lauantai 3. heinäkuuta 2010

Pääasiaa

Kaikkien kuvasta saamieni kommenttien rohkaisemana lähdin sitten tänä iltana baariin kavereita tapaamaan paljain päin, kun mieskin vakuutti ettei häntä haittaa esiintyä (lähes) kaljupäisen vaimon seurassa. Mekon vaihdoin kuitenkin mustiin farkkuihin ja toppiin. Niin kuin Tilukin tuumiskeli, jotenkin kalju ja pitkät helmat eivät vain tuntuneet kuuluvan yhteen. Yhtään kommenttia en hiuksistani tai muustakaan olemuksestani kuullut. No, Helsingissä on totuttu näkemään monenlaista vipeltäjää ja kantapaikassamme käy pääsääntöisesti fiksusti käyttäytyvää väkeä.

Aloin miettiä, miksi kesämekko ja sänkitukka eivät mielessäni mahdu samaan kuvaan.

Hiukset ovat naisen kruunu, sanotaan. Naisen pitkät hiukset on mielletty aikojen myötä sekä siveyden että toisaalta seksuaalisuuden symboliksi. Ei ole niin kovin kauan siitä, kun meilläkin säädyllinen naisihminen peitti päänsä kadulla tai kylillä kulkiessaan. Kun nainen leikkaa pitkät hiuksensa, sekin on symbolinen ele. Jollekin muullekin on ehkä jäänyt mieleen, kuinka Julie Binochen esittämä henkilö Englantilaisen potilaan alussa surusta suunniltaan leikkaa pitkät hiuksensa kuultuaan rakastettunsa kaatuneen. Hiusten leikkaamista on käytetty myös häpeärangaistuksena naisille joiden katsotaan olleen seksuaalisesti löyhätapaisia.

Vaikka nykyisin naisille sallitaan hyvinkin vaihteleva hiustenpituus, hyvin lyhyet hiukset mielletään yhä epänaisellisiksi ja niiden katsotaan helposti kertovan kantajansa miesmäisistä ominaisuuksista tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Lyhyet hiukset ovat olleet myös naisten tasa-arvovaatimusten ulkoinen tunnus. Kovin lyhythiuksiseen naiseen  kohdistuukin usein ennakkoluuloja - onko se lesbo vai feministi vai sekä että?

Mekko tai hame puolestaan on perinaisellinen vaatekappale, miehillä niitä ei (länsimaissa) juuri näe (lukuunottamatta skottien kilttiä). Ehkä siksi mekko ei tunnu istuvan kaljuun tai sänkitukkaan. Maskuliiniseksi mielletyn kampauksen ja naisellisen pukeutumisen välillä on ristiriita.

Minä en ole valinnut hiusmalliani, enkä yritä viestittää sillä mitään. Äh, puhun palturia. Kun jätän peruukin, huivin tai myssyn pois päästäni, tietysti viestitän. Kerron että tällainen olen, kemopää, enkä välitä vaikka muut sen näkevät ja tekevät ehkä väärät päätelmät.

Ja seuraavan kerran laitan päälleni mekon.

16 kommenttia:

  1. Loistavaa Kitsune. Sinä olet Rohkea. Sellainen joka moni meistä vain haluaisi olla!!

    Mekkoasiaa..
    Sain ystävältäni todella kauniin kesämekon ja sovitin sitä kaljun pääni kanssa -aloin itkeä. Niin oudolta yhdistelmältä se näytti. Mutta..Olen laittanut mekon nyt viidesti kaljun pääni kruunuksi ja uskotko - se alkaa näyttää jo ihan hyvältä.

    Luen tekstejäsi niin ilolla, että päivääni tulee aina piristysruiske näistä. Kiitos ja Aurinkoista oloa :)

    -Hahtis-

    VastaaPoista
  2. itse olin varsinainen siilitukka uudenvuoden juhlissa aikanaan. Ensimmäinen esiintyminen..kyllä hirvitti vaikka mielestäni omana itsenäni olen egoni kanssa vuosia ollut kohtuu sujut..

