keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Hikoilua

Tänä aamuna heräsin siihen että ukkosti - ja satoi. Koko päivän oli pilvistä ja tuuli puuskaisesti. Tulee se syksy täälläkin, vaikka lämpötiloista sitä ei vielä uskoisikaan, lähemmäs kolmeakymmentä astetta tänäänkin päästiin. Vaikka lämpö ei luita riko, hikoilupuuskat ovat näissä lämpötiloissa jatkuvia ja jotakin aika infernaalista (alkaa jo kaduttaa etten pakannut Bellergalia mukaan). Täällä kun hikoilisi ihan riittämiin ilman ylimääräisiä kuumia aaltojakin. Vasen olkavarsi on myös tykännyt kuumuudesta huonoa ja pyrkinyt turpoamaan. Tänään alistuin kiskomaan tukihihan käteeni, mikä helpotti onneksi turvotusta mutta pahensi hikoilua entisestään.

Pari viime päivää on mennyt tiiviisti kirjastossa nokka milloin missäkin tieteellisessä opuksessa kiinni. Tänään illansuussa tuli sellainen olo, että on pakko päästä vähän kävelemään ja tuulettamaan päätään. Nappasinpa sitten teille samalla kaupunkikuvan, jossa näkyy paitsi pölyn värjäämä taivas auringonlaskun aikaan, niin myös se mainittu syöpäsairaala kuvan keskivaiheilla, etualalla olevan valkoisen kerrostalon takana.

12 kommenttia:

  1. Jösses! Tuoltako Amman näyttää - vai onko se Amman? Miten siellä voi hengittää? Kiitos kuvasta. Koetahan selvitä, ei kuulosta lomakohteelta tuo.

    VastaaPoista
  2. Erikoinen kuva. Tuli ihan olo, että itsekin olisi hengittämässä hiekkaa siellä.

    Jatkahan nätisti, sano kädelle ettei turpoile!

    VastaaPoista
  3. Höh - missä kaikki vihreä on.... vaan ilmeisesti sellaista ei olekaan. Toivottavasti kirjastossa on ilmastointi, että jaksat. Kun nyt aloittelet työtä ja luet, niin mua kiinnostaisi tuntosi siitä, että tuntuuko sinusta että hoksottimet ovat kuten ennenkin ? Luetko samassa ajassa ? t. nimim chemobrain

    VastaaPoista
  4. Todella makeen näköinen, erikoinen taivas! Tiiä sitten miltä se siellä tuntuu.

    VastaaPoista
  5. No on erikoiset värit, kun on taivaskin hiekasta! Kiitokset kuvasta ja kuulumisista :)

    VastaaPoista
  6. No, enpä ole tuollaista taivasta koskaan nähnyt, erikoinen todellakin. Ja vieri vieressä taloja - katuja kai on ja puitakin näkyvissä. Voi rähmä, että nämä meidän kädet ei tykkää kuumasta ! Meiän perheelläkin on aikomus mennä joulukuussa lämpimään ja mä uumoilen jo nyt ...
    Betty tosta chemobrainista kirjoittikin. Meikkä ainakin kärsii siitä. Ei niinku huomaa tavallisissa tekemisissä, mutta mulla on ainakin jotenkin raskaampi pääkoppa ja toi unohtaminen vaivaa mua henkisesti. Pyrin kirjoittamaan kaiken tärkeän paperille, ettei mikään kakaroiden tärkeä juttu jää unholaan.
    Lämmin on tietty muuten hyvä paitsi tuo turvotus. Eikö sitä millään ilveellä pysty välttämään ?
    pirtsikka

    VastaaPoista
  7. rk, on se Amman. Ei, se ei ole mikään maailman kaunein kaupunki. Hengittää voi tuossa vaiheessa ihan hyvin, kun tomu oli ylhäällä pilvissä. Myöhemmin illalla alkoi tuulla ja hiekka pöllysi, silloin ulkona ei ollut enää mukavaa.

    Kiara, toistaiseksi käsin on taas ihan ok.

    betty, en oikein tiedä missä kunnossa hoksottimet ovat... kirjoitan muistiinpanoja samalla kun luen, niin ei tarvitse muistaa mitään. Välillä tuntuu että pää räjähtää jos luen yhtään lisää, mutta en osaa sanoa onko siihen hoidoilla vaikutusta. Eikä ole ilmastointia kirjastossa. :(

    pirtsikka, on täällä puitakin, jos olisin ottanut kuvan toiseen suuntaan, niitä myös näkyisi. Mutta ei ole kovin vihreä maankolkka tämä.

    VastaaPoista
  8. Hiekka aivan ratisee hampaissa kun katsoo tuota kuvaa.. Jonkinlaista kauneutta silti tuossakin maisemassa. Ihan niin kuin pohjoispohjalaisessa pusikossa näin ruska-aikaan aamuauringossa:)

    Työnteko on varmasti mukavaa pakkoloman jälkeen. Toivottavasti olet kemoaivoista huolimatta päässyt hyvään vauhtiin!

    VastaaPoista
  9. tiina, vähän vilpoista pohjoispohjalaista aamuaurinkoa kelpaisi kyllä tännekin... tai vaikka vesisadetta. Ilma on taas kuin keitettyä.

    VastaaPoista
  10. Hassu kuva!!
    Olehan kiltisti siellä :)

    VastaaPoista
  11. Minua alkoi naurattamaan: "sairaala on valkoisen kerrostalon takana"... nehän on kaikki valkoisia. (tai ainakin näyttävät valkoiselta) :D

    VastaaPoista