tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kotiin?

Tämän päivän mittaan hoitaja on käynyt useamman kerran. On opeteltu dreenin tyhjennys ja sain vihkosen, johon määrät pitää merkitä. Jos hyvin käy, perjantaina saan tulla poistattamaan dreenin. Ensiproteesikin soviteltiin, eihän tuo nyt kovin hyvin istu ja muotokin on aika kaukana jäljellä olevasta rinnastani, jolle raskaus, imetys ja maan vetovoima ovat tehneet tekosiaan, mutta kyllä se vaatteiden alla menettelee. Nimesin ensiproteesin Fylli-tädiksi.

Fysioterapeutti kävi antamassa jumppaohjeet, joita sopii huomisesta alkaen noudattaa ja oli buukannut minulle ajan tarkastuskäynnille jälkitarkastuksen yhteyteen 8.7. Sangen sympaattinen kirurgi kävi juttelemassa vielä uudemman kerran. Kyseli onko minulla järjestettynä psyykkistä tukea. Kerroin että syöpiksen psykiatrilla olen käynyt juttelemassa ja minulla on sinne myös psykiatrisen sairaanhoitajan numero, jos tulee akuuttia avuntarvetta. Reseptejä olen saanut tukun mukaani, antibiootin ja särkylääkkeiden lisäksi täytyy pistää sitä verenohennuslääkettä vielä kymmenen päivän ajan.

Alkujaan oli suunnitelmana, että olisin sairaalassa kaksi yötä, mutta tässä päivän mittaan olen kallistunut siihen suuntaan, että lähtisinkin kotiin jo tänään. Aika käy pitkäksi eikä tässä taida mitään erityistä ohjelmaa enää olla odotettavissa. Viimeinen niitti oli se että sain huonetoverin. En muutenkaan osaa oikein nukkua täällä sairaalassa, ja kun huoneessa on joku toinen, se käy vielä hankalammaksi. Lisäksi en tosiaankaan ole tällä hetkellä ihan sosiaalisimmillani. Kotona meillä on äitini auttelemassa, ja sitä paljon puhuttua liikuntaakin siellä tulee ehkä helpommin harjoitettua kun voi lähteä vaikka ulos pienelle kävelylle.

9 kommenttia:

  1. Tulet huomaamaan, ettei Fylli-täti (hih!) myöskään helpolla pysy siellä alhalla, minne sen nätisti asettelet, ellet sitten kehittele hyvää systeemiä sen kiinnittämiseen..

    Kyllä kotona on mukavampaa, jos siellä on kerran apuakin vielä ;)

    Sanoisin, että sun leikkauksesi ja siihen liittyvät asiat on menneet varmasti niin hyvin kuin se on mahdollista. Toteaa hän, jonka ensimmäinen leikkaus oli perjantaina, jolloin rs-hoitajalla on vapaapäivä ja heti kättelyssä tehtiin selväksi, että ellei lauantaina lähde kotiin, niin menee jollekkin toiselle osastolle, jossa ei tiedetä rs-potilaista enempää kuin potilas itse..

    VastaaPoista
  2. Joo, kotiin vaan. Eiköhän tuo paikka ole nähty, eikä ruuissakaan kehumista. Rohkeutta matkaan! Ja särkylääkkeitä! Voi hyv... no kohtalaisesti ainakin!

    VastaaPoista
  3. ihanaa että jaksat jo kirjoittaa, meitä taitaa olla aika monta jotka jännitämme vointiasi... sanat ovat aika vähissä, en osaa muutakaan toivottaa kuin *voimia*!

    VastaaPoista
  4. Niin, Fylli-tätihän ei tunnetusti ole mikään sulotar, ja hänellä on kiusallinen tapa "tulla ulos" sopimattomissa paikoissa. Onnea kuitenkin yhteiselolle, niin kauan kuin sitä kestää! Sädehoidot enää, ja sitten voit alkaa jo etsiä uutta puserontäytettä:-)

    T. Karhutar

    VastaaPoista
  5. Tee ja Karhutar, Fylli-tädin pyrkimykset lähteä omille teilleen tuli jo huomattua. Täytynee kehitellä jotain patenttia - auttaisivatkohan hakaneulat?

    rk, juu, ei jäänyt osastoa enää ikävä.

    jovain, kiitos toivotuksista.

