keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kasvun aikaa

Olen päässyt Pariisiin pakkaamisessa siihen perinaiselliseen pisteeseen, jossa huomataan että täysistä vaatekaapeista huolimatta minulla ei ole mitään päällepantavaa. Lisäksi hiukset - tai paremminkin niiden puute - aiheuttavat ylimääräisen ongelman. Haluanko pitää esitelmäni sytomyssy päässä? No en. Huivi? Minun arveltaisiin varmaankin kääntyneen islaminuskoon. Peruukki? Saan siitä muutamassa tunnissa päänsäryn, mutta jos löysään kiristysnauhoja, se pyörii päässä. Enkä missään tapauksessa jaksa pitää karvahattua kesälämpimillä kaksitoista tuntia päivässä viikon ajan.

Ne, joiden mielestä syöpäpotilaan oikeus istuvaan ja käytössä miellyttävältä tuntuvaan peruukkiin ei ole sairauden hoitoa, eivät varmaankaan tule ajatelleeksi millaisia sosiaalisia pulmia hiuksettomuus saattaa aiheuttaa. Tai ehkä he arvelevat syöpäpotilaan vain makaavan sairaalan sängyssä? Onneksi monet meistä pystyvät ainakin osan aikaa viettämään myös ns. normaalia elämää.

Mutta kyllä se niin on että hiukset ovat alkaneet kasvaa takaisin, vaikka eivät Pariisiin ihan ehdikään esiintymiskelpoiseen kuntoon. Päälaella, josta hiukset lähtivät ensin, on jo muutaman millin sänkeä, ja nyt alkaa ohimoillakin erottua jotain untuvaa. Harvaahan tuo vielä on, mutta toivottavasti siitä tuuhenee. Värikin alkaa näyttää tummemmalta kun hiuksissa rupeaa olemaan pituutta. Ihan vielä en kuitenkaan viitsi liikkua julkisilla paikoilla avopäin. Sitä paitsi tuo miltei-kalju päänahka voisi palaa auringossa turhan helposti.

Silmäripset ja kulmakarvat tekevät myös paluuta. Lyhyitähän nuo vielä ovat ja näyttävät siksi harvoilta vielä  pitkään, mutta itseä ilahduttaa havainto että kyllä ne aikanaan palautuvat ennalleen.

22 kommenttia:

  1. Jos saan äänestää niin valitse huivi, se on tyylikäs ja sopii sinulle ja on varmasti mukavampi kesäkeleillä. Voithan panna sen kaveriksi minihameen niin et näytä liian uskonnolliselta ;-)

    VastaaPoista
  2. Naisellisia ongelmia. Kauniisti sidottu ja asuun sopiva huivi kuulostaa hyvältä. Peruukki, reuhkaksikin (!) täällä blogeissa nimitetty, hm. onhan niitä nättejäkin, kai. Ellet heittäydy rohkeaksi skinheadiksi vaatteineen ja niitteineen, tyyliin: join'em if ya can't beat'em!
    Onnea uudelle kasvustolle! Kampauskuvia syksyllekin?

    VastaaPoista
  3. Huivin puolesat minäkin äänestäisin. Jos kerran avopäin/paljain päin olo ei tunnu omalle.

    Tämäkin asia on miehille asteen verran helpompi sanoisin.

    VastaaPoista
  4. jep..päädyn kanssa tuolle huivilinjalle, hyvä syy piipahtaa jonkun tavaratalon asusteosatolle..nyt kun huivit ovat suurinta huutoa taviskansallekkin:)löytynee varmasti joku ihana kesäinen tekele:)
    Oikein mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  5. Huivi näkyy saavan eniten kannatusta. :D Ja nehän ovat toden totta tänä kesänä muotia niin kuin vast'ikään jostain naistenlehdestä luin.

    Paljain päin en oikein osaa vielä olla, kun tuo sänki on vielä siinä määrin lyhyttä ja harvaa että pääni näyttää edelleen aika kaljulta. Ja jotenkin nahkapää-look ei vain ole minua - kun yhdistän kaljun, meikin ja naisen vaatteet näytän drag queeniltä joka on unohtanut laittaa peruukin.

