Kävimme tänään pojan kanssa viemässä virkkaamani sytomyssyt Tikataan keräykseen - viimeisenä mahdollisena päivänä, kuinkas muuten. Toivottavasti ne löytävät aikanaan jokainen oman päänsä ja ilahduttavat uusia omistajiaan. Jos lukijani nyt huomasit että alkuvuoden myssykeräys meni sivu suun, lohdutukseksi voin mainostaa että ainakin HUSin alueella keräys jatkuu syksyllä.
Samalla autoilin ensimmäistä kertaa Helsingissä viimetalvisen kortisonihuuruisen peräänajoni jälkeen. Hiukkasen taisi jännittää, mutta onneksi melkein puolen vuoden ajotauko ei tuntunut mitenkään auton käsittelyssä. Se sen sijaan tuntui, että vasen käsi ei ole ennallaan, alkoi mokoma väsyä jo lyhyillä ajomatkoilla.
Lääkärin nivelkipuihini määräämät buranat sain eilen haetuksi ja muutaman olen nyt napannut, mutta en ole ainakaan vielä huomannut että niistä olisi juurikaan apua. Pikemminkin tänään liikkuminen on ollut tavallistakin kankeampaa (tai ainakin on tuntunut siltä, kun olen oloani oikein erikseen tarkkaillut) ja varsinkin polvia on särkenyt niin että portaiden laskeutuminen on työlästä. Taisin saada synttärilahjaksi sen 75-vuotiaan kropankin.
Neljäs sädehoito tänään meni jo kuin vanhalla rutiinilla. Tällä kertaa ei tarvinnut odotella lainkaan vaan pääsin hoitoon heti. Hoidon jälkeen iho näytästi hiukan punoittavan. Toisenkin sivuvaikutuksen olen ollut huomaavinani, nimittäin vasen käsivarsi tuntuu kiristävän taas pahemmin, ja myös kainalon puolella on kova, kireä alue. Saa nähdä mitä fysioterapeutti siitä sanoo ensi tiistaina.
Tiina kun mainitsi sädehoidoista mukavia jutelleet hoitajat, täytyy todeta että OYSissa on se asia paremmin. Täällä hoitoajat on buukattu kaksin- tai kolminkertaisesti eivätkä sädehoitajat jouda normaalikäynnillä paljon juttelemaan. Lihapala vain koneeseen ja kone käyntiin. Toivottivat kuitenkin lähtiessäni hyvää viikonloppua. Ja sitä toivotan minäkin teille kaikille!
perjantai 30. heinäkuuta 2010
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Rentoutusharjoituksia
Syöpäklinikalla oli kovin hiljaista kun saavuin sinne hiukan ennen puolta kuutta. Kanttiini oli kiinni ja päiväsaikaan vilkkaassa ala-aulassa oli vain vahtimestari.
Sädehoidon ajat eivät ole kovin täsmällisiä, mutta onneksi minua oli tästä jo varoitettu. Niinpä en repinyt pelihousujani vaikka Linac kakkosen ovessa oli aanelonen, jossa pahoiteltiin sitä että hoidot olivat noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä vaan istuin kaikessa rauhassa odottamaan.
Nivelkipuasiani oli viety lääkärille kuten luvattiin, tänään sain aivan ensi töiksi hoitajalta käteen buranareseptin ja ohjeet ottaa särkylääkettä viikon ajan 1-3 kertaa päivässä. Sen jälkeen katsotaan mitä nivelille kuuluu.
Olen ajatellut, että asennoidun sädehoitoon rentoutusharjoituksena. Onhan se kymmenisen minuuttia, jonka aikana minun ei todellakaan tarvitse tehdä muuta kuin maata paikallani - aika harvinaista pikkulapsen äidille. Hoitohuoneessa soi musiikki, kuuntelen puolella korvalla sitä ja toisella koneen naksutuksia, surinoita ja hurinoita, ja yritän etten edes ajattelisi mitään.
