perjantai 25. kesäkuuta 2010

Dreenin poisto

Dreenausaikani jäikin sitten näin lyhyeksi. Tänään lähdin näyttämään dreeniä sairaalaan, ja sieltä poistuin ilman dreeniä. Nestettä erittyi vielä viimeisen vuorokauden aikana n. 70 ml, mutta paikalla ollut lääkäri oli sitä mieltä että maanantaihin asti ei enää pidä dreenin kanssa odottaa. Lisäksi hän huomautti vasemman olkavarteni alkaneen jo turvota ja kehotti hakeutumaan heti ensi viikolla fysioterapeutille ennen kuin turvotus karkaa käsistä. Ensiavuksi sain lääkäriltä ohjeet hieroa olkavartta kainaloon päin menevillä liikkeillä että nesteet lähtevät liikkeelle, ja se tuntuukin nyt auttaneen, olkavarsi on paljon vähemmän kipeä ja pistelevä puutumisen tunnekin on vähentynyt. Hyvä siis oli että menin sairaalaan. Mutta jännä juttu, kun sairaalassa ollessani minulle sanottiin ettei lymfaturvotusta ilmesty ennen kuin aikaisintaan joskus pari viikkoa leikkauksesta. No, yksilöitähän tässä ollaan.

Juhannusruusut ovat mökillä epäilemättä nyt täydessä kukkaloistossaan, ja nuppujen määrästä päätellen niitä kukkia on paljon. Hyvää ja rentouttavaa keskikesän juhlaa itse kullekin säätyyn katsomatta!

8 kommenttia:

  1. Hyvaa Juhannusta sinnekin! Taalla sita ei oikein noteerata, ja tunnen itseni vahan yksinaiseksi, vaikka seurassa olenkin.

    Hyva, etta dreeni saatiin pois, ei sita varmaan ilokseen mukana kanniskele!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että pääsit siitä dreenistä kun se vaivasi :) Harmi, että heti alkoi turvotus, mutta onneksi hieronta on auttanut.

    Ehkä niitä uusia nättejä liivejä ei tarvitse riisua intiimitilanteissakaan, ellei halua ;)

    Leppoisaa keskikesän aikaa teille!

    VastaaPoista
  3. Hyvähyvähyvä, että kävit lekurilla.

    Kaunis ruusu! Meillä kukkii lumipalloheisi vallan ihastuttavasti. Kyllä luonto on kaunis tähän aikaa vuodesta. Pienoikaset kävi poimimassa kukkia tyynyn alle, tuolla ne unta odotteleen (tytöt ja pojat, omat ja vieraat). Josko tuleva puoliso näyttäytyisi ensi yönä unessa.

    VastaaPoista
  4. scaredy-cat, dreenin poisto vaikutti kyllä huomattavasti elämisen mukavuuteen ja sai minut heti tuntemaan itseni terveemmäksi, enemmän ihmiseksi ja vähemmän kyborgiksi.

    Tee, ensi viikolla sitten fyssarille, jos sieltä saisi toimivat konstit käden pitämiseen kunnossa. Puuhailla sillä kyllä voin melkein tavalliseen tapaan ja nyt se nouseekin hiukan paremmin.

    Kiara, joskus nuorena tuli kerättyä kukkia tyynyn alle, mutta en koskaan muistanut uniani seuraavana aamuna.

    VastaaPoista
  5. Dreeni pois ja heti on ihmisempi olo, siitä se toipuminen vähitellen alkaa! Jumpat kannattaa tehdä huolella, kun se olkanivel ei saisi olla yhtään käyttämättä mihinkään suuntaan. Hyvä, että sait ohjeet olkavarren hierontaan ensiavuksi ja että olo helpottui.
    Leikkausalue on laaja, vaikka haavat eivät ihan kaikkea kerrokaan, joten toivon sinulle nyt kovasti jaksamista ja kärsivällisyyttä hitaaseen toipumiseen ja uskoa siihen, että huominen päivä on taas hiukan mukavampi kuin tämä.
    Intiimielämään olisi nyt oiva tilaisuus harjoitella aikuisuutta ja toisen tunteiden huomioimista puolin ja toisin. Vuosien mukana viimeistään pääsee huomaamaan, että läheisyys ja haluttavuus on muustakin kuin ulkonäöstä kiinni.
    Lempeän levollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. rk, motivaation puutteesta ei ainakaan pitäisi toipumisen jäädä kiinni, parhaani mukaan jumppaan ja hieron nesteitä liikkeelle - turvotusta en halua pysyväksi riesaksi.

    Paremmin sain ainakin jo nukuttua ilman letkua. Vielä kun pystyisi kääntämään kylkeä... mutta kaikki ajallaan.

    VastaaPoista
  7. "Jumpat kannattaa tehdä huolella, kun se olkanivel ei saisi olla yhtään käyttämättä mihinkään suuntaan." - tuosta ei mielestäni kukaan mitään maininnut, mutta ihan itse sain päähäni pyöritellä käsiä olkapäästä ympäri kun liikesarjassa kädet on levällään. Ja muihinkin liikkeisiin olen vähän lisännyt venytystä ;) Ja käsi tosiaan liikkuu hyvin :)

    VastaaPoista
  8. Tee, mulla taitaa olla olkapään tietämillä vielä niin paljon turvotusta että nivel ei oikein liiku, mutta kiitos vinkistä. Käsi nousee kuitenkin jo paremmin, melkein suoristuu.

    Olen miettinyt pystyisinkö syksyllä palaamaan itämaiseen tanssiin, siellä saisivat olkanivelet liikettä.

    VastaaPoista