    VastaaPoista
  6. Mä avasin vanhoihin liiveihin aukon ja asettelin Fylli-tädistä sopivan kokoisen sinne liivin sisälle, ompelin kiinni ja jo Fylli-täti totteli komentoja aika hyvin :)

    Sitten ennen kuin sain "oikean proteesin" niin hain Lindexiltä sellaiset "irtosilikonia sisältävät" liivit. Ja siirsin molemmat silikonit sekä osan Fylli-tädistä leikatun puolen kuppiin. Niistä tuli myös hyvät. Sain sairaanhoitajalta "kekseliäisyyskehut" kun kävin proteesin hakemassa..Se silikoni muotoutuu hyvin rintamaisesti. Olen yhä käyttänyt niitä liivejä esim.pihahommia tehdessä. Aattelin ettei oikea proteesi poksahda kun ruusupuskissa tms. töngin.

    Tsemppiä hirmuisesti Kitsune !!!

    -Hahtuvainen-

    VastaaPoista
  7. Hahtuvainen, hyviä vinkkejä. Mulla on yhdet ainoat kaarituettomat liivit... En viitsinyt ostaa tätä välikautta varten uusia liivejä, ajattelin että satsaan sitten proteesiliiveihin ja ostan niitä sitten kertalaakista useammat kuin ne yhdet joihin maksusitoumus riittää (jota en muuten saanut mukaani joten sitä pitää muistaa vielä karhuta jälkitarkastuksen yhteydessä osastolta jos ei ala kuulua postissa kotiin). Lindexin liivien mallit on jotenkin sellaisia että ne ei ole koskaan mulle käyneet, rinnat (rinta) pursuaa ulos kupeista. :/

    VastaaPoista
  8. Kitsune, jos haluat hyvänmalliset liivit, jotka ovat mukavat päällä ja kokoavat rinnan kauniisti, suosittelen Anitan Extreme Control A5527 -mallia. Hinta on melko suolainen, 60 - 70 euroa, mutta joka sentin arvoinen!

    Liivi pitää terveen rinnan ja proteesinkin erinomaisesti paikoillaan, ja siihen pystyy todella helposti tekemään Hahtiksen kuvaileman taskun, jos haluaa. Minulla on näitä liivejä kahdet, mustat sekä valkoiset E-kupilla, enkä muita liivejä juuri pitäisikään muuten kuin vaihtelun- ja söpöstelyn halusta. Kannattaa pruuvata, jos osuu hyvä liiviliike kohdalle!

    T. Karhutar

    VastaaPoista
  9. Ei löytynyt minunkaan liivivarastostani kaarituettomia liivejä kuin kolmet urheiluliivit, mutta näppäränä tyttönä otin yksistä kaarituet pois ja toteutin ne edellä mainitut toimenpiteet..Ei se mikään loistosuoritus ollut, mutta olen kyllä ihan t-paidalla ja "fyllitäti-liiveilläkin" käynyt kylillä.

    Luulen että tänä päivänä kun on kaikki push-upit, stay-upit ja muutkin "maanvetovoimaa vastaan taistelevat naistenasusteet" ovat olemassa, niin noita silikoniliivejä löytyy muidenkin firmojen kuin Lindexin mallistosta. Kannattaa käydä katsastamassa.

    Dreenin kanssa elo olikin hankalaa. Laitoin sen pieneen kangaspussukkaan, jonka taas hakaneulalla viritin paidan kylkeen kiinni. Kamalia virityksiä tässä ainakin on oppinut tekemään.

    Eilen juuri sanoin miehelle, että harmittaa kun aamuisin pitää keräillä irto-osat pitkin huushollia.. Varsinkin näin kesäaikaan kun yövieraita käy usein, niin ennen kuin poistuu makuuhuoneesta ihmisten ilmoille pitää virittää huivi tai peruukki ja muistaa asettaa tissi kohdilleen.

    Juu, kysele ihmeessä maksusitoumuksen perään. Oli muistaakseni täällä meillä 170€ ja sillä sain ns.tavallisen proteesin ja yhdet liivit. Ostin sitten itse muutamat. Kovin oli hintavia :/

    Hahtis

    Ps.Karhutar, kiitti liivivinkistä :)

    VastaaPoista