Postilaatikosta sataa tällä hetkellä sairaalalaskuja tahdilla yksi päivässä, kaksi parhaassa. Olen yrittänyt pitää kuluista kirjaa, ja näytästää siltä että 633 euron omavastuuraja alkaa kohta paukkua. Pitäisi selvittää sekin, mitä sen jälkeen tehdään.
Sädehoidon ajat eivät ole kovin täsmällisiä, mutta onneksi minua oli tästä jo varoitettu. Niinpä en repinyt pelihousujani vaikka Linac kakkosen ovessa oli aanelonen, jossa pahoiteltiin sitä että hoidot olivat noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä vaan istuin kaikessa rauhassa odottamaan.
Nivelkipuasiani oli viety lääkärille kuten luvattiin, tänään sain aivan ensi töiksi hoitajalta käteen buranareseptin ja ohjeet ottaa särkylääkettä viikon ajan 1-3 kertaa päivässä. Sen jälkeen katsotaan mitä nivelille kuuluu.
Olen ajatellut, että asennoidun sädehoitoon rentoutusharjoituksena. Onhan se kymmenisen minuuttia, jonka aikana minun ei todellakaan tarvitse tehdä muuta kuin maata paikallani - aika harvinaista pikkulapsen äidille. Hoitohuoneessa soi musiikki, kuuntelen puolella korvalla sitä ja toisella koneen naksutuksia, surinoita ja hurinoita, ja yritän etten edes ajattelisi mitään.
Postilaatikosta sataa tällä hetkellä sairaalalaskuja tahdilla yksi päivässä, kaksi parhaassa. Olen yrittänyt pitää kuluista kirjaa, ja näytästää siltä että 633 euron omavastuuraja alkaa kohta paukkua. Pitäisi selvittää sekin, mitä sen jälkeen tehdään.
Sädehoidossa
Nyt on sitten ensimmäinen sädehoitokin koettu. Näistä tähänastisista hoidoista se meni kyllä helpoimmalla. Ei muuta kuin yläosa paljaaksi ja lavetille pötkölleen. Hoitajat hoitivat tarkemman kohdistuksen lasersäteiden avulla. Toinen piirsi vielä sinisellä tussilla rintaani jonkin aluerajauksen, ja sitten hoitajat poistuivat huoneesta ja pantiin kone käyntiin. Ainoa tehtäväni oli pysyä liikkumatta kun kone aikansa naksutteli ja kääntyili. Viimeistä satsia varten hoitajat kävivät lisäämässä koneeseen 'telineitä', jonkinmoisia lisäosia siis, ja ylävatsani päälle laitettiin suojaksi geelipeitto.
Hoidon jälkeen röntgenhoitaja esitteli tarkemmin mistä hoidossa on kyse. Saan kahdenlaisia säteitä neljälle eri alueelle. Fotoneita annetaan soliskuoppaan, rintalastan viereen ja rintakehän yläosaan sekä kainalon puolelle. Sille kohtaa rinnan alueella missä keuhkot ovat annetaan elektroneja, koska ne eivät läpäise kudoksia yhtä syvälle kuin fotonit, eikä niiden näin ollen pitäisi vahingoittaa keuhkoja. Näiden neljän alueen saama säteilyannos on yhteensä 2 Gy jokaisella hoitokerralla, jolloin kokonaisannokseksi hoidon loppuun mennessä tulee 50 Gy. Sovimme myös hoitoajat. Koska sädetyskoneella on välillä huoltopäiviä, viimeiseksi hoitopäiväksi tulee 1.9.
Kun varsinaiset sädehoitoon liittyvät asiat oli saatu käsiteltyä, otin puheeksi röntgenhoitajan kanssa myös ne viime aikoina kiusanneet nivelkivut sekä vanhan vaivani, ajoittain vasemmassa kyljessä alimman kylkiluun tietämillä tuntuvan aristuksen, joka on palannut tuntoaistin myötä. Röntgenhoitaja pyysi paikalle toisenkin hoitajan, joka kyseli kivuista tarkemmin. Hän arveli nivelkipujen voivan olla sytostaattien seurausta ja kyljen aristusten olevan hermoperäistä, mutta huoleni viedään nyt joka tapauksessa sädehoitolääkärin harkittaviksi ja huomenna saan kuulla, mitä lääkäri sanoi.
