Keuhko-TT:n tulokset

Lääkäri soitti tänään kun olin matkalla työpaikalle. Keuhkokuvat ovat puhtaat. Jos mahdollista, ne ovat vähän liiankin puhtaat - niissä ei ole myöskään mitään selviä merkkejä siitä epäillystä sädepneumoniitista. Yskän on lääkärin mukaan voinut aiheuttaa jokin muu labra-arvoissa näkymätön infektio, esim. mykoplasma-mikrobi. Kortisoni ajetaan nyt alas, koska turha sitä on syödä sivuvaikutuksineen. Pienennän annostusta puoleen heti huomenna ja lopetan lääkityksen ensi sunnuntaihin. Toivotaan että yskäkin - joka on siis puolitoista viikkoa kestäneen kuurin kuluessa melkein kokonaan hävinnyt - pysyy poissa. Jos ei, palataan taas asiaan.

Kauneus on katsojan korvien välissä

Ostin kirja-alesta Pia Kaulion ja Leena Rosenbergin kirjan Nainen ja rintasyöpä (Minerva, 2008). Se onkin ensimmäinen rintasyöpäaiheinen kirja jonka olen lukenut, jos sarjakuvaa ei lasketa. Silloin kun sairastuin en halunnut lukea mitään kirjoja. En voinut sietää selviytymiskertomuksia, joiden sankaritar syöpää tuskin huomasikaan viilettäessään hoitamassa töitään entiseen tapaan, koska ne olisivat saaneet minut tuntemaan itseni, sairaslomalaisen, entistä suuremmaksi luuseriksi, enkä varsinkaan niitä tarinoita, joissa on surullinen loppu, koska se tuntui itselle aivan liian mahdolliselta ja läheiseltä.

Kaulion ja Rosenbergin kirja koostuu pääasiassa rintasyövän itse kokeneilta naisilta kootuista kokemuksista. Naisten omien kertomusten lomassa on Kaulion ja Rosenbergin kirjoittamaa asiatekstiä. Minua kiinnosti varsinkin luku naiseudesta, koska itse olen tuntenut olevani syövän jälkeen aika hukassa naiseuteni kanssa. Luvun aluksi esitetään muutama kysymys: mitä seksuaalisuus ja naiseus sinulle merkitsevät? mitä rintasyöpä vaikutti naiseuteesi? mitä asioita olisit nyt valmis muuttamaan? mitä muutokset vaatisivat toteutuakseen? Siinäpä ajattelemisen aihetta kerrakseen.

Kun valittelin psykiatrille kadonnutta naiseuttani, hän ehdotti, että kokeilisin niitä keinoja, jotka ovat aikaisemmin saaneet minut tuntemaan oloni naiselliseksi. Pyörittelin neuvoa mielessäni. Kun asiaa oikein pohdiskelin, päädyin tulokseen että minulla asia on aina kulkenut niin päin, että kun voin henkisesti hyvin, tunnen oloni mukavaksi myös ruumiissani, kiinnitän huomiota ulkonäkööni ja saan iloa kivoista vaatteista ja pienestä laittautumisesta. Niinä elämäni jaksoina taas kun olen voinut henkisesti huonosti, olen viihtynyt kehnosti myös kehossani, suhtautunut välinpitämättömästi ulkonäkööni enkä ole tuntenut iloa pukeutumisesta. Syövän jälkeen olen elänyt tässä jälkimmäisessä tilassa. Olen kyllä yrittänyt käyttää vaatteita joista olen aikaisemmin pitänyt ja laittaa vähän meikkiä töihin lähtiessäni, mutta ei se ole saanut minua tuntemaan oloani yhtään sen kummemmaksi. Muutamien ihmisten varmasti hyvää tarkoittavat "näytät hyvältä" -kommentit olen ohittanut olankohautuksella, ajatellen että epäilemättä siihen nähden, jos vertailukohtana on vuoden takainen sytostaattipotilas. 

Päätin tarttua härkää sarvista ja toteuttaa yhden haaveen, joka minulla oli ennen syöpää - hankkia itselleni Belle Modesten korsetin. Ajattelin että jos sillä saisin takaisin sitä jotain vaikeasti määriteltävää viihtyvyyttä omassa kropassani, jonka selvästi olen syövän myötä hukannut. Pätevän tekosyyn korsetin teettämiselle sain toivottavasti ensi syksynä koittavasta juhlatilaisuudesta, jossa tarvitsen kaiken itseluottamukseni, ja haluan siksi olla kaikin puolin parhaimmillani.

Tiedusteluuni korsetin teettämisestä proteesitaskulla suhtauduttiin Belle Modestessa mutkattomasti, joten noin kuukausi takaperin kävin otattamassa mittoja ja esittämässä toiveita väristä, materiaalista ja mallista. Nyt tässä kuluneella viikolla kävin sovituksessa, jossa päälleni kokeiltiin omien mittojeni mukaan tehtyä malliversiota. Mieleeni oli tällä välillä jo alkanut tulla epäilyksiä koko hankinnan järkevyydestä - entä jos unelma olisikin pilalla, jos en nauttisikaan uudesta vaatteestani sitten kun sen saan?

Sovituskopissa peilikuvani edessä tunsin tehneeni oikean päätöksen. Vaikka päälläni oli vain puuterinvärisestä kankaasta ommeltu malli, joka on vielä kaukana suunnitellun lopputuloksen silkkisestä ihanuudesta, ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa peiliin katsoessani pystyin näkemään muuta kuin puuttuvan rinnan ja Meilahden mallin tukassa - näkemään itseni, hyväksyvin silmin.

