maanantai 15. maaliskuuta 2010

Neljäs päivä CEFin jälkeen

Kotonamme eletään nyt melkein kuin mökillä. Vessanpönttö on vaihtunut kuivakäymälään. Juokseva vesi sentään on, mutta viemäriä ei. Jostakin syystä tällainen mökkielämä kaupungissa tuntuu paljon vaivalloisemmalta kuin kesäpaikassa. Lisäksi olen niin väsynyt, että pienikin kävelymatka käy voimille ja koko päivän evakossa olo tuntuu raskaalta. Siksipä minulla onkin nyt junalippu ostettuna huomiselle. Ei tainnut äitini arvata että saa nelivuotiaan lisäksi hoidettavakseen vielä tyttärensäkin.

Olen tänäänkin syönyt pitkin päivää lähes taukoamatta. Viinirypäleet ovat erityisen hyviä. Tajusin kuitenkin tässä illansuussa etten tänään ole ottanut pahoinvointilääkettä aamun jälkeen. Ehkä pahoinvointi alkaa vihdoin laantua. Pientä lämpöä on taas pyrkinyt nousemaan, mutta se on pysynyt kurissa ibuprofeenilla. En tiedä johtuneeko lämmönnousu Neulastasta vai siitä, mitä lieneekään, mikä tuntuu vasemman poskiontelon tietämillä. Myös kävellessä, jokaisella askeleella, hampaanjuurissa vihlaisee. Toivottavasti ei ole sentään mitään hammasvaivaa, ne voisivat sotkea sytohoidot.

10 kommenttia:

  1. Ou nou, etkö käynyt ennen sytoja hammaslääkärissä? Nou hätä.. en mäkään käynyt, mutta ekalla viikolla mut käskettiin hoitajan toimesta hammaslääkäriin, ettei vain sytojen aikana mikään pöpö iske suun kautta.. ja varsinkin jos veriarvot olis laskeneet..
    Mene ihmeessä käymään. Hampilääkäri antaa isomman satsin antibioottia ennen vastaanottoa, jotta ei pääse pöpöt iskemään.

    Pikaisia mökkiolosuhteita.. ja toivottavasti voimistut taas pian tuosta hoidosta, jotta saat hieman levähtää ennen seuraavaa!

    VastaaPoista
  2. Sanna, enpä käynyt kun en kerennyt. Oli tuo syöpä löydettäessä sen verran levinnyt jo että lääkäri piti hammashoitoa syövän hoitoon nähden toissijaisena juttuna ja sanoikin aika selvästi kun asian otin puheeksi, että siihen asiaan palataan sitten kun syöpä on hoidettu. Jos tuo hammas tai mikäliekään alkaa kovin vihoitella, sittenhän se on tietysti pakko hoitaa. Voi se olla poskiontelokin.

    VastaaPoista
  3. Täytyypi sanoa, että kukaan ei ole mulle puhunut sen enempää hammaslääkäristä kuin sikapiikistäkään ja Taxotere+Herceptin on tarkoitus aloittaa ensi maanantaina.

    VastaaPoista
  4. Terhi, sikapiikillä kävin ihan kysymättä heti diagnoosin saatuani, ja eka hoito mulla taisi olla 11 päivää siitä. Mutta kun hoito on noin lähellä sun kannattaa soittaa syöpikselle ja kysyä tuosta sikapiikistä sieltä. Senhän saa enää tän kuun loppuun.

    VastaaPoista
  5. Kävin sen piikin ottamassa, kun itse siitä kyselin ja olin kyllä ynnännyt, että riskiryhmään tässä nyt kuulutaan. Hammaslääkäristäkin luin kai tuolta keskustelufoorumilta, mutta en muista että kukaan olisi missään vaiheessa asiasta maininnut ja aika kiirehän nämä on hoitaa alta pois, vaikka ensin on leikkauskin..

    VastaaPoista
  6. Mulla sama tunne, hampaiden juuristossa tuntuu, kun pää tai leuat heiluu... mietin ihan samoin, että onkohan se poskiontelotulehdusta vai mitä. Samoin mietin, että pitäiskö hammaslääkärissä käydä, vai onko se nyt vaan tätä räkätautituntemusta. Viimeksi olin hml:llä viime marraskuussa, just edellisellä viikolla, kun pään kasvain löytyi.

    - Aku -

    VastaaPoista
  7. Minä kitkuttelen väliaikaisilla paikoilla, muuten hampaiden pitäisi olla ehjät. En vain millään saa itseäni soittelemaan ja kyselemään pääsisinkö vaihdattamaan hampaaseen kolmen eri paikkamateriaalin tilalle yhtä ja samaa. Virallinen aika on kesäkuulle, mutta hampilääkäri ystävällisesti pyysi soittamaan kun tilanne suussa olisi mahd. hyvä.

    Tuota jatkuvaa pientä napostelua minullekin suositeltiin, viinirypäleet alkoivat heti houkutella. Onneksi on appelsiineja, niitä himoitsen. Tsemppiä, onneksi pääset äitisi hoiviin.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa kyllä kovinkin kovasti raskauspahoinvoinnilta tuo olotila... Mie söin siihen vaivaan kans viinirypäleitä ja erityisen hyviä ne oli pakastettuina. Kannattaa kokeilla vaikka oudolta kuulostaakin. ;)

    Napapiiriltä Heidi

    VastaaPoista
  9. Sun vointis kuulostaa samalta kun omani viime syksynä. Muistan kun olin ekan CEF:n jälkeen ystäväni kanssa kahvilla ja tunsin että kunto romahtaa ja siitä paikasta lähdin kotiin ja hyvä että lähdin, sillä siellä menen sänkyyn ja nousin vasta kolmen päivän päästä ylös.

    Voimia sinulle! Varsinkin putkiremontiin.

    VastaaPoista
  10. Terhi, hyvä että kävit ottamassa.

    Aku, tänään ovat taas nuo hammasjuurioireet tiessään. Jotenkin ajattelen että jos kyse olisi hampaista, oireet eivät tulisi ja menisi päivästä toiseen vaan pysyisivät...

    Tervehdys myös Leen@, Heidi ja Jaana ja kiitos tsempeistä. :)

    VastaaPoista