perjantai 29. lokakuuta 2010

Tarttuuko syöpä?

Katselin eilen illalla digiboksilta maanantaina YLE 1:ltä tulleen Tarttuuko syöpä -dokumentin. Kysehän ei ollut, ohjelman raflaavasta nimestä huolimatta, siitä että itse syövän epäiltäisiin tarttuvan, vaan siitä, aiheuttavatko virustulehdukset syöpää. Papilloomaviruksen ja kohdunkaulansyövän väliltähän yhteys on löytynyt, ja rokotekin on nyt olemassa, tosin vasta aika näyttää sen tehon. Rintasyövän osalta on selvitelty myös papilloomaviruksen ja lisäksi jonkin hiiren kantaman viruksen osuutta - tämä jälkimmäinen aiheuttaa hiirillä nisäsyöpää. Mitään selvää yhteyttä ei vielä ole löydetty, vaikka tutkimuksissa on eristetty molempia viruksia rintasyövistä.

Sinänsähän olisi hyvä uutinen, jos löydettäisiin virus tai viruksia, jotka syöpiä aiheuttavat, koska silloin voisi olla mahdollista kehittää myös rokotteita niitä vastaan. Vaikutti kuitenkin siltä että tutkimuksella on vielä pitkä tie edessään, viruksiakin voi olla useita, ja niin kuin syövän kanssa muutenkin, altistavia tekijöitä tarvitaan muitakin ennen kuin seurauksena on syövän kehittyminen.

8 kommenttia:

  1. mielenkiintoinen oli, katsoin siitä osan silloin kun se tuli.
    Musta ei olisi varmasti ikuna tutkimustyöhön, kun tuloksia saa odotella niin kauhian kauan :)
    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  2. Sanna, lääketieteellinen tutkimus on kyllä ihan oma lukunsa. Arvostan suuresti tekijöitä (sääli että omat taipumukset eivät sitten ollenkaan viitanneet sinne päin).

    Edellisessä kommenttiketjussa oli puhetta jonkinlaisen keskinäisen (suljetun) oksennuspussi/huumoriblogin perustamisesta, olisiko sille oikeasti tilausta?

    VastaaPoista
  3. Jos joku saa aikaiseksi sen oksupussukan aloittamisen ja laittaa kaikki kutsutut samalla modeiksi (jos mahdollista), niin sittenhän sen näkisi onko sille käyttöä ;)

    Tuo mielenkiintoinen dokkari odottaa vielä digiboksilla sopivaa hetkeä.

    VastaaPoista
  4. Aika railakkaastihan täällä on tuuletettu ilman sitä oksupussiblogiakin! On käyty vain päästelemässä ne pahimmat ärräpäät toisten blogeissa! Suorastaan odotan, että joku närkästyy ja sanoo että soo, soo, ei syöpäpotilaiden sovi tuolla tavalla. Pitäisi olla k..........!
    Katsoin sen saman ohjelman, ehkä juuri otsikon takia. Ei siitä oikein mitään uutta jäänyt käteen, vai jäikö?
    Hyvää viikonloppua! Voikaa hyvin!

    VastaaPoista
  5. Juu mä myös katsoin. Todella mielenkiintoinen juttu oli se, että saman työpaikan työntekijöitä oli sairastunut useita, olis ollut oivallinen tilaisuus löytää yhteinen tekijä, jos olisi siis ollut löytyäkseen ja jos sellaista sitten edes oli. Hyvin pelottavaltakin tuntui ajatus, että virukset aiheuttavat vaikka mitä - ehkä siis syöpääkin. Pitäisikö muuttaa metsän keskelle yksikseen säilyäkseen hengissä : ) Kuvaavinta silti oli lopun hedelmäpeli - arvotaan tekijät ja joillakin on sitten bingo. PPP=bingon "voittajat".

    VastaaPoista
  6. Tee, oksupussi on perustettu... katsotaan saadaanko siitä toimiva. Olisi kyllä mukava kutsua sinne sellaisiakin joilla ei ole omaa blogia, mutta en oikein hallitse tätä työkalua.

    rk, sanos muuta, itsekin vaan odotan koska joku sanoo että kuis kehtaat kitistä kun syövästä olet(ko) selvinnyt...

    betty, ei elämästä selviä hengissä - sen tiesi jo Juice, joka on asian jo todistanutkin. Minusta se hedelmäpelivertaus oli aika vapauttava - sattuman kauppaahan tämä kaikki on, vaikka sitä voi ollakin vaikea hyväksyä. Parempi kuitenkin kuin että olisi vain omaa syytä.

    VastaaPoista
  7. Tuo dokumentti muuten tulee tänään uusintana kohta puolen päivän jälkeen.

    Hahtis ja Pirtsikka, pistäkää sähköpostia mulle vaikka osoitteella tulikettu at iki.fi jos haluatte päästä oksupussiin.

    VastaaPoista
  8. ok Kitsune ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista