maanantai 14. kesäkuuta 2010

Huivipäinen nainen

Olemme palanneet kotiin. Ei siis sittenkään suoraa päätä leikkaukseen, vaan vielä viikoksi roikkumaan löysässä hirressä. Toisaalta ei ollut hullumpaa saada nukkua tänä aamuna pidempään, kun lentomme oli kotimaan kamaralla vasta tämän vuorokauden puolella. Naistenklinikalla piti kuitenkin käydä labrassa ennen puolta päivää, ja nyt jännätään tuloksia huomiseen.

Pariisissa olisin viihtynyt pidempäänkin, nyt vapaa-aika jäi omalta osaltani lopulta melko vähiin, mutta ehdin sentään vähän kaupunkiakin katsella. Unohtamatta tietenkään nauttia joka ilta hyvästä ruuasta ja punaviinistä. Jos ei näillä eväillä ole veri vahvistunut niin ei millään.

Huivini herättivät kongressissa huomiota niin kuin osasin odottaakin. Minulta huivinkäytöstä ei tultu suoraan kysymään, mutta väitöskirjanohjaajani oli joutunut tiedusteluihin vastaamaan ja kertonut niin kuin asia on. Ei kovin yllättäen päädyin siis syöpämannekiiniksi ja taisin saada jotain ylimääräisiä sympatiapisteitä 'urheudesta'. No, otin tietoisen riskin - olisinhan voinut käyttää peruukkiakin.

Huivini siis herätti uteliaisuutta ja ihmetystä, kenties epäluuloakin, mutta ainoa kerta, kun huiviini puututtiin tuli vasta kun olimme lähdössä maasta. Lentokentän turvatarkastuksessa naispuolinen virkailija nimittäin kehotti minua ottamaan huivin päästäni. Pari sekuntia harkitsin tempaista huivin pois sen kummempia sanomatta ja katsoa minkä näköiseksi virkailijan naama menee, mutta sitten armahdin häntä, työtäänhän hän vain teki. Siispä selitin että minulla ei ole hiuksia koska olen saanut kemoterapiaa. Huivia ei sitten tarvinnut riisua. Portin toisella puolen pääsin kuitenkin vielä toisen virkailijan toimesta ruumiintarkastukseen vaikka portti ei piipannutkaan, epäilyttävä huivipää kun olin.

Lopuksi muutama kuvatuliainen:

rk:lle Eiffelin torni


Sannalle pinkki tuoli:


Kaikille halukkaille viinilaseja katukahvilassa:


Piruparka Notre Damen julkisivussa:


Père Lachaisen hautausmaalla:

9 kommenttia:

  1. Oih, nätti kiitos Eiffelistä! Ja viinilasillisesta kans!
    Ranskalaisille taitaa olla herkkä paikka tuo huivi. Hyvä, että olet kotona taas, ei tarvita, me lukijat siis, niin jännittää sen sinun matkasi kanssa!
    Sanna varmaan repeää tuliaisestaan!
    Peukut veriarvoille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuvista ja kuulumisista :) Syötävän näköinen tuo Sannan tuoli ;)

    Näin itseni jo kiskomassa huivia mielenosoituksellisesti lentokentän turvatarkastuksessa..

    Peukkuja niille veriarvoille täältäkin!

    VastaaPoista
  3. Kitsune - merci beaucoup ; ) Ihana tuo viimeinen Adieu mere ; ( liikuttava, kaunis !!!
    Kiitos viinilasillisesta ; ) Ihana idea lähettää virtuaalituliaisia ! Tervetuloa Suomeen !
    Nyt pidetään peukkuja sun veriarvoille !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ! Kiva että ehdit katsella jkv kaupunkiakin. Mulla kävi kuin Teenkin, olisi makeeta ollut kiskaista huivi päästä... mutta oikeassa tilanteessa asia tosiaan onkin eri. Muistan parikin tiukkaa tuijotusta huivin reunakohtaan korvallisen kohdalla, kun katsojat etsivät jotain merkkiä hiuksista. Hassua, huivia voi toki käyttää muutkin kuin hiuksettomat.

    Kiitos punaviinilasillisesta. Onnea veriarvoille !

    VastaaPoista
  5. Kiitos lasillisesta! Siitähän sai ottaa sitä väriä kun halusi:) I prefer red, mutta itse asiassa näin kesäkuumalla (budapest +34) on valkoinen maistunut paremmalta.

    Tunnistan hyvin tuon ajatuksen, ettei halua pelästyttää ihmisiä syövällä.. Hierojalla, alusvaateostoilla, uimahallissa.. Tilanteita riittää, kun etuvarustus puuttuu. Nykyään joudun aina turvatarkastuksessa kopeloitavaksi, vaikkei piipittäisikään. Tiedä häntä, lähettävätkö proteesini jotakin signaalia:) Katsotaanpas taas huomenaamulla, kuinka rouvan käy kotimatkalla.

    Peukkuja veriarvoille, hyvin olet hoitanut niitä:)

    VastaaPoista
  6. P.S. Liikkis tuo piruparka, jonka Meidän Daamimme on pannut lattiapalkkiansa kannattamaan!

    VastaaPoista
  7. I-H-A-N-A!!!!!!!!!! V-A-U!!
    Oikein prinsessan tuoli ja ihan vähän vaaleanpunainenkin!! Kiitos ja kumarrus!
    Hih!
    Peukkuja on pidetty veriarvojen takia, toivottavasti ovat nousseet hyvin, niin pääset leikkaukseen.
    Mä olisin varmaan kanssa vetäissyt huivin päästäni..ehkä.
    Hyviä oloja ja kiitoksia ihanasta Pariisin tuliaisesta. Punaviini maistui myös hyvältä!

    VastaaPoista
  8. Pinkki tuoli oli aika yliveto. Piruparkaa kävi vähän sääliksikin jopa.

    Veriarvopeukutuksin!

    VastaaPoista
  9. Kaikille kiitokset veriarvopeukuista, tuntuvat tehonneen, ne ja punaviinihoito. ;) (Ja maksa-arvotkin olivat ilmeisesti ihan ok.)

    rk, piruparka sai kyllä sympatiani. Välillä vähän tuollaiseksi piruparaksi tunnen itsenikin.

    Tee, eikö olekin, tuoli näyttää siltä kuin se olisi kuorrutettu marengilla tms. En käynyt tutkimassa sitä lähempää.

    pirtsikka, virtuaalituliaisia on helppo tuoda. Muut tuliaiset jäivätkin sitten ostamatta, pojallekin piti ostaa tuliainen kotimaasta kun lentokentälläkään ei ollut mitään.

    betty, totta, oikeassa elämässä ei aina toimi niin kuin ajattelisi toimivansa. Olin vähän varautunutkin siihen että lentokentällä huiviin voidaan puuttua ja olin ajatellut ihan vain nykäiseväni sen päästä, mutta näköjään en sitten tehnytkään niin.

    tiina, itsekin olen punaviinin ystävä (saa arvata mikä laseista on minun ;) mutta kuumaan säähän valkoinen tosiaan sopii paremmin.

    Eivät ne sentään taida rintoja turvatarkastuksessa varsinaisesti kopeloida, muuten voisi tulla vastaan hämmentäviä tilanteita proteesien kanssa.

    Sanna, kiva että tykkäsit tuliaisesta. :)

    Kiara, niin kuin rk:lle sanoin, sympatiani menivät tällä kertaa piruparan puolelle. Aika harmittoman näköinen pirulainen tuo.

    VastaaPoista