sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ahneus ja ähky

Katselin perjantai-iltana Inhimillistä tekijää, jossa kolme naista kertoi syöpäkokemuksistaan (Erävoitto syövästä, 13.1.2012). Syövät ovat erilaisia, tunteet ja kokemukset monilla tavoin samanlaisia. Erityisesti tähän koiraan kolahti toimittaja Hanna Sumarin kertomus. Sumari kertoi menneensä sata lasissa syövästä toivuttuaan, ahnehtineensa liikaa töitä ja ajaneensa itsensä henkisesti loppun.

Syöpä anasti minulta yhdeksän kuukautta vuodesta 2010. Kun lopulta hoidot olivat syyskuun alussa ohitse, oli kiire ottaa vahinko takaisin. Seuraavan kahdentoista kuukauden aikana rutistin loppuun syövän viime metreille keskeyttämän väitöskirjan, ilmoittauduin kaikkin mahdollisiin kansainvälisiin kongresseihin, tein töitä ja varasin perheelle kesälomamatkan. Siinä missä vuoden 2010 kalenteri oli täynnä sytostaattitiputuksia, labroja ja lääkärikäyntejä, vuoden 2011 kalenteri täyttyi töistä, matkoista ja deadlineista.

Vuoden 2011 alussa työt ja väitöskirjan loppuun saattaminen alkoivat viedä niin paljon aikaa, että harrastukset täytyi pistää syrjään. Samaan aikaan sitkeää yskääni tutkittiin ja hoidettiinkin jo kortisonikuurilla mahdollisena sädepneumoniittina. Kortisonista sain lisäpuhtia väitöskirjan loppurutistukseen, ja tein töitä lähes 24/7. Kuurin ja rutistuksen päätyttyä yskä oli poissa, mutta olin sekä fyysisesti että henkisesti uuvuksissa. Mikään ei tuntunut miltään, ei edes se saavutus että olin saanut väitöskirjan valmiiksi. Nukuin huonosti, ja työnteko oli väkinäistä rutistusta. En jaksanut palata harrastuksiin. Psykiatrin kanssa keskustelimme, ja ajattelimme, että asia voi korjaantua pitkällä kesälomalla.

Heinäkuussa tapasin psykiatrin. Olin lomaillut viisi viikkoa. En vieläkään nukkunut kunnollia yöunia, mutta ainahan minä olen ollut vähän huono nukkumaan. Sovimme, että käyntejä ei enää tarvita, minähän voin loistavasti ja odotin innolla töihin paluuta.

Elokuussa palasin töihin, ja pyörä pyörähti taas liikkeelle. Harrastukset saivat jäädä aloittamatta, koska en halunnut täyttää kalenteriani enää yhtään useammilla aikataulutetuilla menoilla. Yhteydenpito ystäviin väheni. Sähköpostit kasaantuivat, unohtelin asioita niin töissä kuin vapaallakin. Kesällä alkanet sydänoireet pahenivat, vaikka mitään elimellistä syytä niille ei löytynyt. Valvoin yöt tai nukuin unilääkkeillä muutaman tunnin. Aloin kammota aamuja, jolloin piti lähteä töihin. Mieluummin olisin jäänyt sänkyyn makaamaan ja vetänyt peiton pään yli. Minä, joka olin vihdoin saavuttanut tavoitteeni ja ajatellut tekeväni juuri sellaista työtä josta olen aina haaveillut, aloin voida pahoin kun ajattelinkin työtäni. Iltaisin kotona en jaksanut panna tikkua ristiin. Ilo hävisi elämästä.

Marras-joulukuun vaihteessa sain diagnoosin: vakava työuupumus ja vaikea-asteisia masennusoireita. Ei ihme, sanoi psykologi, niin paljon työstressiä, jatkuvia terveysongelmia eikä siitä syövästäkään ollut vielä pitkään. Totesin että sairaslomalle en voi määräaikaisesta työstäni jäädä, ja sitä paitsi minulla oli ne deadlinet ja vastuut jotka piti kantaa. Työt eivät häviäisi mihinkään vaikka jäisin kotiin, vaan pelkästään kasaantuisivat. Lääkäriltä saamiani lääkkeitä en mielestäni voinut aloittaa, koska niistä tuli niin tokkurainen olo, joten ne saivat jäädä lipaston laatikkoon. Jotenkin räpistelin jouluun saakka suorittamalla ne omasta mielestäni aivan pakolliset kuviot. Samalla piteni lista töistä, jotka tekisin sitten myöhemmin, kun olisi enemmän aikaa ja voimia.

