tiistai 18. tammikuuta 2011

Tiet vievät Roomaan

Meidän piti aikoinaan lähteä häämatkalle Roomaan, mutta eipä tullut lähdettyä - ensin ei ollut rahaa heti häiden jälkeen, ja sitten olikin jo pullat uunissa. Roomaan raskauspahoinvoivana, enkä voi edes juoda punaviiniä? Ei kuulostanut houkuttelevalta. Sen jälkeen poika oli alkuun liian pieni jätettäväksi mummolaan, ja sitten tulikin näitä muita mutkia.

Nyt sain hiljattain kutsun Roomassa järjestettävään kaksipäiväiseen kongressiin ja päätin, että tätä tilaisuutta ei hukata. Teemme mieheni kanssa saman tempun kuin viime vuonna Pariisissa, eli lähdemme yhdessä reissuun. Viivähdämme viikon päivät, joten kongressin jälkeen jää vielä aikaa katsella yhdessä ikuista kaupunkia. Sanottu ja tehty - lentoliput on ostettu ja huone varattu.

Onhan tässä välissä vielä yhdet kontrollit, mutta elämä on ollut hyllyllä taudin takia jo riittävän kauan. Nyt ollaan terveitä kunnes toisin todistetaan, ja murheet murehditaan sitten jos niitä tulee. 

10 kommenttia:

  1. Hyvähyvä :)

    (Ja vahvistussana on näemmä ihan mua varten räätälöity; "turailin"..)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta tuo Rooman matka ja ihan kahdestaan :) Meilläkin oli kohteesta puhetta syksymmällä, mutta ei taida kahdestaan onnistua, tytär on innokas lähtemään mukaan.

    Edelliseen vielä. Samoilla fiiliksillä olen itsekin miettinyt, onko blogin pitämisessä enää järkeä. Vaikka välillä on huonojakin päivä, pääsääntöisesti on katse tulevaan ja ihan hyvällä mielellä.

    VastaaPoista
  3. Wau, Rooma. Jeee!! Mikäs pääkaupunki sitten seuraavaksi?

    VastaaPoista
  4. La dolce vita - che meraviglioso ! Spaghetti, pizza, vino rosso oppure bianco. Amo la città di Roma e la gente, fantastico !
    IHANAA - matkustaminen avartaa, mielestäni ihan verisuoniakin ; )
    On kiva ajatella, että pääsee johkiin reissuun. Reissulla unohtaa ihan tykkänään kaiken not so nice -fiiliksen.
    Hyvä Kitsune ! ja siippa mukaan, ihanaa ! Vatikaani, vanhat kirkot, suihkulähteet ...
    olen kerran ollut Roomassa ja hirvee hinku sinne vielä päästä ...
    pirtsikka

    VastaaPoista
  5. Hirrmuisen hyvää reissua teille!

    VastaaPoista
  6. Näkyy unohtuneen mainita postauksessa että tuo reissu tapahtuu vasta kesäkuussa. ;) Aivan pian emme ole siis matkoille lähdössä...

    VastaaPoista
  7. Mitä väliä - pääasia että menossa ... ; ) ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista
  8. Vautsi vau, oikea meininki! Juuri noin, kontrolleista viis, elämä on elettäväksi, kaupungit koluttaviksi, reissut tehtäviksi ajallaan tai joskus muulloin.

    Ja enkös minäkin istu lauantai-illan kunniaksi koneella ja haarukoin halpoja lentoja.. a-luokan matkalle, kesäkuussa. KAtsotaan, mitä tulee..

    VastaaPoista