Olen nyt viikon piikittänyt (tai pikemminkin piikityttänyt) Neupogenia. Tänä aamuna kävin kontrolliverikokeissa Meilahdessa. Tuskin tuntia ehti vierähtää ennen kuin lääkärini soitti perään. Olin parahiksi päässyt shoppailun makuun kauppakeskus Kampissa. Ostin itselleni paidan. Se onkin ensimmäinen muu vaate kuin huivi tai sukat sitten diagnoosin. Ostos oli sikäli merkittävä askel, että vaatteen ostaminen tarkoittaa minun uskovan eläväni sitä käyttämäänkin. Kaula-aukko on järkevästi o-mallinen eikä v kuten useimmissa nykyisissä paidoissani, jotka sopivat kyllä nykyiselle rintavalle mallilleni mutta huonommin tulevalle toispuoleiselle.
Mutta takaisin asiaan eli puheluun, johon tavoistani poiketen vastasin kesken ostosten kun näin sen tulevan sairaalan numerosta. Lääkärini ei kuulostanut kovin iloiselta kertoessaan, että valkosoluarvoni ovat edelleen ala-arvoiset ja hemoglobiinikin on mennyt putoamaan 93:en. Saatoin kuitenkin aivan rehellisesti sanoa, että olen viime päivät pahoinvoinnista selvittyäni ollut huomattavasti virkeämpi kuin edellisellä kierroksella enkä ole voinnissani mitenkään huomannut tuota hemoglobiinin putoamista - sydämentykytyksiä ei ole sen enempää kuin ennenkään. Eilen otin pitkästä aikaa jopa useamman juoksuaskeleen ehtiäkseni bussiin, tosin sillä seurauksella että lihakset tuntuivat välittömästi menevän maitohapoille ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa seuraavat kymmenen minuuttia.
Lopputulema oli puhelinkeskustelusta se, että Neupogenin pistämistä täytyy jatkaa ensi tiistaihin. Hemoglobiinille ei ole paljon tehtävissä, mutta valitsin kuitenkin lounaaksi maksapihvejä ja päivälliseksi pihvin punaviinikastikkeen ja parsakaalin kera. Jos siitä ei apua olekaan, ainakin tuli syötyä hyvin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Tuohon tekisi mieli lisätä vain, että pinaattia ja muuta vihreää ja rautapitoista päälle! Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaJuuri vaateostoilla huomasin itsekin tervehtyneeni henkisesti alkushokista.. uskalsin ostaa kerralla peräti kahdet proteesiliivit. Ajattelin, että ehdin käyttää kumpiakin niitä, tai paremminkin ehdin käyttää NE. Niin ja ne gaborin kengät.. niillä oli ilo kopsutella sairaalan käytävillä:)
VastaaPoistaTaitaa olla tuo shoppailu selvä naisellinen parantumisen mittari.
HEmoglobiinin kohotukseen olet hyvät lääkkeet valinnut. Vielä c-vitamiinia jälkiruuaksi imeytymisen edistämiseksi. Hyvä että vointi on alhaisista arvoista huolimatta ylöspäin.
Viikonloppua!
Kiva että jaksoit shoppailla, hyvä merkki ! Uusi paita piristää kummasti meidän naisten mieltä.
VastaaPoistaTsemppiä veriarvoille ! Lähetänkö sulle mustaamakkaraa Mansesta ? : )
ohoh, onko se nyt siis varma että pitää leikata? Tuosta paitajutusta saa sen käsityksen...
VastaaPoistaIhanaa että olet ollut pirteämpi! Pistähän persiljaa ikkunalaudalle kasvamaan, eikös siinäkin ole rutkasti rautaa? (muistan järsineeni sitä raskausaikoina jatkuvasti kun rautalääkkeet tökkivät)
Kiitos viikonlopputoivotuksista, mukavasti tämä on lähtenytkin käyntiin. :) (Kiitos vain Kissaemolle perheineen, jos satut tämän lukemaan!)