    Sitä siilin tynkää sitten vahalla eri suuntiin veivasin ja hamosen päälleni puin:)eikä kukaan ihmetellyt..ilmeisen fiksussa seurassa myös taisin sitten olla:) Reipasta menoa sinulla. Kyllä se vain on niin, että naiseus näyttää-ainakin omalla kohdallani ilmentyvän enemmän hiuksiin ja kasvoihin kuin rintaan, epämääräisen paksuun käteen tai muuhun osaan roppaa...meitä on tietty monensorttisesti tätä asiaa ajattelevia,kunnioitus jokaisen omille aatoksille:)

    VastaaPoista
  3. Mä olen tässä vuosien varrella oppinut pitämään kaljua/siiliä suorastaan jopa kauniina ja naisellisena. Ehkä siinä on se, että kun ei ole hiuksia turvana, pitää se naiseus löytää muista ominaisuuksista. Jotenkin sitä keskittyy enemmän ilmeisiin, eleisiin ja olemukseen kun ei voikaan hakea hiuksista turvaa. Mulle oli aikamoinen ahaa-elämys kun tajusin, että hiukset (tai mikään muukaan ulkoinen asia) ei pohjimmiltaan tee naiseutta. Tärkeintä on se miltä itsestä tuntuu.

    Musta kaikki syöpäkaljuaan esittelevät naiset on hurjan rohkeita. Mulla itselläni meni monta vuotta ennen kuin uskalsin tulla kaapista ulos: sitä ennen peittelin paljasta päätäni aina huivilla tai pipolla tai millä milloinkin. Nykyisin tuntuu hirmu vapauttavalta kävellä kaupungilla julkikaljuna ja antaa ihmisten luulla mitä luulevat.

    VastaaPoista
  4. Rohkeaa!
    Sun kuva oli tosiaan hieno ja mun mielestä tosi naisellisen näköinen pää sulla pienen sängen kanssa.
    Mun rohkeus on alkanut vähitellen kasvaa. On se ihmeellistä miten tämä pienikin sänki on lisännyt itsevarmuutta. Olen jo käynyt kylässä paljain päin, seuraava etappi on kaupassa käynti. Eniten siinä kai jännittää mitä muut on mieltä tai jos joku kehtaa käydä huutelemaan, osaako silloin tarpeeksi napakasti vastata. Vähemmän pitäisi ajatella mitä muuta ajattelee ja tehdä vaan niin kuin hyvältä tuntuu.

    VastaaPoista
  5. Hyvä hyvä, seuraavaksi vaan mekko päälle ja helmetkin heilumaan:)Tyylitaituri on se, joka uskaltaa rikkoa rajat, ja kantaa vaatteensa ylpeydellä. Vanha ystäväni on todellinen mestari: harva onnistuu näyttämään uskottavalta ja tyylikkäältäkin pörrösukissa ja korkokengissä.

    VastaaPoista
  6. Hyvä Kitsu ! Tosi hienoa. Mulla se on kummallinen probleema, mielestäni sänkitukka näyttää kaikilla toisilla kauniilta, mutta omassa päässä taas ei. Psykiatrin apuako olisin tarvinnut, kun oman sänkeni mielsin lesbian-tukaksi. Freud hoi...

    Ihailen suuresti kaikki teitä, jotka kuljette kaljun ja sängen kanssa, tosi hienoa että itsetunto riittää siihen, upeeta.

    Lukiessani tekstiäni elävänä palasi mieleeni avioeroni, jonka jälkeen leikkautin hiukset ihan lyhyeksi, ja itkin kotona katsoessani peiliin. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä. Ja leppoisaa hellettä !

    VastaaPoista
  7. kirjoitusvihreitä: lukiessani TEKSTIÄSI...

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus taas ja varmasti vapauttava kokemus tuo ensimmäinen julkinen esiintyminen ilman päähineitä! Ja edelleen täytyy sanoa, että kyllä kuvan päätä kelpaa näyttääkin :)

    Mielessäni on monta kertaa tämän sairastumisen aikana käynyt upea vanhempi nainen, jonka muistan nähneeni bussissa muutama vuosi takaperin. Ihailin hänen harmaata, sileää ja hyvin lyhyttä kampaustaan - ajattelematta ollenkaan mitään muuta kuin että siinä oli rohkea, omanarvontuntoinen nainen, jossa oli tyyliä! Taisinpa ajatella, että olisinpa itse niin tyylikäs vanhetessani, enkä enää yrittäisi epätoivoisesti värjätä ja permanentata hiuksia vielä silloinkin kun se näyttää jo täysin luonnottomalta ;)

    VastaaPoista
  9. Tai ainakin yrität uhmakkaasti näyttää, että et välitä, vaikka tietysti välität.

