sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ihmeöljy?

Kroppa toimii! Enpä ole naistenvaivoista ollut juuri koskaan näin ilahtunut. Samalla kivut ja jäykkyys ovat mielestäni olleet ainakin viimeisen viikon ajan vähäisempiä kuin vielä kuukausi sitten. Toki olen edelleen kankea aamuisin ja pitkään istuttuani, ja varsinkin jalkaterissä on kipuja, mutta huomattavaa helpotusta on tullut. Yleensä suhtaudun aika epäilevästi kaikenlaisiin "ihmeaineisiin", mutta tämä myönteinen kehitys hormonitoiminnassa ja nivelissä on tapahtunut sen jälkeen kun aloin säännöllisesti napsia kalaöljykapseleita, yhden päivässä.

Sehän jo kuultiinkin taannoisella roosa nauha -luennolla, että estrogeenivajaus pahentaa olemassaolevia nivelvaivoja. Tohtori.fi puolestaan kertoo kalaöljyn vaikutuksista mm. seuraavaa: "Ne lieventävät tulehdusreaktiota, mikä selittää niiden vaikuttavuutta reuma- ja fibromyalgiapotilailla. Myös syöpäpotilaat ovat saaneet helpotusta kipuihinsa kalaöljystä." Ehkä kaltaiseni skeptikkokin taipuu uskomaan että kalaöljy on ainakin osaltaan vointini paranemisen takana.

Maltillinen painonpudotustahti jatkuu, -300 g. Suunta on kuitenkin oikea.

12 kommenttia:

  1. Tässä taitaa olla vastaus minullekin, kiitos hyvästä vinkistä:) Huomenna marssin kauppaan ja ostan kalaöljykapseleita. Estrogeeniajoista on kohta kymmenen vuotta, niin kaikenlasita kolotusta on muutenkin, ei vain nyt hoidosita johtuvaa.

    Onnittelut hienosta painonpudotuksesta, hiljaa hyvä tulee ja pysyviä tuliksia (toivottavasti)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että kroppasi on toipumassa :) Itse otan lähes päivittäin kaksi kapselia (ja syötän mun pojille myös), ellei tule syötyä kalaa - ja sitä tulee syötyä tosi vähän.. Ja siihen deevitskuunkin luotan ;) Sehän imeytyykin parhaiten öljyn tai rasvan kanssa.

    Hiljaa hyvä tulee juu. Hyvä, että suunta on oikea :)

    VastaaPoista
  3. Pitäisköhän minunkin???? Siis noita kapseleita? Hm.? Onko ne niitä hirmuisen isoja klönttejä, joissa on pahalta haisevaa Möllerin kalanmaksaöljyä sisällä!?!? Kääk.
    Mutta ppp sujuu, se on kiva ja nimenomaan hiljaa hyvä tulee. Sinniä vaan!

    VastaaPoista
  4. ..olen aina suhtautunut skeptisesti kaikkiin ylimääräisiin vitamiineihin yms juttuihin...mutta näiden nivelvaivojen, jotka sormissa nyt on ollut, kanssa alkaa mennä hermo....kipulääkkeitä en viitsi ottaa koska ei auta kun hetkeksi...eikä vie syytä pois...hmmm...harkitaan...mutta mieheni söi kerran pätkän noita kapseleita...ja ihon ominaishaju muuttui eltaantuneeksi;) käskin lopettaa...ja haju hävisi....eli pitänee kokeilla minkä vaikutuksen tekee itselle...jos nyt päädyn kokeilemaan.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen syönyt Möllerin tuplaa ja nivelille yhden kumpaakin jo parisen kuukautta, mutta jalat kyllä kipuilee edelleen. Ehkä aikaa myöten alkavat tehota.

    VastaaPoista
  6. Jospa ne onkin Kitsu ne palautuneet hormonit eikä Möllerit, jotka saavat aikaan paremman olon? Menneitä estrogeenejä kun muistelen hyvällä vielä minäkin.

    VastaaPoista
  7. Saattaa olla, että kroppa tosiaan korjaa asiaa itse :) Toivottavasti kuitenkin pääset eroon niistä kivuista.

    VastaaPoista
  8. Hieno uutinen että kroppa alkaa toimia koettelemuksista. Kala kaikissa muodoissaan on varmasti hyväksi. Täytyykin tulevia vierailujanne varten tutkailla sopivia kalaohjeita - tosin toimme vanhempieni luota taas muutaman paketin hirveäkin ;-)

    VastaaPoista
  9. Äh, siis tarkoitin tietysti että kroppa alkaa toipua eikä toimia. Vaikka hyvähän sekin että kroppa alkaa toimia :-)

    VastaaPoista
  10. olga, kannattaa varmaan ainakin kokeilla, ei se hirveästi ota jos ei annakaan...

    Tee, minä olen oikein asiakseni ottanut sen että söisin ainakin kahdesti viikossa kalaa, työmaaruokalassa jos ei muuten.

    rk, kalaöljy ei ole sama kuin kalanmaksaöljy, ensimmäinen puristetaan kalojen rasvasta, eikä kuulemma juuri haise millekään kunhan ei ole eltaantunutta. Aika isoja ne kyllä ovat.

    Nina, enpä ole huomannut että olisimme alkaneet haista, miehelle olen siis myös noita syöttänyt, kun pitäisi olla hyvästä myös sydän- ja verisuonitautisille.

    Tilu, ehkä rk on oikeassa ja on kiittäminen sitä estrogeenia. Eivätkä ne kivut kokonaan ole kadonneet vaikka lievittyneet ovatkin.

    Kissaemo, kyllä hirvi kelpaa - kalaa meillä syödään kotonakin mahdollisimman paljon, hirveä harvemmin on tarjolla. :)

    VastaaPoista
  11. Tuntemani reumatologi suositteli potilailleen jonkinlaista E-EPA rasvahappovalmistetta, niin ehkä siinä on jotain perää. Taidan laittaa miehelle viestin, että tuo kaupasta kalaöljykapseleita, niin jäykkää on meno ja jalkaterät kipeät.

    Maltillisesti vaan painonpudotuksen kanssa. Hiljaa hyvä tulee. ;)

    VastaaPoista
  12. Adelhaid, niin kuin totesin, kokeilla kannattaa.

    Olen miettinyt paheksuvatkohan vanhemmat ihmiset minua kun istun noiden nivelkipujeni takia vaikka olisin melkein täydessä bussissa? Päällepäinhän näytän jo terveeltä, mutta kipeillä jaloilla bussimatkan seisominen käy työstä, varsinkin kun tuntuu että tasapainokin on kärsinyt tässä rytäkässä. :( Aiemmin olin aika ylpeä hyvästä tasapainostani...

    VastaaPoista