Toisiksi viimeinen sädehoitoviikko pyörähti käyntiin. Aamulla toikkaroin silmät ristissä bussiin kun käytin aikani valvotun aamuyön jälkeen mieluummin nukkumiseen kuin kahvinkeittelyyn. Onneksi ehdin napata kupillisen mukaan syöpiksen kahviosta ja hörppiä sen vuoroani odotellessani.
Vuorossa oli joku hoitaja, joka ei ollut aikoihin ollut sädeosastolla, ja asettelussa meni sitten tavallista pidempään. No, eihän minulla ollut minnekään kiire. Sädetyksessäkin tuntui kestävän tavallista kauemmin. Toinen käsi oli asettelujen jäljiltä jäänyt huonoon asentoon ja puutui ikävästi. Kaikenlaisista turhista pikkuasioista tuleekin rutistua.
Iho alkaa nyt selvästi kärsiä sädetyksistä, vaikka pitkän viikonlopun aikana se tuntui toipuvan, tämän päivän käynti sai ihon niin aristavaksi että kotiin päästyä täytyi riisua liivit pois ja pukea päälle mahdollisimman ohut ja väljä paita. Vasen hartia on myös kipeä, en tiedä johtuuko säteistä vai siitä että proteesi on neljänneskilon kevyempi kuin poistettu rinta. Olen huomannut että ryhti pyrkii menemään kumaraan heti kun en muista vahtia itseäni. Fysioterapeutti tästä jo huomauttikin.
Vaikka helmikuussa tuntui että sairausloma jatkuu ikuisuuden, nyt se onkin yllättäen päättymässä tämän viikon loppuun. Otin asian puheeksi sädehoitajan kanssa ja lupailivat pistää lääkärille lappusta että kirjoittaisi lisää. Ei sitten ole aavistustakaan siitä, paljonko sieltä tulee, mutta ensi viikolla jälkitarkastuksessa sen voi vielä ottaa tarvittaessa puheeksi. Minulla ei ole mahdollisuuksia mihinkään pehmeään töihinpaluuseen, vaan sairausloman päättyessä täytyy tarttua suoraan väitöskirjan loppurutistukseen. Siirtyä yhdestä stressaavasta elämänvaiheesta toiseen. Useamman akateemisen tutkinnon tehneenä tiedän vanhastaan että opinnäytteen loppuvaiheessa kahdeksan tunnin työpäivät eivät riitä. Myönnän että pientä rimakauhua alkaa olla. Psykiatri ehdotti että pieni huili tähän väliin ei olisi välttämättä huono ajatus.
On tässä sairastellessa ehtinyt käydä mielessä sekin, onko tuossa koko väitöskirjatouhussa mitään järkeä. Näistä ajatuksista psykiatri varoitti. Oikeassahan hän on, tyhmää olisi pistää hanskat naulaan näin lähellä urakan valmistumista. Siitä huolimatta varsinkin aamuyöllä valvoessa tulee helposti tunne, että kaikki on melko turhaa.
Hiljalleen olen alkanut listata kysymyksiä jälkitarkastuksessa kysyttäväksi. Niistä tietysti isoin on ensimmäisen kontrollin ajankohta. Vaikka on helpotus, että hoidot loppuvat, tuntuu toisaalta hiukan pelottavalta katkaista tämä syöpikselle kasvattamani napanuora. Kenen puoleen sitten käännyn vaivoineni, keneltä kysyn jos jokin huolestuttaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Mä kannatan suureen ääneen sitä lisähuilia vielä. Kiirettä ei kannata töihinmenossa pitää... Tiedetään...
VastaaPoistaHitto, että tuo napanuoran katkaisu on sitten hirveetä. Siis hoitojen keskellä ei todellakaan ajatellut, että vielä ikäväkin tulee noita paikkoja. Kyllä niitä vaan tulee. Hoitojen loputtua tuntuu tosiaan, että jää tyhjän päälle, alkaa tarkkailemaan itseään tarkemmin, kun kukaan muu ei sitä enään tee ja niin.. kaikkea sellaista. Mutta täällä mekin porskutellaan etiäpäin, minä ilman naistenklinikkaa ja joku muu ilman syöpäklinikkaa. Hassua.
