Kun olin lapsi, telkkarissa mainostettiin jotain hammastahnaa lauseella "Reikiä nolla!"
Tänä sateisena aamuna tallustelin lätäköiden poikki Meilahteen uusissa punaisissa Hai-saappaissa. Valvottu viime yö* alkoi painaa odotushuoneen penkillä, arpoessani kumpi tarjoasi parempaa ajankulua, 7 päivää -lehti vai Syöpäjärjestöjen toimintaesite. Olin selaillut jälkimmäistä tajuamatta siitä sanaakaan kun lääkärin ääni havahdutti minut. Pelkästään katsahdus onkologini hymyileviin kasvoihin riitti kertomaan että kaikki oli hyvin.
Vastaanoton aikana kävimme pikaisesti läpi koetulokset, rytmihäiriöt, unettomuuden ja elämäni muut viime aikaiset kommellukset. Sitten onkologini totesi että puolen vuoden päästä tavataan ja toivotti minulle onnea matkaan. Ellen itse ano audienssia, Syöpätautien klinikka ei minua kaipaa ennen kuin ensi vuonna helmikuun loppupuolella. Enkä voi väittää minäkään kaipaavani Syöpistä.
* Syyt valvomiselle olivat tällä kertaa muut kuin kontrollijännitys, ainakin enimmäkseen.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
MAHTAVAA !!! KITSUNE ONNEA !!!!
VastaaPoistapirtsikka
JIppppiiiii! Onnea <3
VastaaPoistaHienoja uutisia:) oikein ihanaa syksyä sinulle ja perheellesi! / Nina
VastaaPoistaHyvä sinä \o/. Ei sinne syöpikselle ikävä tule, vaikka kontrollivälit pitenevät. Koskaan en ole saanut edes kahvioon pysähdytyksi, vaan äkkiä sisään ja vielä äkkiämmin ulos.
VastaaPoistaLisää yhtä mukavia reissuja uusille, punaisille Hai-saappaillesi :) - ja antoisaa työmatkaa!
Mahtavia uutisia! Onnea!
VastaaPoistaVarmaan olo on helpottunut. Tuskin tulee ikävä Syöpistä. Täälläkin olisi Hai-saappaille käyttöä. Vettä tulee taivaan täydeltä, eikä hotsittaisi yhtään lähteä viemään koiraa ulos. Mutta pakkohan se on.
Hyvää syksyn jatkoa.
Varmaan on kakkukahvit paikallaan.
Ihana päivitys :) Mukavaa syksyä ja toivotaan, että ne uni- ja sydänasiatkin saadaan pian järjestykseen.
VastaaPoistaHienoa! Tuuletus!
VastaaPoistaKiitos onnitteluista teille kaikille. Tästä on hyvä ryhtyä pakkailemaan matka-askia kolmen viikon Lähi-idän kenttärupeamaa varten. Sillä reissulla ei Hai-saappaita tarvita. :)
VastaaPoistaOnnittelut.Nyt nauti täysin rinnoin.ONNEA:::)
VastaaPoistaHieno homma!
VastaaPoistaJee, jee jee!!!
VastaaPoistaOlen sanomattoman onnellinen puolestasi! Onnea! Ja ihanaa lukea, että pääset lämpimään täältä syksystä! Ihanaa reissua!
Hope
Hienoa \o/
VastaaPoistaOnnea ja hyvää matkaa ! Nauti lämmöstä, täällä kun on jo väistämättä syksy, tänään huomasin jo ruskan puissa, nyt jo... Mullakin on ruusunpunaiset hait, pidän täällä yllä punaisten saappaiden mainetta sillä aikaa kun sinä kipittelet sandaaleissa : )
VastaaPoista