torstai 1. huhtikuuta 2010

Toinen CEF-hoito takana

Aamulla matkasin jälleen Meilahteen siihen aikaan kun muut ihmiset menevät töihin. Tosin minä en ennen sairastumistanikaan tavannut mennä töihin kahdeksan aikaan. Kenttätyöjaksoilla herätykset tapaavat olla hyvin varhaisia, mutta muulloin istun bussissa yleensä vasta yhdeksän jälkeen, jolloin niissä on väljempää. Vapaan aivotyöläisen työajatkin ovat vapaat, yksi niistä asioista, joista tutkijantyössä erityisesti pidän. Meillä molempien vanhempien joustavat työajat mahdollistavat myös nelivuotiaan lyhyemmän hoitopäivän. Onhan se mukavampaa kun lasta ei tarvitse kiskoa aamuyöstä sängystä päivähoitoon vietäväksi. 

Miehelläni oli tänään vapaapäivä ja hän haki minut autolla Meilahdesta. Kotimatkalla jaksoin vielä aivan hyvin käydä mieheni kanssa kaupassa (kun muistin kävellä hyvin rauhalliseen tahtiin automarketin hyllyjen välissä), mutta kun olimme kotona saaneet syötyä lounaan, iski suunnaton väsymys ja täytyi mennä nukkumaan. Heräsin hiukan kuvottavaan oloon, ja edelleen väsytti, joten otin pari tablettia kortisonia kotiin tultua otettujen Primperanien lisäksi. Ei auttanut, olo huononi, ja niinhän siinä kävi että lounas piti uhrata uuden IDOlin posliinialttarille. Olo kuitenkin kummasti helpotti sen jälkeen. Otin nyt yhden Granisetronin siinä toivossa että enempää uhrilahjoja ei tarvittaisi. Mies lähti pojan kanssa kaverinsa luokse että saan lepäillä rauhassa.

Tajusin vasta tänään, että tämä oli jo neljäs hoito. Jos sytostaatteja ei tarvita suunniteltua enempää, minulla on siis jäljellä (ainakin tältä erää) enää kaksi CEFiä! Seuraavan hoidon jälkeen on taas ultratutkimus, jossa seurataan kasvainten tilaa.

Lääkärini ensimmäisen kerran tavatessamme neuvoi, että erikoislääkäreiden lausuntoja ei kannattaisi iltalukemisena pitää ja olen tätäkin ohjetta tunnollisesti noudattanut, mutta tämä tomografialausunto on niin mukavaa luettavaa, että sitä en kyllästy ihan heti tavaamaan:

Vasemman rinnan tuumori on läpimitaltaan 2,7 cm, sen halkaisijassa on tapahtunut vajaan sentin pienentyminen (verrattuna tilanteeseen 22.1.10, sen jälkeenhän kasvain vielä kasvoi). Myös vasemman kainalon ja vasemman soliskuopan imusolmukkeissa on tapahtunut pienentymistä, samoin vasemmalla mammaria internaketjun myötäisesti ollut tiivistymä on ohentunut.

Uusia imusolmukesuurentumia ei ole todettavissa. Keuhkoparenkyymeissä ei pesäkkeitä, ylävatsan parenkyymielimet säännölliset. Luissa ei maligniin viittaavaa.

Hyviä pääsiäisenpyhiä teille kaikille, niin meidän liigalle, muille syöpäaallokossa seilaajille kuin tukijoukoillekin! Ja sinulle tämän päivän huonetoverini, jonka rintasyöpä oli kolmannen kerran uusinut ja levinnyt luustoon, ja joka jaksoit silti minua tsempata uskomaan paranemiseen. Olet ajatuksissani ja toivon sinulle kaikkea hyvää.

10 kommenttia:

  1. Hyviä pääsiäisenpyhiä teille myös! Toivottavasti olo paranee pian. Kyllä tuo tomografialausunto auttaa varmaan vähän jaksamaan ;)

    VastaaPoista
  2. Näitä uutisia todellakin lueskelee mielellään.
    Mekin ollaan pyhät kotosalla ja olisi kiva nähdä pitkästä aikaa, jos vain jaksat.
    Kiitos huivikiitoksista blogissani.
    Minkälainen kesäpäähine tehdään? :-)
    Haleja!

    VastaaPoista
  3. Iloista pääsiäistä Kitsune ja kaikki lukijat!

    Mielenkiinnolla lueskelen sinun CEF-kokemuksiasi. Minulla on eka CEF viikon päästä torstaina ja sehän kyllä vähän jännittää. IDOn halailu ei tosiaankaan innosta.

    -Riitta

    VastaaPoista
  4. Kiitos kortista, se oli aivan ihana! Pääsiäinen on valon juhla, upeaa että sait näin valoisia uutisia juuri tällä viikolla. Tänään oli kyllä niin mahtava kevätpäivä että olen ollut ihan fiiliksissa aamusta asti :-) Iloista pääsiäistä perheellenne!

    VastaaPoista
  5. HIENO HOMMA KITSUNE - miekkä lukee kans mielellään tuota sinun tomo-lausuntoa !!! JES JES JES ; )
    Ite olin kans 1.4. satuhoidossa eka kertaa doketakselia, olen siis amatööri vielä ; ) Kortisonihigh ei pilannut yöuniani, mutta muuten on olo silleen niinku hiukan hiprakassa. Vatsaa on kivistänyt ja suu on ihan metka ! Ja totta hitossa ummetusta YÄK YÄK. Primperania olen vetänyt nassuun heti kun olo on niinku metka. Keittosuolaliuosta olen purskutellut ja puolukat on hankittu ; )
    KIITOS KAIKILLE hyvistä vinkeistä - kyllä me kestämme ; )
    T S E M P P I Ä meille kaikille
    pirtsikka

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuollainen tomografialausunto kelpaa päivän sanasta! Vaikka pistäisi jääkaapin oveen:) Tulin aivan itsekin hyville mielin helpottavista sanoista. Turhaan et ole idoa halaillut, ja siinäkin suhteessa ollaan kait sitten jo voiton puolella. Hienoa kerrakseen.

    Meillä on pönttöä halailtu aivan muusta syystä, mutta eiköhän valoa näy jo tunnelin päässä. Kohta päästäneen jo nauttimaan kevään herkuistakin, malttaakohan tuota odottaa pääsiäisaamuun noiden suklaamunien ja konvehtien kanssa..
    Valoa sinullekin ja pääsiäisen iloa!

    VastaaPoista
  7. Sytohoitosi onkin yli puolenvälin jo, onnea.
    Mukavia pääsiäisenpyhiä!

    VastaaPoista
  8. Terhi Tee on nyt viritellyt omaa blogia alkuun ja kyselee, saako sun sivut linkittää sinne - siis jos osaan..?

    VastaaPoista
  9. Kiittelen täältä sohvanpohjalta pääsiäistoivotuksista.

    Tintin, en valitettavasti taida olla vierailukunnossa, edes emännäksi.

    Riitta, ei mulla ekalla kerralla näin paha olo ollut...

    Pirtsikka, mikä on vointi? Tsemppiä sinnekin päin!

    Tiina, toivon mukaan vatsatauti on jo jättänyt teidät rauhaan että pääsette pääsiäisherkuista nauttimaan.

    Tilu, pidetään peukkuja että ei tule ylimääräisiä sytoannoksia.

    Terhi, totta kai saat linkittää. :)

    VastaaPoista
  10. Terhi vielä, linkitin blogisi myös tänne. Olisin jättänyt sulle kommenttiakin, mutta en keksinyt mistä...

    VastaaPoista