Kun lehdissä kirjoitetaan vakavasta sairaudesta toipuneista tai sellaisen kanssa elävistä ihmisistä, usein nousee esiin se, että sairastunut on sairautensa ansiosta oppinut tai oivaltanut jotakin, mitä muutoin ei kenties olisi. Sairaus saa ikään kuin merkityksen ja oikeutuksen sen kautta, mitä siitä on opittu. Ja mikäpä minä olen muiden kokemuksia mitätöimään.
Itse taidan kuitenkin olla harvinaisen kovakalloinen, sillä ainakaan toistaiseksi en ole huomannut syövän jotenkin jalostaneen minua ihmisenä. En ole keksinyt elämän tarkoitusta tai kokenut uskonnollista valaistumista. En ole saanut enkelin kärsivällisyyttä eikä perhe-elämäni ei ole muuttunut pelkäksi onneksi ja auvoksi. En ole oppinut suhtautumaan kaikkiin vähäisiin vastoinkäymisiin tyynesti, vaan kiivastun ja ärsyynnyn aivan samoista pikkuasioista kuin aikaisemminkin.
En myöskään kokenut mitään entisten arvojeni kääntymistä ylösalaisin. Arvostan samoja asioita kuin aikaisemmin: vapautta ja itsemääräämisoikeutta työssä ja muussa elämässä, perhettä ja ystäviä - ehkä jälkimmäisiä kahta hiukan aiempaa painokkaammin.
Toivoisin, että voisin edes sanoa parantaneeni elämäntapani. Yritän kyllä syödä terveellisemmin ja huolehtia liikunnasta, mutta totuus on että vanhaan malliin, jossa omaa kroppaa ja sen tarpeita kuunnellaan viimeisenä jos ollenkaan, on liiankin helppo lipsua takaisin.
Jos jotakin olen oppinut, niin ehkä olosuhteiden pakosta tulemaan toimeen oman ajallisen rajallisuuteni ajatuksen kanssa ja hyväksymään sen. Kuljettuani jonkin matkaa kuoleman kanssa olen tehnyt sen kanssa jonkinlaiset sinunkaupat. En toivo pikaista jälleennäkemistä, mutta en myöskään pelkää sitä; jossakin polun varrella se odottaa liittyäkseen jälleen seuraan. Mutta sitä ennen polkua on toivottavasti vielä pitkälti jäljellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Mullekaan syövän sairastaminen ei ole aiheuttanut mitään äkillistä valaistumista tai arvojen kääntymistä päälaelleen. Henkistä kasvua on kyllä vuosien saatossa tapahtunut, mutta sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä syövän kanssa. Ja joka tapauksessa siihen on vaadittu vuosien sairastaminen ja keskivaikea masennus siinä sivussa - niin että täällä toinen kovakalloinen, terve vaan! :D
VastaaPoistaKovakalloisten ja mitään oppimattomien alalajiin ilmottaudun minäkin. Pitikö tässä jotain oppia, mitä ja miksi? Elämänlaatu syöpähoitojen jälkeen ei ole parantunut, siitä en tunne kiitollisuutta. En myöskään elossa olemisesta, enkä varsinkaan ns. jatkoajasta. Syövältä en ole sellaista saanut, vaan päinvastoin, tilastojen mukaisen, lyhentyneen elinajan odotteen.
VastaaPoistaEn ole jalostunut tai henkistynyt minäkään, syöpätietoa sen sijaan olen saanut runsaasti kaikilta muilta tahoilta, paitsi siltä jolla sitä oletetaan eniten olevan.
Ihan oman, vanhan ja tutun kärttyisän itseni tuosta tunnistan ja peilistä näen, ei ole sairaus muuttanut muuhun kuin huonompaan suuntaan - valitettavasti. En ole edes oppinut nauttimaan pimeästa, kylmästä, viimaisesta ja sateisesta syksystä, harmi.
Tuosta huolimatta, elämä tuntuu ajoittain hyvältä, elämisen arvoiselta, joskus kivaltakin ja toiveikkaalta. Uskon että niin on sinullakin. Paluu aikaan ennen syöpää ei onnistu, mutta lähelle sitä on hyvä ja riittävä tavoite.
Siispä, hyvää viikonloppua! Voi hyvin ja nauti elämästä!
Hyvin kirjoitettu ja kun aloin taas tapani mukaan lainailemaan lauseita - totesin sen typeräksi, kun sitä lainausta olis tullut piiitkä pätkä.. Ei ole täälläkään mitään opittu ja vähintään yhtä kärttyinen olen kuin ennenkin :( Siihen tosin toivoisin muutosta ja tämä taitaa olla jo viimeinen varotukseni...
