torstai 20. toukokuuta 2010

Himo kasviksiin

Minuun on viime aikoina iskenyt terveellinen mieliteko: himoitsen tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Näin lämpimällä ilmalla, kun lämmintä ruokaa ei tee edes mieli, lounaan saa kätevästi salaatista. Pohjaksi vihersalaattia, kurkkua ja tomaattia, ja sitten sekaan muita aineksia mielen mukaan: pähkinöitä tai siemeniä, vihannes- tai hedelmänpaloja, kanaa tai vaikka tonnikalaa ja vähän juustoa tuomaan ruokaisuutta. Herneenversoja ja yrttejä voi jo nyppiä ruukuista parvekkeelta. Kastikkeeksi piisaa hyvä oliiviöljy. Yhdelle ihmiselle salaatin saa rakennettua suoraan syvälle lautaselle, säästää vielä tiskiäkin.

Uskon jossakin määrin, että tämä mieliteko kaikkiin noihin terveellisiin aineksiin on solunsalpaajilla rääkätyn elimistöni lähettämä vaatimus. Jos kroppaansa kuuntelee, se lähettää kyllä viestejä siitä, mitä se tarvitsee. Esimerkiksi poikaa odottaessani en alkuraskaudesta sietänyt mitään grillattua tai uppopaistettua enkä oikeastaan edes punaista lihaa. Elin melkein yksinomaan hedelmillä, tuoreilla vihanneksilla, jugurtilla ja hunajalla. Kun sikiön kehityksen kannalta tärkeimmät kuukaudet olivat ohi, ruokainhotuksetkin katosivat.

Sillä mitä syömme tiedetään olevan yhteyksiä syöpien syntyyn, ja tutkimus käy kuumana sen suhteen. Jotkin riskitekijät, kuten alkoholi ja grillatut ruuat on näytetty toteen. Hyvä olisi kuulemma rajoittaa myös punaisen lihan syömistä. Vihreä tee, herkkusienet ja saksanpähkinät taas ovat tutkimusten mukaan hyvästä. Rapakon takana rintasyöpään liittyvää ruokatutkimusta on koottu nettisivustoksi, joilla annetaan suosituksia erityyppisiin rintasyöpiin sairastuneille parhaasta ruokavaliosta. Jos kuitenkin tutustuu "sallittujen" ja "kiellettyjen" ruokien taustoihin tarkemmin, voi huomata, että yksittäisiin ruoka-aineisiin liittyy usein ristiriitaista tutkimustietoa.

Ehkä tarkkojen listojen noudattaminen sallituista ja kielletyistä aineista voi lisätä jonkun ihmisen tunnetta elämänhallinnasta. Itse olen taipuvainen uskomaan että niin sanottu maalaisjärki riittää: se mikä on muutenkin terveellistä, auttaa myös välttämään syöpää, ja se mikä on epäterveellistä, voi altistaa myös syövälle. Toisaalta uskon myös kohtuuteen kaikessa, ja aion sallia itselleni sen satunnaisen grillimakkaran jatkossakin.

10 kommenttia:

  1. Ai kun saisi tuollaisen terveellisen mieliteon tännekin. "Kohtuudella kaikkea" riittäisi sekin. Saunavastan liotusvesi, jota myös vihreäksi teeksi kutsuvat, on ihme ja kumma alkanut minullekin maistumaan. Siinä on siis pakko olla jotain, mitä kehoni nyt tarvitsee! Kahvin juonti puolestaan on vähentynyt vastaavasti, joten - ehkäpä...

    VastaaPoista
  2. Pitäisi vissiin kuunnella kehoani paremmin... Jostain syystä mun kehoni oikein tuntuisi huutavan sokeria, suolaa ja rasvaa. Ja kesän ensimmäiset grillimakkaratkin maistuivat oikein hyvin. Ärkoota joutuu nyt lainaamaan; "Ai kun saisi tuollaisen terveellisen mieliteon tännekin. "Kohtuudella kaikkea" riittäisi sekin."