VastaaPoistajovain, patti on kyllä pienentynyt huimasti, mutta koska kasvaimen luokitus on gradus3 (eli se pahin mahdollinen) ja metareita oli jo imusolmukkeissa vähän siellä ja täällä uskoisin että kokopoisto on edessä ison uusiutumisriskin takia ja siihen yritän nyt henkisesti itseäni valmistella sikäli tai siltä osin kuin se on mahdollista.
vielä...
VastaaPoistaTiina, tuo alusvaateostostelu onkin kyllä jäissä. Olin muutenkin ajatellut uusia varastoa nyt keväällä, no, siitä uusimisesta tulee vähän erilaista kuin ajattelin. Mutta niin monesta muustakin asiasta.
betty, kiitos tarjouksesta mutta ei kiitos... mustamakkaraan en tunne mitään houkutusta. :D
Kitsune, kiitos itsellenne eilisestä, oli aivan ihana päivä! Tänään on huomattavasti kylmempää, yöllä oli ollut pakkastakin. Pihan vesilätäköt olivat aamulla jäässä ja se lätäkkö, jossa lapset uittivat veneitä, on lähes kuivunut.
VastaaPoistaKyllä minä käyn täällä päivittäin lukemassa kuulumisia vaikken aina ehdikään kommentoida :-)
Kitsune morjensta !
VastaaPoistaMeikkä täällä kaljupää ; ). Olin perjantaina kampaajalla ja ajettiin kaikki tukka pois pois - vähän hirvitti, mutta kalju nyt olen. Peruukki päähän ja menoksi. Ei tunnu omalta itseltä, mutta kestettävä tämäkin riesa on. Äidiltäni pyysin virkattuja myssyjä kotikäyttöön; )
Rintaproteesi hankittu ja ekat proteesiliivit. Olin niin trendikäs, että valitsin amoena-merkkisen proteesin (kuulinhan liigalaisilta sen hesassa olevan liikkeen nimen) ja siihen kuuluvat liivit. Nyt tissit ovat samassa tasossa eikä toinen pyri kaulaan ; )
Kiitos Kitsune siitä suru puserossa kirjoituksesta. Kyllä se niin totta on, että PELKO ja SURU on ne kaverit, jotka seuraansa vähän väliä tyrkyttävät. Olen yrittänyt kaikin tavoin häätää niitä huushelvattiin ja välillä jopa onnistunut. Pitäisi keskittyä siihen mitä on eikä siihen mitä on menettänyt - aloitan aina itkuvirteni samalla tavalla .. ku on vaan yksi tissi ja latissimus dorsikin heitetty olkapäälle (sarkomaleikkauksessa poistettiin olkapäältä syöpäkasvain ja tilalle laitettiin leveä yläselän lihas) ja nyt sitten kaljupääkin NYYYYH...
sitten vielä äijä meni sanomaan, että mitäs sitten vastataan kun ihmiset nyt rupeavat kyselemään... tänään kysyin rakkaalta mieheltäni, että häpeääkö hän minun tautiani, hän sanoi, ettei hän häpeä, mutta hän yrittää koko ajan hypätä mun housuihin (tai rintsikoihin) ja ymmärtää mun tunteita. Kiitos hänelle, mutta mahdoton yhtälö.
Kitsune mites vointi nyt pahoinvoinnin suhteen ?
Meikkä voi niin pirunmoisen hyvin, että ihan hävettää. Olen päättänyt nauttia kaikista MELKEIN normaaleista olotiloista ; )
Mites painon kanssa - laskenut vai noussut ?
terkkuja
pirtsikka kaljupää
Kissaemo, täällä oli tänäänkin lämmintä. Haravoin etupihaplänttimme. Yksi keltainen krookuskin on auennut.
VastaaPoistaHalaus Pirtsikalle ja tervetuloa kaljupääkerhoon, juuri tuossa oman kaljuni kiiltoa 'ihailin' aiemmin illalla. Kyllähän tässä aika friikkilän siskoksi itseänsä aika ajoin tuntee, etenkin jos erehtyy peiliin vilkaisemaan - en vieläkään ole tottunut peilikuvaani.
Kiva että voit hyvin, ei sitä tarvitse yhtään hävetä. Minäkin voin jo ihan normaalisti, tai no, en ainakaan pahoin. Paino on toistaiseksi pysynyt samoissa kuin ennen sairastumista.