Sitä ennen menemme kuitenkin viettämään rentouttavan päivän uimarannalla. Täällä nimittäin useimmat sädehoitoajat ovat ilta-aikaan, joten minunkin ajoistani pääosa on kello neljän jälkeen ja huomenna minua kaivataan Meilahdessa vasta puoli kuudelta.
Lopuksi ajantasainen hiuskuva, vertailukohta kuukauden takaa löytyy täältä.
Hoidon jälkeen röntgenhoitaja esitteli tarkemmin mistä hoidossa on kyse. Saan kahdenlaisia säteitä neljälle eri alueelle. Fotoneita annetaan soliskuoppaan, rintalastan viereen ja rintakehän yläosaan sekä kainalon puolelle. Sille kohtaa rinnan alueella missä keuhkot ovat annetaan elektroneja, koska ne eivät läpäise kudoksia yhtä syvälle kuin fotonit, eikä niiden näin ollen pitäisi vahingoittaa keuhkoja. Näiden neljän alueen saama säteilyannos on yhteensä 2 Gy jokaisella hoitokerralla, jolloin kokonaisannokseksi hoidon loppuun mennessä tulee 50 Gy. Sovimme myös hoitoajat. Koska sädetyskoneella on välillä huoltopäiviä, viimeiseksi hoitopäiväksi tulee 1.9.
Kun varsinaiset sädehoitoon liittyvät asiat oli saatu käsiteltyä, otin puheeksi röntgenhoitajan kanssa myös ne viime aikoina kiusanneet nivelkivut sekä vanhan vaivani, ajoittain vasemmassa kyljessä alimman kylkiluun tietämillä tuntuvan aristuksen, joka on palannut tuntoaistin myötä. Röntgenhoitaja pyysi paikalle toisenkin hoitajan, joka kyseli kivuista tarkemmin. Hän arveli nivelkipujen voivan olla sytostaattien seurausta ja kyljen aristusten olevan hermoperäistä, mutta huoleni viedään nyt joka tapauksessa sädehoitolääkärin harkittaviksi ja huomenna saan kuulla, mitä lääkäri sanoi.
Sitä ennen menemme kuitenkin viettämään rentouttavan päivän uimarannalla. Täällä nimittäin useimmat sädehoitoajat ovat ilta-aikaan, joten minunkin ajoistani pääosa on kello neljän jälkeen ja huomenna minua kaivataan Meilahdessa vasta puoli kuudelta.
Lopuksi ajantasainen hiuskuva, vertailukohta kuukauden takaa löytyy täältä.
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Kohta vuotta vanhempi
Huomenna alkavan sädehoidon myötä tämä syöpätaival kääntyy kohti - niin mitä? Lopusta tuskin voi vielä puhua. Ehkä sen takia en pystykään jakamaan läheisteni tuntemaa helpotusta siitä että 'se on ohi'. Taival jatkuu yhä, vaikka hoidot päättyvät.
Syntymäpäivääni on enää viikko. Vuoden alussa mietin, tulenko sitä näkemään. Nyt se näytästää hyvinkin todennäköiseltä. Samalla tuntuu että olen vanhentunut edellisestä syntymäpäivästä paljon enemmän kuin vuoden.
Ennen sairastumistani pidin itseäni vielä melko nuorena. Ihmettelin kolmenkympin korvilla olevien kavereiden vaikerrusta siitä, tässäkö elämä nyt on, kun oma elämäni oli mielestäni yhä täynnä mahdollisuuksia. Enhän ollut vielä järin vanha ja tulen pitkäikäisestä suvusta, minulla olisi kaikella todennäköisyydellä edessä monta kymmentä mielenkiintoista vuotta. Ajattelin, että minulla on vielä aikaa tehdä vaikka mitä.