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki. Sitähän se elämä on ja jos olis vain tasaista, niin tylsäähän se olisi.
Muista oikeasti ottaa se huili vielä säteitten päällekin vastaan,älä hötkyile! Sunnuntaihin :)
jep..äänestyslippu kanssa tuon lisäloman puolesta..nimittäin itse olin säteiden jälkeen vielä pari kuukautta kotona enkä yhtään liikaa vaikka alkuun tuntui hieman hävettävältä olla kotona kun kaikki kerta oli hoidettu. Fysiikan ja psyykeen kerääminen työtahtiin(jonka myös täysipäiväisenä aloitin) oli kyllä todella tarpeen.
VastaaPoistaMeillä täällä Oys alueella toimii onneksi oikein hyvä oirepkl jonne voi soitella jos yhtään arveluttaa. Todella tyytyväinen olen sen toimintaan niiden muutamien yhteydenottojen puitteissa joita itse olen joutunut ottamaan. Luulisi teilläkin siellä sellainen olevan:)
...muistuu mieleen eräs tunnelma säteiden loppumisen jälkeen.."ai tässäkö tää nyt sit oli?" hämmentynyt olotila siitä, että hei kuulkaas nyt..kuolemansairas ihminen jätetään näin vain tyhjän päälle..noh nopeasti tuo tunne meni ohi kun alko keräileen fysiikkaansa kasaan ja tekemään tilinpäätöstä kuluneesta ajasta. ja vielä tuosta ihosta, sitkeää perusvoide rasvailua vain kehiin ja pidemmän hoitovälin päiviin Bepanthenia:) ja muistanet saunassa peittää kostealla pyyhkeellä sädepuolen. Sitkeyttä loppusuoralle!
Mä kannatan myös lisähuilia säteiden päälle vaikkei mulla vielä omaa kokemusta asiasta ole. Väitöskirjan teko on varmasti niin voimia vievää hommaa, että anna vaan itsellesi vielä pieni huili ennen puristusta.
VastaaPoistaMäkin olen suunnitellut meneväni aikaisintaan maaliskuussa töihin tai niin, että jää vähintään pari kuukautta aikaa olla vaan kotona ja viettää sitä normaalia arkea ja äitiyslomaa, joka multa vähän niin kuin jäi viettämättä.
Mua lääkäri jo varoitteli, että hoitojen päättyminen on yksi kriisin paikka, että suositteli siihen kohtaan keskusteluapua. No mulla tarve henkisen puolen apuun tuli jo sitä ennen, mutta varmasti on pelottavaa, kun kukaan ei enää säännöllisesti vahdi ja kysele kuinka sulla menee.
Jaksamista!
Ilmakylpyjä, väljiä vaatteita ja Bepanthenia, muuten ei tuu mittään. Tai tulee - hoitotauko, jos oikein pahaksi äityy se iho ja sitähän kukaan ei halua.
VastaaPoistaOn meilläkin oirepoli, siitä saat varmasti infoa viimeisellä lääkärikäynnilläsi. Et ihan tyhjän päälle putoa seuraavaa kontrollia odottamaan. Mutta lehmän hermot käyttöön sitten sen mahdollisen soittamisen kanssa, sinne kun soittaa pari muutakin potilasta.
Mitä järkeä on väitöskirjassa? Mitä järkeä on missään? Mitä järkeä on siinä, että tultiin käymään tässä elämässä? Onneksi elämä ei toteudu järkevästi. Eletään tässä ja nyt, mutta eikö terveyteen kuulu katsella vähän huomiseenkin. Malttaisit nyt kuitenkin pitää edes pienen hengähdystauon ennen töihin paluuta.
o/ viittaa ja äänestää tauon puolesta. Vaikka jotenkin kyllä olin lukevinani, että itsekin olit sitä mieltä.
VastaaPoistaTaas kerran näitä kirjoituksia kun on lukenut, pääsee pähkäämään mysteereitä. Että miksi hoidetaan kliinisesti "potilas kuntoon" ja sitten tuupataan tielle. Tai siis kotio, pois kirjoilta. Kokonaisvaltaisuutta peräänkuulutan! Vai kehittyykö lääketiede niin vauhdilla, ettei ehditä ajatella kokonaisuutta? Vai eikö nähdä sen tarpeellisuutta?
