keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Uusi konsti ja uusi tukka

Fysioterapeutille pääsyä odotellessa keksin eilen illalla tunkea tyynyn vasempaan kainalooni. Siihen kun nojaan, saan vasemman hartian rentoutettua. Tyyny oli sitten petikaverinakin, sekä kyljellään että selällään nukkuessa.Siitä huolimatta on hartia taas kuin tulessa ja lisäksi näyttäisi olevan turvotustakin. Ei tule fyssarikäynti yhtään liian aikaisin.

Haavan alapuolella olevaa kuivaa ihoaluetta olen nyt muutaman päivän rasvaillut kärsimyshedelmää (passion-hedelmä) sisältävällä vartalovoilla. Se tuntuukin auttaneen ihoa, ja kärsimyshedelmä tuntuu minusta osuvalta tässä tilanteessa. Samoin korvat valpastuivat tässä ilta-pari takaperin, kun telkkarimainoksessa naisääni sanoi: "Nyt rinta sileäksi!" Osoittautui kuitenkin, että telkkarissa ei mainostettu rinnanpoistoa naisille, vaan rintakarvojen poistovempelettä miehille. Minulla on sairas huumorintaju sairaassa ruumiissa.

Olen dokumentoinut itseäni tämän sairauden kuluessa pokkarikameralla. Useimmat viime aikojen kuvista eivät ole sellaisia että niitä voisi laittaa blogiin, joka ei oman lupaukseni mukaan sisällä K-18 -materiaalia (tosin ehkä ne kuvat ovat pikemminkin kauhua tai väkivaltaa mikä pudottaisi ikärajaksi K-15), mutta useilla yrityksillä sain tänään uudesta tukastani yhden sellaisen kuvan, jonka kehtaan laittaa näytillekin.

19 kommenttia:

  1. Kaunis. Sielukas. Tyylikäs. Upea!

    VastaaPoista
  2. Mahtava huumorintaju :D Tai sitten mulla on yhtä huono, sillä nauroin täällä vedet silmissä..

    Ja mikä kuva. Kaunis nainen:)!! Mieheni kommentti: "Ei kaunis nainen tukkaa tarvi"

    -Hahtis-

    VastaaPoista
  3. Hahtiksen mies on oikeassa ! Et tarvitsekaan hiuksia, ja mieleeni tulee Sinead O'Connor.

    VastaaPoista
  4. "Minulla on sairas huumorintaju sairaassa ruumiissa." - Kiitos aamun nauruista! Taidetaan olla samaan tapaan sairaalloisia ;)

    Ja kuva on upea!

    VastaaPoista
  5. Hih, ihana kuva! Juuri eilen mietin, että kuinka täällä virtuaalisesti tekee kuvan ihmisestä, jota ei ole ikuna nähnyt. Tähän mennessä olen ajatellut, että näytät siltä hienolta nukelta, jonka sait ystäviltäsi!
    Ihana kuva.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kuva. Minäkin olen mieltänyt sinut nukkena tähän asti ;)

    Huumorintajusi iskee minuun heenosti.

    VastaaPoista
  7. siis MAHTAVA KUVA - UPEA KERTA KAIKKIAAN, luulin ihan jostain ulkomailta olevan jostain muotilehdestä ja että laitoit meille kamuille lohdutukseksi. WAU KITSUNE, olet todella hyvännäköinen mimmi !!!!!
    pirtsikka

    VastaaPoista
  8. Juu, samoja ajatuksia kuin edellisilläkin kommentaattoreilla, hyvältä näyttää.
    Tuolla kesätukalla voi jo hyvinkin esiintyä julkisesti.

    VastaaPoista
  9. Hiustyyli pukee sinua todella hyvin, kun sinua on siunattu noin kauniin muotoisella kallolla. Leveakaulainen pusero, joka jattaa olkapaat paljaaksi ja isot nayttavat korvikset ja wow!

    VastaaPoista
  10. Just, Sinead'han se siinä! Tyylikäs! Tuossa korvakorutkin pääsevät näytille. Ja ehkä näyttävä pää vie vähän huomiota pois niiltä leikellyiltä alueilta.

    Äsken luin viimeisen parin viikon tekstisi, kylläpä osasit taas laittaa sanoiksi monta tärkeää ajatusta! Ja pakko tunnustaa, että tirskahtelin nauruun aina välillä Fylli-tädin käyttäytymisestä lukiessani. Hirtehinen huumori on toki sallittua, se puhdistaa oloa, luulisin!