Tämän asenteen syöpä on hiertänyt minusta irti. Nyt kysyn itseltäni, mitä minulla vielä on aikaa tehdä? On kuin syöpä olisi tehnyt minusta kertaheitolla 75-vuotiaan. Ehkä katkerin tälle sairaudelle olenkin siitä, että se vei minulta paitsi terveyden, myös tulevaisuuden, uskon elämän jatkumiseen.
Syntymäpäivääni on enää viikko. Vuoden alussa mietin, tulenko sitä näkemään. Nyt se näytästää hyvinkin todennäköiseltä. Samalla tuntuu että olen vanhentunut edellisestä syntymäpäivästä paljon enemmän kuin vuoden.
Ennen sairastumistani pidin itseäni vielä melko nuorena. Ihmettelin kolmenkympin korvilla olevien kavereiden vaikerrusta siitä, tässäkö elämä nyt on, kun oma elämäni oli mielestäni yhä täynnä mahdollisuuksia. Enhän ollut vielä järin vanha ja tulen pitkäikäisestä suvusta, minulla olisi kaikella todennäköisyydellä edessä monta kymmentä mielenkiintoista vuotta. Ajattelin, että minulla on vielä aikaa tehdä vaikka mitä.
Tämän asenteen syöpä on hiertänyt minusta irti. Nyt kysyn itseltäni, mitä minulla vielä on aikaa tehdä? On kuin syöpä olisi tehnyt minusta kertaheitolla 75-vuotiaan. Ehkä katkerin tälle sairaudelle olenkin siitä, että se vei minulta paitsi terveyden, myös tulevaisuuden, uskon elämän jatkumiseen.
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Takaisin kaupunkiin
...ja sairaaseen todellisuuteen - heti huomenna on fysioterapia, tosin vasta iltapäivällä ja siinäpä onkin pulma: mihin tuikkaan päivähoidosta vapaalla olevan pojan, kun miehen pitäisi olla töissä ja lähi-isovanhemmat ovat lomareissulla? Otanko nelivuotiaan fyssarille mukaan kuuntelemaan kun äiti voihkii kivusta?
Olisi siellä mökillä pidempäänkin viihtynyt. Uimassa kävin melkein joka päivä - merivesikin on nyt lämmintä kuin linnunmaito. Ennen lähtöä kysäisin fyssarilta käden käyttämisestä, ja uimisen lisäksi hän antoi luvan kaikkeen tavalliseen puuhailuun. No, saaressa kun ollaan, soutaminen lienee ihan tavallista puuhaa? Uinti ja soutaminen tuntuivat kumpikin kipeässä kädessä hyvältä, eli eivät tuntuneet missään. Sädepuolen hartiankin poltin, SK 20 aurinkovoiteesta huolimatta. Kas kun soutaessa uikkarin olkain hiersi aurinkovoiteen pois... Saunassakin kävin enkä edes muistanut että saunomisesta varoitellaan ennen kuin olin jo istunut löylyssä hyvän aikaa. Seuraavana päivänä olivat sormet turvoksissa, molemmista käsistä - helle lienee ollut syypää pikemminkin kuin sauna.
Uimaproteesi ja uudet uikkarit olivat siis kovassa käytössä. Virallista Proteesia ei sen sijaan voi kehua hellemukavuudesta, sen enempää kuin Amoenan nailonisia rintsikoitakaan. Fylli-tätikin pääsi välillä käyttöön kaikkein hikisimmiksi päiviksi. Syöpää on vaikea unohtaa kun kaikkinainen epämukavuus muistuttaa siitä lähes joka hetki. Kaipaan mikrokuitua, kuka tekisi siitä myös tissipuoliliivejä (vihjeitä vastaanotetaan)? Ikävä kyllä ihan ilmankaan en osaa liuhottaa, koska sen lisäksi että näytän liivittä ja toppauksitta armottoman toispuoleiselta, ryhtini menee vinoon ihan väkisinkin.
