Arkipäivän mietteitä

Lounas on syöty ja tiskit tiskattu. Huoltomies kävi vaihtamassa ulko-oven tiivisteet. Hiihtolomalla oleva teini-ikäinen kummityttö lähti tapaamaan kavereitaan. Pyykinpesukone jauhaa ja leipäkoneessa tuoksuu kypsyvä leipä. Sen pitäisi ehtiä sopivasti valmiiksi ennen kuin lähden hakemaan nelivuotiaan hoidosta. Kotiin täytyy palata kaupan kautta. Olisin tietysti voinut tehdä kauppareissun erikseenkin, mutta tänään on taas väsyttänyt käsittämättömän paljon vaikka viime yönä sain nukuttua hyvin huolten hälvettyä.

Yritin tehdä vähän töitä, mutta kaikki tarpeelliset tiedostot tuntuvat olevan työkoneen kovalevyllä. Huomenna lähdemme perheellä viemään kummityttöä kotiinsa ja pidämme samalla minitalviloman. Onneksi nämä viimeaikaiset oireilut eivät sotkeneet suunnitelmia. Vanhan ja hyvän ystävän tapaaminen piristää, vaikka emme kumpikaan nyt ole terveiden kirjoissa. Kummallinen sattuman oikku ystävyksille, eihän tämän ikäisten pitäisi olla tässä kunnossa. 

En ole viitsinyt enää pitää kotona huivia päässä. Päänahalle se tekee hyvää ja nelivuotiaskin alkaa vähitellen tottua siilipäiseen äitiin. Poika silitteli päätäni vastakarvaan eilen illalla ja tuumiskeli että tukkani tuntuu samanlaiselta kuin ruoho. Se sai minut ajattelemaan ison kirjan sanoja. Niinhän me ihmiset olemme kuin ruoho - tuuli käy ylitsemme eikä meitä enää ole. Omaa kuolevaisuuttaan ei tämän ikäisenä usein tule ajatelleeksi ennen kuin tulee eteen jotakin joka siihen pakottaa. Ymmärrän niitäkin tuttuja ja kavereita, jotka ovat sairastumiseni jälkeen kokeneet yhteydenpidon vaikeaksi. S-sanalla on vieläkin pelottava kaiku, vaikka entistä useammat siitä koko ajan kehittyvien hoitojen ansiosta selviävät. Se tuo ehkä oman kuoleman ajatuksen liian lähelle, ja minusta terveen nuoren ihmisen on luonnollista kavahtaa sitä. 

Yliopistolaiset ovat menossa joukolla lakkoon parin viikon päästä, jos sopua ei löydy, mutta sairaslomailijana minun ei tarvitse siitäkään välittää. Sillä lailla lakko tosin toteutuessaan perheeseemme vaikuttaisi, että miehelle tulisi ylimääräistä "lomaa". Harmi että emme mihinkään pääse reissaamaan vaikka niin sattuisi käymäänkin, sen verran tiuhaan minulla on erilaisia tutkimuksia tämän kuun kahdella viimeisellä viikolla. Hiukkasen olen alkanut jännittää mitä niissä paljastuu, kun doketakseli ei toivotulla tavalla purrutkaan. Toisaalta hyvähän se vain on että tutkitaan - toivottavasti selviäisi, että myönteistä kehitystäkin on tapahtunut. Onneksi tutkimuksia odottaessa on paljon puuhaa. Ja ensi viikolla ne ensimmäiset CEF-hoidotkin - kolme viikkoa menee todella nopeasti.