tiistai 1. maaliskuuta 2011

Yskä

Olimme juuri pojan kanssa lähdössä kirjastosta kun onkologini soitti. Odotin soittoa vasta huomenna, joten olin vähän yllättynyt.
- Sinulla on kuulemma ollut pitkään yskä, onkologi sanoi. - Kerropa vähän tarkemmin milloin ja miten se alkoi?
Kerroin että olen yskinyt vuodenvaihteesta asti. Silloin oli jonkinmoista flunssaa. Sen jälkeen flunssaoireet hävisivät, mutta yskä on jäänyt.
- Ja antibioottikuurinkin olet syönyt? onkologi varmisti.
Vastasin että näin on. Yskä paheni joten toissaviikolla kävin työterveyslääkärillä. Epäily oli keuhkoputkentulehdus vaikka keuhkoista tai putkista ei mitään ylimääräistä kuulunutkaan. Sain kuurin azithromysiiniä, joka vei yskästä limaisuuden, mutta ei poistanut itse yskää.
- Ja millaista se yskä nyt on?
Kuivaa ja jatkuvaa, köhin pitkin päivää, hengästyessäni, puhuessani ja laulaessani enemmän. Ei, hengenahdistusta ei ole, mutta joskus tuntuu että keuhkoon pistää.
Onkologi sanoo, että nämä oireet sopisivat kyllä hyvin sädepneumoniittiin. Ehtisinkö jo huomenna verikokeisiin? Ja koska sädepneumoniitti ei yleensä näy tavallisessa keuhkokuvassa kovin hyvin, hän pistää minulle lähetteen keuhkojen viipalekuvaan mahdollisimman pian.  

13 kommenttia:

  1. Hyvä että homma vihdoin etenee!

    VastaaPoista
  2. Jep, Terhin kanssa samaa mieltä, vaikka olisihan sitä ihmisellä parempaakin tekemistä, kuin tutkimuksissa ravaaminen. Elämä on.

    VastaaPoista
  3. Terhi, ehkä se olisi edennyt aiemmin jos olisin tarmokkaasti sitä ajanut. Olen vähän itse toivonut että yskä vain menisi pois.

    rk, väitöskirjani päällä taitaa oikeasti olla jokin kirous, ei ole tarkoitettu että saisin sen valmiiksi...

    VastaaPoista
  4. Pyh ja pah Kitsune ei mitään kirouksia ole olemassa !!!! Ja varovasti ... "hus sika metsään" ... jos niitä meinaan on. Ennustajaeukkoja ei olla, mutta hyvä on, että pääset kuvaan, oikein hyvä ! Tsemppiä !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  5. pirtsikka, kuva menee kuukauden päähän. Tuntuu olevan laitteet kovalla käytöllä. :/ No, labrassa kävin tänään ja niitä tuloksia pitäisi tulla pikemmin. Hoito voidaan kuulemma aloittaa jo niidenkin selvittyä.

    VastaaPoista
  6. heips, kuullosti niin tutulta nää oirekuvaukset..tosin minulla ollut yskä vaivaa "lähes koko aikuis-iän" epäsäännöllisen säännöllisesti. Mutta säteiden loppumisen jälkeisenä kevättalvella kovasti ongelmaa kuivan hakkaavan yskän kanssa, "syvältä asti" piti selvittää hengitystä, ei niinkään tosiaan ahdistanut mutta jotenkin hankala olo ja uupuneen väsy olo. No ko sädepneumoniitti epäilyä silloinkin ensin, mutta kun tulokset eivät kuvista(tavis keukokuva + labrat) eivät sitä vahvistaneet, otettiin vielä mykoplasma vasta-aineet ja niistä tuloksena tuore sairastettu infektio, siihen sopiva antibioottikuuri niin hepotti hetkeksi...
    No elämä jatkui ja enemmän + vähemmän yksien välillä. TTH määräsi astmatutkimuksiin ja vuosi sitten kevättalvella kaikki mahd puhallukset ja altistukset tehtiin..ei astma diagnoosia vaan keuhkolääkäri tarjosi nexiumia kun epäili vahvasti olevan refluksi taudin...höh...söin kuuliaisesti vaikkei minua juuri elämässäni ollut närästänyt. Oireet eivät helpottaneet. Tuskastuin yskimiseen(joka kesälomamaatkalla ja töistä poissa ollessa aina helpotti) uusittiin,eri keuhkolääkärille lähete toiseen sairaalaan..ja tutkimukset uusiksi tuloksena: tilanne merkittävästi huonontunut keuhkojen osalta ja dg selvä. Astmalääkitys kehiin, vankka kortisoni hengittelysuihke ja laajentava lääke tarvittaessa ja ihan lyhyessä ajassa elämäni alkoi helpottaan:) ihanaa kun jaksaa jotain eikä koko ajan köhi.
    Aikas moni tuntuu hoitojen jälkeen oireilevan keuhkoilla...hyvä on syy selvittää, vaihtoehtoja kun löytyy.
    Tsemppiä odotteluun ja toivottavasti sinäkin avun saat.

    VastaaPoista
  7. Korjaus, kuva onkin jo ensi viikolla. Labratuloksia odotettavissa perjantaina.

    Nina, mulla ei ole koskaan mitään astmaan viittaavia oireita ollut. Yhden antibioottikuurin tosiaan juuri söin, ja oireet helpottivat mutta silti yskittää aina vaan. Odotetaan ja katsotaan nyt mitä noista labroista ja TT-kuvista selviää.

    VastaaPoista
  8. Hyvä että kuvaus on ensiviikolla, eikä kuukauden kuluttua :)

    Ninan selostuksesta voisi kuvitella, että astma kehittyi työpaikan olosuhteiden vuoksi..? Vai onko työpaikka pysynyt samana?

    VastaaPoista
  9. Heh, piti googlettaa tuota sädepneumoniittia. Ja tietty meni Tiinan blogiin yksi eka sivun linkeistä... Hyvä että tutkimukset etenee ja sait kuva-ajankin ensi viikolle.

    VastaaPoista
  10. Hyvä että asiat hoituu nopeasti. Saa mahdollisen avun heti. Toivottavasti saat yskän pois. Päivänpaistetta:)

    VastaaPoista
  11. jep terhi...työpaikka peräistä hieman epäillään...sukurasitekkin on, mutta hoitojen jälkeen selkeästi huonommaksi meni tilanne ja rasituksensieto esim hiihtäessä. Yskänä vain ilmenee mulla eikä tosiaan millään perinteisellä ahdistuksella. Hienoa tosiaan kitsune, että ottavat nopeasti asiaan kantaa ja saat kunnon kuvaukset:)
    Ja jos sattus työmaani oireiden pahentajaksi selviämään...on se kyllä hieman ongelmallista...ainoa paikka meidän organisaatiossa jossa selviän tällä fysiikalla(selkä ja käsiongelmani kanssa)työkuntoisena...mutta katsellaan mitä tää elämä tuo tullessaan..

    VastaaPoista
  12. Pidän peukkuja Nina, että löydät itsellesi uuden työn, jossa yskä loppuisi - ellei sen aiheuttajaa saada eliminoitua. Ja Kitsunelle tietty myös, että yskä vihdoin loppuisi ja aiheuttaja olisi mahdollisimman "vähäpätöinen".

    VastaaPoista
  13. Mielessä heti aamusta. Tiukka pipo päähän, niin ei ajatukset mahdu harhailemaan!

    VastaaPoista