torstai 2. joulukuuta 2010

Joulun odotusta

Joulun odotus on tänä vuonna korvattu kontrollien odotuksella. Vaikka en yleisesti ottaen ole taikauskoinen, tuntuu hiukan pahaenteiseltä että kontrollilääkäri on patin löytymisen vuosipäivänä, kaksi päivää ennen aattoa. Siellä kuulen sitten verikokeiden ja tomografian tulokset. Näitä odotellessa tuntuu vaikealta keskittyä ajattelemaan kortteja, lahjoja ja jouluruokia.

Onneksi perheeseemme kuuluu vajaata viisivuotias. Toissailtana tieto siitä, että huomenna saa avata kalenterin ensimmäisen luukun, sai aikaan niin kovan riemunkiljaisun että yläkerran lapset varmaankin heräsivät siihen. Joulupukille on kirjoitettu yhdessä pitkä toivomuslista, jonka äiti vei "postiin". Hiukan olen pikkumiestä varoitellut että pukin porot eivät ehkä jaksa ihan niin suurta lahjakuormaa kerralla kuljettaa. Pipareita ja torttuja on leivottu jo kertaalleen, ja viikonloppuna leivotaan lisää. Joulukuusi pitää kuulemma käydä ostamassa heti kun niitä tulee myyntiin, ja se koristellaan palloilla, kynttilöillä ja latvatähdellä. Lapsen intoa seuratessa en voi välttyä saamasta siitä pientä tartuntaa itsellenikin.

8 kommenttia:

  1. Lapsen silmien pilke ja joulunodotus se Joulun tuopi. Se oon monasti huomannu.

    VastaaPoista
  2. Lapsista tarttuu ihanin juoulunodotus, onneksi se on tarttunut siinuunkin. Vie edes vähän ajatuksia kontrolleista.

    Kyllä se totta vie jännittää tai on ihan kauhuissaan. Onko jotain, ei varmaan voi olla, niitä sitä miettii.

    Uskon ja toivon, että saat parhaan joululahjan eli puhtaat paperit :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi on lapsi ja onneksi on haastava tilanne työssä! Pelko tunkee kaiken läpi, mutta edes välillä mieli on jossain muussa.
    Naisten markkinat ja Tallinnan matka kuulostavat siltä, että kykenet kuitenkin toimimaan. Kehut sinulle siitä! Miten lymfat sujuvat?

    VastaaPoista
  4. Anna, lapset ovat vielä niin koko sydämellään siinä joulunodotuksessa...

    olga, kiitos toivotuksista. :)

    rk, Tallinnanmatkasta ei ikävä kyllä tullut mitään. Sinne kun on menossa aika moni muukin, ja toiset ovat älynneet ostaa laivalippunsa ajoissa. Naisten joulumessuilla kävin ihan vaan ostoksilla. Enimmäkseen kyllä löysin lahjoja itselleni.

    Lymfat sujuvat hyvin, niistä kirjoittelen hiukan enemmän ehkä huomenissa.

    VastaaPoista
  5. Meillä oli pakko siirtää joulukalenterin avaaminen iltaan, kun äiti ei ollut valmis nousemaan joka aamu ennen viittä luukkua avaamaan.

    Olisikohan Tallinnalle joku vaihtoehto?
    nim. autollinen :-)

    VastaaPoista
  6. Heräämisen vuosipäivä se on täälläkin ihan näinä aikoina.. Mutta lääkäriaika on ensivuoden puolella. Joulua ei ole tullut vielä laiteltua, eikä varmaan paljoa tule tehtyäkään tänä vuonna. Joulukalentereita sentään on kaksin kappalein ;)

    VastaaPoista
  7. Tintin, voisihan sitä autollista vaihtoehtoa miettiä - esimerkiksi Fiskarsissa en ole ikinä talvella käynyt...

    Terhi, tsemppiä vuosipäivään ja lääkärin odotteluun.

    Meillä on nyt yksi joulukoriste kun teimme eilen piparitalon - olikin melkoinen rakennusurakka! Muut joulukoristelut (joita meillä on hyvin maltillisesti) laitan vasta kun siivooja on käynyt.

    VastaaPoista
  8. Kitsune, Fiskars on upea, nyt varsinkin kun uusi lumi on maassa. Miljööstä tulee mieleen vanhat englantilaiset, hyvinhoidetut tehtaanpuistot kartanorakennuksineen ja väentupineen. Ja on siellä paljon ostettavaakin, jos etsii joululahjoja:-) Mukavaa itsenäisyyspäivää Sinulle.

    T. Karhutar

    VastaaPoista