torstai 3. toukokuuta 2012

Peilikuva

Takana on puolen tusinaa kertaa lymfaterapiaa, ja sekä turvotus että käden hermokivut ovat subjektiivisesti arvioiden vähentyneet merkittävästi. Olen nyt muutaman päivän ajan kokeillut jättää vuorokauden toisen Lyrican pois, ja ainakin toistaiseksi olen pärjännyt.

Luin tuossa "kollegan" blogista vinkkejä rintasyövän uusiutumisen välttämiseksi: stressittömyys, onnellisuus, terveellinen ruoka ja liikunta. Vilkaisu peiliin, eikä se oma peilikuva tässä valossa kovin mairitteleva ole. Stressiä on tänä keväänä ollut ehkä enemmän kuin koskaan (sekä elämän- että työtilanteesta johtuvaa), liikuntaa en pitkiltä työpäiviltä ehdi enkä jaksa harrastaa, terveellinen ruokavalio tuskin koostuu satunnaisista aterioista ja unenpuutetta korvaamaan nautituista ylenpalttisista määristä kofeiinia, ja sen onnellisuuden laitakin on vähän niin ja näin, vaikka kevät onkin helpottanut oloa.

Mutta on tässä tilanteessa hyvätkin puolensa: ihan muut asiat kuin syöpä ovat viime aikoina olleet mielessä päällimmäisinä. Jos ei olisi huonosti istuvia proteesiliivejä ja lymfaterapiakäyntejä, unohtaisin varmaankin ajoittain koko taudin päiväkausiksi, kun peilikuvakaan ei siitä enää muistuta.

Totta puhuen suhtaudun syöpään aika fatalistisesti. Ajattelen, että oma syöpäni oli löytyessään niin levinnyt että se uusii jos on uusiakseen. Sitä ennen elän eteenpäin ikään kuin niin ei tulisi käymään, ja odotan kesää ja lomia niin kuin muutkin ihmiset. Sitten lupaan taas syödä, liikkua ja nukkua terveellisesti.

8 kommenttia:

  1. Stressittömyydestä tai onnellisuudesta ei taida voida itse päättää. Syöpä elää tai on elämättä omaa elämäänsä, eikä siitäkään voi itse päättää. "Sitten lupaan taas syödä, liikkua ja nukkua terveellisesti." Onnea ja onnistumista tuon lupauksen pitämisessä :) Siitä sentään voi jossain määrin itse päättää. - Jos jaksaa.

    Paremmasta voinnista kertoo varmaan se, että olet voinut vähentää lääkitystä. Sille, turvotusten vähenemiselle ja keväälle \o/

    VastaaPoista
  2. "Mutta on tässä tilanteessa hyvätkin puolensa: ihan muut asiat kuin syöpä ovat viime aikoina olleet mielessä päällimmäisinä." jotain hyvääkin siis ;) Ja sitten tietysti turvotuksen ja hermokipujen merkittävä väheneminen :)

    Toivottavasti lomalla olet ainakin stressitön ja tyytyväinen, mielummin onnellinen.

    Siinä missä muut odottavat kesälomia, minä odottelen riittävästi töitä ;)

    Iloa ja valoa ♥

    VastaaPoista
  3. Hienolta kuullostaa, etttä syöpä ei ole koko ajan mielessä, harmillista vaan, että se on jättänyt vartaloon pysyviä muutoksia. No niiden kanssa oppii elämään.

    Pidä hyvää huolta itsestäsi ja nauti keväästä. Kesällä tuleekin helpommin liikuttua enemmän ja hyvää, terveellistä ja tuoretta ruokaa on tarjolla.

    Toiset odottelee lomia, mä odottelen, että pääsisin viimeinkin töihin.

    VastaaPoista
  4. Itsekin jossain kohtaa mietin tuota "hyvän ja onnellisen" elämän vaikutusta syövän syntymiseen ja poissa pysymiseen. Elämä nyt kuitenkin on mitä on, läheiset sairastuvat ka jotkut kuolevatkin, parisuhteessa rassaa, töissä väsyy eikä siellä niin kivaa ole muutenkaan. Mutta minkäs teet? Asuntolainat on ja pysyy, eikä muistakaan "ikävistä" asioista niin vaan eroon pääse, että elämä oliisi vaan pelkkää positiivista. Ihan tavallista tää on, niin kuin ennen sairastumistakin. Näillä yritetään pärjätä ja toivottavasti pysytään terveenä. Oletko muuten kokeillut Amoenan liivejä? Käytän pelkätään niitä ja ovat loistavia.

    VastaaPoista
  5. rk, olen miettinyt tuon viestin kirjoittamisen jälkeen sitä, että ihmisillä on tietysti erilaiset keinot hallita syöpäahdistusta. Minulle sopii näköjään fatalismi, joku toinen ehkä saa helpotusta toiminnasta (ruokavalion tarkkailu ym.). Myös lääkitykseni vähentää paitsi hermokipuja, myös ahdistuneisuutta...

    Terhi, totta puhuen minulla ne "lomat" tulevat tarkoittamaan juuri sitä, että ei ole töitä, mutta se on pätkätyöläiselle aika tuttu tilanne. Ja tällä hetkellä se lepo ja vapaa-aika tuntuu tärkeämmältä...

    Ade, niinhän se on että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon... no antaa olla. Sen varaan lasken itsekin että kesällä liikkuminen ja terveellinen syöminen on helpompaa. Varsinkin jos on sitä joutilasta aikaa. Mutta tasan ei tosiaan käy onnen lahjat.

    Luin hiljattain Annasta jutun naisesta jonka molemmat lapset olivat sairastaneet vakavasti (olivat onneksi toipuneet kyllä, mutta vuosia oli mennyt näin - taas osasi pitää itseään jollain lailla onnekkaana). Joku lääkäri oli hänelle todennut, että elämässä ei ole mitään kohtuutta siinä mitä ihminen joutuu kokemaan. Se on minusta ihan hyvä myöntää, eikä lässyttää ettei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa.

    Tarumarja, siinäpä se, että se elämä ei muutu millään taikasauvan heilautuksella vaikka sairastuu ja toipuu. Harvapa meistä pystyy repäisemään ja pistämään kaikki kuviot uusiksi, ja ehkä se on hyväkin.

    Olen käyttänyt myös amoenan liivejä, mutta kaikki proteesiliivit vain ovat epämukavia. En tiedä johtuisiko sitten siitä että mulla on melko iso kuppikoko, joten se irrallinen möykky mikä tuossa roikkuu liivien varassa, painaa, ja liivit pitää kiskoa tiukalle että sen saa oikealle korkeudelle ja pysymään paikallaan. Ja puristus sitten taas tuntuu epämukavalta. Jos pääsen joskus korjausleikkaukseen, aion kyllä pyytää pienennystä tuohon jäljellä olevaan... tai poistoa ja korvaamista proteesilla ehkä vielä mieluummin. Eipä ainakaan tulisi siihen enää syöpää.

    Entisenä kauniiden alusvaatteiden ystävänä proteesiliivit tökkivät myös henkisesti, ne kun ovat kaikki tosi rumia, sellaisetkin jotka vielä kuvassa (molemmat rinnat omaavan mallin päällä toki!) saattavat näyttää ihan kivoilta. Funktionaalisuus tietysti ennen kaikkea... mutta silti.

    VastaaPoista
  6. Minä olen elänyt syövän jälkeistä elämää nyt pian viiden vuoden ajan, ja huomaan palanneeni takaisin vanhoihin paheisiini. Eihän niitä paljon ole ollut, mutta tykkään että viikonloppuna on hyvää ruokia sekä viiniä ja suorastaan vaadin että elämässä on paitsi vaihtelua, myös haasteita - eikä pelkästään sitä stressitöntä down shiftausta. Mutta toisaalta, sen kyllä sanon että tässä iässä minusta ei enää olisi pätkätyöläiseksi, joten nostan sinulle hattua - akateeminen ura kun on aina enemmän tai vähemmän projekteja.

    Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia tarraproteesista, joten suosittelisin sitä sinullekin, mutta nämä ovat myös makuasioita ja rinnatkin ovat erilaisia. Minun tarraproteesini painaa 800 grammaa ja sen jaksaa kyllä hyvillä rintaliiveillä kantaa, mutta jos tykkää kauneudesta, ei tarraproteesikaan ole täydellinen. Se on vain lisuke, ja elämä ilman sitä on aika kirottua suoraan sanoen.

    Mutta minulla menee ihan hyvin, sikses.

    t. Karhutar

    VastaaPoista
  7. Kitsu - jääpuikko .... nauroin ääneen !!! Sä olet oma huumorintajuinen ittes - IHANAA ; ) Kevään jatkoja !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  8. Karhutar, ihoni on sen verran herkkä että on tykännyt huonoa ihan laastareistakin, joten epäilen vähän että tuo tarraproteesi ei ehkä herkälle nahalleni sovi. En ole kyllä sitä uuden proteesin sovitusta ehtinyt varata. Sitäkään.

    Pätkätyöt eivät ehkä ole ihan unelmavalintani, mutta toisaalta tämän alavalinnan sivutuote, että sikäli tässä voi syyttää taas vain itseään.

    VastaaPoista