Huomenna alkavan sädehoidon myötä tämä syöpätaival kääntyy kohti - niin mitä? Lopusta tuskin voi vielä puhua. Ehkä sen takia en pystykään jakamaan läheisteni tuntemaa helpotusta siitä että 'se on ohi'. Taival jatkuu yhä, vaikka hoidot päättyvät.
Syntymäpäivääni on enää viikko. Vuoden alussa mietin, tulenko sitä näkemään. Nyt se näytästää hyvinkin todennäköiseltä. Samalla tuntuu että olen vanhentunut edellisestä syntymäpäivästä paljon enemmän kuin vuoden.
Ennen sairastumistani pidin itseäni vielä melko nuorena. Ihmettelin kolmenkympin korvilla olevien kavereiden vaikerrusta siitä, tässäkö elämä nyt on, kun oma elämäni oli mielestäni yhä täynnä mahdollisuuksia. Enhän ollut vielä järin vanha ja tulen pitkäikäisestä suvusta, minulla olisi kaikella todennäköisyydellä edessä monta kymmentä mielenkiintoista vuotta. Ajattelin, että minulla on vielä aikaa tehdä vaikka mitä.
Tämän asenteen syöpä on hiertänyt minusta irti. Nyt kysyn itseltäni, mitä minulla vielä on aikaa tehdä? On kuin syöpä olisi tehnyt minusta kertaheitolla 75-vuotiaan. Ehkä katkerin tälle sairaudelle olenkin siitä, että se vei minulta paitsi terveyden, myös tulevaisuuden, uskon elämän jatkumiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Niinhän se taitaa olla, että vaikka hoidot on ohi niin taudin "sairastaminen" jatkuu. Mun lääkäri varoitteli jo etukäteen, että hoitojen päättyminen voi olla kriisin paikka, kun tiheät säännölliset käynnit loppuu eikä enää tapaa tuttua hoitajien ja lääkärien tukiverkkoa.
VastaaPoistaAnna itsellesi riittävästi aikaa toipua, hoidoista, sairaudesta, henkisesti ja fyysisesti.
Hei Kitsune!
VastaaPoistaAjatukset ovat kuin omiani.Sädehoidot loppuivat kaksi viikkoa sitten ja seuraava kontrolli on lokakuussa.Kaikki on tehty mitä vaan pystytään.Olen sairaudeton,hoidettu; TERVE,olenko?
Mutta PERIKSI EI ANNETA: ISKETÄÄN VAIKKA PÄÄTÄ SEINÄÄN,ETTÄ ELÄMÄ JATKUU.Meillä on tulevaisuus,jonka voimme vain itse rakentaa.Mikä se olisi ollut ilman sairautta (enhän tiedä mikä se olisi ollut,haaveissani jotain)) ja mikä se on nyt? Varmaankin erilainen,mutta yhtä elämäntäyteinen sen pitää olla,kaikista vajavaisuuksista huolimatta.
Jaksamista sädehoidoille ja muista rasvata aina hoidon jälkeen ja alusta asti vaikka pariin ensimmäiseen viikkoon ei mitään tapahdukaan iholla(ainakaan itselläni).
Säteisiin puhtaana rasvatonna.Eri ajat sotkivat aina välillä suunnitelmia :)
Pikku Pirulainen
Voi Kitsune. Niin samoja mietteitä. Vaikka läheiset miten sanovat, että "Eihän kukaan päivistään tiedä", niin ei se helpota, että meillä on tämä sairaus taakkanamme. Toki parannettuna, poissa. Mutta silti läsnä. Muistoina. Arpina. Pelkoina. Niin. Millaisen tulevaisuuden voi rakentaa pelon varaan? Se joka sanoo ettei pelkää, nostan hattua hänelle. Minä pelkään. Joka päivä. Ennen en pelännyt, vaikka en silloinkaan tulevaisuuttani tiennyt.
VastaaPoistaISO lämmin halaus cefin alistamalta Hahtikselta
Voi Kitsune sitä ahdistuksen määrää, joka diagnoosin saatua ihmisessä jyllää. Pikku hiljaa ahdistus pienenee, mutta ei katoa, vaan jatkaa aaltoliikkeenä mielessämme. Välillä menee lujaa mukamas ja välillä ei.
VastaaPoistaOlet niin oikeassa siinä, että vanhenimme varmasti kaikki rutkasti heti kuultuamme sairaudesta. Minulta on myös usko tulevaisuuteen poissa. Kaikki ratkaisut perheemme asioista pyörii nykyään hetkellisyyden kautta. Jotenkin tarttis saada raavittua uutta elämää, erilaisia juttuja, mitä aiemmin ei ollut. Rk maalaa, onko maalannut ennen sairautta. Mielessäni on käynyt just toi luovan aivopuoliskon puolen esilletuominen. Oisko se se juttu? En tiedä. Kitsune, ollaan kuitenkin tässä ja nyt ja hengitetään. Sädehoidot on edessä ja myrkytys takana.
Olet muuten hienosti tehnyt niitä sytomyssyjä - siitä on varmaan tullut hyvä mieli sinulle itsellesi ja myssyn saajille !
