Tämä päivä alkoi hyvillä uutisilla: keuhkokuvat olivat kaikin puolin normaalit. Keuhkoissa ei mitään epäilyttävää, ei nestettä missään ja sydänkin ihan sen kokoinen kuin pitääkin. Myös labra-arvot olivat mallillaan, jopa se kilpirauhasarvo, joka tässä syöpähoitojen jälkeen on näyttänyt ihan mitä sattuu. Ilmeisesti TSH-arvon heittely on tosiaan ollut yhteydessä tietokonetomografioissa käytettyyn jodivarjoaineeseen. Rytmihäiriöistä ei siis tarvitse ottaa ylimääräistä sydämentykytystä.
Eilen oli myös vihdoin tullut yhteydenotto perinnöllisyysklinikalta (tai oikeammin kliinisen genetiikan yksiköstä). Oli suoraan sanoen jo lykännyt tämän asian jonnekin aivojen ö-mappiin, mutta tuo kirje, jossa ilmoitettiin puhelinajasta huomiselle, pakotti kaivelemaan sen mapin esille. Samalla sovitaan jatkoaika varsinaisia tutkimuksia varten. Hiukkasen jännittää kuitenkin. On tietenkin epätodennäköistä, että minulta mitään (tunnettua) rintasyövälle altistavaa mutaatiota löytyisi, mutta jos niin sattuisi käymään, olisi siinä pohdinnan paikka, vaikka olin mielestäni jo kertaalleen asian itselleni selväksi ajatellut. Toisaalta, jos mitään ei löydy, niin kuin odotettavissa on, keventäisi sellainen tulos melkoisesti mieltä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvältä kuulostaa kuvat ja arvot :) Peukkuja myös sinne perinnöllisyysosastolle.
VastaaPoistaHienoa, että tulokset on ollut kohdillaan.
VastaaPoistaToivottavasti ei mitään vikageeniä löydy. Kun mä kävin siellä perinnöllisyys neuvonnassa, kuulosti tosiaan paremmalta, että mitään ei löydy. Hyvä tietysti, että tutkitaan.
Onnittelut hyvistä tuloksista ja peukut hyville geeneille ;)
VastaaPoistaUpeat tulokset, hienoa!
VastaaPoistaPeukutan myös "normaalille" geenitulokselle. Kyllä se mieltä huojensi kun ei itseltäni mitään (tunnettua) mutaatiota löytynyt, vaikka olinkin asian mielessäni jo pureksinut.
T. Päivi
Perinnöllisyysklinikan puhelu oli kyllä yhtä tyhjän kanssa, heillä on niin paljon jonoa että saan EHKÄ ajan ensi vuodelle...
VastaaPoistaHyvä keuhkot ja sydän JEE ! Hyvä labratulokset JEE ! Sitkeyttä perinnöllisyysjutskaan !
VastaaPoistapirtsikka
Hyvät tulokset, hienoa!! Harmi että toi perinnöllisyysklinikan puhelu oli lähes yhtä tyhjän kans.
VastaaPoistaHiuspäivitys täällä olisi kiva :)
VastaaPoista