Rouvan lyhyt kesätukka keräsi kyllä kylillä katseita, mutta oudommat eivät kehdanneet kysyä ja tutut taustan jo pääsääntöisesti tiesivätkin. Ja onhan tukka reilussa viikossa kovasti tuuhentunut, vaikka pituutta ei olekaan tullut paljon lisää.
Arpi ei ole ihan täydellisesti parantunut, yksi rupi on edelleen jäljellä ja helle sai sen erittämään, ei kuitenkaan kovin paljon. Tuntoaisti palailee pätkittäin, mutta kainalo kai tulee jatkossakin näyttämään joltain ihan muulta ruumiinosalta (jätän lukijan arvauksen varaan, miltä). Särkylääkkeistä sen sijaan pääsin eroon. Helle tuntuu kuitenkin pahentavan nivelvaivoja, joista viimeksi valitin, ja pahimmoillaan illalla nukkumaan käydessä särki niin etten pystynyt nukahtamaan ennen kuin turvauduin panadol-purkkiin. Pariin kertaan piti miehen myös käydä vetämässä emäntä lattialta ylös, kun kyykistyttyäni tuntui kaikki voima häviävän lihaksista enkä enää päässytkään jaloilleni.
Päivät olivat puuhakkaita, siitä jo arkirutiinien pyöritys alkukantaisissa oloissa pitää huolen. Lisäksi luin yhden kirjan, päättelin puolentusinaa sytomyssyä - nyt pitäisi enää alkavalla viikolla toimittaa ne keräyspisteeseen - ja yhtenä päivänä kävimme eväsretkellä. Illalla menimme ajoissa nukkumaan, mutta nukuin huonosti. Ehkä siitäkin voi pääasiassa syyttää hellettä, mutta siinä missä päiväsaikaan puuhatessa ajatukset saa pidettyä kurissa, yöllä valvoessa on aikaa pyöritellä ikäviä asioita mielessään. Lähestyy se hetki, kun pitäisi saada uudestaan tavallisen elämän syrjästä kiinni, eikä se tunnu ihan helpolta.
Olisi siellä mökillä pidempäänkin viihtynyt. Uimassa kävin melkein joka päivä - merivesikin on nyt lämmintä kuin linnunmaito. Ennen lähtöä kysäisin fyssarilta käden käyttämisestä, ja uimisen lisäksi hän antoi luvan kaikkeen tavalliseen puuhailuun. No, saaressa kun ollaan, soutaminen lienee ihan tavallista puuhaa? Uinti ja soutaminen tuntuivat kumpikin kipeässä kädessä hyvältä, eli eivät tuntuneet missään. Sädepuolen hartiankin poltin, SK 20 aurinkovoiteesta huolimatta. Kas kun soutaessa uikkarin olkain hiersi aurinkovoiteen pois... Saunassakin kävin enkä edes muistanut että saunomisesta varoitellaan ennen kuin olin jo istunut löylyssä hyvän aikaa. Seuraavana päivänä olivat sormet turvoksissa, molemmista käsistä - helle lienee ollut syypää pikemminkin kuin sauna.
Uimaproteesi ja uudet uikkarit olivat siis kovassa käytössä. Virallista Proteesia ei sen sijaan voi kehua hellemukavuudesta, sen enempää kuin Amoenan nailonisia rintsikoitakaan. Fylli-tätikin pääsi välillä käyttöön kaikkein hikisimmiksi päiviksi. Syöpää on vaikea unohtaa kun kaikkinainen epämukavuus muistuttaa siitä lähes joka hetki. Kaipaan mikrokuitua, kuka tekisi siitä myös tissipuoliliivejä (vihjeitä vastaanotetaan)? Ikävä kyllä ihan ilmankaan en osaa liuhottaa, koska sen lisäksi että näytän liivittä ja toppauksitta armottoman toispuoleiselta, ryhtini menee vinoon ihan väkisinkin.
Rouvan lyhyt kesätukka keräsi kyllä kylillä katseita, mutta oudommat eivät kehdanneet kysyä ja tutut taustan jo pääsääntöisesti tiesivätkin. Ja onhan tukka reilussa viikossa kovasti tuuhentunut, vaikka pituutta ei olekaan tullut paljon lisää.
