Sumun keskellä

Koko loppupäivä on mennyt ihan sumussa. Jostakin syystä eilisestä optimistista ei ole tänään mitään jäljellä. Kuuntelen kaikkia kroppani kolotuksia - minä joka aiemmin olen suhtautunut niihin lähinnä olankohautuksella - ja olen aivan vakuuttunut siitä että etäispesäkkeitä löytyy luustosta. Erityisenä epäiltynä on vasen hartia ja niskan tienoo. Tähän saakka kaikki ennakkoaavistukseni ovat osuneet oikeaan, mutta toivon edes tällä kertaa olevani väärässä.

Olen nyt peruuttanut  tanssikurssin - tarvitsen lääkärintodistuksen saadakseni rahani takaisin, koska kurssi olisi alkanut jo viikko sitten ja se olisi pitänyt peruuttaa 10 pvää aiemmin. Hetken pohdittuani peruutin myös lapsen kevätkauden muskarin. Poika ei siitä edes ole ollut niin kovin innostunut, joten ehkä siellä käytiinkin enemmän minun takiani kuin lapsen. Kuoroon ilmoitin jo viime viikolla että harjoituksissa käymiseen tulee nyt taukoa, syynkin kerroin. Ylihuomenna olen menossa kertomaan lapsen perhepäivähoitajalle sairaudestani, siltä varalta että poika alkaa oirehtia hoidossa jotenkin. Tässä tilanteessa olen tavallistakin onnellisempi siitä, että lapsella on tuttu ja turvallinen hoitopaikka.

Opetuksen osalta en ole tehnyt mitään varajäräjestelyjä. Huomenna alkaa kurssi ja olin suoraan sanottuna kokonaan unohtanut sen ennen kuin töistä tuli sähköpostia. Onneksi olen valmistellut luennon ennakkoon. Tekee varmasti hyvää lähteä kotoa hautomasta sairaita ajatuksiaan.