torstai 24. helmikuuta 2011

Syöpä ei ole lahja!

Viite: Kodin kuvalehti 5/2011, s. 26-29.

Olen omasta sairastumisestani saakka inhonnut lehtien yltiöpositiivisia syövästätoipumisjuttuja, mutta yllämainittu juttu oli liikaa.

On tietysti hyvä että syöpä ei ole enää vaiettu, piiloteltava asia. Ja on totta, että monista syövistä on uusien hoitojen ansiosta nykyisin myös mahdollista parantua, jopa kokonaan. Syöpädiagnoosi on silti yleensä valtava järkytys, ei vain sairastuneelle vaan koko hänen lähipiirilleen. Edelleen on syöpätyyppejä, jotka johtavat lähes aina kuolemaan, mutta tosiasiassa kukaan sairastunut ei voi ennalta tietää, kuinka juuri heidän syöpänsä tulee käyttäytymään. Myös niin sanotut hyvin hoidettavissa olevat syövät voivat yllättää ikävästi vuosienkin kuluttua: uusiutua, levitä - ja tappaa. Eikä syöpä kysy ikää, elämänasennetta tai uskoa omaan selviytymiseen. Jos lääketieteen keinot eivät riitä, se vie hautaan niin pessimistin kuin optimistin, lapsen siinä missä äidinkin. Kuka haluaisi tällaisen "lahjan"?

Vakava sairaus ja siitä toipuminen voi toimia silmien avaajana, herättää miettimään millaisen tästä ainoasta elämästään todella haluaa, ja johtaa täydempään elämään. Silloin selviytyneen on luonnollista jälkeenpäin tulkita tapahtuneen olleen heidän oman elämänsä kannalta loppujen lopuksi hyvä asia. Henkistä toipumista auttaa, jos voi ajatella kaikesta kauheasta seuranneen hyvää.

Jos pitää syöpää lahjana, on minusta kuitenkin käsittänyt jotakin perustavanlaatuista väärin. Syöpä ei ole lahja. Elämä on.

24 kommenttia:

  1. Heräsin tässä vähän ennen aikojani, enkä jaksanut enää pyöriä sängyssä.

    Nämä lehtien artikkelit on usein väritetty liian positiivisella asenteella. Ehkä niissä halutaan antaa toivoa terveille ihmiseille, ettei tuntuisi niin pahalta lukea toisenkinlaista näkökulmaa asiaan. Miksiköhän ei koskaan tehdä sellaisia lehti- juttuja, missä kerrottaisiin siitä pelosta, masennuksesta, kivusta, epätietoisuudesta mihin ihminen joutuu sairauden myötä.
    Voi kai ihminen tulla henkisesti vahvaksi muutoinkin kun sairauden kautta. Ei kärsimys ihmistä jalosta, hyvät asiat mielummin.

    Itse en koe syöpää lahjana, näitä "paketteja" alkaa olla jo liikaa. Toisaalta näin näkee niin vahvasti sen miten ELÄMÄ on suuri lahja. Kumpa se paketti olisi paljon isompi.

    VastaaPoista
  2. "Syöpä ei ole lahja. Elämä on." - Aamen. "Ei kärsimys ihmistä jalosta, hyvät asiat mielummin." - Aivan.

    Kyllä ainakin rintasyövän kohdalla on menty jo pitkälti siihen, että voisin jo kuvitella työpaikoilla piankin ihmeteltävän moisia pitkiä sairaslomia - kun tiedetään, että toiset on tehneet työtään koko sairauden ajan.. Ja turha sitä on surra ja ahdistua, sehän nyt on sellainen helppohoitoinen, josta selviytyneitä on pilvin pimein...

    VastaaPoista
  3. Sinuna lähettäisin tämän postauksesi vastineeksi tuohon Kodin kuvalehden hömppäartikkeliin, suoraan sinne päätoimittajalle! En ole kyseistä artikkelia lukenut, mutta kuulostaa, että se on suorastaan loukkaava meitä sairastuneita ja syövän syövereistä hitaasti toipuvia kohtaan. Syöpään sairastunut ei todellakaan halua lukea iloisesti väritettyjä selviytymistarinoista omassa ahdistuksessaan ja pelossaan, kun fakta on, että kukaan ei "selviytymisestään", tiedä. Mitä on esim. 5 vuoden elossaolo 35 vuotiaalle? Lahjako? Yhdessä on kuultu jo sekin, että "leikkaus oli ihana"! Nämä jutut ovatkin tietty tarkoitettu niille kolmelle neljästä, jotka eivät koskaan syöpään sairastu.