Arpi ei ole ihan täydellisesti parantunut, yksi rupi on edelleen jäljellä ja helle sai sen erittämään, ei kuitenkaan kovin paljon. Tuntoaisti palailee pätkittäin, mutta kainalo kai tulee jatkossakin näyttämään joltain ihan muulta ruumiinosalta (jätän lukijan arvauksen varaan, miltä). Särkylääkkeistä sen sijaan pääsin eroon. Helle tuntuu kuitenkin pahentavan nivelvaivoja, joista viimeksi valitin, ja pahimmoillaan illalla nukkumaan käydessä särki niin etten pystynyt nukahtamaan ennen kuin turvauduin panadol-purkkiin. Pariin kertaan piti miehen myös käydä vetämässä emäntä lattialta ylös, kun kyykistyttyäni tuntui kaikki voima häviävän lihaksista enkä enää päässytkään jaloilleni.
Päivät olivat puuhakkaita, siitä jo arkirutiinien pyöritys alkukantaisissa oloissa pitää huolen. Lisäksi luin yhden kirjan, päättelin puolentusinaa sytomyssyä - nyt pitäisi enää alkavalla viikolla toimittaa ne keräyspisteeseen - ja yhtenä päivänä kävimme eväsretkellä. Illalla menimme ajoissa nukkumaan, mutta nukuin huonosti. Ehkä siitäkin voi pääasiassa syyttää hellettä, mutta siinä missä päiväsaikaan puuhatessa ajatukset saa pidettyä kurissa, yöllä valvoessa on aikaa pyöritellä ikäviä asioita mielessään. Lähestyy se hetki, kun pitäisi saada uudestaan tavallisen elämän syrjästä kiinni, eikä se tunnu ihan helpolta.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Virallinen Proteesi
Olin varannut tälle aamulle proteesinsovituksen vielä ennen viikon mökkilomaa, että saan uimaproteesin mukaani. Eilinen ukonilma ei ollut ilmaa raikastanut, vaan hautova helle on ennallaan. Lämmintä oli jo aamuyhdeksältä reippaasti yli 20 astetta. Niinpä olin aivan hiessä päästessäni perille Bulevardille. Onneksi sovittelusessiossa ystävällisen ja tehtäväänsä harjaantuneen hoitajan kanssa ei mennyt kuin kymmenkunta minuuttia, ja sen jälkeen pääsin lähtemään kotiin mukanani Virallinen Proteesi, uimaproteesi sekä vielä yhdet liivit, jotka puuvillavuorauksensa ansiosta tuntuvatkin mukavilta tällä säällä.
Viimeisen viikon ajan kiusana ovat taas olleet nivelkivut, varsinkin lonkissa. Välillä ne jo hävisivät, mutta en tiedä voiko olla niin että tämä helle houkutteli ne takaisin. Itse epäilen että niveloireet kuuluvat vaihdevuosivaivoihin. Yön nukuttuani tai vaikkapa pidempään istuttuani olen aivan jumissa. Nilkkoja, polvia, lonkkia ja toisinaan myös hartioita särkee. Fyssarille tästä eilen mainitsin ja hän kysyi olenko puhunut oireistani lääkärille. En ole, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, kun mitään lääkärikäyntiä ei ole tiedossa ja rintakirurgiselta minut jo sangen selvästi toivotettiin tervemenneeksi syöpiksen puolelle. Sielläkin kontaktini rajoittuvat jatkossa sädehoitajaan. Hänen kauttaan voin kyllä asioita sädehoitolääkärille esittää, mutta ymmärsin että silloin kyse on lähinnä sädehoitoon liittyvistä oireista. Ketä siis vaivaisin muilla vaivoillani? Onkologini lienee hyvin ansaitulla kesälomalla, joten häntäkään en nyt viitsi sähköpostilla ahdistella. Ehkä sitten elokuun puolella.