Loma helpotti oloa heti. Mieliala koheni ja välittömästi iski hybris. Lähetin taas esitelmäabstrakteja kongrensseihin. Päätin ja lupasin tehdä sitä ja tätä kevään aikana. Ehkä työuupumusdiagnoosi olikin tuulesta temmattu. Olin tietenkin vain liioitellut masennusoireita, koska minähän olen sellainen, liioittelija, joka pyrkii tekemään itseään jotenkin erityiseksi ja tärkeäksi. Varmaankin minulla oli vain ollut ohimenevästi paha olo. Nythän olin taas aivan kunnossa!

Vuoden 2012 ensimmäisenä työpäivänä istuin bussissa matkalla töihin ja vatsani puristui pieneksi palloksi kun ajattelin työvuorta, joka syksyltä oli jäänyt odottamaan kun en ollut ehtinyt enkä varsinkaan jaksanut. Oksetti ja itketti. Minun oli pakko tunnustaa itselleni, että ehkä siinä työuupumusdiagnoosissa on sittenkin jotakin perää. Kuinka tässä näin pääsi käymään?

Syövän jälkeen iski ahneus elämälle. Halusin ottaa vahingon takaisin, korvata sairastaessa hukkaan menneet kuukaudet. Halusin elää täysillä kun olin kulkenut kuoleman varjon laaksossa ja päässyt sieltä takaisin valoon. Mutta niin kuin mässäilyä seuraa ähky ja juopottelua krapula, elämän ahnehtimisesta seurasi uupuminen.

10 kommenttia:

  1. Napakka jälkikirjoitus ohjelmaan, joka taas jäi liian siloiseksi ja pinnalliseksi. Hyvä että joku sanoo, mitä syöpäelämä oikeasti on.
    Silti - koetahan räpiköidä! :)

    VastaaPoista
  2. ison askeleen olet ottanut kun osaat ajatuksesi noinkin selkeästi kirjoittaa. Totta turiset. Elämän ahnehtiminen varmaan täälläkin...jos yhtään lohduttaa, olen sinua "askeleen" edellä ajallisesti tässä räpiköinnissä ja vasta viime syksynä aloittelin itselleni tärkeitä harrastuksia työ yms kiiruiden keskelle...pikkuhiljaa olen myös oppinut ehkä jossain kohden tajuamaan, että minun ei tarvitse kaikkeen pystyä ja ehtiä(en tiedä uskonko tuota itse olleskaan;)..
    Työuupumus on vakava ja pitkäkestoinen juttu, se kannattaa ottaa tosissaan.Se, että tuleeko se syövän jälkeisen elämänahnehtimisen seurauksena vai olisiko tullut muutoinkin..sitä ei tiedä kukaan eikä sitä liene tarve märehtiäkkään, mutta tsemppiä sinulle itsesi kuuntelemiseen ja itsellesi armollisena olemiseen!:)Itseltäni jäi ohjelma näkemättä...ja uusinta näyttäisi tulevan tosi tärkeän ohjelman kanssa päällekkäin(ihan hömppäsarjan rakkauden anatomian kanssa samaan aikaan;)joten valinta saattaa kertoa kevytpäisyydestäni:)

    VastaaPoista
  3. Muista, että masennus-hybris sykli voi olla kaksisuuntaista, joka voi puhjeta vakavan stressin jälkeen. Kaksisuuntaisuudessa on muoto 2, joka tarkoittaa,että ei kärsi manioista vaan hybriksistä. Tätä sairastaa tosi moni tietämättään. Lääkkeet auttaa. Kaikkea hyvää sinulle. Olet rohkea kun jaat tuntojasi syövän jälkeen. Sinunlaisiasi tarvitaan.

