Ensimmäinen sytostaattihoito takana

Eilen illalla aloitin siis kortisonikuurin. Olen yleensä hirvittävän hajamielinen, joten laitoin puhelimeen muistutuksen, mutta muistinkin sitten lääkkeet ilmankin ihan ajallaan. Samoin tänä aamuna. Muistutus seuraavasta lääkkeestä pysyy kuitenkin puhelimessa, varmuuden vuoksi.

Aamupäivällä matkasin syöpäpolille Meilahteen, ilmoittauduin jo kuin vanhakin tekijä, ja siirryin osastolle, jossa hoitoa saan. Odottelin siinä toisen potilaan kanssa vuoroa, pari sanaa säästä taisi tulla vaihdettua. Jonkin verran jännitti, mutta ilman rauhoittavia pärjäsin tällä kertaa. Pian tulikin hoitaja kutsumaan hoitohuoneeseen. Huoneessa oli kaksi sänky- ja kaksi tuolipaikkaa, joista kahdessa oli jo tiputus käynnissä, joten kaikki paikat tulivat täyteen. Sain istumapaikan, mikä oli mukavaa. Hoitaja huolehti ensin toisesta potilaasta, joka oli käynyt jo aikaisemminkin joten toimitus oli tuttu, ja sitten minusta ensikertalaisesta. Kanyylia yritettiin ensin vasempaan kämmenselkään (jossa on edelleen komeat mustelmat perjantaisen tomografian jäljiltä, käsi oli lopun päivää aivan puolipallona silloin), mutta ei onnistunut. Onneksi kyynärvarteen se sitten saatiin kiinni. Keittosuolaliuoksella testaus että kanyyli toimii ja sen jälkeen Taxoterea pienellä annoksella tippumaan. Hoitaja käski kertoa heti jos tulee jotain oireita, mahakipua, voimakasta kuumotusta tms. Toiseen käsivarteen tuli vielä verenpainemittari näin ekalla kerralla voinnin kontrolloinnin vuoksi. Vieruskaveri neuvoi että kannattaa imeskellä tiputuksen aikana jääpaloja, vähentää limakalvojen kuivumista ja ärsytystä. Koska olin jo letkuissa kiinni, hänen aviomiehensä ystävällisesti kävi noutamassa minullekin jääpalakoneesta mukillisen.

Ja siinä sitten istuskelin reilut puolitoista tuntia. Välillä verenpainemittari mittaili paineita. Taxotere ei aiheuttanut sydämentykytyksiä sen enempää kuin muitakaan oireita, joten tiputusvauhtia lisättiin portaittain. Jääpaloja imeskelin ja kuvittelin tuntevani kuumotusta rinnassa. Ajattelin että solunsalpaajat siellä käyvät syövän kimppuun. Välillä juttelin vieruskaverin kanssa, rintasyöpäpotilas hänkin. Oma vointi pysyi koko ajan hyvänä ja pirteänä. Vieruskaverin hoito tuli aikaisemmin valmiiksi samoin kuin muiden huoneessa olleiden, joten jäin loppuajaksi yksin ja lueskelin aikani kuluksi opiskelijoiden kirjallisia töitä, pari ennätin lukea, hyviä olivat. Musiikkiakin olisi voinut kuunnella soittimesta.

Dramatiikkaa tähän ensikäyntiini tuli siitä, että siinä oman tiputukseni jälkipuolella naapurihuoneessa sattui sairauskohtaus. Äkkiä hoitajat juoksivat pitkin käytävää ja kutsuivat elvytyslaitteita paikalle, ja sen jälkeen kuului aika ajoin laitteen sanomana "jatkakaa elvytystä". Hoitaja kuitenkin kertoi, että sellainen on hyvin epätavallista ja myöhemmin toinen hoitaja sanoi olleensa osastolla 11 vuotta ja tämä oli toinen elvytystapaus hänen aikanaan, eikä johtunut sytostaateista vaan muusta sairauskohtauksesta. Lähtiessäni huoneessa oli ensiapuryhmä.

Sain mukaani Neulastan eli sen valkosolukasvutekijäpiikin, joka täytyy pistää huomenna, mielellään n. 24 tuntia sytojen jälkeen. B-todistuksenkin sain jo mukaani. Ja nyt muistin pyytää myös lausunnoista kopiot (printit) itselleni. Lisäksi sain ohjeita sivuvaikutusten hoitoon, näyttää siltä että pitää mennä apteekkiin ostoslistan kanssa perusvoiteita ja muuta vastaavaa shoppaamaan, kun en tavallisesti niitä juurikaan tarvitse tai käytä. Kynsien lakkaaminenkin eilen jäi, joten se pitää tehdä - toivottavasti siitä on vielä apua näin jälkeenpäinkin tehtynä, eihän kynsi niin nopeasti kasva kuitenkaan. Ja täytyy ostaa kaikille papereille joku kotelo että pysyvät tallessa.

Seuraava hoito on 18.2. jos veriarvot pysyvät kunnossa. Sitä ennen minulla on kuitenkin ylihuomenna uusi ultraäänitutkimus jossa kasvaimen ja etäispesäkkeiden kokoa kartoitetaan mahdollisimman tarkasti sytostaattien vaikutuksen seuraamiseksi. Samana päivänä on myös tapaaminen syöpäpolin sosiaalityöntekijän kanssa. Tämä ruljanssi nimittäin pakottaa pohtimaan myös taloudelliset kuviot uusiksi, en pysty jatkamaan täysipainoista tutkimustyöskentelyä hoidon ajan joten apurahaa ei ole järkeä nostaa, ja Kelan paperisota on niin mahdotonta että siitä ei akateemisella loppututkinnolla selvitä. 8.2. lääkärin pitäisi soitella lisää tutkimustuloksia, ja 16.2. tapaan sitten lääkärin uudemman kerran, silloin otetaan myös verikokeet.

Sivuvaikutusten alkamista tässä sitten odotellaan. Olohan ei tähän mennessä ole ollut erityisen sairas, mutta näiden sytostaattien alettua se tulee muuttumaan. Yritän kuitenkin suhtautua hoitojen sivuvaikutuksiin niin, että projisoin niiden aiheuttaman kurjuuden syövän syyksi. Hoito hyvä, syöpä paha.