    - Aku -

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikki. Johan tässä suomalainen ihan häkeltyy kun näin kehutaan... Mutta omastakin mielestäni profiili on kasvoistani paras puoli. ;) Jos olisin laittanut jonkun niistä muista kuvista, niistä olisi voinut olla vaikeampi keksiä kehuja. Sinead... hih!

    sanna ja Kiara, se nukke näyttää sielultani, vaikka ei minulta näytäkään. :)

    Pääasioista olen miettinyt kirjoitella enemmänkin, ehkä kokonaisen blogitekstin verran, joten en nyt kirjoita tähän vielä kaikkea mitä olen niistä ajatellut.

    Hahtis, Tee ja Aku, kiva että huumorini osuu ja uppoaa. Niitä harvoja asioita joita folkloristiikan peruskurssilta melkein 20 v takaa on jäänyt päähän oli se, että huumori on ihmisille keino käsitellä vaikeita asioita, ja oma huumorini on muutenkin aina ollut vähän viistoa...

    VastaaPoista
  12. En ole koskaan vielä kommentoinut mutta nyt on pakko. Olet todella kaunis! Moni on tuosta profiilista kateellinen.. -kazu-

    VastaaPoista
  13. Sehän kasvaa!
    Ja kuten tiedätkin, minäkin olen sitä mieltä, että sinulle jos jollekin kalju sopii - mutta toki on eriasia olla ilman hiuksia pakon edessä kuin oman valinnan takia.

    Käyn täällä kyllä poikkeuksetta päivittäin, vaikken usein kommentoi. Tuntuu vain, ettei minulla ole siihen oikeutta, ja sitäpaitsi joku muu sanoo kuitenkin asiat paremmin kuin minä! :)

    VastaaPoista
  14. kazu, kiitos. :)

    scaredy-cat, ja muutkin jotka samoin tuntevat: totta kai kommentoida saa vaikka ei itse olisikaan (rinta)syöpäpotilas! On kiva tietää millaisia ajatuksia juttuni herättävät niissä joille asia ei onneksi ole ajankohtainen (eikä toivottavasti sellaiseksi tulekaan).

    VastaaPoista
  15. Yhdyn kauneuttasi ylistävään kuoroon. Maksaisin saadakseni tuollaisen takaraivon :-)

    VastaaPoista
  16. Ihan ystävällisen nätisti lisäisin pienen jälkikommentin, ei mallista vaan sommittelusta. Me pilkkuviilarit sanotaan, että anna katseelle tilaa. Joten, jos kuvassa on varaa, rajaisin vasenta reunaa vähän kasvoista poispäin. Ja sitten näyttelyyn!

    VastaaPoista
  17. Jep, veistoksellinen profiili! Takaraivokommenteista tuli mieleen, että äitini aikoinaan kehui nukuttaneensa minua ja siskoani vauvana kyljellään, ei selällään, jotta takaraivo ei latistuisi. Tämä taisi olla neuvolassa kuuminta huutoa oleva lastenhoito-ohje vm. 1973. Siis ehkäpä Kitsunenkin on kiittäminen äitiään kauniista pään muodosta ;-).

    Ja musta huumorihan on sitä parasta huumoria!

    VastaaPoista
  18. Aivan upee kuva!!! Ja mahtava kampaus, helppo, kuivuu nopeesti, aina hyvän näköinen, vaikka olis välillä pipo päässä. Hieman haikeesti muistelen omaa vuoden takaista kampausta. Kun nyt tuskailen luonnokiharoiden kanssa ja odotan hartaasti aikaa jolloin saan hiukset ponnarille.

    Ihanaa huomorii, ilman sitä tästä taudista ei selviä!

    VastaaPoista
  19. jovain, kallon uudelleenmuotoilua ei vielä taideta harrastaa vaikka kaikenlaista kauneuskirurgiaa tehdään. :D

    rk, taisin rajata siitä katseen puolelta pois jotain häiritsevää sälää.

    Sarianna, äiti taisi mainita jotain kyljelläännukuttamisesta joo.

    jaana, no se on kyllä totta että tämä on varsinainen wash&go :D Saa kuivaksi pyyhkeellä. Mutta voisin silti ottaa ne kiharat.

    VastaaPoista