keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Movember

Tiesittekö, että marraskuussa vietetään Movemberia?

Jos ette, niin älkää surko - en minäkään. Syöpään liittyviin uutisiin kiinnittää ihan toisella tavalla huomiota nykyisin. Movember on nyt Suomessa toista kertaa järjestettävä tempaus miesten terveyden ja erityisesti eturauhassyövän tutkimuksen hyväksi. Enpä ollut ennen tiennyt sitäkään, että Roosa nauha -rahastolla on ikään kuin veljesrahasto, Hopearahasto.

Eturauhassyöpä on vastaavasti miesten yleisin syöpä, johon sairastuneita on suunnilleen yhtä paljon vuosittain kuin rintasyöpään sairastuneita naisia. Muutakin yhteistä on: vaikka ennuste on hyvä, on ko. syöpä silti syövistä miesten yleisin tappaja. Jokaisen lähipiirissä on luultavasti joku, jota se on koskettanut. Omassani kaksikin.

Siispä vietetään marraskuussa Movemberia, viiksillä tai ilman.

7 kommenttia:

  1. Kiitän Kitsu :) Juuri eilen kun luin Hesaria kurssilla, päätin linkittää tuon ainakin naamakirjaan - mutta illalla se jo unohtui.. Käytin sua nyt häpeilemättä hyväkseni ;)

    Ja juu, kun hetken sitä Hesaria kahvin kera selailin, niin ennen syöpää olisi voinut jäädä tuo juttu siinä lukematta. Ihan ensimmäistä kertaa en aiheesta kuitenkaan lukenut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kitsu, että otit asian esille täälläkin. En tiennyt. Olen vain hiljakseen ajatellut ja vähän surrutkin syöpään sairastuneita miehiämme, joilla ei ole kykyä tai halua puhua asiasta. Tiedän toki, että heilläkin on oma vertaistukiryhmänsä Heimoveljet (tieto Vesa Pylvänäisen blogista), mutta en sitä miten mieskulttuuriin kuuluu se osallistuminen. Vietetään siis Movemberia!

    VastaaPoista
  3. Joo - vietetään Movemberia ! Mun eno on kuollut eturauhassyöpään ja isän veljellä oli myös eturauhassyöpä, vaikka sydän häneltä petti. Eno oli kuollessaan 60 ja rapiat. Isän veli oli kunniakkaat 70 ja rapiat.
    Mun poika sanoi Movemberista, että tarttee kasvattaa viikset ... menen katsomaan Kitsun linkkiä, selviää itellekin tämä Movember, kun Pinkoberista jo selvittiin.
    pirtsikka

    VastaaPoista
  4. Uutta tietoa, kiitos. Tästä sitä näkee, mitä sitä tietää asioista, jotka eivät kosketa itseä - tosi vähän. Noloa.
    Miestä oon patistanut pyytämään otettavaksi myös psa-arvon, ei oo otettu vaikka luulisi tuon kuuluvan keski-ikäisen miehen vakiotutkimuksiin. Mutta niin sitä on luultu monta muutakin asiaa, totuus on tarua ihmeellisempää. Movemberiä !

    VastaaPoista
  5. Ihan oli uutta tietoa minulle, että on tuommonen rahasto ja vastaavasti vietetään Movemberiä. Monta on mennyt senkin taudin mukana, moni onneksi selviää, kunhan vaan ajoissa saadaan hoitojen alle.

    VastaaPoista
  6. Kiitänpä Bettyä myös :) Mulleppa oli "uutta tietoa" tuo psa-arvo - tai olisi mun pitänyt tietää, kun mieheltä se on kerran otettu..

    VastaaPoista
  7. Mun veli osallistu viime vuonna Movemberiin ja marraskuussa kasvatti siis viiksiä ja siinä samalla piti keräystä yllä.
    Jossain oli sellainen kilpailu, että parhaimmat viikset palkitaan sitten joulukuun alussa... en tiedä mitä kautta tämä silloin viime vuonna oli, mutta ainakin hassun hauskan näköinen oli minun veljeni, kun ei sillä hirmuisesti ikinä ole ollut mitään viiksiä :)
    Hassut tempaukset vie mennessään! Mun mielestä parhautta on myös tuo ens perjantain nenäpäivä, ollaan Ukko-Kullan kanssa aina mukana :)

    VastaaPoista