    VastaaPoista
  4. rk, minusta tuntui että ne kysymykset jo olivat sillä lailla johdattelevia, että vastauksista tulisi siloisia. Totta kai, kiitollisia ollaan.

    Nina, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Nuo Inhimilliset tekijät voi käsittääkseni katsoa Yle Areenalla. Itse yritän jaksaa taas alkaa harrastaa. Mutta vaatimatta itseltäni liikoja. Saa nähdä osaanko, kun aina olen tottunut itseltäni vaatimaan, mieluummin vähän enemmän kuin muilta. Nyt olen yrittänyt pakottaa itseni ulkoilemaan, edes vähän.

    mammaroosa, kiitos toivotuksista. Pitkään kyllä mietinkin ennen kuin tuon tekstin kirjoitin.

    VastaaPoista
  5. Elä tässä ja nyt on tullut meikälle enemmän kuin itseisarvoksi !
    Hitto soikoon - syöpä on niiin ärsyttävä tauti !!! Olen päättänyt, ettei mokoma viheliäinen saa vaikuttaa elämääni liikaa - välillä onnistun, välillä en. Toisinaan juostaan ja toisinaan räpiköidään. MUTTA my dear Kitsune ONNITTELUT siitä, että kolmas vuosi alkanut JEEEE ; )
    Mitäs mieltä maisteripromootiosta - hui sentään, tekis niiin mieli mennä, pitäis kaikennäköistä hankkia ja vuokrata..... en tiiä .... kysyn sinulta, kun olet yliopistoihmisiä.
    pirtsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirtsikka, kyllä maisteripromootioon kannattaa mielestäni mennä jos tilaisuus on. Itseltäni jäi "parhaat palat" väliin kun siskoni kirjoitti ylioppilaaksi samana viikonloppuna kuin promootio olisi ollut, mutta seppeleen kävin saamassa. Olen kuitenkin kerran ollut avecina juhlissa. Ja miehet näyttävät aina niin hyvältä frakissa. :)

      Poista
  6. Kääks, kuvasit niin elävästi noita tuntemuksia ja nehän ovat aivan kuin omiani. Varsinkin marras-joulukuun pimeät päivät olivat todella hankalia, mitenkään en olisi jaksanut lähteä aamuisin töihin ja olo oli saamaton ja haluton. Lisäksi oli kotona remonttikaaos ja muuttolaatikko-leikki, joihin olisi pitänyt jaksaa osallistua.
    Jotenkin pian alkava sairausloma korjausleikkauksesta tuntuu mukavalta hengähdystauolta ennen kesälomia.
    Tsemppiä elämään!

    VastaaPoista
  7. Anna aikaa toipumiseesi, älä vaadi itseltäsi liikaa!
    YRITÄ karsia kaikki ylimääräinen töistäsi ja työmatkoistasi.
    Harrastuksiin ehtii ja vain niihin kannattaa satsata, joista saat itsellesi hyvää mieltä.
    Työuupumus pitää ottaa tosissaan, siitä ei selviä hetkessä.
    Voimia ja valoisaa tulevaisuutta toivotellen
    Onnin mummo

    VastaaPoista
  8. Voi, toipumista. Kovaa mylläkäähän tuo on ollut. Vahvempikin taipuisi. Toivottavasti löydät jostakin aikaa itsellesi, ettei pohja ota vastaan liian nopeasti. Olen seurannut muutamaa tällaista vierestä. Kauhean vaikeaa, kun ei ole itsellä mitään auttamismahdollisuutta, voi vain tarjota olkapäätä ja kuuntelevaa korvaa. Vaan pelottaa, että rasittaa ystävää vielä enemmän, jo sillä olkapäätarjouksellaan.

    Tsempitykset!

    VastaaPoista
  9. Kiara, en usko että aidolla olkapään tarjoaminen voi rasittaa ketään, ja ystävä varmasti arvostaa sitä vaikka sillä hetkellä ei ehkä siltä vaikutakaan.

    VastaaPoista