    Kyllä taas adrenaliinit hyppäsi sille mun ikiomalle siilitasolle. Hyvä kun muistutit. Eilen jo matkin Adea ja tilasin t-paidan tekstillä: "Mikä ei tapa, se vituttaa".

    VastaaPoista
  4. AAARRRGGHHH!! Kyllä nyt nousee tämä 1 mm siili niin pystyyn.

    Jos laittaisimme porukalla vastineen lehdelle, niin saisimme varmasti enemmän huomiota osaksemme.

    Mä oikeasti kaipaisin realistisia artikkeleja, oikeaa faktaa siitä, kuinka järkyttävä kokemus sairastuminen nuorella iällä on.
    Näistä hömpänpömpistä ei ole mitään apua kenellekään.

    Jos olisin itse saanut valita tässä 30-vuotiaana, että pidänkö syntymättömän esikoiseni ja terveyteni, vai otanko syövän, niin kummankohan olisin valinnut? Tuon lehtiartikkelin mukaan varmaankin syövän, koska sehän on lahja.

    VastaaPoista
  5. "Syöpä ei ole lahja, ELÄMÄ on." "Mikä ei tapa, se vituttaa."
    pirtsikka

    VastaaPoista
  6. Ai joo, piti vielä sanomani UPEASTI KIRJOITETTU KITSUNE alusta loppuun - selvää tohtorisainesta ; )

    VastaaPoista
  7. Ajattelinkin että tämä varmaan herättää kommentteja... Koska ehkä kovin monella ei ole ollut pääsyä tuohon alkuperäiseen artikkeliin, täsmennän että se oli elämäntarina naiselta joka oli pitkään tuntenut epämääräistä epäviihtyvyyttä elämässään, toivonut muutosta, v. 2000 sairastunut munasarjasyöpään ja sittemmin pistänyt elämänsä uusiksi ja oli sitä mieltä että syöpää oli siitä kiittäminen. Hän on kirjoittanut myös (englanninkielisen) kirjan aiheesta. (Sanomattakin selvää lienee että tämän naisen syöpä ei ole uusinut.) Eli näkemys että syöpä oli hänelle lahja oli tämän haastatellun oma, ei toimittajan, ja haastateltu kyllä myönsi että tätä ajatusta voi muiden olla vaikea niellä. (Eikä siinä väärässä ollutkaan.)

    Mutta totta on se mitä olga sanoi, lehdissä halutaan syövästä juuri näitä tällaisia tarinoita joissa sairaus jalosti ja muutti elämän paremmaksi. Olen viimeisen puolenkin vuoden sisään lukenut niitä useita (minkähän takia luen, kun tiedän että taas ottaa päähän? ehkä toivon että tarinasta joskus löytyisi jotain muutakin kuin sitä positiivista toitotusta...) Kai tätä ahdistusta olisikin liian ahdistavaa lukea. Mutta olisi mukavaa joskus lukea tarina siitä, kuinka pelosta ja ahdistuksesta ja masennuksesta huolimatta voi selviytyä. Samaa mieltä olen myös siitä, että kärsimys itsessään ei jalosta.

    Terhi, vähän sellaista olen joistakin rs-palstalla olleista kirjoituksista lukenutkin että jopa lääkärit ovat saattaneet painostaa ihmisiä olemaan töissä syto- ja sädehoitojen ajan, ja suhtautuminen rintasyöpään alkaa tosiaan olla tuollaista, sehän on "vaan" rintasyöpä, läpihuutojuttu.

    rk, alunperin kirjoitinkin tämän vastineeksi, keitti niin pahasti yli. Odottaa vielä lähettämättömänä sähköpostini luonnoslaatikossa.