VastaaPoistahih, mä en osaa kommentoida mitään.
VastaaPoistaMua suunnattomasti pännii se, että miksi minä en osannut muuttaa elämäni suuntaa ilman syöpää.. sillä muutoksia tuli ja tapahtui. Onneksi hyviä, mutta kyllä myös pahoja. Ihania ihmisiä hävisi rinnalta, mutta sain myös uusia tilalle.
En mä ikinä tule olemaan mitenkään "kiitollinen", että minulle tuli syöpä, mutta kyllä se meikäläisen herätti! Vaikeamman kautta näköjään meikäkin tajuaa elämästä jotain..
Iida, rk ja Tee, lohdullista että meitä on muitakin.
VastaaPoistark, vaikka elämänlaatu kieltämättä huononi, uteliaisuus elämää kohtaan tuntuu onneksi säilyneen ja mukaviakin asioita elämällä vielä on tarjota - sekä nyt että toivottavasti tulevaisuudessa.
sanna, no siinäpä se onkin - välillä mietin että jos tästä oli tarkoitus jotain oppia enkä vieläkään oppinut mitään, niin mitä kamalaa pitää vielä tapahtua ennen kuin menee oppi perille?
Kitsune: olet ehkä löytänyt tiesi jo ennen sairautta? Etkä siksi "tarvi" lisäoppia?
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että lähestyvä neljäkymppiä pistää ainakin mulla ihan iteksiään liikkeelle ajatusvyöryn siitä, miten elämän pitäisikään olla ja maata. Kolmikymppisenäkin sitä teki jonkinlaista välitilinpäätöstä asioista.
Kiara, itselläni oli silloin kolmenkympin kynnyksellä jonkinlainen isompi suunnanhaku. Ja jonkinmoisesta lapsellistumisen jälkeisestä elämänkausikriisistä olin juuri selvinnyt tämän syövän kynnyksellä (vaikka silloinhan en sitä syöpää tietenkään tiennyt, elämä vain näytti vaihteeksi valoisalta ja selkeältä - ja sitten tuli tämä...)
VastaaPoistaNäitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti - lauleskelevat Matti ja Teppo Turgussest ; )
VastaaPoistaMiekkä on kyllä iloinen, kun maha toimii ja siitäkin, että voi laittaa ripsaria JIHHUU, nyt odottelen sitä tukan pehkoa. Kynsiä ei tarvitse tällä hetkellä myrkyn takia lakata ; ) Sädehoidossa vielä vetkutellaan, mutta jokainen päivä on mukava päivä - on se sitten tavista tai ei ; )
Hyvä sienisaalis - mahtava !!!! nam nam, sekin on mukavaa ; )
Ja totta hitossa olemme omia itsejämme posi ja ei-posi puolineen. "Nyt se myrkyn lykkäs" lause vois olla sopiva mulle aina silloin tällöin, meinaan temperamentissa löytyy, varsinkin nyt kun meillä on pikkupentu sähläämässä ja kuka tuonkin sananparren on keksinyt .. sopii syöpäpotilaalle.
pirtsikka
Ei mustakaan taida jalompaa ihmistä tulla tässä rääkissä. Sen kyllä olen oppinut, että elämä ei ole reilua.
VastaaPoistapirtsikka, mulla pistää aina liikenteessä silmään autot joiden rekkari on CEF... onneksi ei sentään enää tule välittömästi kuvottavaa oloa tuon kirjainyhdistelmän näkemisestä. Tsemppiä sädehoitoihin ja hiusten kasvatteluun!
VastaaPoistaAdelhaid, elämä ei ole reilua, ei... joskus silti tuntuu että se on _liian_ epäreilua.
Ei tämä jalosta, ja opettajana en haluaisi puhua syövästä ollenkaan kouluna. Aikas ankara kasvattaja tämä olisi.
VastaaPoistaMutta on tämä auttanut avaamaan silmiä. En tiedä, olinko ennen sairastumista vain väsynyt vai kenties jonkin verran masentunutkin, mutta sairastuttuani koen rakastuneeni elämään ihan uudestaan. Ja koska olen minä, sanon olevani sen tähden jopa ihan hitusen kiitollinen tästä paskataudista -tosin olisin oppinut tämän jo ihan yhdellä kerralla, en olisi tarvinnut uusintakurssia..
Hoitojen loppuessa on hyvä hetki summata mennyttä, kahlata läpi vielä sairastuminen ja helahoito. Sitten, katse eteenpäin!