    VastaaPoista
  3. Herkulliselta kuulostaa salaattireseptisi. Ja terveelliseltä! Mä varmaan hain juuri sitä elämänhallintaa, kun paneuduin siihen Ruokavalio ja syöpä -kirjaan hoitojen alussa. Tein jopa terveellisistä siemenistä sekoituksen purkkiin, ja aluksi muistinkin hyvin ottaa ruokalusikallisen päivässä. Siellä se loppu nyt on kaapin perällä pilaantumasssa, aikansa kutakin. Mutta osa ruuista jäi, mm. tuo saunanvihtatee (rk, ei se oo mikään vasta...). Ja aivan samaa mieltä oon Kitsun kanssa grillituotteista, kyllä joskus voi grillimakkaran pistellä poskeensa.

    Jääkiekon lomassa täällä kirjoittelen helteellä sisällä.... jännää on. Kiitos nettilinkistä, pitää joskus ajan kanssa perehtyä (jos ei oo liian vaikeeta tekstiä).

    VastaaPoista
  4. Heh. Ihan odotin kuka ekana tarttuu tuohon vasta -nimeen. Hyvä Betty!

    VastaaPoista
  5. rk ja Tee, on tässä ollut niitä vähemmän terveellisiäkin mielitekoja. Kolmen päivän CEF-kankkusen jälkeen on tullut jo perinteeksi noutokebab/pizza tuosta lähistön ravintolasta. :D Mutta se auttaa kohentamaan oloa kun on muutaman päivän ollut vähällä syömisellä, joten lienee ihan paikallaan sekin. ;)

    betty, olen tosi huono ottamaan mitään tuollaista säännöllistä lusikallista, mitään vitamiineja tms. ravintolisiäkään en ole koskaan muistanut syödä vaan purkit ovat jääneet keräämään pölyä (joten niitä ei kovin paljon ole tullut ostettuakaan). Mutta on tämä sairaus herätellyt miettimään omia ruokailutottumuksia ja kuinka niitä voisi kokonaisuutena parantaa.

    rk, minäkin olen sitä mieltä että ensin käydään saunassa ja sitten syödään vasta. (Tai juodaan se vastan liotusvesi...)

    VastaaPoista
  6. KITSUNE moi, samat sävelet ; ) Meikkä rakastaa vihanneksia, hedelmiä, kalaa, kanaa, kalkkunaa. Kasviksia menee mielin määrin ja mielellään. Salaatin lisäksi laitan uuniin porkkanoita, perunoita, sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, paljon öljyä ja pikkasen siirappia. Keitän kukkakaalia. "Paahdan" parsakaalia pannussa öljyssä. NIIN helppoa ja hyvää. Kalaa olen syönyt aivan kohtuuttoman paljon. Joteski liha on maistunut merkilliseltä. Mitään liemikuutioita en enää osta ja pyrin välttämään kaikkia lisäaineita ja tekomakuja. Makkaraa pitää suomalaisen syödä ; ) mutta KOHTUUS KAIKESSA niin ajattelin tän kesän vetästä. eilen tein rakkaalle miehelleni iltapalaksi laukkamakkaraa uunissa. Joo ekomakkaraa - vain kerran tehnyt tätä ennen, sou - hyvällä polulla ruokavalion suhteen ollaan.
    Toi on kyllä varmaan totta, että elimistö halajaa "korjaussarjaa".
    pirtsikka

    VastaaPoista
  7. KIITTI NETTIOSOITTEESTA ! Asiallista tietoa ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista
  8. pirtsikka, lisä- ja makeutusaineisiin suhtaudun minäkin epäilyksellä ja pyrin niitä välttämään.

    Doketakselin jälkeen tuntui muuten olevan koko ajan nälkä, kun taas tämä CEF on vienyt sellaisen normaalin näläntunteen kokonaan, usein vasta huonosta olosta hoksaa että voisi olla hyvä syödä jotain.

    VastaaPoista
  9. Minulla on nyt ollut mieliteko tavalliseen kotiruokaan kalasoppaa, spagettia jauhelihakastikkeella, lohta ja muusia, makaroonilaatikkoa siis oikein tuhtia perusmuonaa. Ai kun on maistunut hyvälle. yhden grillimakkarankin pistelin tänään. Välillä on sitten kausia kun tekee mieli kaikkea kevyttä ja vihreää.

    VastaaPoista
  10. Tilu, sitä pitää syödä mikä maistuu. :) Lääkärini oikein erikseen sanoi että kaikkea mikä maistuu saa syödä, tai jotakuinkin näin. Jäätelö on myös maistunut, salaattien lisäksi. Nyt tuli sitten viileämmät, taitavat saada jätskit ja salaatit väistyä.

    VastaaPoista