    Satsuke, tuon artikkelin perusteella me kai vain olemme niitä jotka eivät ole nähneet valoa...

    pirtsikka ;)

    VastaaPoista
  8. Ja se mitä ehkä haluaisin terveille sanoa on että jos teistä tuntuu että elämä ei ole oikein mallillaan ja haikailette jotain muuta niin älkää odottako syöpää tehdäksenne muutoksen - silloin voi olla jo liian myöhäistä. Tehkää se nyt, jos sitä todella haluatte. Syyt, miksi ei voi, ovat useimmiten tekosyitä.

    VastaaPoista
  9. Jos tuo ei tosiaan ollut toimittajan näkemys asiasta, niin sallittakoon kyseinen näkemys sairastaneelle ja jo parantuneelle. Jokainenhan kokee nämä asiat eri tavalla. Ehkäpä mekin joskus näemme tuon ihmeellisen ja paljon puhutun valon..

    VastaaPoista
  10. Oli kyllä Kitsulta taas osuva postaus ja paljon hyviä kommentteja siihen.

    Pitäisi ihan tosissaan pyytää jotain lehteä tekemään juuri rintasyöpään sairastuneista todellista juttua. Valaista vähän sitä asiaa, ettei se todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Hyvä ihme miten sitä olisi voinut töissä olla hoitojen aikana, hyvä kun ei henki lähtenyt. Kukaan ei ole kirjoittanut juttuja miten syöpä on vaikuttanut elämään vuosienkin jälkeen.

    Kyllä nyt on aika tehdä asialle jotain!

    Hyvä Kitsune!

    VastaaPoista
  11. Täällähän meitä on, liuta naisia, joiden kokemuksista saisi todellisen jutun aikaiseksi. Eiköhän tarjota juttuideaa eri lehdille - katsotaan kuka naistenlehtien päätoimittajista uskaltaa tarttua syöttiin.

    VastaaPoista
  12. Aarrgh!
    Juu ottaa päähän ja kovasti tollaset yltiöpositiiviset jutut, mutta joillekin se on selviytymiskeino, toiset elävät todellisuudessa.

    VastaaPoista
  13. Minä en ole tuota artikkelia lukenut, luen kunhan aikaa on. Mutta voisin tosiaan kuvitella, että se on tehty meille, jotka emme ole syöpää sairastaneet.

    Eilen pohdimme tuttavan kanssa, minkälaisen tatuoinnin ottaisimme, jos jonkinlaisen ottaisimme. Tuttavani ottaisi jonkin sellaisen, joka liittyisi hänen elämäänsä jotenkin käänteentekevästi ja merkittävästi. Hän mietti sitten jatkoksi, että hänellä on tapana pilkkoa asiat tosi pieniksi palasiksi ja mutustella ne ja kääntää ja vääntää, niin että mikään ei sitten enää tunnu miltään. Että sen pitäisi olla jotain joka tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Vaikka kuinka pohdimme, emme keksineet mitään sellaista positiivista mahtavaa juttua, joka olisi tatuoinnin arvoinen. Pikkuhiljaa ajauduimme niihin negatiivisiin käänteentekijöihin. Esim. kuinka minun eroajatus tuli kuitenkin hiipien ja pikkuhiljaa, ei yhtäkkiä, salamana, eli ei tatuointia siitä. Ja lopulta miettimme, olisiko jokin vakavan taudin sairastaminen niin merkittävä muutos, että se kääntäisi elämän kerralla ylösalaisin. Olisiko se se salama?

    Lopputulosta emme keskusteluun saaneet. Minä en ainakaan edelleenkään keksi mitään niin merkittävää ja uskomatonta, että sen ihooni haluaisin kirjata.

    Ja tämähän nyt ei liittynyt aiheeseen oikeastaan mitenkään. Tai ehkä aasinsiltaa käyttäen vähän.

    Sairaus ei aina jalosta, ei läheskään aina. Kuten ei moni muukaan kärsimys. Enkä kyllä tiedä, pitäisikökään. Että ensin sairastat ja kärsit, sitten olet vielä iloinen siitä, että sait kärsiä? Kärjistystä... Joo.