Kauniita syyspäiviä, nautihan sairasloman rippeistä ennen syksyn koitoksia!
Hyvä kirjoitus Kitsune, kiitos, voin ihan täysin samastua kirjoitukseesi ! Mua suunnattomasti ärsyttää nykyisin(kin) kaikenlaiset ajatukset, että sairaus jalostaisi - p...anmarjat. Jalostuminen on itsellä kaukana, kun tuntuu että pohjamutien kautta kaikki oppi on kalloon taottava. Tuon kyllä myös allekirjoitan, että viikatemieheen on otettu kuitenkin jonkinmoinen yhteys, ja siinä tosiaan on hyvätkin puolensa, tätä osaaluetta on oppinut sietämään osana elämää, mitä se valitettavasti onkin.
VastaaPoistaNiin, eipä mullakaan ole kai mitenkään luonne jalostunut syövän myötä, mutta nyt kylläkin nautin täysin rinnoin-( tai oikeammin täydellä rinnalla) siitä, että taas jaksaa liikkua ja touhuilla. Sytohoitojen aikainen voimattomuus on vielä niin hyvin muistissa, että ainakin vielä osaa arvostaa terveempää olotilaa.
VastaaPoistatiina, myönnetään sulle erivapaus olla paskataudin ekasta kierroksesta kiitollinen. Itse voin varmaan mahdollisen uusinnan iskiessä vain todeta että sain mitä ansaitsin kun en ekalla kertaa mitään ottanut opikseni...
VastaaPoistaOlenkin tässä hiljakseen lueskellut mietteitäni sairauden alkupätkältä. Tuntuu että silloin oli paljon enemmän ajatuksia kuin nyt.
betty, minä lueskelin jonkinlaisena terapiana keväällä Terry Pratchettin fantasiakirjoja joissa on varsin sympaattinen Viikatemies.
Tilu, niin, se terveempi olotila... kun senkin kanssa on nyt vähän niin ja näin. :( Kunto on toki jo parempi kuin sytojen kanssa, mutta lähtötilanteesta on kyllä terveydentilassa ja terveyden kokemuksessa menty sellainen alamäki että en tiedä noustaanko täältä enää.
Joko matkalaukut on pakattu? Antoisaa ja piristävää matkaa!
VastaaPoistaOlen koettanut olla osallistumatta tähän keskusteluun, koska esillä on yksi niistä puheenaiheista, joissa ihmisiä koetetaan jakaa onnistujiin ja epäonnistujiin - vaikka on maailman luonnollisin asia, että jokainen kohtaa tautinsa tavallaan. Olisi varsin epäreilua ja kohtuutonta vaatia kiitollisuutta heti hoitojen jälkeen, mutta yleensä ihmisten tapa kertoa asioistaan on sellainen, että jälkikäteen - joskus hyvinkin pitkän ajan kuluttua - vaikeimmille asioille löydetään jokin oikeutus ja elämää suurempi merkitys. Ja lehdethän suorastaan rakastavat tällaisia tarinoita, joissa pilvissä on, jos nyt ei suorastaan kultaiset, niin ainakin hopeiset reunat ja hyvä, opettavainen loppu sekä autuaallinen sovinto elämän kanssa. Joten ottakaa aikanne toipua, niin jälkikäteen huomaatte, tapahtuiko mitään;-)
VastaaPoistaT. Karhutar
Kitsune - - - hyvää viikonloppua ! Enää 5 kierrosta jäljellä. Antavat mulle 23 kierrosta, en tiedä miksi en "saa" 25. Mutta ikionnellinen olen siitä tiedosta, että enää viisi .... neljä ... kolme ... kaksi ... yksi ... ja sitten nolla ; )
VastaaPoistapirtsikka
rk, pakkaamatta edelleen, tosin tavaroita olen hiljalleen lajitellut valmiiksi.
VastaaPoistaKarhutar, lehtiin tai julkisuuteen eivät tietysti sellaiset tarinat sovikaan, joissa ei ole ikään kuin "loppuratkaisua". Minulla ei ole oikeastaan sitten teini-iän ilmennyt tarvetta löytää elämälle jotakin "elämää suurempaa" tarkoitusta (elämässä itsessään on mielestäni ihmettä kylliksi), ehkä tässä onkin siis kyse elämänkatsomuksesta.
pirtsikka, ehkä saat hitusen isompaa sädeannosta kerralla? Tai sitten on katsottu että himpun verran vähemmän riittää. Viimeisiä viedään, hienoa!