tiputus sujui kaikkiaan hyvin. Suuta ei kuivanut ollenkaan niin paljon kuin doketakselin yhteydessä. Puutumisen tunnetta oli kädessä mutta se taitaa johtua pikemminkin liikkumattomasta asennosta ja mahdollisesti siitä että minulla on jotain hermo-ongelmia olkapää-hartiaseudulla paljon tietokonetyöskentelyn ja labratöiden (pipetointi on epäergonomista puuhaa) seurauksena. En ehtinyt edes pitkästyä pahasti.

Tiputuksesta ehdin juuri sopivasti tapaamaan tännekin paljon kommentoineen Terhin syöpiksen kahviossa. Olo oli tässä vaiheessa ihan mainio ja niinpä haukkasin samalla lounaaksi sämpylää, kahvia ja mehua samalla kun juttelimme - syövästä, mistäs muusta. Kiitos, Terhi, oli kiva nähdä. Ja jaksamista epävarmuuteen tutkimusten tuloksia odotellessa. Täällä on peukut pystyssä sinulle.

Kotiinpaluuni ei sujunut aivan kommelluksitta, koska kotiovella huomasin jättäneeni avaimeni kotiin. Manasin sitä etten huomannut asiaa aikaisemmin, jotta olisin voinut poiketa hakemaan mieheltä avaimet. Bussimatkalla oli kuitenkin iskenyt sellainen väsymys ja jonkinlainen heikotus, että en jaksanut enää lähteä ajelemaan bussilla edestakaisin. Ei siis auttanut kuin hälyttää flunssainen appiukko tuomaan vara-avaimia - onneksi miehen vanhemmat asuvat lähellä ja ovat kerta kaikkiaan kultaisia ja aina valmiita auttamaan.

Vielä Meilahdesta lähtiessäni kuvittelin laittavani lounasta, ja piipahdin halliinkin ostoksille kotimatkalla, mutta niin uupuneeksi ja hiukan jo huonovointiseksikin itseni kotiin tullessani tunsin, että ruuanlaittopuuhat saivat loppujen lopuksi jäädä. Meilahdessa syömäni lounaan kanssa olin ottanut jo pahoinvointilääkkeen (Primperan), joka suositeltiin otettavaksi heti hoidon jälkeen kotiin päästyä. Enkä vielä päässyt niistä kortisoneistakaan eroon, niin kuin etukäteen iloitsin, koska niitä käytetään myös pahoinvoinnin torjunnassa. Kotiin päästyäni otin sitten kaksi kortisonitablettia. Ohjeen mukaan olisi pitänyt ottaa neljä, mutta niin inhottaviksi koin nuo kortisonin sivuvaikutukset, etenkin unettomuuden, että en ole oikein halukas sitä kovin paljon napsimaan.

Sitten olenkin syönyt jotakin kevyttä melkein tauotta. Tulee ihan raskauspahoinvointi mieleen, samanlainen etova olo. Kaupan marjakeittoa ostin siltä varalta että pahoinvointi yltyy oksentamiseksi. Ei ole niin hyvää että harmittaisi jos ei enää ikinä näiden hoitojen jälkeen siedä sitä silmissään. Makuvaihtoetojakin näytti olevan alkuun paljon, mutta ne supistuivat kolmeen kun karsin kaikki sokerittomat light-versiot pois. Joskus tuntuu että tämä kevyttuotetouhu menee vähän liian pitkälle. Mietin jo poikaa odottaessani, mitä kaikkea noista makeutusaineista mahtaa elimistöönsä saada? Monia niistähän ei ole lopulta niin pitkään käytetty että varmaksi tiedettäisiin mitä ne pitkän päälle aiheuttavat. Sokerin haittavaikutukset sentään tunnetaan.

Mitä tulee vanhempien tarjoamaan apuun, omat vanhempani asuvat liian kaukana voidakseen olla jokapäiväisessä arjessa apuna, mutta huomenna äitini tulee hakemaan nelivuotiaan mummolaan hiihtoloman viettoon ensi viikon ajaksi, kun meillä on  - kaiken muun hyvän lisäksi - viemäriremonttia. Onneksi putket uudistetaan pinnoittamalla, ja korjaus kestää vain viikon. Hiukan kyllä hirvittää mihin täältä itseni korjaan jos olen kovin vetämätön, kun putkimiehiä tulee ramppaamaan asunnossa klo 8-20 välillä eikä viemäreitä voi käyttää koko viikkoon. Ehkä täytyy minunkin lähteä mummolaan täysihoitoon.