Onneksi sinulla on vertaistuki kuitenkin!
Toivottavasti iho ei sen pahemmin ala oireileen. Ja ryhti muistuu mieleen aina säännöllisin väliajoin :)
Minäkin kannatan koko Sydämestäni pientä taukoa vielä ennen sorvin ääreen paluuta. Sitten kun paluun tekee, ei voi kuin haaveilla tauosta.
VastaaPoistaKovin samoja ajatuksia pyöritän minäkin. Viimeinen syto 1,5vk kuluttua ja sitten "olen omillani". T E R V E. Olen kovasti pohtinut että miten ihmisen mieli on niin typerä että se uskoo kaiken huonon toistavan itseään. Sitähän se pelko tässä asiassa on. Pelko siitä että sairastuisi uudelleen. Onko se pelko sitä? Vai pelko sen lopullisuutta kohtaan? Mitä siinä pelkää? Miksi mieli ei automaattisesti usko hyvän toistavan itseään?? Miksi ei mieli palauta siihen hetkeen kun tajusimme, että tämä sairaus on vielä parannettavissa? Siihen helpotukseen että sairaus häviää tämän erän? Ainakin minun mieleni on aivan puusilmä. Peruspositiivinen luonne ei riitä aamuyön hel**tillisten ajatusten voittajaksi. Tuntuu että suurin vastus tässä koko sairastumisessa on ollut pelko. Se kun on hirveää matkaseuraa. Joku viisaampi neuvoi minua kesyttämään pelon ja yritän sitä kovasti opetella.
Kuten rk kirjoitti, "Mitä järkeä on missään?". Niinpä. Hyvä kysymys. Ja kun aikansa pyörittelee näitä, huomaakin olevansa pehmeässä pyöreässä kopissa ihmettelemässä elämää suurempia totuuksia, hih..Ei vaan ihan vakavissaan. Tähän ei taida auttaa kuin aika. Aika antaa etäisyyttä sairauteen, läheisyyttä paranemiseen. Uskoa huomiseen ja siihen että elämä kantaa.
Ja kyllä se kantaa. Uskotaan niin.
Halauksin Hahtis
Lepotaukoa kannatetaan vallan yksimielisesti ;)
VastaaPoistaSain tänään listan sädeajoista ja se näyttää tän viikon osalta tältä; ke 25. klo 13.50, to 26. klo 10, ja pe 27. klo 13.20. Onko yhtään lähellekkään sun aikojasi..?
Meillä TYKSin lääkäri kirjoitti 2 viikkoa saikkua säteiden päälle, eikä yhtään enempää vaikka olisin sitä halunut.
VastaaPoistaTyöterveyslääkäri on hienosti pidentänyt sairauslomaa kunnon toipumislomaksi.
Itse olen kovasti liputtamassa hyvän palautumisen puolesta, mutta eihän tämä kaikille sovi tai ole mahdollista erillaisista syistä. Joillekin voi olla hyväkin palautumiskeino päästä nopeasti mukaan normaaliin arkeen ja työyhteisön joukkoon.
Samaa reseptiä ärtyneelle iholle suosittelen kuin rk. Ilman liivejä mahdollisimman paljon ja väljää vaatetta. Minulla oli säteiden loppuvaiheissa muutama meno, jolloin oli pakko vetästä liivit päälle ja koko se aika oli melko tuskaa, vaikka yritin tupata liivin reunoille pehmusteita, ne hankasivat silti ihoa rikki.
Kiitos kaikille kannustuksesta huilimiseen. Saa sitten nähdä mitä lääkäri sanoo - tänään ei vielä ollut uutta saikkupaperia odottamassa. Toisaalta en edes pysty virallisesti palaamaan työhön ennen kuin lokakuun alusta - näitä apurahatyöskentelyn erikoisuuksia, rahan voi käyttää vain kokonaisina kalenterikuukausina. Joten jos en saa saikkua, olen sitten täysin tuloitta syyskuun. Älkää hyvät ihmiset hankkiutuko tällaiseen tilanteeseen, ainakaan jos olette aikeissa sairastua vakavasti. Minä en moista mahdollisuutta tullut koskaan ottaneeksi millään tavoin huomioon, nuori ja terve kun mielestäni olin.