Mutta nyt siis edessä on lomaviikko mökillä, ja samalla irtiotto netistä, telkkarista ja muista nykyajan mukavuuksista. Kaupunkiin tullaan taas takaisin vasta pakon edessä, jos säät eivät tästä ihan mahdottomiksi muutu. Ei siis pidä pelästyä jos minusta ei kuulu mitään ennen ensi sunnuntaita. Toivotan teille kaikille mukavaa viikkoa.
Viimeisen viikon ajan kiusana ovat taas olleet nivelkivut, varsinkin lonkissa. Välillä ne jo hävisivät, mutta en tiedä voiko olla niin että tämä helle houkutteli ne takaisin. Itse epäilen että niveloireet kuuluvat vaihdevuosivaivoihin. Yön nukuttuani tai vaikkapa pidempään istuttuani olen aivan jumissa. Nilkkoja, polvia, lonkkia ja toisinaan myös hartioita särkee. Fyssarille tästä eilen mainitsin ja hän kysyi olenko puhunut oireistani lääkärille. En ole, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, kun mitään lääkärikäyntiä ei ole tiedossa ja rintakirurgiselta minut jo sangen selvästi toivotettiin tervemenneeksi syöpiksen puolelle. Sielläkin kontaktini rajoittuvat jatkossa sädehoitajaan. Hänen kauttaan voin kyllä asioita sädehoitolääkärille esittää, mutta ymmärsin että silloin kyse on lähinnä sädehoitoon liittyvistä oireista. Ketä siis vaivaisin muilla vaivoillani? Onkologini lienee hyvin ansaitulla kesälomalla, joten häntäkään en nyt viitsi sähköpostilla ahdistella. Ehkä sitten elokuun puolella.
Mutta nyt siis edessä on lomaviikko mökillä, ja samalla irtiotto netistä, telkkarista ja muista nykyajan mukavuuksista. Kaupunkiin tullaan taas takaisin vasta pakon edessä, jos säät eivät tästä ihan mahdottomiksi muutu. Ei siis pidä pelästyä jos minusta ei kuulu mitään ennen ensi sunnuntaita. Toivotan teille kaikille mukavaa viikkoa.
torstai 15. heinäkuuta 2010
Sädehoidon simulointi
Palasimme eilen illalla takaisin kotiin helteiseltä Itä-Suomen kiertueeltamme, ja tänä aamuna vuorossa oli paluu sairasarkeen. Kello soi seitsemältä että ehtisin punktioon, mutta kas, kaikki neste oli taas yön aikana imeytynyt pois. Siispä riitti että ehdin yhdeksältä bussiin, koska kymmeneltä oli fysioterapia.
Fysioterapia oli taas silkkaa tuskaa. Kun fyssari hieroi aristavaa olkavarttani ja vielä kipeämpää käsivarttani, teki mieli huutaa tai purra jotain, vaikka sormiaan. Tästä kun mainitsin, fyssari tuumi että hyvä sentään etten halunnut häntä purra, joku hoidettava oli kuulemma melkein senkin tehnyt. Vasen käsi on kuitenkin fyssarin mukaan jo paljon paremmassa kunnossa kuin vielä viikko sitten, joten hänkin mielellään myönsi minulle lomaa ensi viikon ja seuraava tapaaminen sovittiin reilun viikon päähän maanantaille. Lupasin vielä jumpata kättä tunnollisesti myös lomalla ollessani.
Fysioterapian jälkeen ehdin mukavasti kävellä syöpikselle ja juoda siellä kahviossa jääteet (vihreää teetä, huom!). Tämä kuumuus käy voimille, joten fyssarin ja lyhyen kävelymatkan jäljiltä olin jo aivan naatti. Syy on ilmeisesti siinä että muutenkin matala verenpaineeni laskee lämpimillä entisestään, josta seuraa lievä huimaus ja huonovointinen olo.
Jääteestä ja lepohetkestä virkistyneenä laskeuduin pohjakerrokseen sädehoito-osastolle, enkä siellä kauan ehtinyt istuakaan, kun röntgenhoitaja tuli kutsumaan minut sisään.