    Mielenkiintoista tämä naisena oleminen. Luen juuri kirjaa: A Thousand Splendid Suns (Khaled Hosseini), jossa burgaan pakotettu vanhan miehen nuori kakkosvaimo lohduttautuu ajatuksella, että on hyvä ettei kukaan tuttu tunnista, ja näe alennustilaa johon hän on joutunut, tulevaisuuden haaveista, unelmista ja vapaudesta riisuttuna, burgaan pakotettuna! Tämä on nykypäivää jossakin.

    Naisen hiukset koetaan niin syntiin houkuttelevina, että ne on peitettävä. Toisaalta naisen hiuksettomuuskin koetaan niin pelottavana, että sekin on peitettävä, jos nyt ei aivan burgalla niin pipolla, huivilla tai peruukilla!

    Kiharoita odotellessa, nautitaan kuitenkin kesästä, kesämekosta, auringosta, vedestä, terasseista, mansikoista ja elämästä.....

    VastaaPoista
  10. Minäkin leikkasin kerran kutrini lyhyiksi jonkinlaisena symbolisena eleenä (syksyllä 10v sitten) kun sattui kohdalle monenlaista surua ja rankkuutta melkein yhdellä rysäyksellä. Ensin jätin pitkän otsatukan, sitten leikkasin kerta kerralta lyhyemmäksi. Kai se oli jonkinasteinen toipumisen ja surutyön päättymisen merkki kun aloin taas kasvattaa niitä... silloin minulla muuten oli myös rinnassa patti, joka onneksi ei ollut mitään vakavaa. En miellä pitkää tukkaa sinänsä perinaiselliseksi: onhan pitkätukkaisia miehiä paljonkin ja toisaalta ikoniset kaunottaret Marilyn ja Audrey Hepburn muistetaan aika lyhyellä tukalla. Pitkä tukka on vaivaton sitaista ponnarille, laiskan vaihtoehto :-)

    VastaaPoista
  11. Hahtis, kiitos itsellesi. Parempaa kiitosta en voisi saada kuin että kirjoitukseni tuottavat iloa.

    Ja ehkä silmiä vain pitää totuttaa mekon ja kaljun yhdistelmään. Mulla kesti todella kauan ennen kuin kalju peilikuvani alkoi mielestäni näyttää 'minulta'.

    Nina, niin, ehkä se naiseus ilmenee sinne hiuksiin tai kasvoihin kun rinnat paljaana kuitenkaan harvemmin julkisesti kuljeskellaan :D ja kun on noita proteeseja niin eipä tuota tehtyä operaatiota välttämättä muut edes huomaa.

    Iida, ihan oikein, miksei kalju tai siili voisi olla kaunis ja naisellinenkin? Ja olet oivaltanut jotain, jonka oivaltaminen näköjään on mulla vasta alussa...

    Vapauttavalta minustakin tuntui kulkea päätäni peittelemättä ja tukantynkääni häpeilemättä.

    Adelhaid, sitä minäkin mietin etukäteen mitä sanoisin jos joku alkaisi aukoa päätään. En oikein keksinyt mitään nasevaa, joten onneksi ei tullut käyttöä.

    tiina, minullakin on yksi ystävä joka näyttää hyvältä missä vain. Kyse onkin kai enemmän siitä kuinka itsensä ja vaatteensa kantaa.

    betty, onhan tässä tilaisuus kehittää itsetuntoaan. Enkä tiedä olisinko ilman teidän kaikkien antamaa palautetta vielä uskaltanut.

    Tee, seuraavaksi sitten kaupungille ilman hattua... tosin pelkään edelleen polttavani päänahkani, sen verran lyhyt ja ohut tuo tukka vielä on.

    rk, ehkä uhmakkaastikin, totta. Päätin, että en välitä jos joku katsoo kieroon.

    Olen muuten lukenut tuon kirjan. Aikuisiällä harvoin olen törmännyt niin koskettavaan kertomukseen mutta tuon lopussa itkin.