    VastaaPoista
  14. Oikein menin ja laitoin 4,90 € lehteen, jota muuten en ikinä ostaisi! Ja hukkaan meni sekin raha. (Olisi pitänyt laittaa tuohon lippaaseeen.) Juttu oli heppoinen. Hoidettava sentään itki, kun tukka lähti, että jotain haittaakin "rukousvastauksesta" koitui.

    Mutta niinkuin Satsuke sanoi, jos tuo on henkilön oma ja todellinen kokemus, niin ei sitä kritisoidakaan voi, eikä epäillä, mutta ei myöskään yleistää. Tietysti toivon, että onnellisuus ja ilo hänellä kestäisivät, eikä syöpä uusisi. Omaa iloa odotellessa.

    Ai niin, vatsan iloa olikin tänään tarjolla, kun syötiin vegelounas Zuccinissa, viinin, jälkkärin ja kahvin kera.

    VastaaPoista
  15. Paha kommentoida, kun en ole nahnyt alkuperaista artikkelia, mutta minun ei ole ollenkaan vaikea kuvitella jonkun, jonka elama on ollut tarpeeksi pahassa jamassa, sanovan etta syopa on ollut siina mielessa lahja etta se on saanut ajattelemaan asioita eri tavalla, arvostamaan eri asioita, ja nain mahdollisesti rohkaisemaan korjaamaan elamaansa muiltakin osilta. No, mita mina asiasta tiedan ...

    Tietenkaan ajatusta ei pida yleistaa muihin.

    VastaaPoista
  16. Olen miettinyt miksi vedin herneen niin syvälle nenääni tuosta jutusta, ja miksi olen niin ärsyyntynyt siitä, miten syövästä kerrotaan ja kirjoitetaan. Ehkä ongelma on omien korvieni välissä, siinä että en pysty mitenkään päin eläytymään näihin kertomuksiin joissa "leikkaus oli ihana kokemus", "syöpähoidot olivat kuin lomaa" ja "syöpä oli minulle lahja", kun oma kokemukseni on ainakin tähän asti ollut niin päinvastainen. Tietysti nämä kaikki ihanuudet ovat sellaisten ihmisten sanomia, joilla syövästä on viisi vuotta tai pidempään. Vaikea nähdä vielä niin pitkälle, mutta yhtä vaikea kuvitella että aika kultaisi oman kokemuksen täysin päinvastaiseksi kuin mitä se on nyt.

    VastaaPoista
  17. Tuossa lehtijutussa esiintyvä nainen voi olla myös sitä sorttia ihminen, joka on nauttinut syövän takia saamastaan huomiosta ja säälistä. Jos on ennen ollut osa harmaata massaa, niin syöpädiagnoosilla sieltä voi erottua ja saada ihmisiltä sellaista myötätuntoa ja huomionosoituksia, mitä ei ennen ole kokenut. Ehkä taaksepäin katsoessa sellainen on voinut tuntua hyvältä.

    Tuo sairasloman käyttö ja pituus pitäisi ehdottomasti olla täysin yksilökohtaista. Jotkut virkistyy työskentelystä ja toiset taas tarvitsevat pidemmän toipumisajan. Jokaisen pitäisi saada sellinen loma kuin tarvitsee ilman työyhteisölle perustelua.
    Olenpa minä huomannut joillakin työtovereilla pientä kateuden poikastakin kun nyt käytän perjantait kesälomavapaisiin. Joillekin tekisi mieli täräyttää, että jos oikein kovasti toivot voit sinäkin saada jonkin syövän, että saat pidellä lomia. No ajatuksen asteelle tuo tietenkin jää, mutta joskus jotkut on vaan niin pöhköjä kateuden aiheissaan.

    VastaaPoista
  18. Kitsune, minkä takia Sinun - tai kenenkään muun - pitäisi samastua brändättyyn elämäntarinaan? Vastaavanlaisen tarinan kirjoitti Brandon Bays vuosituhannen alussa, ja tänäkin päivänä kiistellään, mahtaako kyseistä ihmistä edes ollakaan. Siitäkin huolimatta kirja myy, ja uusia "Journey" -terapeutteja koulutetaan lisää, joten tämä on aikamoinen business, tämä holistinen itseapu kokonaisuudessaan. Pienimuotoisimmillaan se on vain matkailua ja lyhyitä retriittejä luonnon helmaan, ja nähdäkseni Sara on löytänyt itselleen uuden tehtävän sieltä.