    Matkasta sainkin hyvän tekosyyn vaateostoksiin, muistinpa onneksi että minulla on erään tavaratalon lahjakortti käyttämättä. Siksi toisekseen monet kesävaatteeni ovat sellaisia jotka eivät yksitissiselle oikein sovi (lue: liian avokaulaisia), eli vaatevarastoa pitäisi uudistaa lähiaikoina joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  6. Huivi on hyvä valinta :) Ja tutulta kuulostaa tuo ei mitään päällepantavaa.. Onneksi ei ole hirveesti menojakaan...

    Mulla kyllä tukka kasvaa koko ajan, mutta joka kolmas viikko lähtee ne lyhyimmät piikit ja sänki on kuitenkin hyvä lyhyenä, niin pysyy viritelmät päässä paikallaan. Heti kun tuo harva tukka pääsee lakoomaan, niin alkaa huiviviritykset pyöriä päässä..

    VastaaPoista
  7. Huivi on passeli päähine.
    Itse kun kelailen tukkakuvia blogista, niin oikein hirvittää se helmikuun siilitukka ja se, että ilkesin sillä mennä töihin!!! Huh-huh... mutta viuhahtelu alkaa sitten, kun siltä tuntuu :) Sekin aika koittaa ja veikkaan, että sinäkin oot sellanen rohkee mimmi, että viiletät tuolla kylillä jo pikapuolin ilman rihman kiertämää (päässä).

    VastaaPoista
  8. Voilá ! Pariisi - ihanaa ! Sinne sopii huivi ehdottomasti ; )
    Mulla on kans untuvikkoa tullut päähän - olin siinä uskossa, että ihan kaljuna tässä pyöritään koko sytoaika, mutta ei. Toki en kehtaa tällä untuvikolla muuta kuin kotona esiintyä. Huomenna lääkäri (hui sentään) ja eka cef.
    IHANAA PARIISIN MATKAA !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  9. Oikein ihanaa Pariisin reissua teille ♥

    VastaaPoista
  10. Huivin voi solmia monella tavalla, joista kaikki eivät ole uskonnollisia.
    Toisaalta... kyllähän vaikkapa Sinead O’Connor näytti hyvinkin näyttävältä sänkitukkaisena pitkissä hameissa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos vieraille ja kiitos toivotuksista Pariisin reissulle, sitä ennen kuitenkin vielä puuhakas viikonloppu kotona ja maanantaina se kirurgin tapaaminen. Tuli muuten jo sädehoidon suunnitteluaikakin, sekin ennen juhannusta. :o

    Tee, nyt on uusi laukku ja vähän vaatettakin - myös yksi uusi huivi. Huomenna vielä toinen tehoshoppailuisku ja enköhän ole valmis kohtaamaan Pariisin.

    pirtsikka, peukut pystyssä sun huomisen lääkärin varalle.

    jPekka, ajattelin lähinnä kongressin kontekstin huomioonottaen että kollegat arvelevat 'she's gone native' kun hääräilen siellä huivi päässä. Mutta väliäkö tuolla, oikeastaan.

    VastaaPoista
  12. sannalle vielä piti kommentoimani että varmaan alankin kulkea avopäin jahka päässä on edes siiliksi sanottava kasvusto... :D

    VastaaPoista
  13. Huivilla, pertsalla tai ilman: mukavaa reissua! Käyskentelehän työkiireiden lomassa kaupungillakin, käväise maitokahvilla tai vaikkas ihan lasillisella. Pariisi on ihana! Meitä odottaa viikon päästä budapest:)

    VastaaPoista
  14. tiina, voi olla ettette pääse minusta eroon Pariisissakaan, kun hotellissamme on kuulemma wlan.

    Ihka ensimmäinen itse virkkaamani sytomyssy on valmis! Kaksi iltaa siihen meni. Eikä muuten edes näytä hullummalta. Tintin on hyvä opettaja. :)

    VastaaPoista
  15. Saisiko sen myssyn esittelyyn? Ei tuosta pelkällä maininnalla selviä.
    P.S. Huivinkin voi sitoa niin, että näyttää vähintään Saaban kuningattarelta, eikä tarvitse olla yhtään "native".