Tarkempaa sädehoitosuunnitelmaa varten tehtiin vielä yksi tietokonetomografia, tosin ilman varjoainetta tällä kertaa (suonet kiittävät). Lavetille pötkölleen ja pään yläpuolella olevista kauhukahvoista kiinni. Ennen tomografiaa hoitajat asettelivat minua vielä vähän parempaan asentoon ja teippailivat rintaani - sekä oikeaan että arven päälle - jonkinlaista rautalankaa, kuulemma kohdistusta helpottamaan. Arvatenkin lanka näkyy tomografiakuvissa? Sitten piti olla liikkumatta niin pitkään että vasen käsi puutui jo pahan kerran. Tomografiakuvat otettiin ja sen jälkeen tehtiin varsinainen kohdistus lasereilla. Lopuksi hoitaja tatuoi vielä ihooni kolme pientä pistettä - yhden vasemman kainalon puolelle arven päähän, yhden rintakehään ja yhden oikeaan rintaan. Täytyy todeta että tatuoinnit eivät ole minun alaani, sen verran ikävältä kaksi noista pisteistä tuntui tehtäessä. Vasen kainalo ei tietysti tunnekaan mitään.
Ja siinä se oli. Seuraavan kerran menen syöpikselle 27. päivä, kun sädehoito alkaa.
Fysioterapia oli taas silkkaa tuskaa. Kun fyssari hieroi aristavaa olkavarttani ja vielä kipeämpää käsivarttani, teki mieli huutaa tai purra jotain, vaikka sormiaan. Tästä kun mainitsin, fyssari tuumi että hyvä sentään etten halunnut häntä purra, joku hoidettava oli kuulemma melkein senkin tehnyt. Vasen käsi on kuitenkin fyssarin mukaan jo paljon paremmassa kunnossa kuin vielä viikko sitten, joten hänkin mielellään myönsi minulle lomaa ensi viikon ja seuraava tapaaminen sovittiin reilun viikon päähän maanantaille. Lupasin vielä jumpata kättä tunnollisesti myös lomalla ollessani.
Fysioterapian jälkeen ehdin mukavasti kävellä syöpikselle ja juoda siellä kahviossa jääteet (vihreää teetä, huom!). Tämä kuumuus käy voimille, joten fyssarin ja lyhyen kävelymatkan jäljiltä olin jo aivan naatti. Syy on ilmeisesti siinä että muutenkin matala verenpaineeni laskee lämpimillä entisestään, josta seuraa lievä huimaus ja huonovointinen olo.
Jääteestä ja lepohetkestä virkistyneenä laskeuduin pohjakerrokseen sädehoito-osastolle, enkä siellä kauan ehtinyt istuakaan, kun röntgenhoitaja tuli kutsumaan minut sisään.
Tarkempaa sädehoitosuunnitelmaa varten tehtiin vielä yksi tietokonetomografia, tosin ilman varjoainetta tällä kertaa (suonet kiittävät). Lavetille pötkölleen ja pään yläpuolella olevista kauhukahvoista kiinni. Ennen tomografiaa hoitajat asettelivat minua vielä vähän parempaan asentoon ja teippailivat rintaani - sekä oikeaan että arven päälle - jonkinlaista rautalankaa, kuulemma kohdistusta helpottamaan. Arvatenkin lanka näkyy tomografiakuvissa? Sitten piti olla liikkumatta niin pitkään että vasen käsi puutui jo pahan kerran. Tomografiakuvat otettiin ja sen jälkeen tehtiin varsinainen kohdistus lasereilla. Lopuksi hoitaja tatuoi vielä ihooni kolme pientä pistettä - yhden vasemman kainalon puolelle arven päähän, yhden rintakehään ja yhden oikeaan rintaan. Täytyy todeta että tatuoinnit eivät ole minun alaani, sen verran ikävältä kaksi noista pisteistä tuntui tehtäessä. Vasen kainalo ei tietysti tunnekaan mitään.
Ja siinä se oli. Seuraavan kerran menen syöpikselle 27. päivä, kun sädehoito alkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
