Onnea onnettomuudessa

Olen hiljalleen tiedostanut, että vaikka diagnoosini ja hoitopolkuni eivät ole tähän mennessä olleet aivan helpoimmasta päästä, olen ollut siinä mielessä onnekas, että olen saanut sitä paljon puhuttua kokonaisvaltaista hoitoa. Koska soliskuopan imusolmuke oireili, se tutkittiin ultraäänellä heti ensimmäisten tutkimusten yhteydessä, ja siksi tiedettiin alusta asti, että syöpäni oli löytyessään levinnyt useisiin eri imusolmukkeisiin vasemmalla puolen yläkroppaa. Niinpä pääsin suoraan levinneisyystutkimuksiin. Normaalistihan rintasyöpätapauksessa ensin leikataan ja vasta sitten tutkitaan tarkemmin.

Viime aikoina olen miettinyt, kuinka minulle olisi käynyt jos imusolmukemetarit eivät olisi antaneet kuulua itsestään ja olisin kenties päätynyt sille tavalliselle hoitopolulle, joka olisi antanut graduskolmoselle viikkoja tai kuukausia aikaa hankkia lebensraumia elimistössäni. Olen ajatellut sitä tapaamaani nuorta rs-siskoa, jolla leikkauksen jälkeen tehdyissä levinneisyystutkimuksissa löytyi metastaaseja keuhkoista ja luustosta. On niin pienestä kiinni, että minä olisin voinut olla hän. Mieleeni tulee kyseenalaistaa rintasyövän tavanomainen hoitojärjestys - moneltako ikävältä yllätykseltä leikkauksen jälkeen vältyttäisiin jos kaikki tutkimukset tehtäisiin heti syövän löydyttyä? Pikainen leikkaus auttaa niitä, joiden syöpä ei ole levinnyt, mutta pikaiset tutkimukset ja solunsalpaajahoito voisivat auttaa niitä, joiden tilanne on toinen - kuten usein on meidän nuorempien potilaiden laita.

Toinen onnellinen asia on se, että minulla on säilynyt koko ajan sama hoitava lääkäri. Enkä olisi voinut saada parempaa lääkäriä. Hän tekee työtään paitsi ammattitaidolla ja kokemuksella, myös persoonallaan, kohtaa potilaansa. Luotan lääkäriini. Siksi vastaanotolle on aina ollut helppo mennä, silloinkin kun taudin käänteet ovat pelottaneet.

Syövän kaltaisen vakavan sairauden ollessa kyseessä toimiva lääkäri-potilassuhde on nähdäkseni tavallistakin tärkeämpi. Potilaan täytyy pystyä kysymään lääkäriltä itseään askarruttavista ja ahdistavista asioista vaikka ne olisivat lääketieteellisessä mielessä vähän tyhmiäkin, tulematta torjutuksi. Myös jatkuvuus on tärkeää. Se, että lääkärini on seurannut taivaltani alusta saakka ja tuntee kaikki sen käänteet, antaa minulle turvallisuudentunnetta. Nyt kun olen piakkoin siirtymässä hoitopolullani seuraavaan vaiheeseen, minua jännittää saanko pitää lääkärini jatkossakin, vai joudunko monien muiden tavoin palloteltavaksi erikoislääkäriltä toiselle, ilman että kenelläkään on kokonaiskuvaa hoidostani.