Terveesti itsekäs?

Paremman sunnuntain jälkeen vointi on laskenut kuin lehmän häntä. Ehkä rasitin itseäni liikaa sunnuntaina, mene tiedä, tai ehkä olen saanut varovaisuudestani huolimatta jonkin vatsataudin. Tai ehkä elimistöni vain alkaa saada tarpeekseen solunsalpaajista. Tänä aamuna oli taas vaikeuksia saada ruokaa alas, huimaa ja oksettaa. Vatsakin on kuralla jo kolmatta päivää.

Olimme suunnitelleet ja varanneet ystäväni kanssa tälle viikolle lyhyen kylpyläreissun piristämään meitä molempia. Ystävän nuorimmaisen sairastuminen piti meitä lähdön onnistumisen suhteen jännityksessä sunnuntaihin saakka. Tänään sitten jouduin pahoilla mielin soittamaan ystävälleni ja kertomaan että en itse ole siinä kunnossa että jaksaisin huomenna useamman tunnin juna- ja automatkan. Voihan olla - ja olisikin juuri tyypillistä kohtalon ivaa - että huomenna vointini on jo paljon parempi, mutta jos ei olekaan, peruutusta ei oikein voi jättää samaan päivään. Eniten harmittaa, että jouduin tuottamaan pettymyksen myös ystävälle. Tästä kylpyläkäynnistä kun oli ollut puhetta varmaankin pari vuotta, mutta aina muut velvoitteet ja kiireet työntyivät sen tielle. Sairastumiseni jälkeen päätimme, että nyt mennään eikä meinata. Tauti päätti sitten toisin.

Ennen sairastumistani elin siinä uskossa, että osaan ottaa aikaa itselleni ja olla sillä paljon puhutulla tavalla terveesti itsekäs. Että en ainakaan ole sellainen kaikkialla parjattu kiltti suorittajatyttö. Tämä sairaus on osoittanut minulle että olen vain hämännyt itseäni. Pohjimmiltani taidan sittenkin olla pitkälti juuri sellainen tunnollinen suorittaja, joka pistää velvollisuudet etusijalle ja huolehtii omasta hyvinvoinnistaan viimeisenä.