perjantai 28. lokakuuta 2011

Jokainen kuukausi on roosa nauha -kuukausi

Syksy on mennyt nopeasti.

Olen pitkin syksyä ravannut tutkimuksissa kesällä ilmestyneiden sydänoireiden takia. Verikokeiden, EKG:n, Holter-tutkimuksen (24h EKG-seuranta) ja rasitussydänfilmin jälkeen uskallan jo melkein huokaista helpotuksesta, vaikka keuhkoröntgenin tuloksia vielä odottelenkin ensi viikkoon. Kaikella todennäköisyydellä rytmihäiriöiden aiheuttaja on Lyrica, jota syön vasemman käsivarren hermosärkyihin.

Käsivarsi on voinut hyvin. Pelkäämääni turvotusta ei ilmestynyt kenttätöissä, vaan pikemminkin turvotukset tuntuivat vähenevän runsaan liikunnan ja nesteen nauttimisen ansiosta. Sen sijaan siitä käsivarteni ei tykännyt, kun viime viikonloppuna innostuin maankääntötöihin, vaan palautti minut nopeasti todellisuuteen reippaalla turvotuksella seuraavana päivänä. Olin jo ehtinyt ajatella, että kenties lymfanestekierto on jotenkin salaperäisesti korjautunut. 

Parhaillaan vietetään Roosa nauha -kuukautta, eli kampanjoidaan rintasyövän tutkimuksen ja hoidon puolesta. Mutta vaikka ei lokakuussa ehtisikään, lahjoituksen voi vallan hyvin tehdä vielä marraskuussakin, vaikkapa tuossa sivupalkissa olevasta linkistä suoraan Roosa nauha -rahastoon. Minulle, ja monelle muulle rintasyövän kokeneelle, jokainen kuukausi on roosa nauha -kuukausi.

9 kommenttia:

  1. Näin on!
    Koska itsekin ehdin vasta pinkin kuukauden loppumetreille, annan sen jatkua.

    Tämän vuoden rintaneulakin on hommaamatta, mutta tiskiharjoja olen vienyt tuliaiskukkasiksi:) Tänä vuonna joululahjani ovat pieniä ja käytännöläheisiä (verottajalla on tekemistä tuon pienuuden kanssa..), joten ajattelin jouluakin varten hamstrata vaaleanpunaisia tiskirättejä -peltonen laitetaan piirtämään niihin tekstiilitussilla.

    Täällä palailen junapelillä syyslomareissulta tyttösten kanssa, viikonlopun jälkeen koittaa taasen arki. Sitä ennen, rentouttavaa viikonloppua! Ja keskity sinä mukavampiin syystöihin puutarhassa kuin tuo maankääntö..

    VastaaPoista
  2. Hermosärky kuulostaa ikävältä - joten ymmärrän, että on vaikea valita rytmihäiriöiden ja särkyjen välillä.. Hyvä, jos ovat harmittomia sivuoireita kuitenkin.

    Laitahan isäntä hoitamaan ne maankääntötyöt jatkossa. Se on kuitenkin aika pieni osa siitä palstanhoidosta.

    Syksy on mennyt tosiaan vauhdilla ja kohta onkin jo pikkujoulut :)

    VastaaPoista
  3. Käsi tietää mikä on kivaa :) Mieluummin minunkin käteni kaivaisivat jännittävää historiallista kohdetta, kuin tavallista perunamaata.
    Eikö sitä Lyricaa voi vaihtaa johonkin muuhun kipulääkkeeseen? Ei kai tuollaisia, suorastaan hengenvaarallisilta kuulostavia sivuvaikutuksia tarvitse sietää. No, ainakin on tutkittu perusteellisesti, ja terveeksi todettu. Hyvä juttu se.

    VastaaPoista
  4. tiina, minä kun satun tykkäämään siitä maankäännöstä...

    Terhi, rytmihäiriöiden määrä vaihtelee, viime aikoina on sydän taas ollut rauhallisempi. Hermosäryn määrä sen sijaan on vakio - jos jätän lääkkeen pois, särky palaa.

    rk, enpä tiedä onko Lyricalle sen kummempaa vaihtoehtoa, kuin joku toinen keskushermostoon vaikuttava lääke, joka sitten voisi yhtä lailla aiheuttaa noita rytmihäiriöitä. Ja kun ne nyt eivät vaarallisia ole, kaipa niidenkin kanssa elää. Niin kuin aika paljon muun - jalkojen nivelkivut herättävät nykyään öisin, pitäisi kai alkaa niihinkin jotain nappia ottaa, mutta kun ei yhtään tee mieli lisätä tähän cocktailiin enää edes vitamiineja.

    VastaaPoista
  5. Huh, onneksi ei mitään vakavaa, vaikka eihän tuo lääkkeenkään aiheuttama oire mikään kiva ole.

    Olet varmaan opetellut vaihtamaan kättä välillä maatöissä ja käyttämään molempia vuorotellen ? Itse oon yrittänyt, mutta kun oikea on se "vammainen" niin vasemman käyttäminen on kyllä työn ja tuskan takana, ja unohtuu tämän tästä. Mutta pakko on yrittää sitkeästi...

    Lämmintä syksyn jatkoa !

    VastaaPoista
  6. Hyvä, että sydän voi hyvin, toivottavasti vointi on myös hyvä.
    Käsille täytyy vaan keksiä jotain lymfakierrolle sopivaa hommaa ja jättää maankäännöt muille.

    Vaaleanpunaista syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Hermokipuihin tsemppiä. Oletko kokeillut karppausta? Jotkut vannovat sen nimiin hermokipujenkni suhteen. Itse en tiedä mihin uskoa. Lyricasta olen vähän kahtamieltä, kait se auttaakin (hermokipumiehen ex-vaimona tän vain sanon, en ole itse kokeillut).

    Tsempit syksyyn ja roosautta! Ja tuli mieleen, että meiltäkinhän sen roosa tiskiharja löytyy.

    VastaaPoista
  8. betty, talikon kanssa hommin, kaksin käsin. Enemmän siinä mielestäni terve (oikea) käsi rasittui, mutta näköjään tuo turvotuskäsi otti niin nokkiinsa että kenkkuilee vieläkin. Eikä taida tämä tietokonetyöskentely asiaa auttaa...

    Ade, tuolle käpälälle sopisi varmaan parhaiten sellainen liikunta jossa ei käsiä tarvitse ollenkaan, kaikesta muusta se tuntuu lähtevän turpoamaan, jopa uimisesta. :(

    Kiara, en ole kokeillut karppausta enkä taida kokeillakaan, minusta se ruokavalio kuulostaa epäilyttävän yksipuoliselta. Kyllä Lyrica ainakin mulla auttaa (nimimerkillä lääkkeet loppui toissapäivänä enkä ole ehtinyt apteekkiin > kivut lähteneet lisääntymään) mutta siihenkin ilmeisesti aikojen myötä siedättyy ja teho huononee.

    VastaaPoista
  9. Hyvä että auttaa kipuihin. Tuota karppausta ei exänikään kokeillut, vaikka moni hermokipujen kanssa kamppaillut tuttava sen nimiin vannoikin (moni = kolme tai neljä ;) Lyricahan käsittääkseni on koko ajan otettava. Ei saisi lopettaakaan tostanoinvain, vaan pikkuhiljaa. Ainakin meillä näin lääkäri sanoi. Toki pikkuhiljaa alkaa ohjeistukset kaikota päästä, kun erosta alkaa olla aikaa.

    VastaaPoista