maanantai 18. lokakuuta 2010

Taas turvottaa

Kävin sitten tänään fysioterapeutilla. On jo jonkin aikaa tuntunut kiristystä kainalon alla, ja hiukan myös vaikuttanut siltä että sinne kertyy nestettä kudoksiin aina päivän mittaan niin että illalla rintsikat alkavat tehdä kipeää. Möyhittyään kylkeni fysioterapeutti vahvisti havaintoni. Ja sanoi että haluaa minulle kompressiopaidan tai -liivin, jos se saisi lymfanesteet kainalon alta liikkeelle. Syöpikseltä tämmöiseen ei kuulemma saa maksusitoumusta, mutta meni nyt R31:n tiliin. Lopuksi fyssari neuvoi vielä liikkeitä, joilla voin venyttää kylkeä kotikonstein.

Torstaina käyn sitten Soleuksessa sovittelemassa uudet liivini. Enpä taida ihan pian päästä NicolaJanesta tilaamiani ihanuuksia pitämään. Olkavarsikin kenkkuilee, ja hihaa ja hanskaa pitäisi jaksaa käyttää. Kun lisäksi viime yö meni taas valveilla pyöriessä ja eilinen särkylääkkeiden voimalla tehty metsäretki on tänään kostautunut ihan harvinaisen kipeinä jalkoina, hymyä on tänään ollut vähän vaikea saada huulille. Positiivisuuden voi puolestani vetää vaikka vessasta. Taitaa se huominen psykiatrikäynti tulla ihan hyvään saumaan.

Mahtaisiko muuten kukaan pk-seudun pallopääjengistä olla tulossa huomenillalla Meilahteen Biomedicumiin kuuntelemaan rintasyöpää käsitteleviä yleisöluentoja? Minä siis olen aikeissa mennä.

8 kommenttia:

  1. No johan on ollut, toivottavasti helpottaa. Sekä kivut että psyykkinenkin puoli. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kuvasit juuri sitä, miksi en hurraa pinkeille kampanjoille. Elämää syövän varjossa ja sen jälkeen värittäisin irl ihan muilla väreillä. Mutta hyvä jos pinkki myy ja rahaa tulee tutkimukselle, sille menestystä tietysti.
    Hyvä että saat fysioterapiaa ja ohjeita ja kompressioita ja psykoterapiaa, ovathan nämä pieniä korjaavia plussia kokonaisuuden ankeudessa. Edes.
    Käy kuuntelemassa luento ja kerro, please, jos jotain uutta. Menisin itsekin, jos asuisin vierellä, mutta jotenkin en usko siellä mitään kovin käänteentekevää kerrottavan, kun alkaa tätä syöpätietoa itselläkin olla omiksi tarpeiksi.
    Parempaa vointia ja voimia sorvin äärelle!

    VastaaPoista
  3. Morjensta
    Millasia kylkiliikkeitä sulle neuvottiin ? Meikkä vois kans venytellä ; )
    On tää tätä tai tän piikkiin laitan ainakin kaiken. Sunnuntaina olin vessassa ja kun nousin ylös en pystynyt astumaan toiselle jalalle lainkaan. Kesti aikansa ennen kuin tilanne normalisoitui. Piru vieköön - mikään ei ole itsestään selvyys.
    Hyvä, että sait sen k-paidan/k-liivin JES ! Kyllä niitä NicolaJaneja sitten kerkiää pitää tai sit ainakin välillä ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista
  4. No voi kakka, ei mikään ihme että vedät positiivisuudet vessasta. Kaikenmaailman jälkitaudit ja -oireet eivät juuri mitään kiitollisuutta syövästä selviämisestä pidä yllä, elämänlaatu kun on ihan jotain toista kuin ennen syöpää. Ainoa hyvä puoli on että ilmeisesti saat apua edes vähän suurempia taistelamatta. Huutia turvotuksillesi.

    VastaaPoista
  5. "Hyvä että saat fysioterapiaa ja ohjeita ja kompressioita ja psykoterapiaa, ovathan nämä pieniä korjaavia plussia kokonaisuuden ankeudessa. Edes." - Justiinsa.

    Toivottavasti ne turvotukset nyt saataisiin pois. Pakko myöntää, että on se positiivisuus ollut hukassa täälläkin :P *Menee ja ottaa "sydänlääkkeensä" vaihteeksi*

    Voisin muuten lähteäkkin sinne Biomedicumiin.

    VastaaPoista
  6. Tassa uusi tutkimustulos Indianasta:
    http://newsinfo.iu.edu/web/page/normal/16044.html

    Tieto lisannee tuskaa, mutta toisaalta vahentanee epavarmuutta ja sita kauttaa tuskaakin(?)

    Tsemppia fyysisten oireiden kestamiseen ja pida mieli virkeana! Tutkija tarvitsee aivoja.

    VastaaPoista
  7. Kiara, psyykkistä puolta helpotti kovasti se että nukuin kuin tukki viime yön, ja yhdeksän tuntia.

    rk, ei siellä tosiaan kovin paljon uutta tullut, joku ruuvi päähän kuitenkin. Luentoraportti erikseen tuossa yllä.

    pirtsikka, eka kylkiliike on sellainen että asetut seisomaan oven karmin viereen sivuttain, terve kylki karmiin päin, jalat melkein karmissa kiinni. Otat leikatun puolen kädellä pään yläpuolelta karmista kiinni ja terveen puolen kädellä tukiote alempaa karmista. Ja sitten venytetään ulospäin käsien varassa.
    Toisessa liikkeessä kyykistyt vaikka korkean tuolin eteen polviseisontaan, kädet tuolilla edessä ja vaikka tuolin selkänojasta kiinni jos sellainen on. Siitä sitten pylly lattiaan ja samalla rintarankaa painetaan alas, kädet jää tuolille suorina ja nousee vähän ylös, pää saa roikkua käsien välissä. Voi käännellä takapuolta puolelta toiselle venytyksen tehostamiseksi.

    Mullakin menee välillä jalka alta. Ikävää jos tapahtuu äkkiä kävellessä. Ihan kuin lihaksista vain katoaisi kaikki voima.

    betty, niin kuin kävin sulle jo kommentoimassa, tuleehan tässä sellainen olo että taasko lyödään... No, yritän nyt odotella rauhallisesti mitä reumalääkäri sanoo. Voihan olla ettei reumaa olekaan.

    Tee, niinpä tuota lähdit ja siellä nähtiinkin. :)

    tei, jostain syystä tuo linkki ei tahdo toimia. Selain herjaa että osoite ei vastaa mitään sivua.

    Mieli onneksi toimii. Psykiatri sitä hiukan hämmästelikin tänään, että pystyn tyhjentämään pääni muusta ja keskittymään väitöskirjan vääntöön tässä tilanteessa. No, en joka hetki, mutta pääosan ajasta kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Toimiskohan tama:
    http://newsinfo.iu.edu/news/page/normal/15769.html

    VastaaPoista