VastaaPoistasanna, tässä vaiheessa tuntuu että vaihteeksi olisi ihan mukavaa jos elämä olisi jonkun aikaa tasaista. :)
Nina, oirepoli on, mutta niin kuin rk sanoi, sinne soittaa muutama muukin ihminen...
Adelhaid, varmasti hyvä ajatus pitää sairastamisen jälkeen sitä pitämättä jäänyttä äitiyslomaa. Vaikka vähän enemmänkin jos siltä tuntuu.
rk, sepä se onkin se huomiseen katsominen joka tässä vaiheessa tuntuu yllättävän vaikealta. Taustalla on tuo Hahtiksen mainitsema pelko sairauden uusimisesta. Oman kuolemattomuuden illuusion menetys.
Kiara, ihan tyhjän päälle minua ei ole tuupattu, psykiatrin kanssa on aika sovittuna lokakuun puolivälin kieppeille.
Hahtis, minulla oli ennen luja usko siihen että kyllä asiat jotenkin järjestyvät ja elämä kantaa, mutta sen olen tässä syöpäseikkailussa jonnekin hukannut. Ehkä aika tuo sen takaisin, jos aikaa annetaan. Sitä pelon hallintaa minäkin harjoittelen.
Tee, mulla on kaikki ajat aamulla - torstai ja perjantai 9.15. Jos jaksat raahautua ennen kymmentä huomenna paikalle, voisimme juoda aamukahvit syöpiksen kuppilassa?
Tilu, minä kyllä ihan mielelläni palaisin jo työhön jos tietäisin että voin tehdä sitä omassa tahdissa, jaksamisen mukaan. Se pelottaa, jos en pystykään vaadittuun tiiviiseen tahtiin.
Just niin Kitsune, otat saikkua säteiden päälle. Milläs sä hommia teet, jollei proteesi ja rintsikat pysy fölissä ? Kaikilla naisilla on oikeus näyttää niin normaalilta kuin mahdollista työelämässä. On tässä muutakin henkistä ja hektistä ; ) (meikkä rakastaa sanoja) ajateltavaa. Iho on saatava kuntoon, että voi pukeutua proteesiin ja pääkopan pitää olla selkeesti työn tekemisen puolesta -fiilarilla. Muuten ei tule mitään. Otat jälkitarkastuksessa puheeksi - pidän peukkuja, että saat saikkua siksi ajaksi, että voit aloittaa työt lokakuussa.
VastaaPoistapirtsikka
Hahtis sen sanoi mukavasti, kun palaa töihin, alkaapi haaveilla tauosta...just näin ! Mutta sinulla on hihassasi ässä: tykkäät oikeesti työstäsi ! Iso etu, mutta jaksamista siltikin tarvitaan, joten elä kiirehdi.
VastaaPoistaJa vastaus että mistäs sitä sitten kysytään neuvoja: no tietty täältä, blogiringistä : )
Olis se aivan törkeetä, ellet saisi sairaslomaa sinne syyskuun loppuun - kun tuo rahatilannekkin on tuollainen! Muista korostaa sitä ja sitä, että menot ei todellakaan ole sairastellessa vähentyneet..
VastaaPoistaYritän olla huomenna Syöpiksellä ysin jälkeen. Ollaan yhteydessä.
pirtsikka, betty ja Tee, lääkäri soitteli tänään ja sairaslomaa heltisi sitten kertalaakista syyskuun loppuun saakka ilman että tarvitsi edes vaatia. Lokakuussa sitten alkaa näillä näkymin työnteko.
VastaaPoistaSain muuten hoidettua tänään myös sen maksukattoasian. Laskutuksessa asiaani hoitanut ihminen oli oikein ystävällinen ja käski toistaiseksi olla maksuja maksamatta ja odotella tarkempaa päätöstä ja vapaakorttia.
Luulen että käytänkin sädetysten loputtua muutaman päivän ihan siihen että nukun aamulla pitkään (ai minä, pikkulapsen äiti - no, saahan sitä unelmoida) ja teen vain mukavia asioita.