    Tänään tuli jo nautittua kesämekosta, auringosta, mansikoista ja kahdenkeskisestä ajasta puolison kanssa, voi kun vielä pääsisi nauttimaan vedestä... (kärsimätön potilas täällä taas)

    jovain, minäkin olen kertaalleen tuon hiusten lyhyeksi leikkaamisen tehnyt, näin jälkeenpäin ajatellen ollessani elämäntilanteessa jossa en vain oikein tuntenut itseäni naiseksi enää, vaikka en näin mutkikkaasti silloin hiusten leikkaamista ajatellutkaan.

    Niin ja nyt sitten toisen kerran, kun leikkuutin hiukset lyhyiksi hiukan ennen kuin ne putosivat solunsalpaajien takia pois. Ajattelin että jos hiukset lähtevät, haluan itse päättää miten. Uhmaa taas. Minulla taitaakin olla uhmaikä...

    VastaaPoista
  12. Voin todistaa, että näytät tosi hyvältä ja sangen tyylikkäältä ja vielä lisäksi katu-uskottavalta noin!!! Kesähelteellä varmaan myös mukavan vilpoisa olo, eikä hiukset liiskaannu hiestä ym. pitkin päätä ja naamaa (nimim. kokemusta). Ja mun mielestä oikein hyvin sopisi mekkokin tuohon lookiin. Näin pride-viikonloppuna katukuvassa on näkynyt jos jonkinlaista kulkijaa, joita kyllä tähän kaupunkiin mahtuu monennäköisiä.

    Enkä muutenkaan usko, että kukaan kommentoisi "vähänkssullon lyhyt fleda" kun eihän sitä kommentoida muutenkaan tyyliin "hei sullonkyllä ylikasvanu leikkaus, mee parturiin siitä". Vai kommentoidaanko???? Siis ventovieraat tai puolitutut??? Eihän? Eihän? Ei mulle ainakaan ole kukaan kommentoinut ikinä mitään, vaikka en mitään perinaisellista lookia ole koskaan edustanutkaan. Ja siis jos joku itsekseen arvelee jotain sinun suuntautumisistasi tai puoluekannastasi tai elämänarvoistasi ulkonäön perusteella, niin arvelkoon. Mitäs siitä! Mutta ei sitä arvelujaan kenenkään kannata ääneen kuuluttaa. Eikä kyllä onneksi ole tapanakaan tässä kaupungissa. Paitsi jos on käytetty päihdyttäviä aineita, jolloin vastuu siirtyy niille aineille...

    Sateenkaaren väreissä moniarvoisen ja ennakkoluulottoman maailman puolesta
    - Aku -

    VastaaPoista
  13. Yhdyn Akun silminnäkijätodistukseen siitä että olet siilitukkaisena tosi katu-uskottava ja rock ;-). Auringossa kannattaa tietysti olla varovainen, näillä helteillä hattu tai huivi on paikallaan itse kullekin jos pitemmän aikaa on ulkosalla.

    Uusimmassa (heinäkuun) Olivia-lehdessä oli muuten juttu naisesta joka oli menettänyt hiuksensa (ja myös silmäripset ja kulmakarvat) alopecian takia ja siitä miten hän oppi hyväksymään itsensä ja naisellisuutensa kaljuna. Kuvien perusteella tosi kaunis nainen!

    VastaaPoista
  14. Minulle tuli kuvastasi mieleen Nefertiti, tai joku muu muinainen kaunotar :-)

    Miten viisaita oletkaan taas ehtinyt pohdiskella. Tosi osuva tuo analyysisi mekon sopivuudesta vs. sopimattomuudesta sänkitukan pariksi!

    VastaaPoista
  15. Aku ja Sarianna, kiitos. :D Hattua olen nyt ulkona pitänyt auringolta suojana, koska tosiaan siihen tottumaton päänahka voisi kärähtää nopeasti.

    Kissaemo, vai Nefertiti... (ks. http://www.info.univ-tours.fr/~antoine/images/Nefertiti1.jpg) Muinaiset egyptiläisethän tosiaan ajelivat omat hiuksensa pois ja käyttivät peruukkia, tai ainakin yläluokka näin teki.

    VastaaPoista
  16. En valitettavasti päässyt katsomaan tuota laittamaasi linkkiä (access denied) :-(

    VastaaPoista