Siivouspäivä

Päätin sitten kortisonihuuruissani tänään, pari koneellista pyykättyäni, tiskattuani ja leivän paistettuani, siivota vielä vaatekomeronkin. Kyytiä saivat niin liian avokaulaiset paidat, pieneksi jääneet uimapuvut kuin rintaliivitkin ajalta ennen kuin minusta tuli amatsoni. Jollakin tapaa en aikaisemmin ollut saanut tähän toimeen ryhdyttyä, vaikka leikkauksesta on jo yli puoli vuotta. Ainakin kymmenen paria rintsikoita siirsin nyt kylmästi roskikseen. Muutaman uusimman ja kauneimman parin säästin laatikkoon kaapin perälle, vaikka en tiedä minkä varalle. Tuskinpa minulla enää ikinä on niille käyttöä. Sääli, tykkäisin kauniista alusvaatteista. Toisaalta alusvaatteisillaan tissipuolisuuteni tulee silmiinpistävän selväksi, proteesiliivit tai ei. Eivät taida kauniit kuorrutukset auttaa, jos kakku on silikonia sisältä?

Ensimmäistä kertaa olen alkanut myös vakavissani miettiä mahdollista korjausleikkausta, jopa niin että karaisin mieleni ja katselin Rinnankorjausleikkauksen käsikirjaa voimatta edes kovin pahoin. Vatsamakkaraa minulla kyllä riittäisi leikeltäväksi asti, mutta selän puolelta otettava LD-kieleke, ehkä yhdistettynä silikoni-implanttiin, kuulostaisi jotenkin mukavammalta vaihtoehdolta. Leikkauskin olisi pienempi. Toisaalta tuolla menetelmällä ei tehdä kovin isoa rintaa, joten ehkä saisin samalla jäljellä olevan rinnan pienennyksen. Se tuntuu alkaneen roikkuakin viime aikoina entistä murheellisemmin, on kai masentunut raukka kaverinsa menetettyään. No, tällä tautihistorialla minulla on kuitenkin vielä paljon matkaa siihen että mistään rekonstruktiosta aletaan kanssani edes keskustella.

Jokin pieni rajapyykki toipumisessa on ehkä saavutettu, kun sain siivouspäivän pidettyä, ja olen alkanut ajatella korjausleikkausta?

Kortisonikuurilla

Tänään kävin keuhkojen TT:ssä, se meni rutiinisti, eikä ihme - tuosta vierestä laskin pikaisesti, että tämä oli viides tietokonetomografiani varjoaineen kanssa. Kanyylin pistämisessä tosin on aina oma jännityksensä - onneksi minua uskottiin kun sanoin että minulla on vaikeat suonet. Paikalle haettu kokeneempi hoitaja sai kanyylin suoneen toisella yrittämällä harjoittelijan katsellessa vierestä. Nyt sitten vain odottelen mitä kuvista sanotaan.

Kortisonikuurin olen jo aloittanut, ja vaikka annostus on paljon pienempi kuin doketakseli-hoidon yhteydessä, tiettyjä tuttuja oireita olen huomannut, vaikka lievempinä. Suuta kuivaa ja jano ahdistaa koko ajan, samoin muut limakalvot ja varsinkin sormien iho tuntuvat kuivuvan. Samalla näppyjä on alkanut ilmestyä naamaan. Ja virtaa riittää vaikka yöuni on lyhentynyt.

Toisaalta minusta myös tuntuu aivan kuin yskä olisi jo nyt hiukan helpottanut?

Labratuloksia

Onkologini soitti heti aamusta. Labratuloksissa oli kuulemma kaikki priimaa: tulehdusarvot normaalit, valkosolut eivät ole koholla, syöpämarkkerit asiaankuuluvan matalat. Näin ollen yskäni todennäköinen syy on tosiaankin sädepneumoniitti, ja aloitan lääkityksen jo ennen ensi tiistain keuhkokuvaa. Sain reseptit puhelimella apteekkiin, ja huomisaamusta aloitan hoidoksi kortisonikuurin ja vatsansuojalääkityksen. Odotettavissa on että kuurista voi tulla pitkänpuoleinen. Olo on kuitenkin helpottunut, sillä ikävämpiäkin vaihtoehtoja yskän aiheuttajaksi ehti tässä tuloksia odotellessa kummitella mielessä.

Yskä

Olimme juuri pojan kanssa lähdössä kirjastosta kun onkologini soitti. Odotin soittoa vasta huomenna, joten olin vähän yllättynyt.
- Sinulla on kuulemma ollut pitkään yskä, onkologi sanoi. - Kerropa vähän tarkemmin milloin ja miten se alkoi?
Kerroin että olen yskinyt vuodenvaihteesta asti. Silloin oli jonkinmoista flunssaa. Sen jälkeen flunssaoireet hävisivät, mutta yskä on jäänyt.
- Ja antibioottikuurinkin olet syönyt? onkologi varmisti.
Vastasin että näin on. Yskä paheni joten toissaviikolla kävin työterveyslääkärillä. Epäily oli keuhkoputkentulehdus vaikka keuhkoista tai putkista ei mitään ylimääräistä kuulunutkaan. Sain kuurin azithromysiiniä, joka vei yskästä limaisuuden, mutta ei poistanut itse yskää.
- Ja millaista se yskä nyt on?
Kuivaa ja jatkuvaa, köhin pitkin päivää, hengästyessäni, puhuessani ja laulaessani enemmän. Ei, hengenahdistusta ei ole, mutta joskus tuntuu että keuhkoon pistää.
Onkologi sanoo, että nämä oireet sopisivat kyllä hyvin sädepneumoniittiin. Ehtisinkö jo huomenna verikokeisiin? Ja koska sädepneumoniitti ei yleensä näy tavallisessa keuhkokuvassa kovin hyvin, hän pistää minulle lähetteen keuhkojen viipalekuvaan mahdollisimman pian.