    VastaaPoista
  16. Saiskos myssyn näytille..? Pariisistakin odotellaan sitten jonkinlaista kuvamatskua.. Ja kyllä täällä kärkytään niitä kuulumisia reissunkin aikana - piti vaan varmistella, ettet pääse yllättäen livistämään ;)

    VastaaPoista
  17. rk ja Tee, myssyn saatte kuvaan jahka kerkiän kuvan ottaa, yritän ennen Pariisia.

    Tänään kun lähdin aamulla liikkeelle uudessa tunikassa ja huivissa nauratti kyllä oma peilikuvani, siinä määrin näytin uskontokuntaa vaihtaneelta. Mutta huivi on hieno, siinä on helmiä ja hopealankaa. Ostin tänään vielä toisenkin, silkkisen. Kelpaa näillä mennä Pariisiin.

    VastaaPoista
  18. AAH - helmiä ja hopealankaa -luxusta ! Vois varmaan pitää "tän kauden" jälkeenkin ! Rakastan kaikkia wiksuja tilbehöörejä, tulee niin feminiininen olo ; )
    Meikkä eilen lääkärissä - keuhkokuvat entisenlaiset eikä rintalastassa mitään. Vasemmassa keuhkossa on "joku" ysi-millinen, mikä on ollut siellä iät ja ajat ja oikeassa keuhkossa on kans "joku" -- kulumaa, sidekudosta jne. Ei kait siellä mitään tollastakaan pitäis olla, mutta aattelin tän revokan jälkeen mennä tapaamaan sitä hevoslääkäriä, joka mut punkteeras, kun on kuulemma hemmetin hyvä keuhkolääkäri .. ehkä ... tiedä sitten tulevasta, tuleeko meikästä "lääkärissä hyppääjä" vai "lääkäriä karttava" SIIS sairauksien takia ei muuten ; )
    CEF oli just niiiiin hirvee. Kaikki se, mitä Kitsune olet kertonut on vaan niin totta. Pahoinvointilääkkeitä vetelen ja päätin vedellä ainakin kolme päivää vaikkei edes olis ku vähän etova olo ja sitten pienennän määrää ja odottelen "olotiloja" ja tarpeen mukaan.
    MUTTA VIIS niistä - nyt lähdet Pariisiin uusissa vaatteissa ja pidät hauskaa !!!
    Kitsune - pikkutopit V-aukkosen alla ihan jes, ei tartte kaikista V-aukkosista luopua ; ) olen kokeillut menestyksellä ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista
  19. pirtsikka, ihana kuulla että keuhkoissa ei ole mitään syöpäläisen lähettiläitä. Parempia oloja, CEFin jälkeen ekat kolme päivää on pahimmat, sitten alkaa helpottaa.

    VastaaPoista
  20. Minusta peruukki pitää korvata kaikille, joilta sairaus tai sen hoidot ovat korvanneet hiukset, olivatpa ne sitten kasvamassa takaisin tai eivät. Mutta kannustan sinua huivin käyttämiseen minäkin, kun tunnet kerran peruukin epämukavaksi - ainakin esitelmää pitäessä lienee parasta tuntea itsensä juuri niin mukavaksi kuin vain voi, eikä peruukki saa häiritä keskittymistä.

    Ja taputuksia uusille vaatteille - on aina itsevarmempi olo, kun on uudet kivat vaatteet päällä!

    VastaaPoista
  21. Ja vielä: muistakin, ettet vietä viikon ajan 12 tuntia päivässä kongressissa! Olet sentään Pariisissa, siitä pitää nauttia. ;)

    VastaaPoista
  22. Sinä olet kyllä niin siropiirteinen ja kertakaikkisen kaunis nainen, että et todellakaan näyttäisi drag queenilta ilman peruukkia! Mutta helmet ja hopealanka kauniisti sidotussa huivissa kuulostavat ihastuttavilta, ja yhdyn kuoroon: kuvia olisi kiva nähdä!

    Tohdinko toivottaa: nauti matkasta TÄYSIN RINNOIN. Lämmin virtuaalihalaus sinulle!

    VastaaPoista