Vapaus

Herätyskellon soidessa käänsin kylkeä ja odotin että mies herää sen sammuttamaan. Kun mies nousi, jäin sänkyyn torkkumaan väliimme yön aikana kiilautuneen pojan viereen. Vähitellen havahduin keittiöstä kuuluvaan kahvilusikan kilinään, lopulta nousin sängystä ja avasin verhot. Sateinen ja tuulinen syyspäivä. Hetken jo ajattelin inhoten kävelyä ratikkapysäkiltä Syöpiksen ovelle - ja sitten tajusin että minun ei tarvitse sitä tehdä. Ei ole pakko mennä mihinkään.

Vapaus. Keveys.

Huomenaamulla kello soi taas minullekin aikaisin, mutta syy on mukava: lähdemme heti aamusta mökille pitkäksi viikonlopuksi.  Sitä odotellessa oloni alkaa rentoutua jo etukäteen. Vieläköhän meressä tarkenisi uida? Onkohan metsässä sieniä? Ovatko omenat kypsyneet isoisoäidin istuttamassa omenapuussa? Ne ovat liian happamia syötäväksi sellaisenaan, mutta niistä tulee maailman parasta hilloa.

Tulemme takaisin vasta keskiviikon tuurimoottorilla. Siihen saakka näkemiin siis.