maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kirjeitä huoneesta 13, osa 3

Nyt kun vointi parempi, aika käy äkkiä pitkäksi. Kirjoittelenpa siis aikani kuluksi mitä mieleen juolahtaa.

Hyvä uutiset tietysti ensin, eli leukosyytit (valkosolut) ovat nousseet jo seiskaan. :) Tulehdusarvoja ei vielä tiedetä, mutta ainakaan minulla ei enää ole kohonnutta infektioriskiä. Jospa hyvinkin saisin tänään kotiuttamispäätöksen.

Soitin uudemman kerran Meilahteen osaston sihteerille, kun sieltä ei mitään kuulunut. Sain kuitenkin varmistettua että tomografia-aikani on peruttu, ainakaan en joudu perumatonta, käyttämättä jäänyttä käyntiä maksamaan.

Hoitajat täällä ovat mukavia ja ystävällisiä ja heillä on ollut aikaa jutellakin. Ruokakin on mielestäni ihan maistuvaa. Mikäpäs täällä on ollut ollessa, hyvässä täysihoidossa, mutta nyt mieli palaa jo päästä pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti