Fysioterapiaa ja vähän muutakin

Julkisiin kulkuvälineisiin ei aina voi luottaa. Vaihdoin Paavalin kirkon kohdalla bussista ratikkaan muistamatta että Hämeentiellä on raitiovaunukiskojen korjaustöitä. Vaunu mateli etanan vauhdilla Sörnäisiin. Olin varannut matkaan reilusti aikaa, mutta kun ratikka sitten vartin tuskaisen taivalluksen jälkeen hyytyi Kurvista seuraavalle pysäkille ja vieruskaveri kääntyi ihmettelemään mihin kuski lähti, tönäisten samalla minua kipeästi leikatulle puolelle (pyysi sentään anteeksi, kun hyppäsin penkilläni), sain tarpeekseni. Hyppäsin ratikasta, kävelin takaisinpäin taksitolpalle ja otin pirssin. Ratikka seisoi pysäkillä edelleen ajaessamme ohitse, ja kyyti vei minut suoraan Naistenklinikan oven eteen hyvissä ajoin ennen fyssarin aikaa.

Siinä odotellessani naistenlehtiä selaillen rintasyöpähoitaja sattui käytävälle, tunnisti minut ja kysäisi kuulumisia. Kerroin että paremmin menee kuin uskalsin odottaa, mutta särkylääkkeitä tarvitsisin lisää. Hoitaja sitten ystävällisesti kävi hoitamassa reseptin uusimisen siinä odotellessani.

Fysioterapeutti joutui aloittamaan auttamalla minulta paidan pois, tyhmästi olin pukenut topin päälle tunikan joka täytyy vetää pään ylitse enkä saanutkaan sitä riisuttua omin avuin. Sitten piti näyttää kuinka vasen käsi nousee - tai siis ei nouse ilman oikean käden apua. Siinä liikeratojani tarkkaillessaan fyssari kysyi, onko minulla huomattu ryhtivirheitä. Kerroin että jalat ovat eripituiset ja toinen olkapää on lapsesta saakka ollut ylempänä kuin toinen. - Onko kukaan sanonut että sinulla on skolioosi? - Selkäranka mutkalla? Ei, eipä ole koskaan huomattu. Mutta kuulemma on, ja sen seurauksena lantionikin on jo mennyt hiukan vinoksi ja painoni jakautuu väärin. Ihmekös sitten että toisinaan on selkäkipuja. 

En ollut kuitenkaan mennyt fysioterapeutille skolioosia hoidattamaan, vaan vasenta kättä. Hieronta ei kestänyt kauan, mutta kylläpä tuntui imakasti, kun fyssari hieroi ensin kyljen ja olkavarren kaikkine yliherkistyneine tuntoaistimuksineen, ja sitten vielä käsivarren ja sen kiristävät suonet. Siinä vaiheessa alkoi hierottavalta jo lipsahdella mietoja voimasanoja ja kivun kyyneleet kihota silmiin. Hyvin silti kuulemma kestin, paremmin kuin moni muu ensikertalainen.  

Sen verran nestettä haavan alle oli kertyneenä, että fyssari kutsui minut leikanneen kirurgin katsomaan olisiko punktiolle aihetta ja esitteli samalla mutkalle mennyttä selkäänikin. Kirurgikin totesi skolioosin ja tuumi, että hyvähän se neste voisi olla poistaa että haava paranee nopeammin. Voisin fyssarilta päästyäni tulla tyhjennykselle. Samalla kun puin päälleni, kysäisin fyssarilta, voisiko selkärangan vian taustalla olla se, kun parikymppisenä kaaduin ja löin oikean polveni niin pahasti, että siinä oli useita vuosia kroonistunut nivelkalvon (muistaakseni) tulehdus, joka alkoi oireilla aina kun jalkaan kohdistui enemmän rasitusta. Tahtoo siis sanoa että onnuin ajoittain vuosikaudet. Fyssari arveli tuon tapaturman saattavan hyvinkin olla selkävaivani takana. 

Sitten odottelemaan punktiota. Kohta hoitaja tulikin kutsumaan sisään. Taas yläkroppa paljaaksi ja istumaan. Jos tukka ei olisi näin lyhyt, se olisi noussut pystyyn kun näin pitkän, onton punktioneulan. Vinguin hädissäni että ei kai minua puuduttamatta tuolla pistetä, mutta kirurgi kehotti katsomaan ulos ikkunasta ja vakuutti leikkausalueen olevan niin turta, etten tunne mitään. Ja paikkansahan se piti. En edes huomannut kun neula meni ihon läpi. Nestettä tuli loppujen lopuksi vain parikymmentä millilitraa, niin vähän että ei kuulemma jatkossakaan tarvitse mennä punktioon jos turvotus ei tämän kummempaa ole. Antibioottireseptiäkin jatkettiin varmuuden vuoksi, vielä toiset kymmenen päivää kuurilla.

Niin paljon yllättävä punktioon päätyminen oli ajatuksiani sekoittanut että kirurgi ehti jo hyvästellä ja lähteä ennen kuin muistin että olihan minulla oikeastaan asiaa omastakin takaa. Olen nimittäin ollut huomaavinani  myös vasemmassa soliskuopassa turvotusta, ja halusin varmistuksen siihen, ettei kyseessä ole sytostaateista toipunut metastaasi. Kerroin huoleni hoitajalle, joka oli vielä paikalla, ja hän haki kirurgin takaisin. Kirurgi tunnusteli molemmat soliskuopat ja sanoi, että imusolmukkeissa ei mitään ylimääräistä tunnu, vaan kyse on siitä, että kun leikkausalue yltää miltei solisluuhun asti, turvotusta on vielä siinä ympäristössäkin. Hyvä niin, sainpahan senkin huolen pois mielestäni.

Fysioterapia helpotti kyllä vasemman käden vaivoja ja lapakin tuntui paljon irtonaisemmalta kotiin palatessa, vaikka sitä puolta ei vielä voitukaan täydellä teholla hieroa, mutta pelkään niiden palaavan varsin nopeasti. Enempiä jumppiakaan en vielä saa tehdä, kun leikkauksesta on niin vähän aikaa. Seuraava käynti sitten ensi viikolla jälkitarkastuksen jälkeen.