ISO lämmin halaus myös pirtsikalta - nostetaan se kissan häntä vaikka väkisin.
pirtsikka
En osaa edes kuvitella, minkälaisia tunteita teillä pyörii mielessä. Mutta sen voin kertoa, että tulevaisuuden pelkoa pyörii mielessä turhankin tiheään. Sen jälkeen, kun ajoin kolarin (syyttömänä osapuolena), jossa automme meni lunastuskuntoon (ei loukkaantuneita ainakaan fyysisesti), en ole osannut enää nauttia autoilusta, en ole osannut istahtaa autoon ja miettiä, että jee, mennään. Aikaa tuosta on jo viisi vuotta, pikkuhiljaa ajelen joitakin matkoja pelkäämättä koko ajan. Pelottomat hetket ovat aina pitempiä ja pitempiä. Ehkä joku päivä ajan jonkin pidemmän matkan miettimättä, miten joku ennakoimattomasti v-o-i tulla päälle jossain vaiheessa.
VastaaPoistaSuoraan verrannollistahan kolari ja syöpä ei ole, mutta toivon Kitsune, että sinullakin ajan myötä tulee niitä hetkiä, jolloin ei koko ajan muistu mieleen tauti. Että ajan myötä helpottaa.
Tsempitystä!
Terveiset
VastaaPoistaTotta puhutte siskot.Itse sairastuin rintasyöpään syksyllä 2004 jolloin leikkaus,talvella sytot ja sädetys loppui 06/05.Kyllä sitä sen talven aikana ajatteli monistakin asioista että teenkö tämän viimeistä kertaa.Kontrollit ohi mutta kyllä se ajatus on tuolla jossain että jos...Se oli minun elämässänii se yliopisto.Ei muuta kun tissiliivit tiukalle ja vastatuuleen siskot.Tulen taas joku päivä käymään.Terkkuja ja jaksamisia.
Hyvää Syntymäpäivää.
VastaaPoistaAdelhaid, minuakin varoitti psykiatri siitä että tässä loppuvaiheessa voi tulla hoitoväsymystä. Mulla onkin ensi viikon lopulla psykiatrin tapaaminen, taitaa taas tulla ihan hyvään saumaan.
VastaaPoistaPikku Pirulainen, kiinnostaisi tietää milloin sait kontrolliajan? Kai tässä hakee edes jotain kiintopistettä sädehoitojen päättymisen jälkeiseen aikaan...
Hahtis, niin, kukaan ei päivistään tiedä, mutta harva sitä päivittäin ajattelee tai joka käänteessä muistaa. Ehkä jonakin päivänä itsekin lakkaa ajattelemasta. Toivottavasti. Vaikka voisi luulla että tuo tietoisuus saisi elämään jotenkin täydemmin, ainakin itselläni se on liian voimakas ja hallitseva ja häiritsee siitä käsillä olevasta elämästä nauttimista.
Voimia CEFistä toipumiseen.
pirtsikka, itselläkin on pyörinyt mielessä pohdintoja siitä, pitäisikö elämän suuntaa jotenkin muuttaa.
Myssyt pitäisi vielä saada toimitettua keräykseen! Ei ole enää montaa päivää aikaa jos mielin että kesämyssyt pääsevät käyttöön.
Kiara, varmasti tuollaisen kolarin vaikutus säilyy mielessä pitkään kun itselläni pelkkä talvinen peräänajo johti siihen että pitkän aikaa hätkähtelin ja painoin pelkääjän puolella 'jarrua' jos edessä oleva tuntui olevan liian lähellä.
Maalannut olen pitkään, mutta syöpä on tuonut siihen lisää "aiheita". Yritän saada kuvilleni jonkinlaisen merkityksen, sielun, ja siinä syöpä ehkä on auttanutkin. Tiedä tuota. Olen vähän opiskellut taidehissaa ja -terapiaa, ja jos sellaisesta on kiinnostunut niin kiva harrastus siinä kuin jokin muukin.
VastaaPoistaSinulle Kitsune kärsivällisyyttä toivon. Vasta säderumban jälkeen tulee se tyhjä olo, että mitäs nyt. Silloin olisi varmaan hyvä olla aikaa koota palasia, kerätä voimia ja miettiä vaikka sitä, että jaksaako 8 tuntisia työpäiviä. Väitöksen tietysti haluaisit valmiiksi, mutta onko sillä aikataululla oikeasti niin väliä.
Parin vuoden kuluttuakin dg:n muistaa päivittäin (lääke, arpi, sivuvaikutukset), mutta ei niiden kanssa eläminen enää niin toivotonta ole. Uskon että suru ja pelko hälvenevät sinullakin ajan kanssa ja ilo palailee hetkittäin. Voi hyvin!
Viimeistä lomaviikkoa viedään Vuoksen varrella. Onneksi on vesi!
rk, haluaisin väitöksen valmiiksi, se on totta, mutta toisaalta nyt tuntuu siltä etten pysty suoraan sairaslomalta ryhtymään kiivastahtiseen loppurutistukseen jossa ajatukset eivät saisi harhailla muissa asioissa. Ja toisaalta, sairaslomalta palattuani minun on pakko tarttua väitöskirjaan eikä apurahassa ole osapäivätyömahdollisuutta.
VastaaPoistaRentouttavaa lomailua Vuoksen varrella!