    T. Karhutar

    VastaaPoista
  19. Tilun kommentti työtovereiden käsittämättömästä kateuden poikasesta toi mieleeni, kuinka omalla työpaikallani eräs henkilö puhui lapsen sairastelusta tyyliin "kyllä harmitti jäädä kotiin". Äänensävystä ja ilmeistä ei voinut erehtyä; hän tuntui pitävän lapsen sairastelua jonkinlaisena ylimääräisenä lomapäivänä.. Itse en kyllä osaa iloita lapsen sairastelusta, en sitten millään. Tai sairastelusta ylipäänsä.

    VastaaPoista
  20. Luin jutun anopin luona käydessäni. En todellakaan osaa sairautta lahjaksi kutsua.

    Kuten tilu sanoi, että saa lisähuomiota sairaudesta pitää kyllä paikkansa. En kyllä toivoisi ihmisten minua muistavan, että oli se nainen jolla oli syöpä, vaan jostain ihan muusta.

    VastaaPoista
  21. Onhan niitäkin terveitä ihmisiä jotka kadehtivat vammaisten invaparkkipaikkoja, siis kaikenlaista tampiota tähän maailmaan mahtuu.

    En ole lukenut ko. syöpäjuttua, mutta naistenlehtien jutuissahan usein kuvataan mikä tahansa rankka kokemus jollain tavalla positiivisessa valossa tai vähintäänkin vahvistavana ja kypsyttävänä kokemuksena. Varmaankin haastattelut ja jutut tehdään vasta sellaisessa vaiheessa elämää että ihminen on jo ehtinyt toipua pahimmasta ja päästä jotenkin sopuun asian kanssa. Olisihan se jo epäeettistäkin lähteä haastattelemaan pahimman surun ja masennuksen keskellä kamppailevaa.

    Jokaisella on tietysti oikeus omalta osaltaan suhtautua omiin vaikeisiinkin kokemuksiinsa lahjana tai mahdollisuutena, mutta on ihan eri asia jos haastateltava (toimittajasta nyt puhumattakaan) tyrkyttää samaa asennetta muillekin.

    VastaaPoista
  22. Karhutar, olenkin ymmärtänyt muusta lukemastani että suuressa maailmassa (ainakin Yhdysvalloissa) tämä "syöpä on lahja" -ajattelu on laajemmaltikin levinnyttä ja ehkä juuri siksi niskavillani tuosta jutusta niin pörhistyivät. Jokaisella on tietysti oikeus tulkita sairastumisensa omalta kannaltaan parhain päin, mutta epäilyttäväksi homma menee mielestäni siinä vaiheessa jos tätä aletaan tarjoilla henkisesti heikoilla olevalle vast'ikään sairastuneelle. Vaikka syöpään sairastuneen onkin tärkeää löytää psyykkiset selviytymismekanismit (joita itse voin myöntää edelleen haeskelevani) niin syöpädiagnoosista ei totta vieköön tarvitse ILOITA, ei sen saadessaan eikä edes myöhemmin.

    VastaaPoista
  23. Äitini toi tänään nipun vanhoja lehtiä minulle ja niiden joukossa oli juuri samainen lehti. Kyllähän syöpä kokemuksena kasvattaa aivan varmasti meitä kaikkia, mutta että lahja... Voisin omani ainakin mielellään lahjoittaa jollekkin ;)

    VastaaPoista
  24. Puuterihuisku, jotenkin periaatteellisella tasolla vastustan yhä ajatusta, että syöpä sairautena olisi jollakin lailla erityisen kasvattava - kaikki kokemuksethan meitä "kasvattavat", ikävät kyllä usein enemmän kuin myönteiset (vai jääkö niissä saatu oppi vain paremmin mieleen?).

    Valaistuminen on edelleen saavuttamatta, taidan olla toivoton tapaus... ;)

    VastaaPoista